Kirjoittanut sim | lokakuu 15, 2015

Telstra

Nykyinen työnantajani Telstra on erikoinen yritys monestakin syystä. Ajattelin avata hiukan yritystä sekä miten päädyin sinne töihin.

Oma ”Telstra-tarinani” alkaa jo vuodesta 2008 jolloin vielä Suomessa olleena ihastuin Telstran vanhaan mainokseen, firmasta mitään muutn tietämättä. Itse firma kuitenkin unohtui aika nopeasti. Kun vuonna 2009 saavuimme maahan – ilman mitään työpaikkaa siis – aloin luonnollisesti verkostoitua alan ihmisten kanssa. Tämän verkostoitumisen myötä kävi aika pian selväksi että ok, Telstralle en ainakaan mene hommiin, kaikilla kun tuntui olevan ko. lafkasta pelkästään negatiivista sanottavaa.

Mutta sitten – a funny thing happened ja bongasin Telstralta avoimen työpaikan joka sopi erinomaisesti työhistoriaani – niinpä sitä piti hakea ja satuin tulemaan paikkaan valituksikin. Ikinä en silti kuvitellut että päätyisin viettämään Telstralla näin kauan aikaa – tässä kuussa tulee kuusi vuotta täyteen, joka tekee siitä pisimmän yhdellä työnantajalla viettämästäni jaksoista.

Telstra on siis operaattori – ex-monopoli joka aiemmin tunnettiin nimellä Telecom Australia. Telstra yksityistettiin vaiheittain välillä 1997-2006 ja Telstra on laskentatavasta riippuen noin Australian kuudenneksi suurin yritys ja työllistää yli 30,000 ihmistä, liikevaihdon ollessa reilu $26 miljardia. Mikään pikkupulju ei siis ole kyseessä – ei myöskään omistajakannan puolesta. Telstralla nimittäin on yli 1.4 miljoona osakkeenomistajaa, joten siinä mielessä sen asema tavallisten kansalaisten sijoituskohteena on hiukan samankaltainen kuin Nokialla aikoinaan Suomessa; lisäksi varmaan suurin osa kansalaisista omistaa Telstraa eläkerahastonsa (superin) kautta.

Telstran maineen pohjat tulivat juuri vuoden 2009 tienoilla Sol Trujillon ohjaksissa. Pääjohtajaksi 2009 noussut David Thodey oli Solin kanssa ihan eri maata ja otti asiakastyytyväisyyden ykköstavoitteekseen. David oli CEO:na hyvin ystävällinen ja asiakaslähtöinen johtaja, ja tämä asiakaslähtöisyys oli – ja on – samaan aikaan valtava ongelma sekä mahdollisuus. Vuodesta 2009 eteenpäin Telstra on Thodeyn ohjauksessa ollut operaattorimaailmassa poikkeuksellisen menestynyt ja firman arvostuskin on kasvanut siinä määrin että viime vuonna Telstra valittiin maan arvostetuimmaksi yritykseksi (Most Respected Company). Isokin laiva siis voi kääntyä.

Ei niin että kääntyminen olisi mitenkään valmis vielä. Asiakaspalvelussa on lievästi sanottuna yhä parantamisen varaa, ja softakehitysmetodologiatkin – ja softakehitys näyttelee kasvavassa määrin tärkeää roolia – vielä korkeintaan perus-Agile-tasolla paikasta riippuen. DevOps on vasta tuloillaan, mutta sentään tuloillaan.

Infrastruktuuripuolella tilanne on jännän kaksijakoinen; toisaalta Telstran mobiiliverkko on maailman parhaita (ja ylivoimaisesti Australian paras – kts CommsDay:n kattava vertailuraportti alkaen sivulta 19). Kiinteällä puolella core-verkko ja kaapeliverkko toimii myös erittäin hyvin. Toisaalta siellä missä kaapelia ei ole, on tilanne aika surkea kuten on aiemminkin ollut puhetta. NBN:n on tarkoitus hoitaa tämä puoli kuntoon tässä vuosien kuluessa, mutta se projekti tuntuu olevan jossain määrin kallis ja hidas katastrofi. ”Perus”-operaattoritoimien lisäksi Telstra on mukana lähes kaikessa missä vaan operaattorin voi kuvitella olevan mukana.

Aiemmin tänä vuonna pääjohtaja vaihtui Andy Penn:iksi, firman ex-CFO. Alkupelot siitä että CFO:n luonne ei oikein teknologiafirman johtoon murrostilanteessa sovi ovat toistaiseksi onneksi osoittautuneet vääriksi; Andy on julistautunut teknologia-optimistiksi ja on oppinut hyvää tahtia teknologiapuolen saloja.

Osasyy siihen miksi olen jo kuusi vuotta talossa viihtynyt ovat vaihtelevat työnkuvat – käytännössä kuuteen vuoteen on mahtunut eri mittaisina jaksoina viisi kohtalaisen erilaista työnkuvaa. Tämä johtuu osittain erinomaisesta tuurauskäytännöstä, ns. secondmenteista. Nämä tuuraukset ovat yleensä 3-12kk:n mittaisia jonkun toisen henkilön – hyvinkin erilaisten – hommien tekemistä.

Osa tuurauksen kohteista voi olla lähtenyt äitiyslomalle, osa opintolomalle, osa pitkälle vapaalle, ja joskus taas tarvitaan muuten vaan projektiin lisäkäsiä. Australiassa on kohtalaisen yleistä että ihmiset ottavat töistä vapaaksi kolme, kuusi tai jopa 12 kuukautta, usein long service leave:n yhteydessä (long service leave = joka 10. vuosi samassa firmassa kertyy 3kk:n extralomaa).

Kotiorganisaationi on koko ajan ollut Chief Technology Office:ssa. Organisaation koko on vaihdellut noin välillä 50-150 henkilöä (Big Data ja IoT ovat viimeaikojen kovia kasvualueita), ja sen tehtävä on keskittyä mm. firman pidemmän tähtäimen teknologiastrategiaan sekä innovaatioprojekteihin. Kotiorganisaatiosta olen kuitenkin päässyt parikin kertaa tuuraamaan muita ihan muualle.

Ensimmäisen kerran pari vuotta sitten vietin 7kk Chief Sustainability Office:ssa kun eräs tyyppi otti opintovapaata ja minua pyydettiin häntä paikkaamaan. Siellä tehtävänäni oli koordinoida ympäristöstrategian energiatehokkuus-osaa ja uusiutuvan energian tuotannon lisäämistä. Testaamme esimerkiksi järjestelmää jossa varavirtaa tuotetaan vetypolttokennolla – vety tuotetaan paikan päällä kerätystä sadevedestä elektrolyysillä erottaen, johon tarvittava energia taas tulee omista aurinkopaneeleista. Toisaalta datakeskusten ja verkon laitteiston energiatehokkuudessa on aina parantamisen varaa. Äärimmäisen mielenkiintoista siis.

Toinen tuuraus tuli tänä vuonna, kun hommaa hoitanut vakiotyyppi jäi puolen vuoden long service leave:lle ja minua pyydettiin juuri CEO:n vaihdon jälkeen CEO Communications-tiimiin. Päätehtävänä oli auttaa uutta pääjohtajaa sisäistämään tärkeitä teknologiatrendejä ja puhumaan niistä ymmärrettävästi. Äärimmäisen mielenkiintoista potenssiin kaksi.

Molempien tuurausten aikana bonuksena on ollut Melbournen parhaisiin lukeutuva näköala pääkonttorin ylimmistä kerroksista:

L39view

Communications-tiimin ikkunaa koristi myös osuva ohjenuora. Tärkeämpi eli ensimmäinen pointti toimisi hyvin SoMe- ja muunkin viestinnän muistutuksena:

WordsAreBullets

Äskettäin oli kuitenkin taas edessä 37 kerroksen mittainen ”alennus” takaisin kotiorganisaatioon – joka oli sillä välin muuttanut rempattuihin tiloihin nimeltään Gurrowa; tämä paikallisten Wurung-aboriginaalien kielestä yhteisön vanhinten suostumuksella lainattu sana tarkoittaa interchange:a (suom. vaihto, ajatustenvaihto). Gurrowa on meidän uusi innovaatiokeskus. Paitsi CTO-organisaation koti, tilassa on tarkoitus kehitellä kaikkea uutta nimen mukaisesti niin firman muiden osien kuin kumppaneiden ja asiakkaidenkin kanssa – eräänlainen co-creation-tila siis.

Tarkoituksena on myös toimia sisäisenä muutosagenttina / valmentajana muulle organisaatiolle DevOps-metodologiaan ja muutenkin asioiden tekemiseen järkevämmin, nopeammin ja tehokkaammin. Kuten kaikki isoissa vanhoissa firmoissa töissä olleet tietävät, tehtävä ei lievästi sanottuna ole helppo – mutta on hyvä että edes yritetään.

Vaikka vanhakaan toimisto ei ollut hassumpi, ovat nämä uudet tilat varsin hienot kuten alta näkyy. Hiukan silti harmittaa tuo avaran näköalan menetys..

gurrowa4

Gurrowa1

Gurrowa2

Gurrowa3

Toimisto on viimeisen päälle viimeistelty ja ympäristönä perus-moderni; hot-desking-periaatteella toimiva avokonttori jossa kaikki työpisteet ovat säädettäviä pöytiä – joten töitä voi onneksi tehdä myös seisaaltaan – ja varustettu LG:n 34″ Ultrawide IPS QHD-monitoreilla (tahtoo kotiin kanssa🙂). Toimistolta löytyy myös kirjasto, neukkareita kerrankin riittävä määrä, projektipöytiä, whiteboard-seiniä, 3D-tulostus-labra, elektroniikkalabra + metalli/puutyöpaja yms yms. Lisäbonuksena on ensimmäinen automaattikahvikone jonka tuotoksia voi juoda – Scanomat TopBrewer.

Paluun myötä työnkuvakin muuttui vaihteeksi, mutta uudesta pestistä ehkä lisää joskus toiste.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: