Niinkin yksinkertainen asia kun normaalin kerman löytäminen vaati alkuun hiukan etsintää. Ongelma #1 on laktoositon kerma, perheessämme kun on yksi laktoosi-intolerantikko. Laktoositonta kermaa (ja maitoa) löytyykin melkein joka supermarketista, mutta laktoositonta kuohukermaa ei ole löytynyt mistään. Ongelma #2 liittyi ihan normaaliin peruskermaan; peruskerma – eli sitä mitä hyllyissä eniten on esillä – kun on täällä ns “thickened cream“:

Thickened?! Valmistusaineluettelosta selviää mistä on kyse – tämä tiheytetty kerma on kermaa johon on lisätty liivatetta eli gelatiinia. Gelatiinia?! Gelatiini aineena on ihan jees ja sitä tarvitaan välillä, mutta kuka sitä nyt peruskermaansa haluaa? Ei kukaan.

Normaali kerma löytyykin nimemllä “Pure cream” – näiden valikoima onkin suppeampi kuin muiden, ja tarjolla on usein vain “pure double cream” eli tolkuttoman rasvapitoista (45-55%) versiota.

Ongelmat maitotuotesaralla jatkuvat. Rahkaa on vaikea löytää, mutta eräs päivä Elsternwickin Colesista löytyikin ihan suomalaisesta rahkasta menevää quarkia. Kermaviili sen sijaan on vielä toivottomampi tapaus.

Viilejäkään ei ole saatavilla. Laktoosittomien jugurttien valikoima on luokkaa yksi tai kaksi makua, ja jugurtit muutenkin – joita on kyllä paljon – ovat monesti ainakin minun makuuni liian makeita tai liian tiheitä koostumikseltaan. Onneksi on olemassa tämä loistava maustamaton jugurtti:

Siirrytään sitten muihin aineksiin. Monet ulkosuomalaiset valittavat ulkomailla kunnon ruisleivän puutteesta. Melbournessa siitä ei joudu kärsimään; loistavaa, aivan suomalaisen ruisleivän tasoista ruisleipää myy ainakin Baker in the Rye Balaclavassa sekä Philippa’s Bakery:t useammassa pisteessään. Supermarketeissa on lisäksi hollantilaista “pumpernickel“-ruisleipää jossa ruista on enemmänkin kun 10% mitkä näköjään muuten luetaan supermarketeissa “ruisleiväksi”.

On olemassa marjoja joita täältä ei vaan yksinkertaisesti saa. Puolukka on yksi esimerkki; sitä en ole onnistunut löytämään mistään kokonaisena (IKEAssakin on vain puolukkahilloa). Ainoa paikka minkä olen löytänyt joka puolukkaa edes pakastettuna toimittaisi Australiaan oli kiinalainen tukkuri – minimitilauksenaan 10 tonnia. Pakkasessa ei ollut aivan noin paljon tilaa, niin jäi tilaus tekemättä.. Metsämustikoitakaan ei löydy, vaan kaikki mustikat ovat pensasmustikoita. On oikeastaan vääryys kutsua niitä samalla nimellä, niin erilaisia ne ovat – mutta yhtä kaikki pensasmustikatkin ovat herkullisia sekä paljon vähemmän sotkevia kuin metsämustikat Eksottisempia pohjoisen marjoja kuten lakkaa on myös melko turhan täältä etsiä. Korvauksena eri karpalotuotteita on paljon.

Kotimaisia mansikoita saa täällä tuoreena vuoden ympäri, ja ne ovat kyllä etenkin kesällä hyviä – mutta eivät koskaan aivan yhtä makeita ja hyviä kuin Suomen keskikesällä – teoriana tälle makeudelle on esitetty pitkää valoisaa päivää joka ei toki täällä samassa mittakaavassa onnistu. Samoin vadelmia löytyy, joskin ne ovat yleensä aika kalliita.

Pieneksi yllätyksekseni lanttua ja naurista saa ihan yleisesti. Samoin pieneksi yllätyksekseni ns. uusia perunoita ei yleensä saa. Vaikka peruna kasvaa kutakuinkin vuoden ympäri ja voisi kuvitella että pieniä uusia perunoita olisi “aina” saatavilla, ei niitä ole juuri koskaan missään.

Poronlihaa ei myöskään saa mistään, ihan aitoa poronkäristystä ei siis pääse tekemään. Se ei niin suuresti haittaa, koska peuran/saksanhirvenliha jota täältä kyllä saa (vaikka Yarra Valley Game Meats:ista) ajaa asian ihan hyvin.

Karkkien puolelta kunnon salmiakkia on aika turha etsiä, mutta se ei minua haittaa kun en ko. tuotetta Suomessakaan käyttänyt. Lakuja sen sijaan löytyy paljon ja hyviä. Fazerin sinisen puuttuminen sen sijaan on vakava asia, mutta se ei tarkoita ettei suklaita muuten olisi saatavilla – on kyllä ja hyviä, mutta Fazerin sinistä nyt vaan ei voita mikään. Taitaa tosin olla ns. acquired taste.

Tasapuolisuuden nimissä on todettava että sekä maitotuote- että marjasaralla on täältä löytynyt uusia kivoja tuttavuuksia joita ei Suomesta saa; esimerkiksi homogenoimaton luomumaito ihan normikaupoissa oli miellyttävä yllätys, samoin karaka-marjat yms. Kalaa ja muuta merenelävää on saatavilla paljon, hyvää ja tuoretta. Vaikka haukia ja ahvenia ei tarjolla olekaan, ei ikinä ole tullut ongelmia löytää sopivaa kalaa ateriaan kuin ateriaan. Sama pätee katkarapuihin ja muihin mereneläviin, ja onkin loistavaa että niitä saa täältä aidosti tuoreena ja kypsentämättömänä. Näistä Suomesta löytymättömistä tuotteista teen kenties joku päivä oman postauksensa.

Jos joku ruoka-aine tai tuote puuttuu kokonaan on luonnollisesti löydettävä korvaava. Tähän on hyvä apu esim. foodsubs.com-sivusto, joka listaa monista aineista lähimmät niitä korvaavat tuotteet jos ei aivan alkuperäistä satu löytymään.

Totuus on luonnollisestikin yleensä jossain siltä väliltä, ja yleensä ajan kuluessa nämä äärimielipiteet muuttuvat realistisemmiksi; ainakin jos henkilö on avoimella mielellä liikenteessä. Useimmille käytännöille löytyy myös puolin ja toisin loogiset historialliset selitykset miksi asiat ovat niinkuin ovat. Se ei tee niistä automaattisesti hyviä käytäntöjä, mutta auttaa ymmärtämään miksi niin on – sekä löytämään sopivia keinoja muuttaa tilannetta. Ajattelin joka tapauksessa kerätä edes muutaman pointin – tasapuolisuuden nimissä molemmin puolin – asioita mistä mielestäni täällä voisi ottaa oppia Suomesta ja toisaalta asioita missä Suomessa voitaisiin oppia Australiasta. Näitä olisi monta muutakin, ja jokainen pointti tarjoaa mahdollisuuden kaupalliseen hyödyntämiseen tai sosiaalisen tietotaidon ja kokemusten rikkaaseen jakamiseen molemmin puolin; tällaisista esimerkeistä saataisiin helposti monta ns “win-win” ratkaisua, kun vaan ymmärrettäisiin puolin ja toisin että muualtakin voi tulla hyviä ideoita.

Fin -> Aus: Australia Post ja logistiikan vaikeus

Paketit kannetaan Australiassa aina ensisijaisesti kotiin; “noudettava postitoimipaikasta”-tyyppisiä lähetyksiä ei juuri ole. Tämä on hyvä asia, koska ainakin se piste mihin meidän paketit 75%:ssa tapauksia menevät noudettavaksi jos ei olla kotona, on pahimman laatuinen logistiikan painajainen. Kun sinne menee pakettia noutamaan, ensimmäinen mihin törmää on kyltti “Thank you for your patience, it is very appreciated” joka ei voi viitata mihinkään muuhun kun että ne tiedostavat itsekin että systeemi on täysin älytön. Kärsivällisyyttä nimittäin todellakin tarvitaan.

Paketti haetaan sitten tällaisesta paikasta:

Teoriassa sen paketin hakee virkailija. Käytännössä koska hyllyissä ei ole MINKÄÄNLAISTA logiikkaa – ei aakkosjärjestystä, ei päiväjärjestystä, puhumattakaan koordinaateista (mitkä olisi helppo implementoida koska paketeissa on viivakoodit) – käy usein niin että virkailija ei sitä pakettia löydä ja sanoo asiakkaalle että “It should be somewhere on that shelf / in that pile, can you look for it yourself?” ja siirtyy olemaan palvelematta seuraavaa asiakasta. Silloinkin kun virkailija sen paketin löytää itse, menee usein minuuttitolkulla kun he käyvät about kaikki paketit läpi.. on kaiken kaikkiaan vaikea kuvitella miten postin tapaisella laitoksella voi loppupään logistiikka olla noin hakusessa.

Pitää kuitenkin todeta että koskaan ei ole (vielä) paketteja hukkunut suuntaan tai toiseen, että ei systeemi kuitenkaan totaalisen toimimaton ole. Lisäksi posti kulkee ihan kohtuullisessa ajassa (n. 7pv Suomeen tai sieltä tännepäin).

Aus -> Fin: Kielletään ilotulitteet

Ilotulitteet ovat Victorian osavaltiossa yksityishenkilöiltä kiellettyjä ilman lisenssiä. Vaikka itse nuorena Suomessa ilotulitteita uutena vuotena harrastinkin, mielestäni tämä on hyvä sääntö. Ottaen huomioon miten holtittomasti ilotulitteita Suomessakin joka vuosi käsitellään, on naapurusto paljon turvallisempi ja miellyttävämpi paikka kun kaikki eivät ammuskele mitä ja miten sattuu.

Täällä toki kieltoa puoltaa vielä se, että vuoden vaihtuessa maasto on yleensä kuiva ja tulipaloja syttyisi ilotulitteista hyvin herkästi. Joka tapauksessa kaupungit järjestävät hienoja ilotulituksia joita on mukava katsella ilman pelkoa siitä että joku älykääpiö päättää laukaista raketteja väkijoukossa (niinkuin Helsingissä käy joka vuosi).

Fin -> Aus: Lämpöeristeet kunniaan

Tästä aiheesta on aikaisemminkin tullut valitettua. Suomessahan talot ovat tunnetusti hyvin eristettyjä – ei toki hyvää hyvyyttään vaan pakosta, koska muuten niissä paleltuu kuoliaaksi talvella. Täällä kun aivan elämälle välttämätöntä eristystarvetta ei ole, on lämpöeristyskin vanhoissa taloissa aika kutakuinkin tuntematon käsite. Uusissa taloissa kriteerit ovat jo parempia, mutta kiristämisen varaa on silti paljon – Victoriassakin kun talvella tarvitaan lämmitystä ja kesällä viilennystä. Lämpötilat ovat kuitenkin vuoden ympäri sen verran inhimillisä että täällä olisi sopivien säädösten kannustamana äärimmäisen helppoa rakentaa passiivienergiataloja; suomalaiset “perus”kivitalot todennäköisesti toimisivat täällä oikein suunnattuna suoraan sellaisina – näin suurten päivälämpötilavaihtelujen paikassa taloon tarvitaan vain sopivasti massaa niin sisälämpötila pysyy mukavan tasaisena ympäri vuoden.

Kuvittelisinkin siis että esim. Jämerä-kivitalon tai vastaavan firman rakennustekninen kokemus yhdistettynä täkäläiseen ympäristötietoisuuteen ja uskaliaampaan arkkitehtuuriin voisi tuottaa varsin hienoja, ympäristöystävällisiä, miellyttäviä, terveellisiä ja kestäviä taloja.

Aus -> Fin: Positiivisuus päällimmäiseksi asenteeksi – Helsingissäkin

Tämä taitaa mennä aika epärealistiseksi toiveeksi, mutta kyllä suomalaiset osaavat olla (toki yleistäen) kauttaaltaan niin alemmuuskompleksista, hapanta, negatiivista ja valittavaa sakkia että ei ihme että suomalaisilla on usein vähintään ujo maine ulkomailla. Helsinki on jostain syystä tässä yleisessä töykeydessä Suomen pahin paikka, vaikka voisi kuvitella toisin, Suomen “metropoli” kun on – Helsinki kuitenkin on maailman mittakaavassa hyvin pieni kaupunki, mutta jostain syystä siellä tuntuu ihmisillä aina olevan kauhea tekokiire. Monet arkipäivän elämän ja ympäristön mukavuutta lisäävät tekijät puuttuvat tyystin: annetaan tilaa liikenteessä, hymyillään vastaantulijoille, vaihdetaan tuntemattomienkin kanssa sana tai pari, ollaan kohteliaita, ei pyyhälletä sokeasti eteenpäin, suhtaudutaan lapsiin ystävällisesti paikasta riippumatta, ei vandalisoida kaikkea mahdollista, ei kusta julkisilla paikoilla jne.

Tiedoksi: Helsinki ei ole, eikä sen kannata yrittää olla, New York jossa töykeys on osa kaupungin brändiä. Kaupunki voi olla moderni, tehokas ja toimiva ilman että siitä puuttuu inhimillisyys ja ystävällisyys.

Fin -> Aus: Lasten päivähoito

Australia on kulttuuriltaan monella tapaa – niin hyvässä kuin pahassakin – tietyllä tapaa vanhanaikainen verrattuna Suomeen. Eräs ilmentymä tästä on että yhteiskunta on rakennettu pääsääntöisesti olettaen että äidit ovat alle kouluikäisten lasten kanssa kotona. Suomen päivähoitojärjestelmä olisikin tänne erittäin tervetullut; kohtalaisen hyvin valvottu, ammattitaitoisen henkilökunnan ylläpitämä, käytännössä ilmainen kokopäivähoito varmalla paikalla toisi tänne monia potentiaalisesti positiivisia yhteiskunnallisia muutoksia. Täällä nykyinen systeemi on että päivähoitopaikkoja ei (ainakaan meillä päin) riitä läheskään kaikille, jonot paikkoihin voivat olla vuosia pitkät sekä hoitopaikkojen kustannukset valtavia, n. $100/päivä/lapsi josta alle puolet saa valtion tukena takaisin. Harvalla on varaa maksaa ainakaan useamman lapsen päivähoidosta, joten äitien osa-aikatyöskentely on täällä valtavasti Suomea yleisempää; osin pakosta, osin tosin myös omasta halusta.

Samaan hengenvetoon on tosin todettava että mielestäni Suomalainen yhteiskunta jossa oletusarvoisesti molemmat vanhemmat ovat kokopäivätöissä ei ole hyväksi sekään, joten kenties tapaaminen mallien puolivälissä olisi tarpeen.

Aus -> Fin: Aidon ruoan puolesta

Tätä aihetta olen sivunnut monestikin, mutta olen äärimmäisen iloinen siitä että Australiassa on erittäin hyvin saatavilla luomuruokaa ja tuoreita kotimaisia vihanneksia ja kasviksia ympäri vuoden. Sen lisäksi ruoan yleinen jalostustaso on täällä merkittävästi alhaisempi kuin Suomessa; erityiskaupat liha-, kala-, ja vihannes/hedelmäkauppoineen ovat hyvin hengissä ja tarjoavat tuoretta ruokaa ja supermarkettienkin eineshyllyt ovat kooltaaan paljon pienempiä kuin Suomessa. Esimerkiksi Suomessa lähes peruselintarvikkeeksi laskettavia hunajamarinoituja kanasuikaleita on turha etsiä. Jos siis kotona ruokaa laittaa, ruoan valmistukseen voi hyvinkin kulua enemmän aikaa kuin Suomessa – mutta toisaalta ainekset ovat väkisinkin vähemmän jalostettuja ja terveellisempiä.

Luomuruoan ja luomumaatalouden hyödyistä käydään välillä kiivastakin keskustelua. Eräs käsittämättömimmistä mielipiteistä mihin viime aikoina olen törmännyt oli tämä artikkeli Hesarissa jossa tähtitieteen professori(!) syyttää luomuruokaa pseudouskonnolliseksi liikkeeksi. Luomuruoan terveellisyydestä sekä ihmisille että maaperälle on kuitenkin olemassa kasvava määrä tutkimustietoa, esimerkiksi:

• Rodale Institute: Farming Systems Trial
• Journal of Agricultural and Food Chemistry: Influence of Organic versus Conventional Agricultural Practice on the Antioxidant Microconstituent Content of Tomatoes and Derived Purees; Consequences on Antioxidant Plasma Status in Humans
• Danish Institute of Agricultural Sciences: Higher antioxidant content in organic milk than in conventional milk due to feeding strategy
• Journal of Agricultural and Food Chemistry: Nutrients and Antioxidant Molecules in Yellow Plums (Prunus domestica L.) from Conventional and Organic Productions:  A Comparative Study
• Critical Reviews in Food Science and Nutrition: Evaluation of the Micronutrient Composition of Plant Foods Produced by Organic and Conventional Agricultural Methods
• Sustainable Agriculture Vol 2: Nutritional Quality and Safety of Organic Food

Lähes poikkeuksetta kadut ovat täällä nimittäin kauniisti puilla reunustettuja – ja sähköjohdot kulkevat sitten puiden “keskeltä”. Koska puut voisivat tuulessa heiluessaan repiä johdot alas, on tehty teoriassa loogisesti eli trimmattu puista keskusta pois. Nämä Y-kirjaimen malliset puut ovat kuitenkin mielestäni vähintään typerän näköisiä, mutta tulevat näyttämään tuolta vielä vuosikaudet sen jälkeenkin kun johdot ehkä joskus kaivetaan maan alle. Tulee myös mieleen että eikö tuollainen vahva kasvun sivulle ohjailu väkisin heikennä puun hyvinvointia ja rakennetta ja siten osaltaan edistä niiden myrskyssä kaatumista johtojen päälle.

Täällä kenties yllättäen suurin tarve maanalaisille sähkökaapeleille on kuitenkin maaseudulla; sähköjohdot nimittäin ovat suuri riski tulipaloille kuivassa maastossa, ja suuri osa tuhoisan Black Saturday:n tulipaloista muutama vuosi sitten olikin lähtöisin sähköjohdoista. Yksi keskeisistä suosituksista metsäpalojen estämiselle onkin sähköjohtojen kaivaminen maahan, joka luonnollisesti maksaa paljon. Nämäkin suunnitelmat siis keskittyvät enimmäkseen maaseudulle, enkä ole huomannut että kukaan suunnittelisi tosissaan kaupunkialueen olemassaolevien ilmakaapeleiden kaivamista maahan.

Aiheeseen liittyen Powercor, eräs paikallisista sähköverkon operaattoreista, on julkaissut mielenkiintoisen oppaan nimeltä “Planting Trees Near Power Lines” [PDF] joka toimii paitsi puiden istuttajien oppaana myös hyvänä yleiskatsauksena alueen yleisimpiin puihin ja niiden kokoon ja ominaisuuksiin.

Vaikka on näistä ilmasähköjohdoista iloakin, ainakin joillekin; opossumit nimittäin ravaavat lankoja pitkin, käyttäen niitä oikoreittinä matkalla puusta toiseen

TAC:illa on eri teemoista monta muutakin mainosta, ja kieli on suoraa, kuten tässä yleisesti käytettyä “Only a little bit over? You bloody idiot.”-teemaa hyödyntävässä mainoksessa:

Samoin kuin Suomessa, Victoriassa järjestetään puhallutusratsioita kaikille – näinhän ei ole esim. Yhdysvalloissa joissa poliisi tarvitsee yleensä jonkun (edes teko-) syyn autoilijan pysäyttämiseen eikä kaikkien puhallutusta yleensä harrasteta. Suurempia ratsioita kutsuaan termillä “booze bus”, joka tulee isosta linja-autosta jota testausratsioissa käytetään; Victoriassa näissä voidaan testata myös huumeiden käyttöä.

Promilleraja täällä on sama kuin Suomessa, puoli promillea, ja L- ja P-kilvillä ajettaessa nolla. Samoin kuin Suomessa, rajan laskemista käydään ajoittain keskustelua, mutta tiedossa ei ole välittömiä muutoksia promillerajaan.

Mitä sitten sanovat tilastot? Victoriassa kuoli vuonna 2011 tieliikenteessä yhteensä 288 ihmistä, joka sattumalta on täsmälleen sama määrä kuin Suomessa. Suomi ja Victoria ovat lähes suoraan vertailukelpoisia alueita niin väestöltään kuin autojen määrässäkin; ihmisiä Victoriassa on 5.5 miljoonaa, Suomessa 5.4 miljoonaa. Victoriassa autoja on 4.2 miljoonaa, Suomessa 4.6 miljoonaa – Suomen pinta-ala tosin on noin 40% suurempi kuin Victorian.

Karkeasti ottaen liikenneturvallisuus on siis samalla tasolla Victoriassa ja Suomessa. Lieneekin mahdotonta tarkkaan sanoa mikä minkäkin säännön tai valistuksen osuus on kummassakin paikassa ollut että taso on saatu tippumaan niinkin alas. Australian sisäiset erot muuten ovat yllättävänkin suuria, tässäkin asiassa; siinä missä New South Walesissa oli liikennekuolemia väestöön suhteutettuna suunnilleen yhtä paljon kuin Victoriassa (~5.2/100,000/vuosi), Queenslandissa oltiin hiukan korkeammalla (~6/100,000/vuosi) ja Western Australian osavaltiossa liikennekuolemia oli väestöön suhteutettuna peräti 50% enemmän kuin Victoriassa (7.8/100,000/vuosi). Northern Territory huitelee kuitenkin aivan omissa sfääreissään yli 22 liikennekuolemalla per 100,000 asukasta per vuosi.

Sähkön tuottajia on monta, ja niiden vertailua varten on syntynyt erilaisia sivustoja. Yksi suosituimpia on YouCompare, mutta vaikka kyseessä onkin vertailusivusto, he saavat rahoituksensa asiakkailta jotka vaihtavat heidän ns. “preferred provider”:iin. Niinpä luotettavampi lähde hintavertailulle on Victorian hallituksen ylläpitämä YourChoice-sivusto. Ehkä hiukan yllättäen hinnat vaihtelevat aika paljon, kalleimpien ja halvimpien välillä on hintaeroa jopa kymmeniä prosentteja.

Ns. smart meter eli älykkäiden sähkömittarien asennus etenee Victoriassa, joten riippuen mittarin tyypistä asiakkaiden on mahdollista valita peak / off-peak-tyyppinen hinnnoittelu tai sopimus jossa kaikki sähkö maksaa aina saman verran. Vaikka meillä on ko. smart meter asennettu, epäilen että meidän kannattaa toistaiseksi olla flat rate-tyyppisellä hinnoittelulla koska suuri osa sähkön käytöstä tapahtuu arkena päivisin – peak / off-peak-sopimuksissa off peak-aika on tyypillisesti vain viikonloppuisin ja arkisin klo 23:00-07:00 ja peak-hinnoittelu kohtalaisen korkea.

Sähkölasku koostuu kahdesta osasta; toimitus/sopimusmaksusta (ns. supply charge) joka on kiinteä riippumatta siitä miten paljon sähköä käyttää, ja KWh-hinnoitellusta itse sähköstä. Vertailun jälkeen päädyin valitsemaan uudeksi sähkötoimittajaksi Momentum Energy:n joka näyttää tällä hetkellä halvimmalta vaihtoehdolta. Vanha 3kk:n jaksoissa laskutettu supply charge tipahti $88:sta $52:een ja sähkönkin hinta $0.2255/KWh:sta $0.1881/KWh:iin (sisältäen sähkönsiirron), eli laskun loppusummassa vaikutus on meidän käytöllä -20%:in luokkaa verrattuna vanhassa sopimuksessa pysymiseen – ei ollenkaan paha säästö siis, vaikka nyt kyseessä onkin enemmän hinnankorotuksilta välttyminen kuin “oikea” säästö.

Lisäbonuksina uusi ostettu sähkömme on tuotettu Tasmanian vesivoimaloista ja siten uusiutuvaa, kun vanhalla TRUEnergyllä olimme vielä hiilivoimaloiden varassa, ja hinta on kiinteä seuraavan 12kk kun muilla yhtiöillä tiedossa on korotuksia vuoden puolivälissä. Suurimmalla osalla sähköyhtiöistä on tarjota akkreditoituja ns. Green Power-sopimuksia, joissa sovittu osa sähköstä tuotetaan uusiutuvalla energialla jonka kapasiteetti on rakennettu vuoden 1997 jälkeen. Tyypillinen lisähinta GreenPower-sähköstä on luokkaa +5 senttiä per KWh.

Suomessa sähkön hinta on kansainvälisesti ollut yleensä hyvin kohtuullisella tasolla, mutta koska sekä Australiassa että Suomessa on viime aikoina valitettu sähkön hinnan nousemisesta, tein pienen vertailevan otoksen uuden tarjoajamme Momentum Energyn ja Helsingin Energian välillä.

Kun tässä oli kyseessä vertailussa halvin hinta Victoriasta sekä Helsingin Energian perushinta (ei suinkaan halvin sopimushinta), voidaan todeta että sähkö on Suomessa yhä halpaa.

Maisemat eivät luolan toisella uloskäynnilläkään olleet lainkaan hulllumpia:

Luolien sisällä oli tippukivimuodostelmia yms joka lähtöön:

Eräs hieno piirre oli Imperial-luolan maanalainen joki; äärettömän kirkas vesi sai aikaan vaikutelman että joessa olisi vettä vain parikymmentä senttiä, vaikka todellisuudessa joki on pari metriä syvä:

Vuorilla kun ollaan, lämpötilat eivät ulkonakaan ole monesti kovin korkeita. Vuoden kuumimpanakin aikana tammikuussa päivälämpötila on keskimäärin vain +23C, kun taas täällä edellisen kerran käydessämme vuoden 2010 lokakuussa päädyimme lumimyrskyn keskelle (joka oli kylläkin poikkeuksellista). Luolissa sisällä taas on tasainen noin +16C:n lämpötila että ainakin pitkähihaisilla puseroilla kannattaa luolille varautua. Lisäksi kannattaa ruuhkaisimpina lomakuukausina soittaa etukäteen ja ostaa liput luolakierroksille puhelimitse – paikan päällä lippujono voi olla melkoisen pitkä, kun taas puhelintilaukset voi noutaa jonon ohi.

Reitti Blue Mountainsille Canberrasta päin sekä sieltä pois Cowraan päin on kauttaaltaan upeaa maaseutua, aivan kuin postikorttimaisemissa ajaisi.

Maaseudulla ajamisesta tosin seuraa sellainen piirre että ötököitä riittää, ja sekä isompia että pienempiä väistämättä liiskaantuu sadoittain autoon; automme etupuskuri näyttikin reissun jälkeen tältä ja autopesula kotona Melbournessa veloittikin vitosen ylimääräistä kun vein auton pesuun..

Linkkejä:

• Jenolan Caves-tietoa Wikipediasta
• Lippuja, kierrosaikataulut ja muuta kaupallisempaa infoa Jenolan Caveseista
• Blue Mountains-alueen turismisivut

Tämä puisto koostuu kahdesta osasta – toinen on enimmäkseen metsää ja luonnontilassa olevaa aluetta höystettynä grillauspaikoilla ja valkohiekkaisella leikkikentällä, toinen taas se luonnontieteellisempi osa, Australian Garden. Metsäreitit sopivat loistavasti kävelyyn tai lasten pyöräilyyn ja grilleillä on perinteisesti mukava valmistaa lounas. Äänimaisemaan liittyy lintujen lisäksi äänekkäästi sammakot jotka asustavat kosteikoissa – lisäksi siellä liikkuu käärmeitä joista varoitetaan, mutta yhtäkään ei ole vielä meidän eteen sattunut.

Kasvitieteellinen osuus on rakennettu hienosti aavikkomaiseman ympärille;

Viimeksi käydessämme huomasimme muitakin otuksia nauttimassa puiston antimista; aivan kävelypolun vieressä mutusteli wallabi jotain kasvia, täysin ihmisistä välittämättä. Lisäksi meidän 4v tyttö tykkäsi kovasti infosta annetusta tehtävälehtisestä jossa oli puistoon liittyviä kivoja tehtäviä. Wallabi näkyy jo tässä ensimmäisessä kuvassa tuolla oikealla, josta saa kuvan miten lunkisti se paikassa oleili.

Puiston reunalla on myös mukava kahvila/ravintola sekä lahjapuoti. Sisäänpääsy on ilmainen. Puistoa ollaan parhaillaan laajentamassa ja mm. lasten kahluujoki on laajennustöiden ajaksi pois päältä, mutta paikka on silti ehdottomasti käymisen arvoinen!

Ensin cicadat; nämä maailman äänekkäimmät hyönteiset alkavat soittaa illan hämärtyessä. Videosta on referenssiäänien puuttuessa hankala määritellä miten kovaa cicadat laulavat, mutta ääni todellakin on kova. Sitä kuvastaa ehkä se nolo fakta että ensimmäisenä vuotenamme täällä cicadojen alkaessa laulaa kesän alussa pohdimme koko ensimmäisen äänekkään illan miten joku naapuri voikin olla niin dorka että alkaa loppuillasta sirkkelöidä jotain pihallaan.. Asian oikea laita onneksi selvisi pian ja nyt cicadojen äänestä nauttivat kaikki, myös lapset jotka aina haluavat ennen nukkumaanmenoa käydä kuuntelemassa cicadoja ja päivisin etsivät aidoista cicadojen kuoria (maan alta kaivauduttuaan ja yöllä kuoriuduttuaan cicadojen kuori jää usein talon seinään tai aitaan kiinni). Ja ei, ääni ei haittaa nukkumista koska cicadat lopettavat soittonsa ennen kun varsinainen yö alkaa.

Seuraavana vuorossa ovat yleiset opossumit – tai niiden virallinen suomenkielinen nimi lienee jotain muuta, mutta ei nyt takerruta siihen. Opossumit ovat haitaksi asti yleisiä esikaupunkialueella, mutta meille niistä ei ole juuri ollut haittaa – mitä nyt viime vuonna popsivat puolet meidän tomaateista, mutta tänä vuonna ne pitää suojata verkolla joten eiköhän siitä ongelmasta päästä sillä. Opossumit ovat yöelämiä ja lähtevät liikkeelle illalla – nämä kaverit huomasin kävelemässä aidan päällä kun olin illalla viemässä roskista ulos kadun varteen seuraavan päivän tyhjennystä varten. Opossumit ovat kohtalaisen hiljaisia kavereita, mutta niistä lähtee välillisesti ääntä katolle hyppiessään ja ravatessaan metallista autokatoksen kattoa pitkin.

Äänekkäiden eläimien joukkoon kuuluvat myös lepakot, jotka saapuvat nauttimaan ison pihalla kasvavan puumme hedelmiä syksymmällä. Näistä pihaa sotkevista, valtavista kirkujista lisää sitten kun niitä alkaa ilmestymään, pitää koittaa kuvata niistä videotakin.

Miinukset

• Yleinen rakentamisen laatutaso on aika heikko; tästä on turhan monta esimerkkiä listattavaksi, mutta sanotaan niin että on yleistä rakentaa kaikki halvimmalla mahdollisella tavalla. Ja yleensähän sitä saa mistä maksaa.

• Eristyksen puute. Taloja ei ole käytännössä ollenkaan eristetty; vasta aivan viime vuosina energiatehokkuuteen on alettu kiinnittämään huomiota ja nykyään parilta massatuottajaltakin (Burbank / JG King) saa hyvinkin energiatehokkaita taloja tuplaikkunoilla ja kaikkea. 99% olemassaolevasta talokannasta on kuitenkin kovinkaan paljon liioittelematta täysin vailla eristeitä ja tästä johtuen talot ovat sietämättömän kylmiä talvella ja niiden lämmittämisen yritykseen menee tolkuttomasti energiaa & rahaa. +15C ulkona ei ole paha talvilämpötila mutta +15C sisällä ärsyttää yllättävän paljon.

• Lämmitys perustuu 90%:sesti lämpimän ilman puhallukseen (forced air) eikä ilmanvaihtokanavia ole, yllätys yllätys, tapana eristää. Toisaalta huonelämpötilan saa tällä tekniikalla nopeasti nousemaan tai laskemaan, mutta toisaalta ilmapohjainen lämmitys on erittäin epätaloudellinen ja potentiaalisesti epämukava tapa.

• Kylpyhuoneiden lattialämmitys on käytännössä tuntematon käsite. Tästä johtuen kylpyhuoneet ovat, etenkin talvella, suihkun tai kylvyn jälkeen märkiä päivän tai parikin joka taas on omiaan edesauttamaan kosteusongelmia. Kylpyhuoneissa ei myöskään ole yleensä lämmitysilmakanavaa, vaan lämmitystä hoitavat katossa olevat lämpölamput aina tarpeen tullen. Matalassa kylppärissä ne toimivat hyvin, mutta esim. meillä 3m huonekorkeudessa (joka muuten on erittäin kiva ominaisuus) olevat 500W:nkaan lamput eivät paljon lämmitä.

• Säilytystilaa on taloissa usein onnettoman vähän; eteisiä, naulakoita tai eteiskaappeja ei tunneta vaan asuntoihin tullaan pääsääntöisesti sisään suoraan olohuoneeseen. Vaatekomeroita ja vaatehuoneitakin on monessa asunnossa aivan liian vähän; tämä lienee nykyisen asuntomme suurin puute.

• Design on, erityisesti uusien talojen kylpyhuoneissa, vahvasti form over function; ne näyttävät kyllä hienolta mutta ovat arkikäytössä pirun epäkäytännöllisiä. Lattioista esimerkiksi puuttuu monesti viemäröinti joten kaikki suihkukaapin ulkopuolelle tuleva vesi vaan jää siihen eikä edellä mainituista syistä edes siitä itsestään haihdu ikinä pois. Hanat ja käsienpesualtaat ovat usein modernin hienoja mutta hankalia pitää puhtaana. Suihkukaapit ovat joka puolelta lasia joka näyttää kivalta, mutta ovat a) ärsyttävän pieniä ja b) aukeavat turhan usein jotain ovea päin. Lattioiden lasku viemäriä kohti on vähän niin ja näin – meillä olohuoneen parketti tuntui vetävän suihkun vettä puoleensa paljon paremmin kuin suihkukopissa oleva viemäri ennen useampaa korjausta..

• Valaistus on usein toteutettu, kuten meilläkin, kattoon upotetuilla halogeenispoteilla; koska ne kuumenevat paljon, kattoeristykseen (sikäli kun sitä ylipäänsä on) pitää tehdä valaisimien ympärille iso reikä, joka tietysti entisestään huonontaa eristystä.

• Kokolattiamatot – niitä viljellään edelleen etenkin makuuhuoneissa runsain määrin ja on vaikea löytää asuntoa jossa ei olisi lainkaan kokolattiamattoa. Vaikka ne tekevät muuten kylmän lattian vähän lämpimämmäksi, ovat ne 99%:sesti mielestäni Huono Juttu, joten mieluusti näkisin enemmän puulattioita myös makuuhuoneiden lattiapintana.

Ei kuitenkaan niin pahaa ettei jotain hyvääkin, ja kyllä täkäläisistä asunnoista löytyy positiiivastakin sanottavaa:

Plussat

• Ilmanvaihto toimii hyvin. Ei sen takia että se olisi jotenkin erityisen hyvin suunniteltu – yleensä taloissa on kylppäreissä ja keittiössä lieden päällä manuaaliset exit fan:it joiden kautta ilmaa poistuu, korvausilman tullessa sieltä sun täältä korvausilmaventtiilien puutteessa – vaan sen takia että talot ovat niin eristeettömiä ja muutenkin reikäisiä. Äkkiseltään ajattelisi että se on vain ja ainoastaan huono juttu, mutta toisaalta mitään pullotalohomeilmiötä ei pääse muodostumaan (ei niin että täällä ei taloissa hometta olisi, on toki mutta eri tavalla kuin Suomessa) ja sisäilma on yleisesti ottaen raikasta. Suomessa käydessä huomasi selvästi miten sisäilma tuntui tunkkaiselta vaikka oviakin piti tuntikausia auki. Tutkimuslukuja ei varmastikaan ole olemassa, mutta väittäisin että asuntojen ilmanvaihtuvuus on täällä paljon suurempi kuin Suomessa, jossa vaihtuvuutta joudutaan kylmän ulkoilman ja energiatehokkuuden takia pitämään alhaisena.

• Tonttien suunnittelu on paljon tehokkaammin mietitty kuin Suomessa. Pienellekin tontille saadaan rakennettua yllättävän kivoja taloja ja pienestäkin pihasta otetaan kaikki irti; kun pihan käyttöaika vuodesta on huomattavan pitkä, on järkevääkin että siitä tehdään eräänlainen oleskelutilojen jatke.

• Talojen pohjaratkaisut osataan suunnitella monelta osaa myös hyvin, vaikka kylpyhuoneiden epäkäytännöllisyyttä juuri parjasinkin. Erityisesti tykkään avokeittiö-olohuoneratkaisuista jotka ovat olleet vallalla pitkään ja ne ovat usein sekä käytännöllisiä että mukavia. Mikäli mahdollista, auringon suunta otetaan monesti huomioon lämmityksen ja valaistuksen suhteen hienosti. Meilläkin onnettoman pienellä, ehkä 200m2:n tontilla jossa talo on naapurin autotallissa kiinni, on saatu olohuone/keittiökokonaisuus suunniteltua niin että siitä on isot ikkunat kaikkiin neljään ilmansuuntaan, jotka tekevät tilasta erittäin valoisan ja avaran oloisen.

• Talojen ulkonäkö on mielikuvituksellisempi ja paljon monimuotoisempi kuin Suomessa. Niin omakotitaloista kuin kerrostaloistakin löytyy valtavasti vaihtelua ulkonäön suhteen, siinä missä tuntuu että suurin osa Suomen rakennuskannasta muistuttaa vahvasti toisiaan. Paljon useammin tulee eteen “vau”-reaktion aikaansaavia ratkaisuja myös “normaalihintaisista” taloista.

• Rakennustapoja on monta – vaikka ylivoimaisesti suosituin tapa täällä on puurunkoinen tiiliverhoiltu talo, on mahdollista rakentaa niin mutatiilitaloja (mud brick), kivitaloja, olkipaalitaloja, teräsrunkoisia taloja, täystiilitaloja, elementtitaloja, rammed earth, adobe jne.

• Valaistus saa kehujakin; halogeenit näyttävät hyville ja ovat marginaalisesti energiatehokkaampia kuin hehkulamput, jotka onkin täällä kielletty. Uudemmissa paikoissa energiansäästölamput valtaavat halogeeneilta sijaa, ja onpa LED-valojakin nähty. Päävalaistus myös kuuluu yleensä kiinteästi taloon, joten samanlaista valaisinten etsimis- ja asennusrumbaa kun Suomessa asuntoa vaihtaessa tapahtuu, ei tule.

• Yleinen ympäristöystävällisyys – ironista sikäli kun eristys on alkutekijöissään – on täällä toisaalta hyvin järjestetty; lähes kaikissa uudemmissa taloissa lämmin vesi lämpiää aurinkopaneeleilla ja aurinkosähköpaneeleitakin on paljon. Lisäksi sadevesitankit ovat yleisiä ja harmaan veden kierrätyskin on jos ei vielä varsinaisesti yleistä niin kuitenkin hyvin tunnettua.

• Tavallista korkeampi huonekorkeus on yksikerroksissakin taloissa yleistä; siinä missä Suomessa 2.4m on normaali huonekorkeus, on täällä huonekorkeus usein 2.7m tai 3m. Vaikka energiataloudellisesti tämä onkin huono ratkaisu, sillä saadaan mukavasti avaruutta yksikerroksisiinkin taloihin.

• Tietoa rakentamisesta ja etenkin edellä mainitusta ympäristöystävällisyydestä on saatavilla runsain mitoin. Esimerkiksi hallituksen julkaisu Your Home: Technical Manual – luettavissa ilmaiseksi osoitteesta http://www.yourhome.gov.au/technical/ – on täynnä kiehtovaa tietoa ja fiksuja ratkaisuja, monista mistä en ole Suomessa kuullut koskaan puhuttavankaan. Koska tietoa hyvästä rakentamisesta selvästi on saatavilla, toivoa sopii että sitä enenevissä määrin myös alettaisiin soveltaa käytäntöön.

Jättikukkakaali kotikadulla

Pidän kovasti puista ja ajattelin että on helppo nakki opetella täkäläiset puut, ja opettaa sitten lapsetkin tunnistamaan ne. Vaikka hankin tätä tarkoitusta varten loistavan kirjankin, on opettelu vielä alkuvaheissaan. Ongelmana on puiden määrä – siinä missä Suomessa on puulajeja noin 30, Australiassa on pelkästään eri eukalyptuslajeja yli seitsemän sataa.. En siis enää edes kuvittele oppivani tunnistamaan kaikkia lajeja, mutta jos nyt ajan kanssa edes tärkeimmät.

Tässä kuvassa on yksi kotikatuamme koristavista puulajeista – tämä on joko Melaleuca tai Callistemon – mitkä näin keväällä kukkiessaan näyttävät mielestäni lähinnä jättimäisiltä kukkakaaleilta:

Kesä ja kärpäset – ei kun hämähäkit..

Kesän lähestyessä lämpö tuo tullessaan myös ötökät; tämä kaveri kiipeili pari päivää sitten illalla aidassamme. Ko. laji, huntsman, on vaaraton ja peräti hyödyllinen koska ne popsivat suihinsa epämiellyttävämpiä öttiäisiä. Ihania ne kuitenkaan eivät ole, etenkään kun laji erityisesti tykästynyt autoissa oleskeluun – väkisin hiukan säpsähtää kun tuollainen juoksee tuulilasin poikki; useimmiten onneksi lasin ulkopuolella.

Mielenkiintoinen kirja “Melbourne’s Wildlife” toteaakin huntsmaneista että “Commonly found in the house, this nocturnal huntsman hunts for invertebrates on walls and ceilings. It also enters cars, particularly if parked under trees.” Tuota kirjaa voin kyllä suositella; vaikka siinä ei kaikkia alueen eläimiä olekaan esitelty, on mielenkiintoista havaita miten monimuotoinen luonto on tässä ihan metropolialueellakin.

Toisaalta kyllä niitä kärpäsiäkin tulee; joskus pohjoistuulien mukana kesällä Melbourneen rantautuu maaseudulta kasoittain laiskoja isoja kärpäsiä ja välillä pieniä kärpäsiä on niin paljon ilmassa että sekalaisesta käden huitomisesta naaman edessä käytetään joskus sanontaa “Melbourne greeting”.

Tiedossa keskivertokesä Melbourneen

Muualla maailmassa tuntuu olevan tapana tehdä paljon Suomea enemmän pitkän ajan sääennusteita; kenties se on ilmastojen erojen vuoksi helpompaa täällä, en tiedä. Joka tapauksessa päällä olevan heikon La Ninan ansiosta tänne Melbournen seudulle on tiedossa aikalailla keskivertokesä. Itärannikolle on tulossa keskimääräistä enemmän vettä, mutta heikkona vaikutus ei – toisin kuin viime vuonna – ulottune tänne asti. Yksinkertaistaen El Nino siis aiheuttaa Australiaan kuivia kausia, La Nina sateisempia.

Vettä on tänä vuonna tullut pitkän ajan keskiverron mukaisesti, ehkä vähän enemmänkin, joten luonto kaikkialla on oikein kauniin vehreä ja puistojen nurmikotkin vihertävät – loppukesästä ne kun yleensä ovat enemmän ruskean sävyissä.. Kesän tulipalokautta ajatellen tämä sateisuus on ollut huonokin juttu – etenkin ruohikkopaloista ennustetaan tulevan ongelmia kun “polttoainetta” on kasvanut paljon keskimääräistä enemmän. Nähtäväksi jää miten kesällä käy, mutta toistaiseksi vain nautimme vehreydestä; alla kuvassa Dandenong Ranges, 1000 Steps-polun alusta:

Yleisestihän ajatellaan että Australia on kuiva paikka, ja kuivaahan täällä todellakin suurin osa maata on. Rannikkoseuduilla on kuitenkin hyvinkin märkiä alueita, ja CSIRO julkaisikin äskettäin äärimmäisen mielenkiintoisen katsauksen Australian vesitilanteeseen; Water: Science and Solutions for Australia – kirja on ladattavissa ilmaisena PDF:nä. Julkaisussa on paljon mielenkiintoista tietoa; tiesittekö esimerkiksi että Australia tuottaa ruokaa noin 60 miljoonan ihmisen tarpeisiin, eli kolmisen kertaa nykyisen populaation verran? Vaikka ilmastonmuutos uhkaakin maatalouden tuottavuutta, ei Australian ruoka-omavaraisuus ole ihan heti uhattuna.

Metro parantaa, ilmaisliput loppuivat

Matkustaminen junalla on tätä nykyä Melbournessa normaalihintaista, mikä vähän ärsyttää. Äkkiseltään voisi ihmetellä mikä normaalihinnoissa nyt on ongelmana, mutta viimeiseen pariin vuoteen verrattuna normaalihinnat tarkoittavat 10-20%:n hinnannousua työmatkoihin. Alkuvuodesta nimittäin Metro, paikallinen tämänhetkinen junaoperaattori, oli sen verran surkea että täsmällisyystavoitteita ei saavutettu juuri koskaan. Tavoitteena on ajaa 98% junavuoroista ja 88% niistä ajallaan – mikäli näihin tavoitteisiin ei päästä, saavat matkustajat kompensaationa 1-4 päivälippua per kuukausi, riippuen siitä miten pahasti tavoitteet missattiin.

Viimeisen parin kuukauden aikana Metro on kuitenkin skarpannut niin että ilmaislippujen virta on tyrehtynyt kokonaan. Tämä on toki kokonaisuutena positiivinen asia, mutta mistäs nyt joukkoliikenteestä voisi valittaa kun junat kulkevat paremmin ajallaan? (Kulloisenkin junaoperaattorin mollaaminen kun on suosittua ajanvietettä Melbournessa)

BBQ season on täydessä vauhdissa

Yksi ensimmäisistä hankinnoista tänne muutettaessa oli luonnollisesti kunnon grilli, Suomessa kun ei kerrostalossa moista voinut pitää lainkaan. Tälle onkin tullut käyttöä runsaasti ja on kiva kun kerralla voi paistaa yli yhden hampurilaisen tms

Vaikka täällä voi(si) sään puolesta grillata vuoden ympäri, on kesä silti grillauksen ehdoton sesonki ja kesällä tulee grillattua useamman kerran viikossa; milloin kotona, milloin puistossa perheen parissa tai kavereiden kera. Monesti kesäisin tapana on järjestää BBQ:n merkeissä puistoissa tapaamisia, joka onkin kätevä tapa tavata ystäviä – koti pysyy siistinä eikä tarvitse siivota vieraita varten Puistossa päivän paahteessa ollessa on luonnollisestikin pidettävä hyvä huoli sekä auringolta suojautuminen että nestetasapainon ylläpidon suhteen..

Linkkejä:

• CSIRO Publishing: Melbourne’s Wildlife: A Field Guide to the Fauna of Greater Melbourne
• Bureau of Meteorology: National Seasonal Rainfall Outlook: probabilities for Summer 2011/2012
• Bureau of Meteorology: ENSO Wrap-up
• Metro Trains Monthly Performance Results
• CSIRO Publishing: Forest Trees of Australia
• Herald Sun: Grass fire risk in Victoria this season due to new growth
• CSIRO Publishing: Water: Science and Solutions for Australia