Kirjoittanut sim | tammikuu 13, 2011

Tulvahuippu QLD:ssa ohi, mutta osaa sitä muuallakin sataa

Tulvahuippu Brisbanen seudulla näyttäisi olevan ohi, ja jäi jopa 1m pelättyä alhaisemmaksi. Tämä tosin ei tarkoita sitä että vahingot olisivat jääneet jotenkin pieniksi tai tilannetta ei luokiteltaisi katastrofiksi – päälle nyt vain tuli hiukan pienempi katastrofi kuin mitä pelättiin. Siivottavaa, korjattavaa, rakennettavaa ja kunnostettavaa riittää Brisbanen seudulla ja muualla Queenslandissa vielä kuukausiksi eteenpäin.

Satojen tulvan tuhokuvien joukossa on myös monta inhimillistä ja lämmintä tarinaa. Ihmiset ovat olleet hyvin avuliaita ja auttavat minkä pystyvät – jopa eläimiä. Tämä allaolevan kuvan mies objektiivisesti ajateltuna toimi varmaan hyvinkin tyhmästi kun uhmasi tulvavesiä pelastaakseen kengurun, mutta siitä tulee silti hyvä mieli:

Kuva: Villiers Nick De, via Herald Sun

Vaikka pääsääntöisesti ihmisten suhtautuminen tilanteeseen on ollut loistavaa ja ihailtavaa, ei Australia luonnollisestikaan ole kaikista lieve-ilmiöistä vapaa maa. Eri paikoissa on ollut pelkoja ryöstelystä tulvan jälkeen, mutta mitään merkittävää ryöstelyä ei kuitenkaan onneksi ole missään tapahtunut. Erään pahasti kärsineen kaupungin, Ipswichin, pormestarin asenne potentiaalisia ryöstelijöitä kohtaan onkin kuvaava:

”If I find anybody looting in our city they will be used as flood markers”

Värikästä ja vahvaa, mutta tilanteeseen hyvin sopivaa kieltä. Jotenkin epäilen että suomalaisen kaupungin pormestari olisi vain ”syvästi huolissaan tilanteen kehittymisestä” jos vastaava osuisi kohdalle ;P

Osaa sitä tosin sataa muuallakin, kuten täällä Victoriassa. Paljon vähemmän kuin Queenslandissa, mutta tarpeeksi jotta pienestä Beaufortin kylästä n. 150km Melbournesta länteen jouduttiin evakuoimaan n. 70 ihmistä. Lisäksi Great Ocean Road on suljettu joksikin aikaa tielle tippuneiden kivien yms takia. [Päivitys 16.1.2011: Victoriankin tulvista tuli sitten kuitenkin pahimmat pitkään aikaan jopa 1,000 talon jäätyä veden alle pääasiassa osavaltion pohjoisosissa].

Alla Melbournen kaupungin alueen sademäärät edellisen vuorokauden ajalta; vettä on tullut monin paikoin keskustankin lähellä yli 50mm eli n. keskimääräisen kuukauden sademäärä päivässä. Lännemmässä Grampiansin tienoilla on satanut vuorokaudessa n. 130mm. Tämä kostea ilmamassa joka on tuottanut sateita Victoriaan viime päivinä – ja tuottaa vielä tämän päivän – on osin perin Queenslandista, osin Tasmaniasta päin mereltä. Positiivista näissä sateissa on se, että Melbournen vesivarastot, jotka ovat vasta 54% täynnä, saavat lisää vettä nyt tammikuussakin ensimmäistä kertaa ainakin 15 vuoteen.

Juuri kun muutama päivä sitten pääsin kertomasta miten päivän lämpötilavaihtelut ovat täällä suuria, näyttää tämän kostean ilmamassan ansiosta torstain lämpötilakäyrä tasaiselta kuin Pohjanmaa. Kun kosteusprosentti huitelee 90%:n tienoilla, tuntuu Melbournen sää tällä hetkellä lähes trooppiselta. Sateet ovat kuitenkin tämän päivän jälkeen väistymässä ja edessä on aurinkoinen viikonloppu normaalimassa kesäsäässä.

Koko tämän sotkun takana on muutaman vuoden välein toistuva La Niña-ilmiö, jonka vaikutuksista Australian ilmastoon kertoo hyvin tämä Bureau of Meteorology:n lehtinen ”El Niño, La Niña and Australia’s Climate” [PDF]. Äärimmäisesti yksinkertaistettuna La Niña:n aikaan Australiassa sataa paljon ja El Niño:n aikaan vähän. Tämänhetkisen vahvan La Niña:n odotetaan jatkuvan eteläisen pallonpuoliskon kesän läpi. Lisäksi ilmastonmuutoksen myötä molempien ilmiöiden odotetaan vahvistuvan.

Sovitaan että tämä oli viimeinen posti tästä tulva-aiheesta tällä erää, palaamme tämän jälkeen normaaliin päiväjärjestykseen ja arkisempiin asioihin..

Linkkejä:


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: