Kirjoittanut sim | lokakuu 19, 2011

Päiväraportti arjesta

Blogissa ja muuallakin tulee helposti kerrottua niistä asioista mitkä ovat jotenkin erikoisia tai tapahtuvat harvoin – nähtävyydet, tapahtumat yms. Harvemmin tulee kerrottua niistä jutuista joita näkee joka päivä, satoja kertoja vuodessa. Niinpä ajattelin kirjoittaa lyhyen ”raportin” miltä normaali arkipäiväni täällä näyttää – tässä siis raportti tältä päivältä kännykällä otetuin kuvin höystettynä.

Aurinko nousee tähän aikaan vuodesta puoli seitsemän aikaan aamuisin, joten töihin mennessä on jo mukavan valoisaa. Päivä alkoi tänään aamupalan jälkeen tyypillisesti n. 10min kävelyllä paikalliselle Moorabbinin juna-asemalle. Junia kulkee ruuhka-aikaan n. 10min välein ja niissä on aikaisin aamulla töihin mentäessä vielä hyvin istumatilaa omalla asemalla; myöhemmin matkustaessa istumapaikkaa ei välttämättä irtoa. Matka keskustaan kestää vajaa puoli tuntia, ja muutaman aseman päästä istumapaikat ovat yleensä mennyttä. Keskustaan saavuttaessa juna on arkiaamuisin aina melkolailla täynnä viimeisiä seisomapaikkoja myöten.

Keskustassa jään pois Parliamentin pysäkillä, joka on yksi kolmesta maanalaisesta juna-asemasta Melbournessa. Varsinaista maanalaista metroa täällä siis ei ole; keskusta-alueella vain muutama lähijunapysäkki on maan alla.

Ensimmäinen kahvila on asemalla heti likuportaiden yläpäässä, lipuntarkastusporttien sisäpuolella. Keskustassa ja keskustan lähellä asemilla on siis olemassa portit niin että laituri-alueelle ei pääse ilman lippua; kun mennään muutama kilometri kauemmaksi, lähiöasemilla portteja ei ole. Tästä kyseisestä kahvilasta en juuri koskaan kahvia osta, vaan välillä maan pinnalta parista lempparipaikoiksi muodostuneista.

Kuten Helsingin päärautatieasemalle, Parliamentin asemallakin on välillä jos jonkinlaista tuote-esittelyä/tarjoilua. Kesäisin tarjolla on usein läheisen kuntosalin sponssaamana banaaneita; tänään Danone jakoi uusia jugurttejaan sekä alennuskuponkeja samoille tuotteille.

Välittömästi asema”tunnelista” maanpinnalle noustuaan törmää katusoittajiin, ”buskers”:in. Parliamentin aseman tällä uloskäynnillä on kutakuinkin aina sama kaveri tai pari kaveria soittamassa ja/tai laulamassa. Ovat ihan hyviä ja mielelläni niille välillä kolikon heittääkin tunnelman luomisesta. Moderniin tyyliin kaverit myyvät myös CD-levyjään ja esillä on usein myös keikkalista.

Töissä tehdään sitten päivä töitä, ei siitä sen enempää🙂

Lounasaikaan porukka suuntaa lounaalle, milloin porukassa, milloin yksin. Kenties 20% ihmisistä tuo oman lounaan kotoa ja syö työpöytänsä ääressä, kuten minäkin tein tänään. Suurin osa käy joko hakemassa takeaway-aterian jostain lukuisista lounaskahviloista/ravintoloista, tai syö paikan päällä. Suosittu paikka hankkia lounasta ovat myös ns. food courtit, josta alla meidän talon esimerkki. Food courteissa on Australiassa usein hyvä valikoima terveellistäkin ruokaa, eikä pelkästään roskaruokapaikkoja. Esim. hyvää sushia on tarjolla Melbournessa yleisesti, ja sitä minäkin usein lounaaksi syön.

Iltapäivän töiden jälkeen Parliamentin aseman seutu on vaihtanut iltapäiväkonfiguraatioon. Monet kahvilat ovat sulkeutumassa (tyypillisesti viideltä), iltaravintolat taas eivät monesti ole vielä auki (aukeavat yleensä 17:30 tai 18:00) ja katusoittajat ovat häipyneet. Tilalla on Big Issue-lehden myyjä; aina sama iloinen kaveri joka toivottaa hyvät illanjatkot sadoille ellei tuhansille ihmisille joka ilta heidän kävellessään ohi, riippumatta siitä ostaako lehden vai ei.

Big Issue on kaduilla myytävä, kahden viikon välein ilmestyvä aikakausilehti. Jutut ovat ammattilaisten kirjoittamia, mutta lehteä myyvät kodittomat ihmiset, täällä $5:n hintaan josta myyjät saavat $2.50 per lehti. Pitää tunnustaa että ostin ensimmäisen Big Issue-lehteni vasta tämän kuvan ottamisen yhteydessä, joten en osaa kommentoida vielä sisällöstä mitään. Käsittääkseni konseptia testataan Suomessakin parhaillaan Iso Numero-nimellä.

Koska tänään oli lämmin päivä (+29C), päätimme perheen kanssa lähteä töitteni jälkeen rannalle kuten kesällä tapaamme tehdä ainakin pari kertaa viikossa. Käytännössä vaimo ja lapset tulevat autolla jollekin lähirannallemme ja minä matkustan rannalle suoraan töistä junalla. Tänään suuntasimme Sandringhamiin, jossa on kätevästi aseman vieressä yksi parhaista pizzapaikoista mitä olemme löytäneet, Barbalu’s Pizza.

Siitä nappasin pizzan kainaloon ja kävelin parin sadan metrin päässä sijaitsevalle Sandringham Beachin puistoon syömään ja sen jälkeen iltapäivää & iltaa viettämään alas rannalle. Melbourne on ison lahden rannalla ja tämän Port Philip Bayn itäpuoli on oikeastaan yhtä rantaa keskustasta alas Mornington Peninsulalle asti. On ollut miellyttävää huomata että täällä Baysiden kaupungin alueella rannoilla ei oikeastaan koskaan ole ruuhkaa – St Kilda Beach lähempänä keskustaa on ruuhkaisempi mutta se palveleekin enemmän nuorisoa. Parkkipaikkakin löytyy aina ja Baysiden kaupungin alueella asuvat saavat ilmaiseen rantaparkitukseen oikeuttavan ”Beach Parking Permit”-tarran auton tuulilasiin kiinnitettäväksi.

Sivuhuomautuksena sellainen että Melbourne koostuu monesta kaupungista; itse Melbournen kaupunki on hyvin pieni, oikeastaan vain ydinkeskustan välittömän lähistön kattava alue, jossa asuu alle 100,000 ihmistä. Esikaupungit ovat sitten eri kaupunkien alueella joiden kunkin asukasmäärä on siinä 100,000-150,000 asukkaan tietämillä. Liikuttaessa kaupunkien vaihtumista ei juuri huomaa, mutta kukin kaupunki hoitaa itse palvelunsa kuten roskahuollon, kirjastot yms. Yhteensä suur-Melbournessa asuu noin neljä miljoonaa ihmistä ja luoteis-kaakkoisakselilla mitattuna kaupunkia on katkeamattomana ketjuna lähemmäs 100km.

Lahden veden lämpötila on vielä aika viileä, noin +15C astetta, eikä se kesälläkään nouse kuin +22-24C asteeseen. Avoimen meren lämpötila – jonka rannat sijaitsevat reilun tunnin ajomatkan päässä – on vuoden ympäri alle +20C astetta. Näin keväällä uiminen on siis vielä vähän rajoitettua, mutta kesällä on vaan kiva kun vesi on virkistävän viileää.

Rannalta suuntasimme kotiin autolla kun lasten nukkuma-aika alkoi lähestymään. Tätä kirjoittaessani klo 22:30 illalla lämpötila ulkona on yhä +23C astetta, mutta pimeää on ollut jo pitkään – aurinko laskee tähän aikaan vuodesta vähän ennen ilta-kahdeksaa.
Vielä parin vuoden jälkeenkin pimeys ja lämpö tuntuu eksoottiselta yhdistelmältä; Suomessa kun ei juuri koskaan ole pimeää ja lämmintä yhtä aikaa. Illasta puuttuu vielä toistaiseksi kesään ja etenkin kesän alkuun kuuluvat cicadat ja niiden huumaava meteli jota kovasti ensi kuun puolella odotellaan saapuvaksi.


Responses

  1. Heippa Sami! Kuulostaa ihanalta tuo ilta rannalla, mekin ollaan käyty rannoilla siellä suunnalla, ne on tosi kivoja ja ne värikkäät bathing boxit dendy beachillä (muistankohan nimen oikein) ovat hauskoja myös!

    Voisitko muuten vinkata pari hyvää (ja ei liian kallista🙂 food courtia CBD:ssä? Joudun käymään työn puolesta pankissa keskustassa joka perjantai, ja lounastan usein keskustassa, mutta tähän mennessä en ole oikein keksinyt kummempaa, kun syödä sushia tai subia jossain ohikulkiessa. Olisi kivaa löytää viihtyisä paikka, jossa olisi paljon valikoimaa saman katon alla.

  2. Niitähän riittää🙂 Hyviä paikkoja löytyy vaikka QV:stä (http://www.qv.com.au/) tai Melbourne Centralista jossa on hyvä food court tai itse asiassa parikin (http://www.melbournecentral.com.au/, Level 2:n Dining Hall on IMO parempi kuin alakerran paikat).

    Aikalailla kaikki food courtit ovat mielestäni kohtuuhintaisia, alle $10:llä löytyy yleensä hyvä lounas.

    ”Bathing box”-ranta on Dendy Beach, joo. Boxit muuten maksavat vaatimattomasti siinä $200,000-$250,000 tienoilla, lienevät neliöhinnoiltaan kaupungin kalleimpia ”kiinteistöjä”.

  3. Mikä mainio idea kertoa kuvin (ja sanoin) tavallisesta päivästä! Tosi hauska seurata, ja tuo Melbournen arkea ihan uudella tavalla lähemmäs. Ethän pahastu, jos näpistän idean joskus omaankin blogiini?

    • En toki, formaattia saa vapaasti levittää😉


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: