Kirjoittanut sim | maaliskuu 24, 2012

Puffing Billy

Kuten aiemmin ohimennen mainitsin, kävimme vihdoin yhdessä Melbournen seudun tunnetuimmista turistinähtävyydessä, Puffing Billyssä. Puffing Billy on itse asiassa yksi maailman suosituimmista museorautateistä ja liikennöi höyryvetureilla 25km:n mittaisella radalla Belgraven ja Gembrookin välillä. Seutu on kaunista Dandenong Ranges:in aluetta, joten maisemat reitillä ovat upeat.

Yksi Puffing Billyn erikoisuuksista on että junissa saa istua ”ikkunan reunalla” puoliksi ulos junasta roikkuen. Vaikka junan vauhti ei varsinaisesti ole kova – max n. 30km/h – niin väkisin tulee silti mieleen että ainakaan USA:ssa tuollaista ei saisi harrastaa ilman jos jonkinmoisen vastuunvapautuslomakkeen allekirjoitusta😉 Täällä lapsetkin saivat vapaasti siinä istua, kunhan niiden perään joku vähän katsoi etteivät tipahda..


Porukkaa ”ikkunalaudalla” istumassa siltaa ylitettäessä


Reitti kulkee suurimman osan ajasta metsän keskellä

Junia kulkee vuoden jokaisena päivänä joulupäivää luukunottamatta. Reitillä on muutama pysäkki millä voi jäädä pois – hinta riippuu reitin pituudesta ja siitä onko meno vai meno-paluulippu. Me jäimme pois reitin puolivälin tienoilla sijaitsevassa Emeraldin kylässä, jossa söimme lounaan. Siitä kävelimme Puffing Billyn Lakeside:n pysäkille, josta sitten otimme junan takaisin. Liput eivät ole mihinkään tiettyyn junaan, joten takaisin voi ottaa minkä junan haluaa. Kävelymatka Emeraldin pysäkiltä Lakesiden pysäkille on vain reilut 2.5km ja sekin suurimmaksi osaksi kauniissa Emerald Lake Parkissa:


Kaunista kävelyreittiä Emerald Lake Park:issa Emeraldin ja Lakesiden asemien välillä

Pari vinkkiä junaan aikoville: ensinnäkin koululomien aikaan ja viikonloppuisin junalla on ruuhkaa, ja silloin virallisestikin kehoitetaan ihmisiä saapumaan paikalle vähintään 45min ennen junan lähtöä että mahtuu mukaan – lippuja eivät yksityishenkilöt voi esim. netistä ostaa etukäteen. Mekin päätimme siksi mennä junalla arkipäivänä, ja silloin siellä olikin mukavasti tilaa; järjestetyillä retkillä olijoille on varattu omat vaunut jotka olivat selvästi täydempään ängetty kuin meidän ”yksittäismatkaajien” vaunut.

Toisekseen reissulle ei kannata pukeutua valkoisiin vaatteisiin; etenkin jos meinaa istua ikkunan reunalla puoliksi ulkona, saa päälleen aika paljon nokea ja tuhkaa.

Aikataulut, lippuhinnat ja muut löytyvät Puffing Billy:n virallisilta sivuilta, kun taas Wikipediasta löytyy muuta tietoa rautatiestä ja kalustosta. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja mukava päivä, ja etenkin meidän junafani poika oli reissusta haltioissaan😉


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: