Kirjoittanut sim | tammikuu 28, 2013

Suomalaisia käyttäytymisvammoja jotka paranevat Australiassa

On olemassa monta käyttäytymisvammaa jotka Suomessa ovat – osin syystä, osin syyttä – yleisiä. Tässä joitakin tapoja (vain vähän liioitellusti esiteltynä) minkä oppiminen / mistä poisoppiminen auttaa sopeutumaan Australiaan, ja tekemään itse asiassa mielestäni elämästä muutenkin miellyttävämpää.

Hyvällä säällä ei ole pakko mennä ulos.

Silloin harvoin kun Suomessa on täydellinen sää – tässä tapauksessa täydellisen määritelmä olkoon +25C astetta tai yli ja aurinkoista tai puolipilvistä – tulee useimmiten sellainen fiilis että nyt on pakko mennä ulos, just-heti-nyt. Hyvästä säästä on lähes kansallisvelvollisuus nauttia ja auta armias sitä tuskaa jos syystä tai toisesta joutuu olemaan sisällä; kesän lyhyydestähän ja ko. ilmiöstä muutenkin on pohjoismaissa laulujakin vaikka millä mitalla, sen verran syvälle kollektiiviseen tajuntaan se on iskostettu. Tämä käyttäytymismalli on täysin ymmärrettävää siinä mielessä että seuraavaa yhtä hyvää päivää voi joutua odottamaan pahimmillaan yli vuoden.

Australiassa tästä vammasta pääsee vähitellen eroon. Ensimmäiset päivät, viikot ja jopa kuukaudetkin voivat mennä olotilassa että onpas-siellä-hyvä-sää-nyt-pitää-mennä-ulos!, mutta vähitellen sitä tajuaa että hyvä sää onkin se yleisin ja todennäköisin olotila suurimman osan vuotta. Että jos viettää aurinkoisen päivän vaikkapa siivoten niin ei siinä menetäkään mitään ainutlaatuista, kyllä niitä sieltä vielä riittää. Vaihtelevasta säästä tunnetussa Melbournessakin voi kohtalaisen huoletta sopia kesällä ja syksyllä ulkotapaamisia, kuten puisto-BBQ:ita, viikkojenkin päähän – todennäköisyys on sen verran suuri että sää on OK.

Vaikka pakottavaa tarvetta joka päivä ulkoiluun ei olekaan, täällä tulee oltua ulkona aivan eri tavalla kuin Suomessa. Kun suurimman osan vuodesta ulkotilan voi mieltää olohuoneen jatkeeksi, ei ole ihme että HSBC:n expat-tutkimuksenkin mukaan Australia lisää tutkituista maista eniten lasten ulkona viettämää aikaa.

On ihan ok jutella tuntemattomille

Suomessa saa vähintään oudon tai vinksahtaneen maineen jos alkaa juttelemaan tuntemattomille, puhumattakaan että sitä tekisi joka päivä. Kaikkialla hyväksytty käyttäytymistapa on olla hiljaa tai korkeintaan murahtaa jotain.

Australiassa moinen peli ei vetele. Täällä saa vähintään töykeän maineen jos ei selviä perus-small-talkista kassoilla, bussipysäkillä, kahvilassa, kadulla, kaupoissa, rannalla jne. On oltava sinut sen kanssa että ”tuntemattomat” kyselevät kuulumisia (ja ei, niihin ”how are you?”-kysymyksiin ei kuulu heti alkaa kertomaan koko mielessä olevaa valituslistaa, kts. seuraava pointti) ja on osattava jutella niitä näitä ja myöhemmin myös asioita joita monet suomalaiset pitävät henkilökohtaisina muidenkin kuin sydänystävien kanssa.

Suomessa kaupan kassa / kassalle voi neutraalisti sanoa korkeintaan ”hei” ja ”kiitos”. Sen enemmän kun puhuu niin pääsee uutisiin. Täällä tiedän useampien myyjien / asiakaspalvelijoiden / baristojen elämäntarinan, mikä koe on milläkin opiskelijalla juuri tulossa, mitä tehtiin kesälomalla, mistä ovat kotoisin jne. Mukavaa kun ihmisille normaalia sosiaalisuutta voi harjoittaa muulloinkin kuin niille erikseen varattuina aikoina.

Aina ei ole pakko valittaa

Eräs pahimmista kansantaudeista Suomessa on ainainen valitus kaikesta. Useimmiten se ei edes ole konstruktiivista valittamista vaan valittamista valittamisen ilosta (”ilosta”), ei niin että varsinaisesti aktiivisesti pyrittäisiin niitä valituksen aiheita poistamaan edes silloin kuin se on mahdollista.

Jos tulee Australiaan kovin perfektionistisella asenteella, valmiina valittamaan jokaisesta havaitsemastaan näennäisestä epäkohdasta, edessä on nopeastikin jonkinasteinen hermoromahdus. Kannattaa suosiolla opetella sitä kuuluisaa ”no worries”-asennetta ja ottaa asiat rennosti – myös sellaiset jotka eivät välttämättä toimi germaanisella tehokkuudella tai tuntuvat kestävän kauemmin kuin sitä toivoisi. Sen sijaan että jostain mitättömästä vastoinkäymisestä saisi materiaalia seuraavan viikon valituksiin joita esittää kaikille jotka suostuvat kuuntelemaan, voi todeta että ”no worries”, unohtaa koko jutun ja keskittyä tärkeämpiin asioihin. Positiivinen elämänasenne kunniaan.

On ok myös hymyillä

Liittyen edelliseen kohtaan, Suomessa jos vastaantulija hymyilee sinulle niin ensimmäinen ajatus on että onkohan tuo nyt vähän seonnut, tai että mikäköhän mulla nyt on hassusti – ainakin joku kamala ketsuppiläiskä paidassa – kun sitä niin naurattaa. Täällä normaali tapa kaikkialla – suurten kaupunkien keskustoja lukuunottamatta missä nyt vaan on liikaa ihmisiä tämän toteutukseen – on hymyillä ja tervehtiä. G’day, good morning tjsp. Jos ei sano sanaakaan ja näyttää perushapannaamalta niin se otetaan lähes loukkauksena.

Ei ole normaalia olla sairaalloisen kiinnostunut muiden raha-asioista

Suomessa, jossa muka ollaan kovin kiinnostuneita ihmisten yksityisyydensuojasta, on jostain syystä normaalia selvittää tekstiviestillä auton rekisterinumerolla sen omistaja, osoite, auton haltija (ettei vain olisi pankin?!) yms, puhumattakaan siitä että toisella tekstarilla voi tarkistaa mitä kukakin tuttu on ansainnut viime vuonna, ettei vain olisi päässyt tienaamaan enemmän kuin minä tai pimittänyt verottajalta jotain tms. On täysin käsittämätöntä että näillä verotustiedoilla mässäillään iltapäivälehdissä joka vuosi päivätolkulla.

Vaikka (tai ehkä koska?) sosio-ekonominen tasa-arvo ei täällä ole yhtä hyvällä mallilla kuin Suomessa, mitään tällaista ei ole. Ei se ole kenenkään muun asia mitä joku ihminen tienaa, eikä sitä urkita suoraan tai epäsuorasti.

Tämä liittyy myös kateuteen, jossa Australia on Suomen ja Yhdysvaltojen välimaastossa. Jos Suomessa naapurilla on uusi hieno auto, ensimmäinen ajatus on että mitenköhän se on sellaisen saanut (varmaan jotain vilppiä), ja että voisikohan sitä jotenkin vahingoittaa… Luontaisinta suomalaisille on suhtautua näennäisen epätasa-arvon aktiiviseen poistamiseen destruktiivisesti, vetämällä toinen alas – Yhdysvalloissa tilanne on päinvastainen, ja samaa auto-analogiaa käyttäen tälle toiselle tulee mieleen lähinnä että ”minä haluan samanlaisen, teenpä lujasti töitä niin saan sen!”. Vaikka Australiassa on hyvin tunnettu ”tall poppy syndrome”-tasapäistämisilmiö, se ei ole läheskään yhtä vahva tai henkilökohtaisen destruktiivisesti suuntautunut kuin Suomessa.

On olemassa useampi kuin yksi oikea tapa

Oli kyse sitten Suomen yhä hyvin homogeenisesta kansasta tai historiasta, Suomessa tuntuu asialla kuin asialla olevan Yksi Virallinen Totuus; kaikkea siitä poikkeavaa pyritään välittömästi marginalisoimaan, haukkumaan tai muuten lyttäämään.

Australian – Suomeen verrattuna – ääretön monimuotoisuus ihmisten (ja muidenkin asioiden) suhteen auttaa oppimaan pois tästä kovin kapeasta katsontakannasta. Kaikki mitä tehdään eri tavalla Suomeen (tai muihin ihmisiin/paikkoihin Australian sisälläkin) verrattuna ei välttämättä ole huono tai typerä juttu; usein etenkin tilapäisesti maassa olevat jämähtävät tähän ”onpas tämä typerästi/huonosti tehty täällä”-asenteeseen koskaan ymmärtämättä laajempaa kontekstia tai siitä miten tilanteeseen on tultu. Joskus – kuten vaikkapa WA:n surkean kierrätystilanteen kohdalla – tämä on oikeutettu asenne, mutta useimmiten ei ja pieni avartuminen auttaa ymmärtämään maailmaa useammalla vivahteella kuin Suomessa on tapana.


Responses

  1. Tää on niin totta!

    • Olen paljolti samaa mieltä saatuani samanlaisia kokemuksia samasta maasta ja muualtakin. Iloitsen teidän kokemuksestanne siitä maasta ( uskon muuten, että moni muukin osaa iloita toisten onnesta eikä vain kadehtia!:))
      Jokin siinä pani miettimään. Näyttää nousevan Hgin vinkkelistä nuo suomalaiset kokemuksesi. Suomea on myös muualla, jossa tietyissä osissa maata päästään juttuhalukkuudessa vielä ausseja pidemmälle!(Savo, Karjala; Lappi sekä joka puolella sieltä päin olevat suomalaiset).
      Yleistykset ovat vaarallisia. Eivät kaikki ole tuppisuita, eivät kaikki kadehdi, eivät kaikki valita – tai sitten on sattunut kohdalle vain em. ihmisiä. Ajattelen, miltä tuntuu sellaiselta peruskansalaiselta, joka tekee parhaansa työssä ja ihmissuhteissa, kestää säät valittamatta ja hoitaa perheensä kohtalaisesti, kun hän kuulee jonkun pois muuttaneeen moittivan maataan ja kansaansa, mutta itsellä ei ole mahdollisuutta tehdä samoin! Ei koko Suomi voi lähteä Ausseihin tapoija opettelemaan, mutta koko ajan opettelee niitä täällä vaihtelevien olosuhteiden keskellä ja oppiikin pikkuhiljaa!
      Joku viisas sanoi: ”Ei ole tarpeen puhaltaa sammuksiin toisen kynttilää saadakseen omansa loistamaan.”
      Ja ”Niin metsä vastaa kuin sille huutaa”, olen huomannut, Hymyilen itse, saan hymyä jne. Nähdään kaikissa jotain hyvää niin kaikilla on hyvä olla!

      • Olisi tietysti pitänyt lisätä että tässä paitsi puhutaan Suomen osalta Helsingistä (ja vastaavasti Australian osalta Melbournesta) niin kyseessä on myös mielipidekirjoitus joiden tyyliin kuuluu usein pieni liioittelu (josta jopa varoitinkin) sekä väistämättä täysin objektiivisen lähestymistavan puute.

        Ts. tyypilliset YMMV-huomautukset pätevät🙂

  2. Olen kylla aika samoilla linjoilla Eeva-Liisan kanssa. Monesta kohdasta olen eri mielta. Itse asun myos taalla Melbournessa. Esim tuo ventovieraille juttelu, niin oma kokemus on, etta et taalla Ausseissa, varsinkaan taalla cityssa ainakaan kovin paljon vieraille ruveta juttelemaan tai ei ainakaa yhtaan sen enempaa kuin Suomessakaan. Vaikka metlinkin junassa ei kylla ikina nae ventovieraiden juttelevan toisilleen. Painvastoin ihmiset tuntuvat painuvan syvalle lehtiensa, kirjojensa ja ipadiensa maailmaan. Vastakohta esim viime Suomen reissulla Helsingin paikallisbussissa repesivat tadit vieressa juttelemaan mukavia! Myoskaan kaupan kassalla en ole huomannut taalla, etta nyt niin kovasti ruvettaisiin haastelemaan kuulumisia. Yleensa aina se on ”hi, how are you today?” ja jaa siihen.

    • Kiitos Kati kommentista! Luonnollisesti kanssakäyminen tuntemattomien kanssa on vähissä/olematonta CBD:ssä tai muissa paikoissa missä se on logistinen mahdottomuuskin (kuten mainitisinkin).

  3. Ensimmäiseksi sanon, että kaikilla on oikeus mielipiteeseensä; niin puolesta kuin vastaan. Sehän tekee asioista ja elämästä huomattavasti mielenkiintoisempaa. Oppii katsomaan asioita eri vinkkelistä.🙂

    Osittain en itse tunnista tuota kuvaamasi maata, mistä olemme molemmat lähtöisin. En, vaikka Uudellamaalla tuli viettyä suht monta vuotta ja naimisissa 4. polven helsinkiläisen kanssa, joten ne kulmat tulivat tutuksi myös.

    A. En muista kenenkään pakottaneen minua tai ketään muutakaan tuttuani ulos Suomessa oli sitten aurinkoa tai lunta luvassa. Ulos on menty, jos on haluttu ja sisällä pysytty, jos on katsottu parhaaksi. Niin myös täällä.

    B. Ei täällä mielestäni yhtään sen enempää tulla juttelemaan kuin missään muuallakaan. Enimmäkseen se on sellaista ”tuuli huulia heiluttaa” tyyppistä mitäänsanomatonta höpinää, joka ei sen kummemmin vahingoita, mutta ei myöskään tee autuaaksi. En ole edes ekstrovertti umpivieraassa seurassa, mutta koko ikäni olen tervehtinyt naapurit, kaupan kassat, koirankusettajat ym.; joidenkin kanssa tulee tarinoitua, joidenkin ei. Niin Suomessa kuin täällä Australiassakin ja muuallakin tällä pallolla. Otin aussien kanssa puheeksi tämän, että pitääkö kertoa yksityisasioita, jos ei halua ja onko se loukkaus. Olin tilaisuudessa, jossa oli kymmeniä natiiveja ikähaitarilla 25-60. Vastaus oli, että ei missään nimessä tarvi…aussit ovat kovia kyselemään (siinä ei ole mitään pahaa), mutta kohteliaasti voi ilmaista, jos mennään aiheisiin, joista ei halua kertoa. Kukaan ei pahastu, monet jopa pyytäisivät reippaasti anteeksi tungettelua.

    C. Valittaminen on mielestäni aivan eri asia kuin se, että haluaa yhdistää molempien maiden parhaat ominaisuudet, jos on mahdollista (tai osia niistä). Tyytymättömyys nykyoloihin on kaiken kehityksen lähtökohta, muuten asuttaisiin vielä luolissa. Se on sitten toinen asia, miten sen tyytymättömyyden ilmaisee. Minä kehtaan myöntää edessä ja takana, että täällä on asioita, joihin en ole yhtään tyytyväinen mutta myöskin asioita, joista pidän todella paljon. Kukaan meistä ei kykene määrittämään, mikä asia on toiselle ihmiselle elintärkeää/tärkeää/täysin yhdentekevää jne. Siihen pystyy vain ihminen itse ja sitä tulee mielestäni kunnioittaa oltiin missä päin maailmaa tahansa. Useimmissa olosuhteissa oppii ja pystyy elämään ihan vallan mainiosti, mutta jos haluaa jotain muuta, niin siitä vaan.

    D. Kun itse hymyilee, yleensä muutkin hymyilevät takaisin oltiin missä hyvässä. Eikä aina tarvitse olla itse se, joka odottaa muiden aloittavan sen hymyilyn ensin:). Itse asiassa odotin jopa ihmisten olevan iloisempia täällä kuin mitä ovat.

    E. Kateellisia on joka puolella; valitettavasti. Olen tosi pahoillani, että koet suomalaiset keskimäärin kateellisina. Itse olen törmäillyt enemmänkin ihmisiin, jotka kokevat ”positiivista” kateutta eli ovat iloisia jonkun menestyksestä, mutta toivovat myös itselleen jos ei nyt juuri samaa asiaa mutta jotain muuta. Se on ihan ok. Samaa olen kokenut Australiassa. Sanovat reilusti olevan ”soooo jealous” jostakin ja porukalla nauretaan päälle. En muista ikinä osallistuneeni keskusteluun, missä parjattaisiin oikein porukalla jonkun menestystä, autoa, asuntoa, venettä, lottovoittoa tms., en töissä, harrastuksien parissa enkä yksityisissä tilaisuuksissa. Kumma juttu, yhtään lisälanttia ei kilahda omaan pussiin, vaikka naapurilla olisi suurin ja kallein auto tai vaikka mikä miljardööri olisi😀. Toivottavasti et puhu omista tuntemuksistasi, kun joku toinen on jotain saavuttanut😉.

    F. Tässä 100% samaa mieltä. Niin Suomessa kuin Australiassa. Yhden asian miehiä löytyy molemmista valtioista ja molemmissa valtioissa on tehty, tehdään ja tullaan tekemään asioita typerästi ellei peräti tyhmästi, mutta myös fiksusti. Kummassakin maassa mennään eteenpäin; omalla tavallaan ja ajallaan.

    • Kiitos Marianne pitkästä kommentista! Olisi ehkä pitänyt alkuun lisätä vahvempi disclaimeri että tämä on a) mielipide ja b) sellaisena luonnollisestikin omiin rajattuihin paikkoihin perustuva. Ts. YMMV.

      A) Ei ollut kyse muiden pakottamisesta. Tästä pointista olen kuitenkin kohtalaisen varma että keskimäärin Suomessa ihmiset ovat hyvinkin halukkaita – luonnollisesti – suunnittelemaan menemisiään sään mukaan, ja nimenomaan niin että kun on hyvä sää, sisäsuunnitelmat (kuten vaikkapa siivous) vaihdetaan ulkosuunnitelmiin (kuten vaikkapa rannalle meno). Jotain kertoo sekin että maa on tunnetusti aikalailla suljettu heinäkuussa.

      B) Jälleen ilmeisesti YMMV. Minä olin Suomessakin se hullu joka alkoi juttelemaan siellä sun täällä tuntemattomien kanssa, ja olin kyllä yhden jos toisen oudon vastaanoton kohteena. Mitä tulee small talkiin, on tottakai totta että se on ”tyhjää”, mutta pidän enemmän tyhjästä kohteliaisuudesta kuin reheliisestä tylyydestä. On sitä paitsi todistettukin että pakottamalla itsensä vaikkapa hymyilemään, paranee aitokin mielentila.

      C) Tässä ajoin nyt vähän eri asiaa takaa; en pääasiassa sitä että valitetaan mikä maassa tai toisessa on vialla, vaan sitä että valitetaan täysin turhasta – asioista joissa ei realistisesti ole mitään sen kummempaa parannettavaa. Ei sen puoleen, kyllä se täälläkin osataan, esim. paikallisliikenteen osalta.

      D) Kts kohta B🙂

      E) Kateellisia on ilman muuta joka maassa. Kateuden määrä voi olla jopa vakiokin, mutta sen kanavointi on kyllä erilaista – en tarkoita että Suomessa mitenkään porukalla parjattaisiin muita, vaan yleisempää destruktiivista otetta. Tämän kohteena olen itsekin Helsingissä ollut vandalismin muodossa, jopa toistuvasti, tilanteessa jossa ei oikeasti todellakaan ollut mitään kadehdittavaa.. Yleisellä tasolla väitän edelleen että vandalismi (eräänlainen destruktiivisen kateuden ilmentymä) on Suomessa yleisempää kuin täällä tai Yhdysvalloissa.

  4. Minä tunnistan näistä jokaisen, ja näistä on oppinut pois myös Yhdysvalloissa.🙂 Joskin raha-asioista ollaan kiinnostuneita myös täällä, mutta jotenkin eri tavalla, mitä en osaa oikein määritellä, ja valittaminen taas… suomalaiset valittavat elämästä yleensä, amerikkalaiset taas valittavat palvelusta, jos se ei ole viimeisen päälle. Olen itse huomannut nykyään Helsingissä valittavani kanssa palvelun tasosta, ja tämä on aikalailla ainoita asioita, joista kaverini eivät valita.😀

    • Kiitos kommentista! Oikeassa olet että moni näistä pätee hyvin myös Yhdysvaltoihin. Pääsääntöisesti mun mielestä Yhdysvalloissa saa erinomaista palvelua – etenkin suhteellisessa mielessä nettikauppojen osalta.

      Siitä on jo yli 15v sitten kun Bostonissa asuessa tilasin sunnuntai-iltana nettikaupasta lampun – joka toimitettiin alle 12h:n päästä ma-aamuna klo 8. Tähän palvelutasoon ei olla päästy muualla vielä lähellekään vaikka aikaa on vierähtänyt vuosi jos toinenkin.. .:\

  5. Olen pitkäaikainen blogisi lukija ja suoranainen ihailijasi! Pidän tyylistäsi kirjoittaa ja siitä, että otat selvää asioista. Täytyy myös myöntää, että kirjoituksesi saavat minut jopa vähän salaisesti haaveilemaan Australiaan muuttamisesta. Mutta siis tähän postaukseen liittyen, niin voisin allekirjoittaa noista mielipiteistäsi ison osan myös Saksaan liittyen. Etenkin tuo viimeisin kolahtaa täysillä. Olen Saksan vuosien aikana oppinut todellakin paljon ”suvaitsemammaksi” mitä tulee elämän erilaisiin valintoihin🙂 ainoa noista mainitsemistasi seikoista, joka ei käy lainkaan Saksaan, on tuo hyvä sää😀 Täällä on usein pilvistä ja jopa vähän sateista eli kyllä täälläkin hyvällä säällä on ”pakko” nauttia ulkoilusta!

    • Kiitos kehuista ja kommentista! Aina mukava kuulla blogin vakiolukijoilta🙂

      Taitaa olla niin että suuri osa noista pointeista pätee melkein mihin vaan muuhun maahan. Se varmasti kertoo jotain Suomesta, mutta lienee parempi olla ajattelematta kovin syvästi mitä😉

  6. Mielenkiintoinen postaus! Huomasin itse tuon heittämäsi autoesimerkin tyyppisiä juttuja tosi paljon Jenkeissä asuessa. Ei kyllä hirveästi houkuta olla Suomessa enempää kuin pakko.

    • Kiitos kommentista! Monet noista tosiaan pätevät Yhdysvaltoihin myös. Tarkoitus tosin ei ollut haukkua Suomen oloja vaan tuoda esille näitä eroja – esim. tuon ”no worries”-asenteen voi hyvin kääntää myös toisin päin, vaikka niin että moni juttu toimii Suomessa niin hyvin ettei tarvita löysempää suhtautumista niihin.

  7. Ihan joka kohdan tunnistan ja tämä postaus aiheutta myötäilevää naurahtelua. Osui ja upposi! Muistan, miten ensimmäisenä aussipäivänä kävin Aldissa ja olin ihan puulla päähän lyöty, miten ystävällistä palvelua siellä oli ja miten kassa jutteli niitä näitä (kyseessä oli vielä pienen paikkakunnan Aldi, ei cityn). Lidlissä on hyvä, jos kassa sanoo ”moi” ja ”kuittii?”.

    • Hah, kiitos! Kiva että samansuuntaisia huomioita on muillakin.

  8. Yhen ainoan kaverin olen tavannut Abojen maasa ..Jaska Päääkkösen sinä oli mies joka ei arvostellut ketään. oli tyytyväinen isiensä maahan joka oli opettanut tämän lukemaan ja laskemaan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: