Kirjoittanut sim | lokakuu 16, 2011

Kevään puoliväli & alkoholilakimuutoksia

Melbournessa eletään taas kevään puoliväliä. Toisin kuin viime vuonna, talvi ei ole ollut mitenkään erityisen sateinen vaan aikalailla normaali. Mennyt reilu vuosi on kuitenkin ollut hyvinkin märkä, ja Melbournen vesivarastot ovat 63.8%:n täyttöasteellaan korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 1998.

Tänä keväänä olemme päässeet nauttimaan jo muutamasta +27C:n päivästä, mutta toisaalta joinain päivinä lämpötilalla tuntuu olevan vaikeuksia päästä edes +15C:n yli. Toisin sanoen tyypillistä kevätsäätä eli hyvin vaihtelevaa. Kesää kohti mennessä sateiden pitäisi vähentyä ja lämpötilojen nousta – nyt aletaan olemaan siinä paikkeilla että päivälämpötilat ovat yleensä ennemmin yli kuin alle +20C:n.

Vaikka kevät ei täällä olekaan mikään valtavan kukkaloiston aika, on kukkia silti keskimääräistä enemmän esillä:

Informaatiorikkaaseen sääseurantaan muuten Weatherspark on loistava palvelu – yhdellä vilkaisulla näkee valtavan määrän säätietoa ja pystyy helposti mm. vertailemaan miten päivän lämpötila suhtautuu keskivertolämpötiloihin.

Törmäsin tässä eräs päivä myös tällaiseen tiedotteeseen:

20111016-175414.jpg

Eli alkaen 1.11. 2011 alkoholin tarjoilu alaikäisille yksityiskodeissa on kiellettyä ilman lasten vanhempien lupaa.

En muuten tiennyt että täällä laki on aiemmin sallinut alkoholitarjoilun alaikäisille yksityiskodeissa lupaa kysymättä. No, nyt tämä siis on kiellettyä mutta omille alaikäisille lapsille alkoholia saa silti tarjota, ja muillekin jos vanhempien lupa heltiää. Suomessa käsittääkseni tarjoilu omillekin alaikäisille lapsille on teoriassa kielletty, mutta on eri asia miten hyvin eli huonosti sitä lakia noudatetaan..


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: