Kirjoittanut sim | heinäkuu 13, 2015

Lunta

Vaikka niin ei äkkiseltään välttämättä kuvittelisi, Australiassa on paljon lumi-aktiviteettia talvella; Australian Alpeilla on useampia isoja hiihtokeskuksia jotka ovat suosittuja paikkoja. Koska ajomatkaa isompiin keskuksiin on kuitenkin 3-5h, vaatisi sinne reissu käytännössä yöpymisen ja lysti ei ole vallan halpaa; välinevuokrien ja melko kalliin majoitusten lisäksi maksamaan joutuu ns. resort entry fee:n joka on autoilta luokkaa $50/pv. Lähinnä lapset halusivat kuitenkin lumille leikkimään ja olihan se korkea aika sitä täällä nähdä itsekin kun ollaan kuusi vuotta jo maassa oltu, joten suunniteltua oli että tänä talvena mentäisiin lumille.

Jos ei ole pakko päästä laskettelemaan tai hiihtämään, lunta löytyy onneksi ajoittain vähän lähempääkin. Melbournea lähinnä oleva lumileikkeihin ja pulkkamäkeilyyn soveltuva paikka on Mount Donna Buang, 1,250m:n korkuinen vuori joka sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päässä noin 80km Melbournesta itään, Warburtonin kylän lähellä. Toisin kuin hiihtokeskuksiin, Donna Buangille meno ei maksa mitään, mutta eipä siellä toisaalta ole juuri palveluitakaan; vessat sentään löytyvät ja lumiaikaan huipulla on ranskalaiset ja kuuma kaakoa-tyyppistä ruokaa tarjoava koju sekä pulkkavuokrauspaikka mutta siihen jäävät sen vuoren palvelut.

Luntakaan siellä ei ole mitenkään aina. Viime viikonloppuna päälle kuitenkin tuli kylmä rintama joka toi mukanaan runsaita sateita – sateita jotka vuorilla satoivat lumena. Mt. Donna Buang on kuulemma suosittu paikka silloin kun siellä on lunta, joten lähdimme ajamaan heti aamulla vuorta kohti. Täällä ei nastarenkaita eikä juuri kitkarenkaitakaan tunneta kun niille ei normaalisti ole mitään tarvetta, joten pitoratkaisun nimi vuorille mentäessä ovat lumiketjut:

snow4

Eipä ole tuollaisiakaan ennen tullut käytettyä, mutta hyvin tuntuivat toimivan. Ketjut luonnollisesti asennettiin autoon vasta vuorella kun lunta tuli eteen. Tie Donna Buangin huipulle on yleensä hyvin aurattu, joten monet sanoivat että sinne ei välttämättä ketjuja tarvittaisi – onneksi kuitenkin tulivat mukaan. Ketjuja vuokraavat jotkut paikat (etenkin isompien keskusten läheisyydessä; Warburtonista ketjuja ei saa vuokrattua) tai niitä voi ostaa mm. AutoBarn:ista tai talvitavaramyynnin aikaan Aldistakin.

Vuorta ylös ajaessa lämpötila lähti laskemaan ja vesisade muuttui ensin rännäksi ja sitten lumeksi, ja maisema ympärillä valkeni. Ylös päästessä lunta oli maassa jo hyvin ja sitä satoi koko sielläoloajan lisää, välillä sankastikin. Maisemat olivat siis hyvinkin talvisia:

snow1

snow2

snow6

snow7

Vuorella on useampi pulkkailuun tarkoitettu raivattu mäki, joissa lasten – ja ehkä vähän aikuistenkin – oli hyvä laskea mäkeä; ruuhkaakaan ei vuorella varoitteluista huolimatta ollut vaan tilaa oli ihan mukavasti:

snow5

Syy siihen miksi vuorella ei ollut ruuhkaa selvisi pois lähtiessä; pääsy vuorelle oli suljettu puolen päivän maissa vaarallisten tieolosuhteiden takia. Kuusi autoa oli onnistunut saamaan itsensä ojaan, joten alastulo oli hidasta puuhaa niiden tieltä tai penkasta noukkimista odotellessa. Osa muka auttamaan tulleista hinausautoistakin aiheuttivat lähinnä lisää ongelmia – tässä yksi joka oli liukunut päin paria pysäköityä autoa:

snow3

Kaiken kaikkiaan meidän osalta onnistunut reissu siis, mutta ne ’tarpeettomat’ ketjut olivat hyvä idea – samoin kuin aikaisin vuorelle meno. Paljon pettynyttä porukkaa käännytettiin iltapäivällä pois, ja yllättävän moni nähtiin patikoimassa tietä pitkin ylös vuorelle ties miten kaukaa mihin olivat autonsa joutunet jättämään.

Aika kiva juttu että edes joskus pääsee lumelle näinkin lähelle ja silti säästyy ”talvelta” itse kaupungissa; vaikka päivä olikin vetinen, lämpötila Melbournessa oli eilen +12C:n tuntumassa.

Australian talveen ja lumeen liittyviä linkkejä:


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: