Kirjoittanut sim | heinäkuu 11, 2009

2 päivää

Pahoittelut järkyttävän pitkästä tauosta kirjoittelussa. Muutossa ja sen jälkeisessä sukulaisilla asumisessa on mennyt niin paljon aikaa – ja nettiin pääsy ollut hiukan hankalaa – että ei ole ehtinyt kirjoittelemaan. Eikä ehdi nytkään, ylihuomenna nimittäin poistumme maasta. Hiukan sekavin fiiliksin toistaiseksi, mutta myös loppuhetken kiireessä hommia ja pakkailuja tehden niin kauheasti ei ehdi pysähtyä ajattelemaan.

Seuraava posti tuleekin sitten joskus Australiasta kun olemme sinne päässeet. Jossain välissä on tarkoitus kertoa vähän muuttofirmojen kilpailutuksesta yms myös.. Hyvää kesää tänne Suomeen, me vaihdamme tämän nyt keskitalveen🙂


Responses

  1. Ymmärrän että teillä ei ole aikaa blogin kirjoitukselle muuton takia. =) Toivon että teillä menee hyvin matkan aikana ja Australiassa. Odotan teidän uusia kirjoituksia Australiassa. Turvallista matkaa Australiaan ja Voimia teille.

  2. Loysinpa sivunne sattumalta, ja tajusin vasta nyt etta hei, tehan taidatte olla nyt lentokoneessa. Toivottavasti matka menee hyvin! Tama tulee nyt vahan myohassa kun luette taman vasta Australiassa, mutta meinasin vaan varottaa, etta taalla on talvella K-Y-L-M-A…. eli villapaidat mukaan… Itse asun Sydneyssa, ja taalla on kylla se 3 kk aika jaatavaa. Valilla on tietysti kivoja aurinkoisia paivia jotka tuulelta suojaisessa paikassa vastaa Suomen hellekesaa etta se helpottaa😉 Ja sitten taas illalla toppatakki paalle. Jos olet/te talvella kayneet, niin sen varmaan tiesittekin, mulle nimittain tuli ensimmaisella reissulla yllatyksena. Myoskaan pimeyteen en ollut osannut varautua; se tulee taalla kumminkin jo viidelta keskitalvella, etelampana tietysti viela aikasemmin. Itse tosin tulin talvesta talveen etta voi olla etta se tuntui siksi rajummalta. Olen myos karmea vilukissa. Kylla kauhistuttaa katsoa ausseja uimassa hyytavassa vedessa…
    Mutta…. tietysti loskaa ei ole, kurahousut on tuntematon kasite jne…🙂 Ja parin kuukauden paasta alkaa kevat🙂 Kaikkea hyvaa muuttoonne ja uuteen elamanvaiheeseen, toivottavasti lahtee kayntiin loistavasti!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: