Kirjoittanut sim | helmikuu 27, 2014

Eri maa, samat porut

Tässä viime aikoina kansalliseen keskusteluun on noussut Australiassa esille useampikin asia joista on helppo löytää yhtäläisyyksiä vastaavaan keskusteluun Suomessa. Niinpä on ajankohtaista ja kenties mielenkiintoistakin ottaa esille joitain näitä yhtäläisyyksiä vertailumielessä:

Lentoyhtiöiden ahdinko

Sekä Suomella että Australialla on – ainakin näennäisesti – ”oma” kansallinen lentoyhtiö josta ollaan pääsääntöisesti ylpeitä ja halutaan pitää ne kotimaisina. Australian osalta erikoista on laki joka rajoittaa muuten normaalin pörssiyhtiö Qantasin ulkomaista omistusosuutta, joten firma on osittain ”pakkokotimainen”. Molempien maiden lentoyhtiöt kuitenkin ovat enemmän tai vähemmän taloudellisessa ahdingossa. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä Qantas joka ilmoitti tänään säästöistä ja peräti 5,000:n henkilön väenvähennyksistä joka vastaa melkein 15%:ia koko henkilöstömäärästä. Suomessa Finnair on useampaan otteeseen vähentänyt väkeä eri puolilta organisaatiota, ja eriasteista vihaa on aiheuttanut kasvava ulkomaisen työvoiman käyttö.

Minkälaisia yrityksiä Finnair ja Qantas sitten ovat? Finnair on Qantasiin verrattuna pieni, viime vuoden liikevaihdon ollessa €2.3mrd verrattuna Qantasin yli 12 miljardin euron liikevaihtoon. Qantas on pääsääntöisesti tehnyt viime vuosina vuositasolla voittoa – luukuunottamatta vuotta 2012 sekä todennäköisesti kuluvaa vuotta, ottaen huomioon puolivuosikatsauksen yli 200 miljoonan dollarin tappiot (välihuomautuksena: Australiassa finanssivuosi on kesäkuusta kesäkuuhun, siksi tuloslukuja tarkkaillessa ”puolivuosikatsaus” tulee hämäävästi kalenterivuoden alkupuolella). Finnair sen sijaan kynsi tappiolla pitkään, 2008-2011, mutta on pari viime vuotta ollut voitollinen. Tuloslukujen valossa Qantas on terveempi yhtiö, mutta ei mitenkään radikaalisti terveempi – ja on aloittamassa kivuliaat muutokset Finnairia myöhemmin.

Työntekijätasolla Qantasin väkimäärä on pysynyt viimeiset kuusi vuotta aikalailla samoissa, 33,000:n tienoilla – siinä mielessä nyt tulevat vähennykset ovat ensimmäinen todella iso tiputus. Finnairin työntekijämäärä sen sijaan on laskenut viime vuosina tasaisesti; vielä 2008 työntekijöitä oli 9,500 kun viime vuonna määärä oli vähentynyt alle 6,000:een.

Mitä tästä opimme? Emme itse asiassa vielä paljon mitään🙂 Lentoyhtiöt ovat tunnetusti hankala liiketoiminta-ala, ja vanhojen kansallisten yhtiöiden rakenne on kieltämättä ”uudempien” tulokkaiden kanssa kovilla – syitä on monia, muiden yhtiöiden uudesta ja tehokkaammasta kalustosta matalampaan kulurakenteeseen. Jossain määrin tekijänä ovat myös kallis työvoima Suomen ja Australian kaltaisissa maissa. Kaluston tehokkuudella ja käyttöasteellakin on kuitenkin suuri merkitys näin kohtuullisen kalliin öljyn aikaan; lentoyhtiöiden kustannuksista kun jopa lähes 50% on polttoainekuluja.

”Luonnollisesti” sekä oppositio että ammattiyhdistysliitot syyttävät hallitusta siitä ettei se tee tarpeeksi auttaakseen kansallista ylpeyttä. Hallitus taas väittää (kapitalismin hengen mukaan) ettei ole sen tehtävä luoda työpaikkoja vaan edellytykset sille että yritykset voivat luoda niitä. Molempien näkökulmat on helppo ymmärtää kunhan ymmärtää minkälaisen maailmankatsomuksen kumpikin osapuoli omaa; helppoja ratkaisuja sen sijaan ei ole olemassa.

Yleinen huoli maan taloudesta

Lentoyhtiöiden pärjäämisen lisäksi molemmissa maissa on huoli maiden yleisestä talouskehityksestä. Vaikka Australiassa talous onkin kuuluisasti ja lähes ainutlaatuisesti kasvanut jo 22 peräkkäistä vuotta, on ainakin kuvaannollisia mustia pilviä kerääntynyt taivaalle tännekin. Viime vuodet talouden veturina toiminut kaivosteollisuus on radikaalisti (ja odotetusti) vähentämässä investointejaan – tämä yhdistettynä Kiinan kasvun hidastumiseen tämä tuottaa Australian taloudelle melkoisia ongelmia. Talouden pitäisi kyetä siirtymään kaivosinvestointivetoisesta joksikin muuksi, mutta harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ne ”muut” talouskasvun lähteet pysyvät aika onnistuneesti piilossa. (Lisäys: kaivossektorin investointien osuus GDP:stä oli parhaimmillaan yli 6% ja siitä tasosta ollaan vasta aivan äskettäin lähdetty tulemaan alas – matka tulee olemaan pitkä, ja valitettavan todennäköisesti myös jyrkkä. Vertailun vuoksi Nokian osuus Suomen GDP:stä oli parhaimmillaan 4%. Toki Australian osalta puhutaan kokonaisen sektorin investoinneista eikä yhdestä yrityksestä, mutta silti..)

Sama perusongelma on Suomella, siirtymäalat vain ovat erit. Tosin skaala on myös hiukan eri; Australiassa kukaan ei uskalla ääneen ajatellakaan mahdollista lamaa tai nollakasvua, vaan näennäinen kriisi saadaan jo ennustetusta 2%:n suuruusluokan ”below trend” kasvusta jota seuraaville parille vuodelle ennustetaan. Olettaisin että parin prosentin kasvuluvuista oltaisiin Suomessa hyvinkin tyytyväisiä; senkin osalta diskurssien samankaltaisuus on kenties yllättävää. (Lisäys 28.2.2014: katsopas, kuin tilauksesta MacroBusiness:ssä oli juttu otsikolla Prepare for Recession joka juurikin käytännössä taantumaa ennustaa – joskaan ei sekään absoluuttisissa numeroissa voimakkaan väestönkasvun takia)

Huoleen taloudesta liittyy molemmissa maissa mm. teollisuuden poistuminen maasta; viime viikkoina kaikki jäljellä olevat autonvalmistajat ovat ilmoittaneet lopettavansa tuotannon Australiassa seuraavan muutaman vuoden sisällä – viimeisenä asialla oli Toyota joka ilmoitti sulkevansa Melbournen Altonan tehtaansa vuoteen 2017 mennessä. Toistaiseksi Australian työttömyysprosentti (sikäli kun luvut ovat vertailukelpoisia, koska alityöllistyminen on yleistä) kuitenkin on kansainvälisesti ajateltuna verrattain matala, 6.0% – mutta Australialle luku on korkein yli 10 vuoteen.

Toinen puoli taloushuolista on julkisen talouden kestävyys, tai sen kestämättömyys. Hallitus tekee täällä(kin) parhaansa pelotellakseen kaikkia osapuolia suurten kululeikkausten välttämättömyydestä ja siitä että julkinen talous ja sosiaalipalvelut ovat ”kestämättömällä” pohjalla. Näin vaikka Australialla on kansainvälisessä vertailussa sekä pieni julkinen talous että erittäin vähän julkista velkaa (vain hitusen yli 20% GDP:stä). Valtion budjetti on kuitenkin parhaillaan pakkasella täälläkin ja velanottoa halutaan hillitä selvästi suuremmalla antaumuksella ja aiemmin kuin Suomessa. Osittain näissä synkkien talouslukujen esiin marssittamisessa on Australiankin puolelta perää, mutta osittain kyse on nykyisen kohtalaisen tuoreen oikeistohallituksen pelottelutaktiikasta jotta heidän haluamiaan uudistuksia voitaisiin myöhemmin tänä vuonna ajaa läpi vähemmällä vastustuksella.

Miten sitten näitä talousongelmia lähdetään ratkomaan? Jätetään nyt huomiotta se tosiseikka että talouskasvu on yhä vahvasti kytköksissä fyysisiin resursseihin ja energiaan ja koska molempien osalta maailmalla on käsissään kohta haasteita enemmän kuin tarpeeksi, on ikuinen talouskasvu toivoton unelma… Kun talouskasvua lähdetään väkisin hakemaan, on Suomella ja Australialla käsissään hyvin erilaiset kortit – ei välttämättä kummallakaan varsinaisesti huonot länsimaisesta näkökulmasta katsottuna, mutta erilaiset. Ihan pari pointtia esille tuodakseni:

Ensinnäkin Suomeen verrattuna Australia on siitä hyvässä asemassa että omaa valuuttaa on helpompi manipuloida kuin Suomen Euroa. Australian keskuspankki onkin tietoisesti ja julkisesti ollut jo jonkun aikaa ajamassa dollarin kurssia alas, ja onkin siinä melko hyvin onnistunut vaikka vielä on alas menemistä. Sinänsä pätevä logiikka menee niin että kun Australian dollari halpenee, maan kilpailukyky ja sitä mukaa tuotteiden ja palveluiden kysyntä kasvaa. Logiikka alkaa ontua siinä vaiheessa kun maalla ei enää ole mitä tuottaa, eikä varsinkaan korkean jalostuksen tuotteita – tai se mitä on ei kiinnosta asiakkaita (maapallon kannalta näin toivottavasti käy pian esim. hiilelle, vaikka Australia siitä luopumisesta kärsisikin).

Resurssipuolella Australia on onnekkaassa asemassa; luonnonresursseja – ilmastonmuutoksen kannalta pahasta hiilestä parempaan uraaniin yms – on maalla paljon ja niiden osuus taloudesta on väistämättä iso myös tulevaisuudessa. Monta muuta resurssiakin (kuten thorium) on vielä joko osittain tai kokonaan hyödyntämättä. Uusiutuvan energian tuotannossa maa olisi erinomaisessa asemassa, mutta sen kehittämistä ei nykyinen hallitus juuri tue – päinvastoin – joten aurinkoenergian laajamittaisempi teollinen hyödyntäminen (kuluttajatasolla aurinkopaneelit ovat yleisiä) joutunee odottamaan ainakin seuraavaa hallitusta. Suomen Talvivaaraan ”henkilöityvä” kaivosteollisuus kamppailee ongelmiensa kera, mutta vaikka Australiassa investoinnit hiipuvatkin, kaivosteollisuus sinällään ei ole poistumassa tai varsinaisiin kriiseihin ajautumassa ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Suomella sen sijaan on ainakin maan kokoon suhteessa vahvempi osaaminen tietyissä teknologia-alan yrityksissä, sekä tietysti mobiilipeliosaamisessa. Vaikka Melbournessa ja Sydneyssä on molemmissa kohtalaisen terve start-up-yhteisö, monet täältä(kin) lähtevät USA:han hakemaan rahoitusta – Suomesta on onneksi muodustumassa kohtalaisen hyvä, vaikkakin vielä aika pieni, start-up-hubi.

Väestön vanheneminen on myös uhkaava kriisi (tai näin ainakin molemmissa maissa kovasti uskotellaan, vaikka asia ei ole aivan niin yksioikoinen) molemmissa maissa, joskin Suomea vanheneminen uhkaa hiukan aikaisemmin Australiaan suuntautuvan muuttovirran ansiosta.

Asuntokupla

Olen pitkään ollut sitä mieltä että Suomessa – ja etenkin Helsingissä – asuntojen hinnat ovat kauan sitten karanneet järjellisestä sfääristä, ja määritelmästä riippuen Suomessa on keskiverto tai paha asuntojen hintakupla. Sama pätee tänne Australiaan; tästä on ollutkin jo aiemmin tässä blogissa puhetta. Monet kansainväliset indikaattorit osoittavat Australian asuntojen olevan pahasti ylihinnoiteltuja, mutta Suomi jätetään yleensä kansainvälisten vertailujen ulkopuolelle – ja Suomen sisälläkin on valtamediassa harvinaista nähdä asiallista keskustelua aiheesta.

Eräs karkean tason lista tuli kuitenkin äskettäin vastaan, jossa Nouriel Roubini varoittaa asuntokuplan merkeistä 17 markkinassa eri puolilla maailmaa; joukossa myös Suomi ja Australia. Australiassa etenkin Sydneyn markkinoilla on pahoja kuplan merkkejä ja asuntojen mediaanihinta on kivunnut $660,000:een. Niin Sydneyssä kuin Melbournessakin asuntojen hinnat ovat nousseet yli 10% viimeisen vuoden aikana, joka on selvästi kestämätön tahti. Mitään yhtä syytä kuplaan ei täällä ole, eikä mitään konsensusta siitä mikä tai kuka on suurin syyllinen. Joka tapauksessa tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä ovat ainakin sijoittajia suosiva ns. negative gearing-politiikka (verovähennyksiä asuntosijoituksen tappioista), ulkomaisten sijoittajien suuri kiinnostus maan asuntomarkkinoita kohtaan, paikallisittain alhainen (paikallisen keskuspankin, RBA:n, ohjauskoron ollessa 2.5%) korkotaso, ainakin Sydneyn markkinoilla asuntojen puute, väestönkasvu, yleinen usko siihen että asunto on hyvä sijoitus sekä kaavoituksen hitaus/jäykkyys.

Siihen milloin ja miten kunkin maan kupla puhkeaa on tietysti vielä vaikeampi vastata kuin siihen että onko kuplaa vai ei. On tosin pidettävä mielessä että yleensä asuntokuplat eivät ole sinänsä asuntojen hintakuplia vaan maan hintakupla. Suomessa on tasaisin väliajoin varoituksia miten lainanmaksut kasvavat korkojen noustessa, mutta en ole varsinaisesta kuplasta nähnyt keskustelua sen laajemmin. Täällä kuplavaroitukset ovat valtamediassakin viimeisten kuukausien aikana lisääntyneet, mutta ”suuren yleisön” mielipide aiheesta on vain että asunnot ovat kalliita, sen kummemmin tilannetta analysoimaan lähtien.


Responses

  1. kiitos pätevänkuuloisesta talouskatsauksesta!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: