Kirjoittanut sim | helmikuu 21, 2012

Sustainable Living Festival – kestävää kehitystä(kö?)

Kaupungissa on parhaillaan meneillään pari viikkoa kestävä, jo kolmenatoista vuotena järjestetty Sustainable Living Festival jonka tiimoilta järjestetään monenlaisia tapahtumia messuista mielenkiintoisiin luentoihin.

Viime viikonloppuna järjestettiin tapahtumaan liittyvät ”messut” Federation Squaren vieressä olevalla Birrarung Marr-puistoalueella; paikalla oli laajalti kestävään kehitykseen liittyviä näytteilleasettajia, ohjelmaa ja ruokaa.

Kestävän kehityksen eri piirteet otetaan täällä etenkin ruohonjuuritasolla kokemukseni mukaan aktiivisemmin ja vakavammin kuin Suomessa. Esimerkiksi luomuruoan kysyntä ja tuotonto on Suomessakin kasvussa, mutta on täällä kuitenkin aivan eri sfääreissä. Tietoisuus veden tärkeydestä ja sen säästöstä on – luonnollisesti, Australian kärsiessä usein kuivista kausista – aivan eri tasolla kuin Suomessa. Myös esim. permakulttuurin konsepti on täällä selvästi ns. ”mainstreamissa”, kun Suomessa permakulttuuri on toistaiseksi hyvin pienen marginaalin toimintaa ja laajempi tietoisuus siitä on vielä kaukana.

Tämä ympäristöaktiivisuus ja aktiivinen kestävän kehityksen etsintä on tietyllä tapaa paradoksaalista; kuten aiemminkin olen todennut, Australia on per henkilö-mitattuna yksi maailman pahimpia saastuttajia hiilisähkövoimaloidensa ansiosta, ja suuri osa maasta on vahvasti yksityisautoilun varassa. Kuitenkin arkielämässä ihmisten toiminnassa ympäristöstä huolehtiminen näkyy esimerkiksi kierrätettävien kauppakassien käytössä kuin vesipullojen täyttöpisteissä, kotitalouksien aurinkoenergian hyödyntämisessä ja aktiivisina kansalaisliikkeinä permakulttuurin yms tiimoilta. Samaan aikaan hallituksen tasolta kestävästä kehityksestä tulee aika-ajoin ristiriitaisia signaaleja; esim. Victorian osavaltio rajoittaa rankasti uusien tuulivoimaloiden rakentamista ja kuluttajille suunnattuja aurinkoenergian käyttöönoton kannustimia vähennettiin suunniteltua aiemmin. Tulee selvästi sellainen olo että ihmiset olisivat halukkaampia tukemaan mm. uusiutuvaa energiaa enemmän kuin hallitus ja olemassaoleva voimakas hiili- ja kaasuteollisuus.

Viikonlopun messuilla oli esillä muun muassa seuraavia juttuja:


Paikalle oli kerääntynyt näytteilleasettajia laidasta laitaan, esim. tämä Ethical Investment Services, eettiseen sijoitukseen erikoistuva firma. En ole tarkemmin tosin heidän toimintaansa tutustunut miten kestäviä kohteita oikeasti on kyseessä.


Ruokaosastolla panostettiin myös ympäristöystävällisyyteen; smoothiepaikassa juoman sekoitus tapahtui poljinvoimalla, astiat olivat normaaleja paikalla tiskattavia astioita (ja kuuma vesi lämpeni tietysti auringolla) yms.


Polkupyörällä oli väkeä paljon liikenteessä, ja sijainti oli muutenkin hyvä Flinders St:n juna-aseman vieressä. Mielenkiintoinen pyöriin liittyvä firma oli REV Electric Bikes, joka myy systeemeitä joilla normaalin polkupyörän saa muutettua sähköpyöräksi.


Permakulttuuri oli hyvin vahvasti esillä; paikalla oli Permaculture Melbourne-yhdistys johon minäkin kuulun…


.. ..Telopea Mountain Permaculture Farm, joka mm. kasvattaa hedelmäpuita..


.. ja Very Edible Gardens joka on pihasuunnittelu/koulutus/konsulttifirma.

Lisäksi paikalla oli lukuisia infosessioita ja luentoja eri aiheista, esimerkiksi kanojen kasvatuksesta. Melbournen seudulla on yllättävän tavallista pitää ei-lemmikki-kotieläimiä ihan kaupunkialueella ja etenkin kanat ovat yleisiä. Mekin olemme itse asiassa harkinneet puolivakavasti kanojen ottoa – niitä pienellekin pihallemme mahtuisi muutama – mutta katsotaan jaksetaanko vuokrataloon asennella asumusta niille. Ne olisivat kuitenkin myös lapsille hyvin opettavaisia, söisivät vähän ruoantähteitä (biojätteiden kierrätystä kaupunkimme alueella ei harrasteta, joten ne olisi kompostoitava itse) ja tietysti tuoreet munat toki kelpaisivat aina; ilmastohan kanojen pitämiseen on täällä ihanteellinen.

Kaupungit ja kunnat täällä suhtautuvat kanojen ja muiden eläinten pitoon yleensä suopeasti; Melbournen seudulla kaikki kunnat Stonningtonia lukuunottamatta sallivat esimerkiksi kanojen pitämisen ilman erillistä lupaa. Baysiden kaupungissa, minkä alueella me asumme, saa ilman erillistä lupaa pitää esimerkiksi enintään 10:tä kanaa (mutta ei kukkoja), rajattoman määrän kaloja ja neljä jänistä. Ilman lupaa saa pitää korkeintaan kuutta erilaista eläintä – vuohien ja lehmien pitäminen ei sentään ole sallittua ilman lupaa🙂

Lienee syytä huomauttaa että aivan kuin muuallakin, termin ”sustainability” alle ympätäään täälläkin välillä tavaraa joka sinne ei oikeasti kuulu. Lisäksi jos ollaan puritaaneja asian suhteen, on todennäköistä että oikeasti kestävästä kehityksestä on yhteiskunnan tasolla meidän ikäpolvemme turha haaveillakaan – joka tapauksessa esitetyt ratkaisut ovat pääsääntöisesti parempia kuin nykyiset vallalla olevat sekä lisäävät useimmiten yhteisön tai sen osan sinnikkyyttä, joten siinä mielessä kaikki tämänsuuntainen toiminta on mielestäni ehdottoman kannustettavaa ja kannatettavaa. On myös syytä muistaa että pienikin tehty askel on parempi kuin suuret toteuttamattomat suunnitelmat.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: