Kirjoittanut sim | tammikuu 25, 2016

Melbournen ja lähistön parhaat nähtävyydet

Jos saapuu turistina Melbourneen, mitä täällä kannattaa tehdä ja nähdä? Toisin kuin Sydneyssä, Melbournessa ei ole niin paljon häikäiseviä yksittäisiä nähtävyyksiä, vaan kaupungin viehetys perustuu muihin asioihin. Sanonta ”Sydney is the girl you date. Melbourne is the girl you marry.” on varsin osuva – omastakin mielestäni parasta Melbournessa on yleinen fiilis ja elämänlaatu; paras tapa kokea kaupunki onkin vain elää täällä nähtävyysrumban sijaan, vaikka toki niitä nähtävyyksiäkin voi ripotella sinne tänne. Tämä katsontakanta ei kuitenkaan kovin monelle, monesti vain muutaman päivän täällä viettävälle, turistille kelpaa ohjeistukseksi – yksi jos toinenkin perää juuri niitä nähtävyyksiä.

Mitkä sitten ovat ne parhaat nähtävyydet? Vastaus luonnollisesti on että ”se riippuu” – se riippuu mielenkiinnon kohteista, käytettävissä olevasta ajasta ja rahasta, ja jossain määrin vierailun vuodenajastakin Koska tämä vastaus on kokolailla hyödytön niin kokosin alle subjektiivista listaa ”parhaista” nähtävyyksistä. Lista on aikajärjestyksessä niin että vähiten aikaa vievät jutut ovat ensin ja lopumpana päivän tai useamman vaativat.

Että lista pysyy kompaktina, löytyvät kuvat eri kohteista postauksen lopusta – ei ihan kaikista mutta suurimmasta osasta kuitenkin (nimim. kunpa vanhan DSLR:n kuvatkin tulisivat geokoodattuina kuten kännykän..). Itse paikkalistan jälkeen ennen kuvia on myös pieni Google Maps jonka olen paikoista kasannut; päivää/päiviä on helpompi suunnitella kun näkee kerralla missä mikäkin sijaitsee.

Nopeat nähtävyydet; max. 2h, näitä ehtii päivässä useamman.

  • Kahvilat & kujat kuuluvat olennaisena osana Melbournen elämään. Useimmista saa myös pientä purtavaa. Loistavia kahviloita on kaupungissa kirjaimellisesti satoja, joten ”parhaita” on ihan turha yrittää luetella. Monet sympaattiset paikat sijaitsevat myös pienillä kujilla ympäri kaupunkia – kujat jotka monessa muussa suurkaupungissa ovat niitä viimeisiä paikkoja mihin turistin kannattaa mennä, kätkevät Melbournessa varrelleen toinen toistaan hienompia kokemuksia. Symppiksiä kujia on vaikka miten monta, mutta mainittakoon esimerkkinä Centre Place, yksi suosituimmista kujakuvauskohteista. Jotta nyt alkuun edes pääsisi niin tässä muutama hyvä kahvilavinkki eri puolilta ydinkeskustaa; ”keskellä” keskustaa sijaitsee Brother Baba Budan, lännestä päin Kinfolk, pohjoisreunalta Flipboard Cafe tai League of Honest Coffee ja läheltä ydinkeskustan itäreunaa Traveller. Näillä päässee alkuun, mutta kuten sanottu – kaupunki on täynnä hyvää kahvia (ja ruokaa)..
  • Katutaide. Useampi kuja Melbournen keskustassa on omistettu katutaiteelle. Täältä löytyy lista parhaista ydinkeskustan paikoista graffitien metsästämiseen. Hyvä paikka aloittaa on vaikka Hosier Lane Federation Squaren lähellä, ja AC/DC lane aika lähellä sitä.
  • Federation Square on Flinders Street:in juna-asemaa vastapäätä oleva moderni kompleksi joka toimii keskustan olohuoneena. Sisätiloista löytyy museoita ja ulkona on säännöllisesti erilaisia tapahtumia. Fed Squaren sivuilta löytyy lisää tietoa mitä kaikkea sieltä löytyy.
  • Eureka Tower on keskustan toistaiseksi korkein rakennus; korkeammaksi nouseva Australia 108 on rakenteilla lähistöllä, mutta valmistuu vasta ~2020. Eureka Tower:in lähes 300m korkeudella olevasta näköalakerroksesta, Sky Deck:iltä, avautuvat hienot maisemat keskustaan ja ympäristöön, ja kaupungin valtava maantieteellinen koko hahmottuu täältä helposti. Suosittelen kokopäivälippua että pääsee illalla uudestaan, maisema on päivällä ja yöllä melko erilainen. 
  • Sofitelin vessat – jos ei halua maksaa Eureka Towerin min. vajaan $20:n pääsymaksua, pääsee hienoista maisemista – ainakin itäänpäin – nauttimaan ilmaiseksikin, nimittäin Sofitel-hotellin vessoista. Sofitel-hotelli on osoitteessa 35 Collins Street, ja vessat sijaitsevat 35. kerroksessa. Vessanäköalaksi epäilemättä maailman parhaita.
  • Shrine of Remembrance on sotamuistomerkki. Se ei välttämättä kuulosta kovin mielenkiintoiselta, mutta kuten museotyyppiset paikat Australiassa yleensäkin, on siitä osattu tehdä kiinnostava – ja ylempää avautuu hienot näköalat keskustaan päin. Hillitty ja kunnioittava käytös on toivottavaa. Paikkaan on ilmainen pääsy.
  • State Library of Victoria – keskustan suurin kirjasto State Library of Victoria on paitsi rakennuksena hieno, myös hyvä paikka rentoutua kirjan tms ääressä. Kirjaston etupihan nurmikko on myös suosittu oleskelualue.
  • Melbourne Central on pääasiallisesti ostoskeskus eikä sinällään mikään hillittömän kiinnostava. Se kätkee kuitenkin sisäänsä lasispiraalin alle hienon vanhan ammustornin (ja ilmaisen pienen siihen liittyvän museon, jonka sisäänkäynti on hämäävästi RM Williams-kaupan perältä) joka näyttää hauskalta. Torniaukiolla on myös ainakin lapsista hauska tasatunneittain avautuva mekanotroninen jättikello. Melbourne Central sijaitsee La Trobe & Lonsdale St:n välissä, State Libraryä vastapäätä. 
  • Fitzroy Gardens on yksi monista keskustaa ympäröivistä puistoalueista – soveltuu rauhalliseen kävelyyn ja kauniista ympäristöstä nauttimiseen.
  • Sikäli kun reissussa on mukana lapsia, kannattaa tutustua myös paikallisiin leikkipuistoihin. Niitä on Melbournen seudulla runsaasti joka puolella kaupunkia, mutta tässä muutama keskustan alueelta: edellämainitun Federation Squaren takana on Birrarung Marr:in leikkipuisto. Melbourne Museumin takaa taas löytyy Carlton Gardensin leikkipuisto. Suurin keskustan läheisyyden leikkipuisto on Royal Children’s Hospitalin vieressä ja Royal Park:in kulmassa oleva valtava Royal Park:in leikkipuisto jossa kaikenikäisillä lapsilla vierähtää helposti aikaa tuntikaupalla. Kaikki seudun leikkipuistot ovat luonnollisesti ilmaisia.
  • Kirjakaupat. Näin sähköisen median aikakaudella on – ainakin minusta – virkistävää huomata että Melbournessa kirjallisuus on vielä voimissaan ja uusiakin kirjakauppoja avataan. Kaupungissa on useita sympaattisia kirjakauppoja; isoin lienee 234 Collins St:n Dymocks. Ruoanlaittajien paratiisi on Books for Cooks (131 Therry St). Muita sympaattisia kirjakauppoja ovat esim. Reader’s Feast (162 Collins St) ja Embiggen Books (Little Lonsdale Street, QV-kauppakeskuksen takana). Lapsiperheen haastan poistumaan The Little Bookroom:ista (5 Degraves St) ostamatta mitään😉
  • Southbank & Crown Casino – Southbank on keskustan joen eteläpuolella oleva alue, joka on jokseenkin täynnä ravintoloita ja kahviloita. Täällä on myös Crown Casino, kasino ja suuri viihdekompleksi. Luonnollisesti jos on huono matikassa ja haluaa mennä pelaamaan uhkapelejä niin Crown:iin voi hukata useammankin tunnin – ja tonnin😉 Muutakin viihdettä alueelta löytyy. Southbank on ainoita Melbournen alueita joissa on sen verran ”turisti”-leimaa että ravintolojen hinnat ovat jonkun verran keskivertoa korkeampia.
  • Yarra River – Yarra-joki kulkee Melbournen keskustan läpi ja sen varrelta löytyy mukavia kävelymaastoja kaupunkiympäristöstä ihan maaseutuun asti; joen ympäristö muodostaa laajan vihreän puistovyöhykkeen mutkitellen koilliseen päin. Sen vartta kävely- ja pyöräteitä pitkin pääsee vaikka useamman kymmenen kilometrin päähän.

Useamman tunnin nähtävyydet; vähintään 2h – 6h tahdista riippuen. Varoituksen sana: monissa näistä voi helposti viettää koko päivänkin.

  • Chadstone Shopping Centre. Eteläisen pallonpuoliskon suurin ostoskeskus joka sijaitsee keskusta 13km kaakkoon; paitsi autolla tai julkisilla, paikalle pääsee myös keskuksen omalla ilmaisella Fashion Shuttle-bussilla joka kulkee keskuksen ja Federation Squaren väliä puolen tusinaa kertaa päivässä. Jos ei ihan väkisin ole pakko päästä juuri siellä suurimmassa ostoshelvetissä käymään, keskustasta löytyy useampi myös – edellämainittu Melbourne Central ja uusi Emporium. Kaupungin ympäri on sitten siroteltu useampia ostoskeksia väliltä iso ja tosi iso – Selloa suurempia eli yli 100,000m2:n keskuksia löytyy Melbournen alueelta kymmenisen kappaletta.
  • Royal Botanical Gardens eli kasvitieteellinen puutarha sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä keskustan eteläpuolella. Alueella on myös hieno lastenpuutarha. Ilmainen. Reilun tunnin ajomatkan päässä etelään päin on myös Royal Botanic Gardens Cranbourne, jossa on paitsi mukavia lyhyitä metsäkävelyreittejä niin hieno Australian Garden, erityisesti Australian luontoon keskittyvä kasvitieteellinen puutarha.
  • Yhteen tai useampaan lähiöön tutustuminen. Yksi Melbournen parhaista puolista ovat sen monipuoliset lähiöt – toisin kuin esim. Yhdysvalloissa, lähiöt ovat Melbournessa eloisia paikkoja kahviloineen, kauppoineen ja ravintoloineen. Eri lähiöitä on yli 250kpl eli jos joku väittää tuntevansa kaikki hyvin, valehtelee. Lähiöillä on kuitenkin usein hyvin oma luonteensa, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain. Alla joitakin tutustumisen arvoisia paikkoja alkuun:
    Carlton ja erityisesti alueen Lygon Street on kuin pikku-Italia. Muitakin vahvasti ”etnisiä” alueita löytyy; keskustan Chinatown joka löytyy Little Bourke Streetin itäpuoliskolta ja hiukan keskustan itäpuolella Victoria Street (Hoddle St:n itäpuolella) on vahvasti vietnamilaista seutua. Fitzroy on tunnelmaltaan boheemi ja täynnä hiukan erilaisia kauppoja ja kahvoloita. Sydney Road:in tienoo Brunswickissa taas pitää sisällään paljon mm. kreikkalaisia, turkkilaisia ja libanonilaisia paikkoja.

    Edellämainitut sijaitsevat kaikki melko lähellä keskustaa. Kotiinpäin pitää vetää sen verran että 20km:n päässä kaupungin koillisrajalla Elthamin seudulla on hyvä pseudo-maalaistunnelma hyvine kahviloineen ja ravintoloineen, eikä alue ole täysin vailla nähtävyyksiäkään; Montsalvat on karkeasti Suomenlinna-tyyppinen taiteilijayhteisö ja erityisesti lasten mieleen on hieno Diamond Valley Railway – ajettava pienoisrautatie ($3/hlö) joka tosin on yleensä auki vain sunnuntaisin.

    Vaikka itse Melbournessa ei olekaan avomerirantoja Sydneyn tapaan, rantatunnelmaa löytyy lahden varren lähiöistä. St Kilda on etenkin nuorison suosiossa eloisana alueena (mukaanlukien etenkin iltaisin eriasteisten hörhöjen ja prostituuttien mukaanaan tuoma ”eloisuus”) – St Kildassa on myös Melbournen ainoa ”kiinteä” pieni huvipuisto, Luna Park. Rauhallisempaa ympäristöä ja enemmän tilaa rannalle hakevat voivat suunnata vähän edemmäksi etelään päin; esim. Hampton ja Sandringham ovat molemmat aivan rannan tuntumassa ja molemmista löytyy mukavia ruokailu- ja kahvittelupaikkoja. Kuuluisat värikkäät rantakopit (jotka btw ovat yksityisiä ja törkeän kalliita, tyyliin $250,000) löytyvät Brightonista Dendy Beach:ilta.

  • Dandenong Ranges on hieno iso kukkulainen metsäalue vajaan tunnin kaupungin itäpuolella. Täältä löytyy metsäkävelyitä ja muuta tekemistä joka lähtöön, ja mm. suosittu Puffing Billy-höyryrautatie. Puffing Billy on hiukan kalliimman luokan nähtävyys ja maksaa pisimmältä meno-paluumatkaltaan lähemmäs $70/hlö. Rautatie kuitenkin kulkee upeissa metsämaisemissa aidoilla höyryvetureilla joten junista kiinnostuneille ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu.
  • Melbourne Zoo on maailmanluokan eläintarha ja ihan eri sfäärissä kuin vaikkapa Korkeasaari. Siellä saa helposti kulumaan päivän tai parikin, mutta muutamassa tunnissakin ehtii pikakierroksen tehdä. Melbourne Zoo on lyhyen ratikka- tai junamatkan päässä keskustasta. Melbournen alueella on myös kaksi muuta eläintarhaa – enemmän Australialaisiin eläimiin keskittyvä Healesville Sanctuary tunnin matkan päässä itäänpäin ja Werribee Open Range Zoo, joka taas on enemmän Afrikan luontoa esittelevä safarityylinen eläintarha puoli tuntia keskustasta lounaaseen päin. Kaikki ovat hienoja paikkoja.
  • Queen Victoria Market on Melbournen suurin ”kiinteä” markkina/tori. Paitsi tuoretavaraa hedelmistä lihaan, Queen Victoria Market:ilta löytää käsitöitä – ja krääsääkin – laidasta laitaan. Aukioloajat on syytä tarkistaa netistä em. linkistä koska QVM ei ole auki joka päivä.
  • Old Melbourne Gaol on Melbournen vanha vankila. Kierroksella pääsee mm. tutustumaan paikkaan jossa kuuluisa rikollinen Ned Kelly hirtettiin, ja vankilan ”elämyskierros” on aika hauska sekin. Old Melbourne Gaol maksaa $25 ja löytyy keskustan pohjoislaidalta, 377 Russell Street.
  • Melbourne Museum ja sen ympärillä oleva Carlton Gardens-puisto. Melbourne Museum kannattaa otta käyntilistalle vaikkei varsinaisesti lukisi itseään museo-ihmiseksi – näyttelyt ovat yleensä harvinaisen kiinnostavia ja käyntikokemus maailmanluokkaa. Vakiokalustoon kuuluvasta aboriginaalinäyttelystä voi oppia aboriginaaleista paljon. Koko paikkaa ei käy läpi päivässäkään, joten kovin kiireisellä aikataululla ei kannata lähteä tänne – tai jättää suosiolla puolet katsomatta. Aikuiset $14, lapset ilmaiseksi (ja kyllä, täällä on paljon myös lapsille kiinnostavaa).
  • National Galleries Victoria on ehdoton nähtävyys taiteen ystäville. Kuten Melbourne Museumissakin, NGV:ssäkin saa helposti vierähtämään vaikka koko päivän. Pääsy perusnäyttelyihin on ilmainen, erikoisnäyttelyistä joutuu hiukan maksamaan – kirjoitushetkellä kiertävänä näyttelynä on Andy Warhol ja Ai Weiwei.
  • Immigration Museum eli maahanmuuttomuseo puhuttelee kenties enemmän tänne muuttavia kuin turisteja; joka tapauksessa Immigration Museum:kin on hienosti tehty ja täynnä mielenkiintoisia tarinoita ja tietoa siitä miten Australiasta tuli Australia valtavan maahanmuuton ansiosta. Tänne olisi hyvä kaikkien maahanmuuttoon skeptisesti suhtautuvien tutustua.
  • Sovereign Hill on Ballaratin kaupungin lähellä (reilun tunnin ajomatka luoteeseen) oleva ”ulkoilmaelämysmuseo” tai feikkikaupinki, jossa pääsee kokemaan millaista elämä oli kultakuumeen aikaan. Suomessa tällaisia ”elämysmuseoita” ei juuri ole, mutta Yhdysvalloista vastaavan konseptin paikkoja on monia. On mielipidekysymys mitä niistä tykkää – hieno paikka Sovereign Hills on, mutta mielestäni yli $50:n pääsymaksu on aika korkea.
  • Eri tapahtumat; vuodenajasta ja ajoituksesta muutenkin riippuen, Melbournesta löytää eri tapahtumia joka lähtöön. Urheilutapahtumia on laidasta laitaan – tammikuiset Australian Open tenniskilpailut, maaliskuun Formula 1-osakilpailut, syksyn AFL-kausi jne – ja viihdepuolella Melbourne on käytännössä jokaisen maailmantähden kiertueessa mukana, joten aina löytyy jotain. Kaupunkia ei turhaan kutsuta Australian kulttuuripääkaupungiksi. Niitä on tietysti mahdoton alkaa tässä luettelemaan, joten konsertteja ja muita tapahtumia kannattaa tutkailla vaikka Melbournen kaupungin ja Arts Centre:n sivuilta. MCG:hen eli Melbourne Cricket Ground:iin kannattaa mennä katsomaan peli – mikä vaan peli – mikäli urheilu yhtään kiinnostaa, paikka on melko massiivinen.
  • Uintiretki delfiinien/hylkeiden kanssa; Melbournen seudulla elää luonnonvaraisena delfiinejä; niiden ja hylkeiden seuraan järjestetään kivoja uintiretkiä (toinen järjestäjä täällä) joita voin suositella, vaikka Australiasta toki löytyy lämpimämpiäkin paikkoja samaa harrastaa. Delfiinejä ei avovedessä ihan halimaan pääse, mutta hylkeet leikkisinä otuksina tulevat hyvinkin lähelle.

Päiväretket; yli 6h, eli käytännössä päivän tai useampi päivä.

Melbournen ympäristöstä löytyy loputon valikoima reissukohteita, ja Victorian osavaltiossa riittää suhteellisen kohtuullisten etäisyyksien päässä nähtävää vaikka millä mitalla. Yllättäen tämä puolen tusinan lista siis ei ole kovin kattava🙂

  • Great Ocean Road on yksi maailman hienoimmista ajoteistä. Vaikka kartassa näyttää että äkkiähän sen ajaa, kiertämiseen on oikeasti hyvä varata pari-kolme päivää. Yhdessäkin päivässä sen pystyy ajamaan, mutta tuntuma jää silloin oikeastaan vain hienon ajoreitin varaan. Great Ocean Road:ista vähän enemmän täällä omassa postauksessaan.
  • Phillip Island on saari reilun parin tunnin ajomatkan päässä Melbournesta – suosituin saaren kohde ovat luonnonvaraiset pikkupingviinit joiden maihinnousua pääsee seuraamaan joka ilta auringon laskettua. Noin $25 hinta voi tuntua kalliilta ja olinkin vähän skeptinen reissun arvoa ajatellen kun ensimmäisen kerran siellä kävin – pikkupingviineillä kun on pieni yhdyskunta myös St Kildan rannan tuntumassa jossa niitä näkee ihan ilmaiseksi. Phillip Islandin kokemus on kuitenkin mielestäni hintansa väärti.
  • Wilsons Promontory National Park; tämä iso kansallispuisto sijaitsee 3h ajomatkan kaakkoon päin, ja on siinä ja siinä rajoilla kannattaako sinne lähteä päiväkseltään. Omimmillaan Wilsons Prom on useamman päivän leirintäkohteena – monien upeiden luontonähtävyyksien kokemiseen on hyvä varata aikaa. Wilsons Promistakin on oma postauksensa täällä. Kansallispuisto on ilmainen mutta telttapaikat tai muut majoitukset maksavat.
  • Grampians National Park on toinen upea kansallispuisto, samoin noin kolmen tunnin ajomatkan päässä mutta tällä kertaa länteen päin. Grampians soveltuu myös parhaiten parin päivän reissuksi, tai vaikka yön-parin pysähdyspaikaksi matkalla Adelaideen. Grampiansista on parikin aiempaa kirjoitusta, ensimmäinen täällä ja uudempia kuvia täällä. Pääsy kansallispuistoon on, kuten normaalia täällä, ilmainen.
  • Mornington Peninsula on Melbournen lahden, Port Phillip Bay:n eteläpuolen niemimaa. Niemimaalta löytyy tekemistä useammaksikin päiväksi kuumista lähteistä Point Nepeanin kansallispuistoon, useita rantoja lukuunottamatta – Mornington Peninsulalla valittavana on kätevästi joko lahden puoleiset suojaisat rannat tai avomeren puoleiset surffirannat. Jälkimmäisillä on usein vahvoja virtauksia, rip currentja, joten jos ei osaa avomerirannoilla toimia oikein, kannattaa pitäytyä lahden puoleisilla rannoilla. Toinen tapa nauttia rannoista on vaikka mennä ratsastamaan niille.
  • Yarra Valley; noin tunnin ajomatkan päässä keskustasta sijaitseva Yarra Valley on Melbournen seudun tunnetuin viininkasvatusalue. Täältä löytyy monia viinitiloja joissa paikallisia herkkuja – niin viinejä kuin muutakin – pääsee maistelemaan ja ostamaan. Maisemat ovat upeita ihan maastakin käsin, mutta jos budjetti ei ole kovin tiukka, Yarra Valleyn yllä auringonnousun aikaan järjestettävä kuumailmapallolento on varmasti unohtumaton kokemus. Ne tosin maksavat luokkaa $400/hlö eli eivät ole halpaa lystiä laisinkaan. Vaikka viinit eivät kiinnostaisikaan, löytyy nähtävää silti – kukapa ei tykkäisi esimerkiksi suklaatehtaasta? Yarra Valley Chocolaterie & Ice Creamery on hyvä pistäytymiskohde alueelle mennessä tai sieltä tullessa.

Kartta

Vaikka kaikki edellämainitut paikat löytää helposti Google Mapsista, voi niitä olla vähän ärysttävä lähteä yksitellen poimimaan – niinpä tein tällaisen kartan missä on kaikki yllämainitut paikat, joten niiden katsomisjärjestys yms on helpommin suunniteltavissa. Sininen ajoreitti on Great Ocean Road.

Kartan saa auki isompana omaan ikkunaansa tästä linkistä.

Kuvia

Seuraa kuvia suuresta osasta ylläolevia kohteita, muttei kuitenkaan kaikesta että jotain jäisi yllätykseksi😉 (okei okei, sen takia etten jaksanut etsiä kaikkien kuvia hienosti organisoiduista valokuvistani, krhm…)

Brother Baba Budan, yksi niistä keskustan lukemattomista symppiksistä kahviloista:
BBB

Kujaelämää Centre Place:n malliin:
Centre Place

Dandenong Ranges – paitsi kävellen, maisemat ovat varsin kelvollisia myös autosta:
Dandenong ranges

Dendy Beach Brightonissa:
Dendy Road Beach

Elthamin seutua kaupunkialueen rajalla koillis-Melbournessa:
Eltham

Eltham2

Embiggen Books, esimerkki keskustan hienoista kirjakaupoista:
Embiggen Books

Emporium Shopping Centre, keskustan uusin ostoshelvetti/paratiisi:
Emporium

Näkymät Eureka Towerista:
Eureka Tower

Federation Square:
FedSquare

Fitzroy Gardens:
Fitzroy Gardens

Katutaidetta:
graffiti

Grampians National Park:
Grampians

Great Ocean Road:
Great Ocean Road

Puffing Billy-rautatie Dandenongseilla:
Puffing Billy

Royal Botanic Gardens:
RBG

Royal Botanic Gardens Cranbourne:
RBG Cranbourne

cranbourne

Royal Park:in leikkipuisto:
Royal Park Playground

Southbankin alue illalla:
Southbank at night

State Library sisältä ja ulkoa:
State Library 2

State Library

White Night Melbourne, esimerkki kaupungin massatapahtumista:
White Night

Wilsons Prom National Park:
Wilsons Prom

Yarra-joen vartta vähän kauempana keskustasta:
yarra river

Yarra Valleyn aluetta:
Yarra Valley


Responses

  1. Mainio lista!

    Itse lisäisin vielä Half Moon Bayn, johon itse rakastuin. Upeat rannat, eikä ees kovin kaukana keskustasta.

    http://sites.flockler.com/suuri-seikkailu/blogi/half-moon-bay

    Tuntuu, että Melbournessa keksi vielä kolme kuukaudenkin jälkeen tekemistä. Nyt Sydneyssä on vietetty kaksi viikkoa ja oikeen hakemalla pitää hakea uutta ja jännittävää puuhaa😀

    • Half Moon Bay on kyllä nätti ranta sekin. Eipä noissa lahden rannoissa ylipäänsä mitään vikaa ole – paitsi tietysti aaltojen puute niille ketkä niitä kaipaavat, ja ovathan ne pieniä avomerirantoihin verrattuna.

  2. Pitääpä buukmarkata tämä lista, sillä listalta löytyy vielä muutamia ennenkokemattomia kohteita. Erityisesti haluaisin nostaa esielle tuon mainitsemasi Grampians-vuoriston. Se on varmaankin hienoin vuoristo, jossa olen ikinä käynyt. Jos vaikkapa Sydneyn läheiset Siniset vuoret ovatkin kuuluisampi ja isompi paikka, jokseenkin kaikki siellä olevat maisemat ovat hyvin samanlaisia. Grampiansialla sen sijaan on hyvin paljon vaihtelua pienemmällä alueella. Tässäpä videolinkki omiin Grampiansin ”seikkailuihini”:


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: