Kirjoittanut sim | toukokuu 18, 2012

Aboriginaaleista, perusterveydenhuollon rakenteesta & rahankeruusta

Tällä kertaa muutama sekalainen pointti:

Aboriginaalien tunnustamisesta

Heti alkuun pitää myöntää että en ole aboriginaaliasioihin perehtynyt millään muotoa syvällisesti perushistoriaa pidemmälle. Täällä Melbournen seudulla aboriginaaleja on väestöstäkin vielä keskimääräistäkin vähemmän, joten tämä kansanryhmä jäisi helposti täysin vaille huomiota.

On kuitenkin pari paikkaa joissa aboriginaaleja koskeviin asioihin törmää jatkuvasti; isot kokoukset / tapahtumat / luennot tms sekä lomakkeet. Suunnilleen kaikissa virallisissa tai puolivirallisissa lomakkeissa kysytään erikseen onko ”Aboriginal or Torres Strait Islander” – tavoitteena tunnistaa nämä kansanryhmät ja kohdella erinäisissä tapauksissa enemmän tai vähemmän ”positiivisesti syrjien”.

Toinen tilanne on esim. isojen kokousten, luentojen tai tilaisuuksien alkaessa jossa paikka johon ollaan kokoonnuttu tunnustetaan ensimmäisen puhujan toimesta paikalla aiemmin asuneen aboriginaaliheimon perinteiseksi maaksi. Tätä varten on olemassa ”virallinen” protokollakin, joka menee Melbournen tapauksessa näin:

Our meeting/conference/workshop is being held on the traditional lands of the Wurundjeri people and I wish to acknowledge them as Traditional Owners of this land. I would also like to pay my respects to their Elders, past and present, and the Elders from other communities who may be here today.

Käytännölliseltä kannalta tällä ei välttämättä ole suurta merkitystä, mutta se on silti mielestäni kaunis ele.

Perusterveydenhuollon hajautuksesta

Vaikka Australian ja Suomen terveydenhuolloissa on paljon yhteistä – kuten pääsääntöisesti laadukas ilmainen julkinen terveydenhuolto – on erojakin paljon. Esimerkiksi perusterveydenhuolto, eli mihin ensimmäiseksi mennä jos sattuu olemaan kipeä, on aika erilainen prosessi. Siinä missä Suomessa yksityisiä lääkärikeskuksia on aika rajallinen määrä (ja suuri osa niiden resursseista liittyy työterveydenhuoltoon), on täällä lääkärin vastaanottoja pilvin pimein. Moni lääkäri pitää yhä vastaanottoaan ihan kotinsa yhteydessä, ja sekä pieniä että vähän isompia lääkärikeskuksia on paljon.

Julkisia terveyskeskuksia sen sijaan ei ole lainkaan ja työterveydenhuoltokin Suomen mittakaavassa on melkolailla tuntematon käsite; perusterveydenhuolto nojaa siis vahvasti näiden yksityisten lääkärikeskusten verkkoon. Pikkupaikkojen mallista johtuen voi täällä törmätä ilmiöön mikä on Suomessa täysin tuntematon: jotkut klinikat, yleensä pienimmästä päästä, eivät vaan ota uusia asiakkaita ollenkaan. Niinpä ne ketkä ottavat, mainostavat välillä asiaa toteamalla vaikkapa ulkomainoksella että ”New patients welcome!”.

Aikansa kesti hyväksyä se että voi olla lääkärikeskus joka nyt vaan ei ota ”uusia” potilaita vastaan, mutta niin tekemällä saadaan toki palvelutaso olemassaolevalle asiakaskunnalle pidettyä kunnossa. Lääkärikeskus jonka asiakkaiksi me päädyimme, on osoittautunut vuosien varrella oikein toimivaksi – aikoja saa helposti ja tarvittaessa nopeasti, ja saisipa sitä kautta lääkärin kotikäynnillekin jos haluaa.

(Lääkärien taksat vaihtelevat jonkun verran, ja meidän käyttämässämme keskuksessa peruslääkärinkäynnistä saa pulittaa n. $70. Tästä Medicare korvaa aika tarkkaan puolet, joten lääkärikäynnin hinnaksi jää vajaa 30 euroa. Terveydenhuollosta riittäisi kirjoitettavaa paljon enemmänkin, mutta pitää palata siihen toiste..)

”Vapaaehtoiset” rahankeruut

Australiassahan ei harrasteta tippejä, joten niiden osalta tilanne on aika sama kuin Suomessa. Korkeintaan kahviloissa voi olla pikku purkki kolikkoja varten. Samoin kuin Suomessa jos nyt sattuu jostain saamaan aivan erinomaista palvelua, tippejä arvostetaan kyllä, mutta missään ei katsota pahalla jos tippiä ei jätä.

Sen sijaan muuta vapaaehtoista ja ”vapaaehtoista” rahankeruuta on senkin edestä. Niin kinderit ja koulut kuin sairaalatkin harrastavat rahankeruuta toimintansa osarahoittamiseen. Lähes jatkuvasti töissä on jonkun työntekijän lapsen koulun / partion / urheiluseuran / tms hyväksi karkki- tai sulkaapiste josta saa dollarilla tai parilla napata makeisia. Kaikenkarvaisia tapahtumia – ”sausage sizzle”stä (makkaranmyynnistä) liikuteltaviin huvipuistoihin ja konsertteihin – järjestetään myös rahankeruumielessä. Ei niin että näissä tapahtumissa aina mitenkään negatiivisessa mielessä rahastamisen maku, mutta etenkin alkuun tuntui oudolta olla keräämässä rahaa milloin mitäkin varten. Sittemmin niihin on tottunut ja hyväksynyt että nämä tilaisuudet, tapahtumat tai myymiset nyt vaan ovat tärkeä osa eri organisaatioiden toimeentuloa – ja ihmiset myös osallistuvat antavaan/ostavaan puoleen aktiivisesti. Ja ovathan ne hyvää sosiaalista toimintaa myös


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: