Kirjoittanut sim | heinäkuu 26, 2011

Lomatauko & mietteitä ulkomaalaisuudesta

Reilu viikko sitten tuli täyteen kaksi vuotta Australiassa asumista, ja nyt on aika tehdä ensimmäinen muuton jälkeinen matka Suomeen. Tässä on se riski että tämä blogi hiljenee arviolta 5-7 viikoksi Singaporen/Suomen matkan ja sitä seuraavan toisen matkan takia; voi olla että iskee inspiraatio kirjoittaa Suomestakin kokemuksia, mutta lienee paras varautua taukoon.

Suomeen palattessa on aina ilmassa pientä odottavaa jännitystä siitä miltä maa tuntuu parin vuoden tauon jälkeen. Väistämättä sekä Suomi maana että itse henkilönä ovat muuttuneet, ja on vaikea etukäteen tietää miltä mikäkin tuntuu. Joitain asioita sen sijaan kyllä pystyy etukäteen tietämään; tulee olemaan hienoa nähdä sukulaisia ja kavereita pitkästä aikaa, nauttia vielä kohtalaisen pitkistä päivistä sekä ruoista jotka maistuvat hyvältä jo pelkästään sen takia että niitä ei ole pitkään aikaan saanut. Tulee myös olemaan asioita jotka ärsyttävät, kuten todennäköisesti väistämätön yliannos töykeitä ihmisiä – vaikka kesällä niitä on onneksi Suomessa vähemmän. Toivottavasti ehdimme myös hiukan nauttia lämpimästä kesästä.

Mieleen nousee myös ajatuksia ulkomailla asumisesta, ulkomaalaisuudesta ja niihin liittyvistä vivahteista. Ulkomailla asuminen antaa suunnattoman paljon, mutta olisi naivia ja epärealistista ajatella että se olisi vain ja ainoastaan positiivinen kokemus. Henkilökohtaisesti negatiivisimmaksi asiaksi olen ehkä kokenut kasvavan kaipuun eri paikkoihin; paitsi luonnollisesti eri maihin jääviä ystäviä ja kotimaahan jääviä sukulaisia, kaipaamaan jää väistämättä myös hienoja paikkoja missä on käynyt, ruokia, luontoa, kokemuksia yms. Jokaiseen (kivaan) paikkaan missä on asunut jää aina pala sydäntä, ja ennen kuin huomaakaan ei enää ole 100% kotona missään. Tämä hiukan kärjistetysti sanottuna ”kotona kaikkialla mutta ei missään”-olotila lienee sekä pysyvä että väistämätön juttu, mutta harva ulkomaille muuttava miettii tai tajuaa lähtiessään että vaikka palaisi esimerkiksi komennukselta kotimaahansa, ei tule enää koskaan omaamaan vain yhtä kotimaata.

Tämä siis olettaen että uskaltaa heittäytyä uuteen maahan täysillä – joka maassa kun on mahdollista elää fyysisessä ja henkisessä expat-kuplassa niin että tartuntapinta ”väliaikaiseen” kotiin on mahdollisimman pieni. Itse en halua enkä voi niin elää.

The Economistissa oli pari vuotta sitten hyvä kirjoitus ulkomaalaisuudesta ja mitä se merkitsee; Being Foreign – The Others. Kannattaa lukea koko juttu, mutta alla tähän lopuksi ote siitä:

But we cannot expect to have it all ways. Life is full of choices, and to choose one thing is to forgo another. The dilemma of foreignness comes down to one of liberty versus fraternity—the pleasures of freedom versus the pleasures of belonging. The homebody chooses the pleasures of belonging. The foreigner chooses the pleasures of freedom, and the pains that go with them.

Hyvää loppukesää tai -talvea lukijoille, palataan uusien mietteiden kera todennäköisesti syyskuussa! Pitäisi kirjoittaa ainakin Australian asuntomarkkinoista päivitys, Landshare Austaliasta, permakulttuurista, Australian tulevasta CO2-hinnoittelusta, Buchanin luolista, Melbournen ruokakulttuurista ja ja ja.. Myös edellisen postauksen kommentoijan toivomasta sosiaalisista suhteista olisi mielenkiintoista kirjoitella vähän näkemyksiä. Niin ja niistä tulevista Suomikokemuksista, joten aiheita kyllä riittää kunhan olisi aikaa niitä raapusta. No ehkä osan tulevista äärimmäisen epäympäristöystävällisistä yhteensä 60,000km:n mittaisista lentomatkoista voi käyttää kirjoitteluun..


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: