Kirjoittanut sim | syyskuu 29, 2014

Telttailua ylämailla

Vietimme viikonloppua telttailemassa parin ystäväperheen kanssa Victorian High Country:ssa (joka siis on Australian Alppien Victorian puoleinen osa). Tämä oli ensimmäinen kerta kun olimme ”kunnolla” koko perheen voimin telttailemassa joten pienellä jännityksellä odotin miten kaikki tarvikkeet toimivat; valmistelut jäivät vähän viime tinkaan, mm. retkikeittimen hankin päivää ennen ja kaasupullon siihen lähtöä edeltävänä iltana klo 22:30 huolto-asemalta joten testaamiseen ei jäänyt aikaa..

High Country alkaa parin tunnin ajon päästä Melbournesta, ja leiripaikkamme sijaitsi Goulburn-joen varrella vuoristossa. Paikka oli erittäin positiivinen yllätys; ilmainen, helppo päästä tavallisellakin autolla, tasaisia telttapaikkoja, hyvät nuotiopaikat, penkit ja siistit vessat. Ja ihan vieressä tosiaan virtasi joki jonka solina kantautui rentouttavana taustaäänenä öisin telttoihin asti.

Telttapaikkamme näytti tältä:

camps-1

Leirintäalue ylipäänsä:

camps-6

Ja jokimaisemaa:

camps-3

Reissun ensimmäinen opetus oli että tarvitsemme isomman auton.. Tai, mikä todennäköisempää, peräkärryn. Kaksi telttaa, makuupussit- ja patjat viidelle, ruoanlaittovälineet yms vievät yllättävän paljon tilaa. Saimme kyllä nyt mukaan otetut tavarat juuri ja juuri ängettyä tavalliseen autoomme, mutta puute/toivelista on turhan pitkä seuraavia reissuja ajatellen että sillä mitenkään pidemmän päälle pärjäisi.

Huolimatta kohtalaisesta varustuksestamme, olimme selvästi muihin verrattuna melko köykäisesti liikkeellä. Ystävillämme oli mukana melkein kaikki mahdollinen aurinkopaneeleilla toimivasta jääkaapista polkupyöriin ja kaksihuoneiseksi- ja kerroksiseksi avautuvaan telttaperävaunuun. 80%:lla paikallaolijoista oli myös maastoauto, mutta oli paikalle joku muukin onneton onneksi henkilöautolla tullut niin ei tullut niin orpo olo😉

Muita havaintoja:

Kaasuleirikeitin toimi oikein hyvin; halvalla $50:n Gasmaten leiriliedellä valmistui näppärästi niin letut, kaakaot kuin aamupuurotkin:

camps-4

Yöllä on vuoristossa kylmä; vaikka päivällä lämpöä riitti yli +25C, yöllä mentiin viiden asteen tietämille joten kerrospukeutuminen ja lämpimät makuupussit on hyvä olla olemassa.

Aamuauringon säteitä naapureiden suuntaan:

camps-5

Mitä tulee nukkumiseen, lapset saivat pärjätä – ja pärjäsivätkin – ilmapatjoilla. Aikuisille olin hankkinut ns. ”self-inflating mattress”:it jotka ovat rullalle kääriytyviä, ilmatäytteisiä vaahtomuovipatjoja. Haittapuolena ne vievät huomattavasti enemmän tilaa kuin ilmapatjat, mutta ovat ihan yllättävän mukavia nukkua (paljon ilmapatjaa parempia) sekä hyvin yksinkertaisia käyttää. Toinen yllättävän paljon tilaa vievä juttu – mutta hyvin tarpeelliseksi osoittautuneet – olivat tällaiset kokoontaitettavat retkituolit. Niillä oli oikein mukava istuksella nuotion ympärillä, ja kutakuinkin perusmalleista alkaen niissä tietysti on cupholderit mukana juomia varten..

Loputtomastihan sitä saisi keksittyä tavaraa mikä olisi kiva olla mukana; kalastusvälineet olisivat olleet kivat; joesta kun nousi aamulla taimentakin. Myös polkupyörillä olisi ollut käyttöä, vaikka maasto oli toki kävelyynkin sopivaa. Patjoissakin voisi siirtyä ainakin pari askelta ylöspäin vielä – luksus-retkeilijäthän kuljettavat mukana camping-perävaunussa tms ihan kunnon joustinpatjoja mutta ihan siihen kategoriaan meillä ei ole ihan heti aikomusta siirtyä.

Eiköhän tästä muodostu koko perheelle oikein hyvä harrastus vähän vaatimattomammillakin varusteilla, kunhan päästään vaan vauhtiin – onneksi kaikkea mahdollista tarviketta ei ole pakko heti hankkia.

Campingiin liittyviä hyödyllisiä linkkejä:

  • Outback Crossing – vinkkejä telttailuun, ruoanlaittoon ja 4WD-ajoon.
  • Ray’s Outdoors – kaikki mahdollinen telttailuun yms retkeilyyn liittyvät tarvikkeet saa täältä.
  • Kathmandu – rajatumpi valikoima tarvikkeita mutta paljon etenkin laadukkaita vaatteita, myös telttoja yms
  • WikiCamps-applikaatio (iPhone/Android/WP); erittäin kätevä crowdsourcattu palvelu lerintäpaikoista ja niiden palveluista arvosteluineen.
  • Camp Oven Cooking
  • Free Camps Australia – myös yleistä keskustelua

Responses

  1. Moi, ensinnäkin kiitos blogista, luemme sitä ahkerasti täällä pimeyden keskellä🙂 Olemme pari kertaa olleet WA:ssa (viimeksi 4 viikkoa Perth/Rockingham helmikuussa 2014) ja nyt suunnittelemme reissua sinne Melbournen suunnille mahdollisesti helmi-maaliskuussa 2015. Ajattelin kysäistä, että osaisitteko suositella kalustettuja lomataloja vuokraavia firmoja siellä Melbournen seudulla? Netin kautta en toistaiseksi ole oikein löytänyt sopivaa hinta-laatusuhteeltaan. Kiitos jo etukäteen vastauksestasi:-)

    • Kiitos kommentista ja blogin seuraamisesta!🙂

      Kalustettuja asuntoja löytyy vaikka millä mitalla; olethan hakenut termeillä ”serviced apartment”? Niistä Quest on täälläpäin yksi isoimmista ketjuista, kts http://www.questapartments.com.au/#/map/

      Lisäksi ”Melbournen seutu” on aika laaja käsite, joten miten laajalti olet etsimässä? Ja mikä olisi ”sopiva” hinta-laatusuhde? On nimittäin toki mahdollista että ennalta mietittyihin kriteereihin sopivia ei yksinkertaisesti ole.. Ainakaan alle $100/yö on aika turha etsiä mitään siistiä ja siedettävää yhdenkään makkarin asuntoa.

      Tavanomaisten lähteiden lisäksi kannattaa ainakin tarkistaa https://www.airbnb.com/ ja http://www.homeaway.com/

      • Kiitos vastauksestasi :-)! Meillä ei ole ihan kovin tarkkaa se missä asumme, koska joka tapauksessa vuokraisimme auton🙂 Mutta tutkimme vaihtoehtoja. Löysimme pari sivustoa lisää, minkä kautta asumuksen voisi löytää.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: