Kirjoittanut sim | helmikuu 22, 2016

Koulu Australiassa

Yksi merkittävimmistä asioista lapsiperheiden elämässä on koulunkäynti. Paitsi tietysti yleiseen asioiden oppimiseen ja sitä kautta lasten tulevaisuuteen, koulu vaikuttaa myös lasten ja perheen viihtyvyyteen – sekä monesti myös siihen mihin päin maailmaa, maata ja kaupunkiakin asettautuu asumaan. Selvitetään siis vähän miten koulu – tässä tapauksessa etenkin alakoulu eli primary school – täällä Victoriassa toimii.

Kovin syvällinen sisältö- tai opetustapavertailu Suomen ja Australian koulujen välillä on vaikeaa jo siitäkin syystä että omasta koulusta on jo sen verran pitkä aika. Paljon on varmasti (ja toivottavasti) muuttunut Suomessa omista kouluajoistani, joten pitää keskittyä enemmän kuvailemaan miten täällä asiat hoituvat. Lisäksi on huomioitava väistämätön vaihtelu maan sisällä, eli esim. se että osavaltioiden välillä on monia eroa opetusohjelmaa myöten. Näitä kokemuksia ei siis voi suoraan soveltaa koko Australiaan tai kaikkiin kouluihin.

Australiassa koulu alkaa normaalisti 5-vuotiaana, jolloin mennään primary school:in prep-luokalle. Primary School kattaa luokat Prep ja 1-6 eli yhteensä 7 vuotta, jonka jälkeen siirrytään secondary school:iin eli vanhalla terminologialla yläasteelle. Ennen kouluun menoa lähes kaikki lapset käyvät 4-vuotis kindergartenin eli esikoulun, joka on ohjelmaltaan kouluun valmistava ja osittain valtion rahallisesti tukema. 4v-kinderi on noin 15h/viikossa yleensä kahteen tai kolmeen päivään jaettuna. 3-vuotiskinderejä on myös olemassa, ja tietysti sitten lastenhoitopalveluita minkä ikäisille vain – lastenhoito tosin on tolkuttoman kallista, luokkaa $100/päivä/lapsi, +/- 20%. Alueesta ja kinderistä riippuen kinderiin pääsy on jotain väliltä ”helppoa, kesken vuodenkin mahtuu hyvin mukaan” ja ”hae lähes kaksi vuotta etukäteen silti paikkaa saamatta”.

Koulun valinta

Kouluja on Australissa kahta päätyyppiä; yksityisiä ja julkisia. Yksityisistä monet ovat katolilaisia yksityiskouluja, mutta skaala on laaja ja muitakin löytyy. Tässäkin asiassa Australia sjoittuu Suomen ja Yhdysvaltojen väliin – siinä missä Suomessa yksityiset koulut ovat jo käsitteenäkin tuntematon ja taas USA:ssa monilla seuduilla vain ne kenen on ihan pakko lähettävät lapsensa julkisiin kouluihin, Australiassa molemmat järjestelmät ovat kohtalaisen laadukkaita ja suosittuja.

Sekä julkisia että yksityisiä kouluja löytyy joka puolelta ja joka koulutasolle; yksityisten ”markkinat” kuitenkin painottuvat hieman secondary school:in puolelle. Suurin ero niiden välillä on hinta: julkiset koulut ovat käytännössä ilmaisia (pakollisia maksuja menee luokkaa ~$200/vuosi/lapsi), kun taas yksityisistä saa maksaa mitä tahansa väliltä $2,000/vuosi/oppilas aina $30,000/vuosi/oppilas asti ja joskus ylikin. Näin ollen on selvää että etenkin kalliimmat yksityiskoulut ovat realistinen mahdollisuus vain hyvin toimeentuleville perheille. Silti yksityiskoulut ovat kohtalaisen yleisiä; maanlaajuisesti noin 35% käy yksityiskoulua. ”Normaalien” yksityisten koulujen lisäksi on myös Steiner- ja Montessori-kouluja, demokraattisia kouluja yms mutta niihin en omaa kummoista tarttumapintaa joten ei niistä sen enempää.

Kaikkia vanhempia tietysti kiinnostaa tietää onko yksityiskouluista mitään oikeaa hyötyä? Tutkimusten mukaan ei. Yksityiskoulujen rahat menevät pitkälti hulppeisiin puitteisiin ja esim. extra-harrastusmahdollisuudet ovatkin niissä tyypillisesti loistavat. Oppilaiden akateemiseen menestykseen esim. yliopistoihin pääsyssä sen sijaan koulutyypillä ei ole vaikutusta. Yksityiskoulut tietysti kyseenalaistavat tämänsuuntaiset tutkimukset, mutta vähintäänkin on selvää että ratkaisevaa hyötyä niistä ei ole; muilla tekijöillä on paljon enemmän vaikutusta. Omaa yksityiskouluvastaista mielipidettäni tietysti värittää myös se, että Suomesta tulleena ja korkeaan julkisen opetuksen tasoon tottuneena suhtaudun vähintään skeptisesti koko ”for-profit” koulutustyyppiin. Koulutuksen ei mielestäni pitäisi olla bisnestä; ei ylemmällä tasolla eikä varsinkaan peruskoulutasolla.

Miten koulu sitten valitaan? Etenkin primary school:eja on monella alueella niin tiheästi, että parin kilometrinkin säteellä voi olla useampi koulu. Ihan alkuun pitää selvittää mitkä alueen kouluista, jos mitkään, ovat ns. zoned. Suosituimmilla julkisilla kouluilla on nimittäin niinsanottu enrolment / neighborhood zone, eli alue missä asuvat ko. kouluun pääsevät automaattisesti niin halutessaan. Maantieteellisesti lähin primary school on velvoitettu ottamaan alueellansa asuva oppilas kouluun; jos sattuu asumaan alueen ulkopuolella, voi kouluun olla vaikea päästä. Monet kouluista eivät kuitenkaan ole alueisiin sidottuja, vaan niihin pääsee muualtakin.

Erityisen paljon zone:t vaikuttavat harvemmassa olevien secondary schoolien osalta – jos myytävänä tai vuokrattavana oleva talo sattuu sijaitsemaan jonkun hyvämaineisen julkisen koulun vyöhykkeellä, voi olla varma että ilmoituksessa mainitaan talon olevan ”in the zone” – ja sen hintakin voi olla $100,000+ korkeampi kuin kadun toisella puolella vastaavalla talolla joka on vyöhykkeen ulkopuolella. Kiinteistövälitysmantra sijainti, sijainti ja sijainti pätee tässäkin.

Koulujen taso vaihtelee kohtalaisen paljon – yleensä tosin enemmän asuinalueen, ja suoraan sanottuna alueen sosio-ekonomisen jakauman, mukaan, ei välttämättä niinkään paljon saman asuinalueen sisällä. MySchool-palvelun kautta pääsee tutustumaan koulujen profiileihin melko yksityiskohtaisesti – mukana ovat koetulosten taso viime vuosilta, koululaisten perheiden sosio-ekonominen jakauma, koulujen koko, poissaolomäärät ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Tietoja voi käyttää koulujen ”esikarsinnassa”, mutta parhaan näkemyksen saa käymällä itse niihin tutustumassa. Kouluihin pääsee yleensä helposti kierrokselle ja juttelemaan rehtorin jne kanssa; kannattaa käydä tutustumassa vähintään muutamaan jotta saa kuvan koulujen eroista, ja valita sitten itselleen sopivimman tuntuinen.

Koulujen lisäksi myös opettajien taso vaihtelee – ja siihen on tietysti vaikeampi etukäteen varautua. Meidän lapsilla on ollut hyvin erityylisiä opettajia ja heidän tyylinsä vaikuttaa paljon siihen sekä mitä että miten opiskellaan; toiset ovat esim. selvästi enemmän akateemisesti suuntautuneempia kuin toiset jne. Toisaalta se voi ärsyttää, mutta toisaalta on hyvää kokemusta lapsillekin nähdä miten eri tavalla asioita voi tehdä ja opetella tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Arki koulussa

Ihan ensimmäisenä huomiona: useimmissa kouluissa on käytössä koulupuku. Tämä on mielestäni loistava systeemi ja poistaa tehokkaasti kaikenlaisen typerän vaatevertailun oppilaiden välillä – toki koulupuvun hankintaan menee jonkun verran rahaa, mutta radikaalisti vähemmän kuin ”normaaleihin” vaatteisiin menisi.

Koulupäivä alkaa tyypillisesti klo 09:00 ja päättyy klo 15:30, ja sisältää lounas- ja välipalatauon. Kaiken ruokailun huolehtivat vanhemmat – kouluissa ei ole kouluruokalaa, eikä sieltä saa joitain poikkeuksia lukuunottamatta ostaakaan ruokaa. Kaikki päivän ruoka tulee siis pakata lapsille reppuihin mukaan. Ne poikkeukset ovat koulun kanttiinit; joillain kouluilla on kanttiineita mistä saa ostaa jotain pikkupurtavaa tiettyinä päivinä, ja esim. meidän koululle saa tiettyinä päivinä tilata sinne toimitettavat sushilounaat niin halutessaan. Pääsääntönä kuitenkin on että lasten ruokailu on vanhempien vastuulla. Ateria syödään yleensä ulkona pihalla (penkeillä/portailla tms), tosin sateen sattuessa sisällä.

Jos ei kouluruokaa tarjoillakaan, pääsevät oppilaat silti tekemään ruokaa. Monissa kouluissa on ns. kitchen garden eli pieni oppilaiden hoitama hyötypuutarha, jonka tuotoksista sitten valmistetaan välillä ruokaa. Onpa joillain kouluilla kanojakin, joten muniakin voi saada koulun omasta kanalasta. Mielestäni on hienoa että kouluissa opitaan perusteita kasvatuksesta kokkaukseen asti – en ole varma, mutta epäilen että koulun oma kanala ei Suomessa onnistuisi hygieniasäädösviidakon tms takia.

Viikko alkaa usein assemblyllä, jolloin koko koulu kokoontuu yhteen kuulemaan ajankohtaisia asioita, mahdollisten tunnustusten jakoon, milloin minkäkin kulttuuritapahtuman merkeissä yms – tämä tunnettiin minun nuoruuteni ala-asteella vielä aamuhartautena/päivänavauksena joka toteutettiin koulussani seuraavasti: oppilaat seisoivat liian pienessä, huonosti ilmastoidussa liikuntasalissa kuunnellen en-enää-muista-mitä-joutavaa-milloinkin niin kauan että pienestä salista kului kaikki happi, ja säännöstään pari oppilasta pyörtyili tilaisuuden kuluessa lattialle.. Tunnelma tuolla meidän lasten koululla kun monta sataa oppilasta vaikkapa tanssii intialaisen viikon aluksi Jai Ho:n tahdissa on aika monta kertaluokkaa parempi.

Koulujen tilat ovat usein hienot, kiitos taannoisen finanssikriisin. Edellisen globaalin finanssikriisin aikaan vuosina 2007-2010 Australia käytti nimittäin taloutta stimuloidakseen rahaa kerrankin fiksusti; yli $16 miljardin Building the Education Revolution-nimisessä ohjelmassa rakennettiin kouluille uusia tiloja urakalla. Osittain tästä syystä koulurakennukset ovat pääsääntöisesti erittäin hyvässä kunnossa ja monet koulut toimivat suurelta osin uusissa tai rempatuissa tiloissa – homekouluongelmia ei täällä juuri näe. Toivoa sopii että tulevissakin talouden alamäissä osattaisiin investoida vastaaviin fiksuihin infrastruktuurihankkeisiin. Varmasti osittain modernien tilojen ansiosta luokkahuoneet eivät täällä näytä lainkaan pulpettimereltä, vaan tilat ovat avoimia ja työskentely tapahtuu useimmiten pienryhmäpöytien ääressä.

Alla esimerkki näistä uusista koulurakennuksista – huomaa aurinkopaneelit katolla:

koulu

Opetuksen pitää pääasiassa luokan opettaja, mutta tietyille aineille kuten liikunnalle, taiteelle, musiikille ja vieraalle kielelle on omat opettajansa. Australiassa vieraan kielen opiskelu alkaa jo prep-luokalta lähtien; yleensä julkisissa kouluissa on tarjolla vain yksi vieras kieli joka vaihtelee kouluittain – yleisimpinä kielinä ovat italia, japani, ranska, kiina, kreikka ja saksa.

Eri aineissa eritasoiset oppilaat otetaan kokemukseni mukaan hyvin huomioon. Esimerkiksi lukeminen (jota harrastetaan aktiivisesti, ensimmäisillä luokilla tulee kirja per päivä luettavaksi) menee yksilöllisesti tasoittain, ja tehtävät räätälöidään aika hyvin. Monissa kouluissa on myös yhdistettyjä luokkia, esim. 3- ja 4-luokan oppilaat voivat olla samassa luokassa. Päivittäisiä kotiläksyjä ei useimmiten hirveästi – tuota lukemista lukuunottamatta – tule ennen kolmatta luokkaa, ja sittenkin kohtalaisen inhimillisissä määrin; tosin show & tell-tyyppisiä esityksiä harjoitellaan teemoittain kyllä, joiden valmistelu kotona on tietysti suotavaa.

Perusopetuksen lisäksi ainakin niillä kouluilla missä meidän lapset ovat olleet on ollut kattava valikoima extraohjelmaa. Lähes joka termi on ekskursio jonnekin – museoon, eläintarhaan, maatilalle tms. Lisäksi tarjolla on valinnaisina ohjelmina koodausta, draamaa, animaatiota, joogaa jne jne. Uintiopetusta on yleensä tarjolla joka vuosi, vähän koulusta riippuen joko viikon-parin ”intensiivipätkä” joka päivä uiden tai pidemmän aikaa kerran-pari viikossa.

En tiedä miten Suomessa nykyään, mutta kun minä siellä koulua kävin, oli ala-asteen luokanopettaja sekä luokkakokoonpano sama useamman vuoden. Täällä sekä opettaja että luokka vaihtuvat vuosittain. Lapset saavat kirjoittaa toivelistan ystävistä ketkä haluavat samalle luokalle seuraavanakin vuonna, ja vähintään osa niistä luvataan toteuttaa. Suuri osa luokasta kuitenkin vaihtuu – vaihtumisen määrä toki riippuu koulun koosta eli miten monta rinnakkaisluokkaa siellä sattuu olemaan. Suurin osa alakouluista on kokoluokkaa 300-600 oppilasta.

Eräs asia mikä kouluissa poikkeaa merkittävästi suomalaisesta on se että vanhempien apu on erittäin tervetullutta ja toivottua paitsi talkoissa ja tapahtumissa, myös jokapäiväisessä koulutyössä. Koulut järjestävät parent helper-kursseja ja etenkin alemmilla luokilla on osan päivästä joku vanhempi auttamassa mm. lukemisessa, laskemisessa yms. Tämä auttaa osaltaan niin yhteisöllisyyden muodostumista kuin sitä että lasten yksilöllisiä tarpeita voidaan huomioida paremmin. Tällainen auttamismalli on selkeä osa sitä hieman ”vanhanaikaista” (huom. käytän termiä täysin neutraalisti, koska siinä on mielestäni monia hyviäkin piirteitä) yhteiskuntamallia mikä täällä on voimissaan, eli että lapsiperheissä ei ole kovin yleistä että molemmat vanhemmat olisivat täysipäiväisesti töissä joka päivä. Yleensä se kotona enemmän oleva on äiti. Pika-tilastona: nuorimman lapsen ollessa alakouluikäinen, täällä äideistä alle 30% on kokoaikatöissä, eli vain noin puolet Suomen vastaavasta määrästä.

Suurimman osan alaluokkalaisista vie kouluun ja hakee koulusta toinen vanhemmista tai joku muu aikuinen. Kuten havaitsimme, molempien vanhempien täysipäiväinen töissäolo on merkittävästi harvinaisempaa kuin Suomessa; ekaluokkalaisia lapsia ei käytännössä koskaan jätetäkään kulkemaan koulumatkoja yksin eikä heitä vastaavasti jätetä yksin kotiinkaan. Tähän liittyy myös sellainen ilmiö että oma kännykkä alakouluikäisillä on täällä vielä kohtalaisen harvinainen juttu. Tästä taas väliin vähän tilastoa, koska ero on hyvinkin dramaattinen: Suomessa nimittäin 8-vuotiaista peräti 98%:lla on oma puhelin – Australiassa 8-9-vuotiaista vain 11%:lla on oma puhelin. Tästä on tietysti kiittäminen mm. sitä että alakoulussa kännyköistä ei juuri koidu opetukselle haittaakaan. Toisaalta kouluissa kyllä puhutaan runsaasti Internetin palvelutarjonnasta ja käytöstä, ohjataan oppilaita sosiaalisen median vastuulliseen käyttöön ja keskustellaan mm. verkkokiusaamisesta.

Mutta koulukuljetuksiin palaten; kaikkien perheiden aikatauluun lasten aamuisin kouluun vienti ja suoraan sieltä haku ei tietysti kuitenkaan sovi, joten koulujen yhteydessä toimii lähes aina ns. before and after school care joka toimii (luonnollisesti maksullisena) hoitopaikkana ennen koulua ja koulun jälkeen – meillä sinne voi viedä lapsen aikaisintaan 06:45 ja hakea viimeistään 18:30. Monet kulkevat kouluun autolla, mutta myös kävelyä ja pyöräilyä kannustetaan – meidän koululla toimii esim. walking school bus eli tiettyjä katuja pitkin aikuisten aamuisin ja iltapäivisin johtama kävelyreitti jotta kouluun pääsee turvallisesti kotoa kävellen.

Lasten yksin jättämisestä vielä; toisin kuin joissain maissa, Australiassa ei ole varsinaista laillista ikärajaa minkä ikäisen lapsen saa jättää yksin kotiin. Laki on hyvin tulkinnanvarainen, mutta siltikin on rikos ”to leave the child unattended for any longer than is reasonable”, ja rangaistuksena on sakkoja tai maksimissaan puoli vuotta vankeutta. Mutu-tuntumalla sanoisin että kukaan ei jätä noin alle 10-vuotiaita lapsia yksin kotiin ja hyvin harva senkään ikäisiä tuntikausiksi. Se että Suomessa ekaluokkalaiset menevät usein yksin kotiin ollaakseen siellä yksin on lähinnä kauhistelun, ei lasten itsenäisyyden ihailun, aihe.

Kouluvuosi jakautuu täällä neljään termiiin, ja lomajaksoja on siten neljä. Päivämäärät löytyvät täältä, mutta pääsääntöisesti yksi termi on noin 10 viikkoa pitkä jota seuraa kahden viikon mittainen school holiday. Kesäloma on pidempi, vajaa kuusi viikkoa – se alkaa muutama päivä ennen joulua ja päättyy tammikuun lopussa.

Koulujen lomajaksot vaikuttavat muidenkin kuin lapsiperheiden elämään; lomien aikaan monet vanhemmat ottavat töistä lomaa, joten joukkoliikenteessä ja keskustassa on aina silloin asteen hiljaisempaa. Vastaavasti lomakohteissa on asteen ruuhkaisempaa, ja etenkin kesälomalla monet paikat ovat täynnä. Talvilomalla taas on kohtalaisen suosittua lentää täältä Melbournen talvesta viikoksi tai pariksi jonnekin ”lämpimään”, esim. Queenslandiin, Balille tms. Jos itsellä ei ole lapsia, kannattaa pitää lomat ja matkustella koulujen loma-aikojen ulkopuolella – pääsee sekä halvemmalla että vähemmin ruuhkin.

Tarkkasilmäisempi huomaa että kouluista on siis noin 12 viikkoa lomaa vuodessa – kuin aikuisilla on töistä lomaa yleensä sen neljä viikkoa, eivät työssäkäyvät voi edes lomiaan lomittamalla olla lasten kanssa kotona aina kun heillä on loma. Mitenkäs tämä epäsuhta ratkaistaan? Ei huolta, koska koululomien aikaan yksi jos toinenkin paikka tarjoaa lapsille aktiviteetteja, leirejä ja vaikka mitä. ”Hoito”mahdollisuuksia on siis lomien aikaan runsaasti tarjolla. Toisaalta monet vanhemmat ”ostavat” töistä lisälomaa tai ottavat palkatonta vapaata saadakseen pidemmän vuosiloman.

Lopuksi..

Jos pitäisi muutama mielenkiintoisin pointti poimia täältä koulumaailmasta, niin nämä tulevat tällä hetkellä mieleen:

  • Pehmeät arvot ja taidot: sosiaalisia taitoja ja yhteisöllisyyttä korostetaan täällä paljon. Kouluilla on mm. omat arvonsa joihin kiinnitetään paljon huomiota, ja sosiaalisiin taitoihin panostetaan. Olen myös ollut tyytyväinen siihen miten hyvin esim. kriittisen ajattelun tärkeyttä ja resilienssiä tuodaan esille jo hyvinkin nuorilla – koulumme yksi ns. luonnearvoista onkin ”I am a creative, inquisitive and critical thinker.” Tätä toivoisi opetettavan  enemmän ihan aikuisillekin..
  • Tekniikka – ja sen puute: suhtaudun tietoteknisiin laitteisiin opetuksessa vähän kaksijakoisesti; toisaalta on hyvä että lapset tottuvat tietokoneisiin yms varhain, mutta toisaalta niiden hyödyistä ei mielestäni ole olemassa kovin vakuuttavaa näyttöä. Kouluissa täällä on yleensä jokaisessa luokassa iso interaktiivinen valkotaulu ja käytössä kohtalaisen modernit tietokoneet; myös iPadeja käytetään jonkun verran. Koodausta ja muita taitoja opiskellaan myös ihan nuoresta pitäen, mutta suuri osa työstä tehdään silti ”käsin”- toistaiseksi tämä kombo on näyttänyt toimivan hyvin. Ylä-asteelle siirryttäessä kaikilla oppilailla tulee olla oma läppäri, joten sitä odotellessa..
  • Erilaisuuden suvaitsevaisuus ja jopa arvostus sen monissa ilmenemismuodoissa. Koska Australiassa on niin paljon maahanmuuttajia – Melbournen seudulla lähes joka kolmas on syntynyt muualla kuin Australiassa – on maa paljon, paljon sinumpi erilaisuuden ja eri kulttuurien kanssa kuin Suomi ikinä, tai jopa kulttuurien sulatusuunina tunnettu Yhdysvallat. Kulttuuritaustan huomioiminen alkaa jo kinderissä, jossa rekisteröintilapuissa kysytään mitä seuraavista juhlista lapsi viettää: Australia Day, Birthdays, Christmas, Diwali, Easter, Eid Al-Adha, Mother’s Day, Father’s Day, New Year, Hanukkah, Moon Festival, NAIDOC Week, Name Days, Orthodox Easter, Ramadan, Tet, Winter/Summer Solstice, tai jotain muuta, jotta niiden vietto tai viettämättömyys voidaan ottaa huomioon.

Aika näyttää miten jatkossa ja etenkin secondary schoolissa sitten joskus sujuu, mutta toistaiseksi ei Australian kouluista ole näin henkilökohtaisesti tullut eteen mitään perustavanlaatuista negatiivista sanottavaa. Kritiikki kohdistuu enemmän toisarvoisiin ja/tai yleisiin asioihin kuten sen kouluruokailun puuttumiseen (toisaalta, voipahan tarjota itse lapsilleen varmasti terveelliset ateriat), turhien papereiden täyttämiseen turhan monta kertaa (tässä olisi tehostamisen ja digitalisoinnin paikka) ja yleiseen tason vaihteluun (kansallisesti huono juttu, mutta henkilökohtaisella tasolla siihen voi onneksi jossain määrin valinnoillaan vaikuttaa) jne. Osittain varmasti onnen myötä ja osittain onnistuineista kouluvalinnoista johtuen, toistaiseksi olen kuitenkin ollut meidän julkisiin kouluihin erittäin tyytyväinen.

Ps. Suomessa asuvat, olisi kiva kuulla miltä tämä kuvaus kuulostaa verrattuna suomalaiseen kouluun nykyään – kuten totesin, omasta koulusta siellä on jo sen verran kauan että suora vertailu niihin kokemuksiin olisi typerää; jutun vertauskohdat kun ovat toisen käden tietoa tämän päivän tietojen osalta.


Responses

  1. Jonkinverran näistä asioista juuri viime aikoina keskustelleena särähtää korvaan tuo kotiinjäämisen tarve siltä kantilta että siitä on paljon hyvää. Victoria on tunnetusti aikamoinen nanny state ja lapsen kotiinjättö ei skulaa samoin kuin Suomessa. Tasa-arvon tiellä Australia on Suomea valtavasti jäljessä ja kouluikäisten äideistä 30% ollessa täyspäiväisesti töissä ei ihmetytä lainkaan että miksi. Itselleni tämä on melkonen kynnyskysymys lasten kouluvuosia ajatellen – niiden järjestäminen Melbournessa vai Helsingissä. Tahdon ja joudun tehdä töitä täyspäiväisenä, samoin kuin puolisoni, ja päivähoitokustannuksien ollessa pilvissä (hallituksen tahdon mukaan jotta äitejä jäisi kotiin) Suomi puhuttelee enemmän. Siellä kun on tehty tietoinen valinta päivähoidon tukemiseksi ja siten naisten työllisyyden nostamiseksi. Ja mitä enemmän naiset luovat uraa työmarkkinoilla (kuten miehet ovat jo tehneet todella kauan aikaa) sitä vahvemmin naiset etenevät niihin perinteisiin miehen saappaisiin kuten johtoryhmiin ja toimareihin. Ja mitä enemmän miehet jättäytyvät kotiin hoitamaan ns. Kotimanagerin hommat sitä enemmän sitä tasa-arvoisuus jälleen kasvaa, ja kummankaan ei tarvitse uhrata vuosiaan työelämässä yhtäkkiseen 10 vuoden paussiin.

    Tästä minulla riittäisi sanottavaa pitkälle lisääkin mutta varmasti tiedät mitä käytännön ongelmia naisten poissaolo työmarkkinoilla muutenkin voi aiheuttaa – mitä enemmän kotiäitejä/ei-työssäkäyviä, sitä vähemmän näillä naisilla on mitään mahdollisuutta lähteä lätkimään esimerkiksi pahoinpitelevän puolison luota. Jos omia tuloja ei ole ollut sitten 15 vuoteen ja lapsia kolme, kuinka päästä irti moisesta tilanteesta?

    Me toki emme ole insinöörejä tai korkeatuloisia, jonka vuoksi kotiinjäänti on vielä vähemmän mahdollista taloudellisista syistä, asumiskustannuksien vuoksi. Tätä tässä nyt kipuillaan että mitä tehdään..

    • Kiitos kommentista! Pitää tosin sanoa että taisit lukea vähän rivien välistä jotain sellaista mitä siellä ei ollut.. huomautin ainoastaan että tässä vanhanaikaisemmassa yhteiskuntamallissa on mielestäni ”monia hyviäkin piirteitä” (huomaa ”kin”). Paitsi että tämä oli vain oma mielipiteeni, olisi aika rohkeasti väitetty että tässä Australian – tai missään muussakaan – mallissa ei olisi _mitään_ hyvää.. YMMV jne.

      Ymmärrän kyllä erittäin hyvin lastenhoidolliset ja ”tasa-arvo-haasteet” mihin täällä voi törmätä. On päivänselvää että yhteiskunta on täällä erilainen kuin vaikkapa Suomessa, vaikka molemmat länsimaita ovatkin. Tässä ei kuitenkaan ollut tarkoitus ottaa kantaa suuntaan tai toiseen vaan pelkästään kuvailla pääpiirteittäin miten tilanne täällä toimii.

      • Kiitos vastauksesta – mikäänhän näistä säädöksistä ei tietenkään ole teikäläisen tuotoksia, ennemminkin kuvaus siitä mitä koululaisen elämä täällä on. Itseäni ottaa täällä vaan päähän nämä kysymykset välillä enemmän, kuten tänään😉

        Siksi halusin vain nostaa tuon vanhanajanmallin esille, miten se on tunkkainen ratkaisu tähän päivään. Itselleni sieltä niiden hyvein puolien löytäminen on hankalaa, mutta toki minulla ei lapsia ole joten olen jäävi aiheeseen kommentoimaan. Valitettavasti liberals & nationals diggaa tästä maailmasta ja sen kyllä huomaa. Ei sillä että labour ois tehnyt paljon tasa-arvon eteen, mut tätä tää on. Ei ne Sipilän leikkaukset päivähoitoon ja koulutukseen enää tätä päivää ole vaan hakuisuutta jälleen äiti kotona, isä duunissa-kuvioon.

        End of rant nyt tähän!

  2. Taas tosi mielenkiintoinen juttu! Vaikka ei asuta Australiassa eikä ole lapsiakaan😉 Systeemit kouluissa sielläpäin kuulostaa kyllä vähemmän jäykiltä kuin Suomessa, mutta omistakin kouluajoista on jo muutama vuosi vierähtänyt. Omaan korvaan esimerkiksi tuo kielipaletti on aika jännä, Suomessa aika harvassa japania ja italiaa luetaan ja kreikkaa sitäkin vähemmän.

    • Kiitos! Koululaitos ei varmaan muutamassa vuodessa radikaalisti muutu mihinkään, mutta vuosikymmenissä takuulla (tai ainakin toivottavasti).

      Tuossa kielivalikoimassa voisi mun mielestä olla kiina pakollisena kaikille, se on kuitenkin niin maailman mittakaavassa kuin erityisesti täälläpäin avainasemassa tulevaisuudessa. Italia ja kreikka ovat peruja ko. maista tulleiden suurten siirtolaismäärien pohjalta, ja aikalailla hyödyttömiä globaalissa mittakaavassa – eivät toki yhtä hyödyttömiä kun joku ruotsi olisi😉

  3. Tosi informatiivinen juttu. Mielenkiintoista lukea.

    • Kiitos, kiva kuulla että oli mielenkiintoinen!

  4. Ihan vahingossa eksyin blogiisi jostain toisesta Australia-blogista ja tähän aattelin nyt kommentoida. Minulla on australialainen mies ja meillä ei ole vielä lapsia, mutta juuri tämä koulu on yksi asia mikä tulevaisuudessa mietityttää kun päätetään mihin maahan lopullisesti sitten jäädään.
    Itse olen ollut mm. Au pairina Australiassa ja Suomessa lähisukulaisilla ja ystävillä on kouluikäisiä lapsia, joten molemmista koulusysteemeistä on tuoretta tietoa.
    Mun mielestä Suomen systeemi hakkaa kyllä Australian ihan 100-0. Ensinnäkin, en halua että lapseni menevät jo 5-vuotiaana kouluun. Lasten pitää antaa olla lapsia mahdollisimman pitkään. Toiseksi, en halua että 5-vuotiaalla lapsellani on 6-7 tunnin koulupäivät. Mun au pair perheessä oli prep-ikäiset kaksoset ja ne koulupäivät oli niille tosi rankkoja. Koulun jälkeen lähes poikkeuksetta toinen tai molempi oli ihan rikki, välillä nukahtivat kotimatkalla autoon (5min ajomatka). Lisäksi heidän koulussaan juuri nämä lukemaan opettelu, jokapäiväiset kirjaläksyt ja sanojen opettelu (sight words) oli yllättävän rankkoja sen ikäselle. Ja vaikka koulupäivään tietty kuului jonkin verran pelaamista ja leikkimistä, lapset sanoivat että jatkuvasti pitää vaan istua pulpetissa ja olla hiljaa ja työskennellä nätisti.
    Mulla oli myös 9-vuotias lapsi, joka ei saanut edes kävellä kouluun tai mennä puistoon kavereiden kanssa ilman aikuista. Ihan turhaa lasten paapomista tuollainen, varsinkin kun me asuttiin erittäin hyvätuloisella ja turvallisella esikaupunkialueella.
    Suomessakin opetus entistä enemmän tapahtuu sähköisesti, ipadeja ja tietokoneita sekä ihan niitä lasten omia puhelimia hyödynnetään paljon oppimisessa. Ja Suomessa se kielen opiskelu on paljon tasokkaampaa. Enpä tiedä ketään australialaista joka oikeasti osaisi vierasta kieltä koulussa oppimaan perusteella. Suomalaiset lapset kuitenkin oppii aina vähintään kahta vierasta, usein kolmea jos niin valitsee, ja se kielen opetus on tosi monipuolista (paljon kuunnellaan, puhutaan, kirjotetaan ja luetaan). Ja ei meillä ainakaan Queenslandissa opetella vieraita kieliä vielä ekoina kouluvuosina.
    En myöskään tykkää yksityiskoulu-ideasta. Se, että kaikilla lapsilla ei ole tasavertainen mahdollisuus perusopetukseen ei ole reilua. Lapsia ei tule luokitella vanhempien tulotasojen mukaan kouluihin, sillä valitettavasti kyllä se opetus vaan on paljon laadukkaampaa kaupungeissa ja yksityiskoulussa kuin tuolla maaseudulla. Suomessa en ainakaan näin jyrkkää eroa ole huomannut. Lisäksi tuo kuva minkä postasit koulurakennuksesta ei kyllä kuvasta kouluja tuolla meillä päin. Eli osavaltioittain taitaa olla suuret erot.
    Lisäksi mä tykkään Suomessa siitä, että 9-luokan jälkeen voi valita amiksen tai lukion, sillä kaikista ei vain ole lukioon. Teoreettinen ulkoaoppimiskulttuuri nyt muutenkaan ei tue oppimista suurimmalla osalla, niin ainakaan Suomessa ei tarvitse sitä 12 vuotta kestää.

    • Kiitos pitkästä kommentista! Kuten tuossa mainitsinkin, eroja löytyy paljon – ja tunnetusti myös osavaltioiden välillä.

      Kyse on samasta laatujakaumailmiöstä mistä aiemmin kirjoitin muussa kontekstissa (https://australiaan.wordpress.com/2015/11/12/rautalankaa-laatueroista/) – sen takia ei mielestäni voidakaan kategorisesti sanoa ainakaan yksilön kohdalla että systeemi A hakkaa systeemin B ”100-0” koska kirjo on suurta. On totta että se ”tasa-arvomielessä” Suomen systeemi on parempi, mutta toisaalta se menee myös tasapäistämiseen – se tosin on jo laajempi kysymys joka menee aiheen ohi.

      Mielestäni täällä annetaan kyllä lasten olla lapsia paljon pidempään kuin Suomessa, mutta tämäkin menee aiheen ohi.

      Lapsissakin toki on eroa; meidän lapsilla olisi kyllä mennyt hermot jos eivät olisi päässeet aloittamaan 5-vuotiaana koulua, sen verran innokkaasti sinne halusivat ja siellä ovat.

  5. Ihan ensimmäiseksi, kiitos hyvästä blogista, palaan aina ajoittain lukemaan tätä ja hyvin kirjoitetut jutut saavat hyvälle mielelle.

    Helsingin kouluista minulla on jonkun verran tietoa. Lapseni käyvät peruskoulun toista ja kolmatta luokkaa. Keskustelu kouluista ja ns. Suomen hyvästä tasosta perusopetuksen suhteen on mielestäni ajankohtainen, koska koulujärjestelmä käy nyt Suomessa suuria mullistuksia ja varmasti monet vanhemmat miettivät ulkomaille muuttoa ja suomalaisen koulujärjestelmän laadun säilyminen on yksi muuttoon vaikuttava tekijä.

    Kai voisi sanoa, että sosioekonomisuus peruskoulutuksessa nostaa täälläkin päätään. Asuinalueiden väliset erot kasvavat, tosin koulujen välisiä laatueroja ei vielä suoraan myönnetä. Syynä näihin eroihin ovat viimevuotiset ja yhä jatkuvat leikkaukset, jotka eivät jakaudu tasaisesti. Suurkoulujen määrä kasvaa. Lisäksi asuinalueiden välinen politiikka maahanmuuttajien kesken on yksi tekijä, joka erottaa aika paljon varsinkin Helsingin kouluja toisistaan. Maahanmuuttaja prosentit voivat vaihdella välillä 1-70 eri koulujen kesken.

    Peruskoulu arjessa eroja voi kuitenkin olla aika paljon jopa yhden koulun sisällä. Esimerkkinä lasteni koulu. Tyttöni luokalla (3.luokka) on 15 oppilasta ja todella hyvä ja rauhallinen meininki, kun taas poikani (2.luokka) luokalla 25 oppilasta. Opettajien resursseista ja jaksamistasossa on siis eroja ja se näkyy ja yleisimmin se näkyy opettajan kyvyssä opettaa niitä hitaiten oppivia.

    Monikulttuurisuuteen lapset kouluissa ja jo päiväkodeissa täällä oppivat, mikä on vain hyvä. Lasteni luokalla ovat edustettuna aika monta eri uskonnollisuutta. Mutta voi olla että Suomi elää tässä asiassa nyt jonkinlaista murrosvaihetta. Vanhempien koulushoppailusta on alettu puhua.

    Opettajien vaihtuminen on Suomessa aika yleistä. Varsinkin nuorilla opettajilla työsuhteet ovat usein määräaikaisia, eivätkä he itsekään tiedä jatkavatko luokan opettajana ensi lukukaudella.

    Yksi merkittävä muutos opetuksessa on se, että lapsille ei enää opeteta käsialaa (lapset eivät välttämättä tunne kaunokirjoituskirjaimia), eikä myöskään opetuksessa painoteta käsikirjoittamisen huolellisuuteen, suoriin riveihin jne läheskään samoin kuin lapsuuten koulussa. Selkeästi painopiste on digitaalisuuden haltuunotossa. Jälleen kerran opettajan merkitys tässä asiassa korostuu, on aika paljon opettajasta kiinni kuinka hän pystyy ottamaan haltuun digitaaliset laitteet. Tyttöni opettaja on tästä hyvä esimerkki, hän on opettanut kännyköiden karttasovellusten käyttöä, robotin ohjaamista, ja lisäksi rohkaisee kielten opiskelussa digitaalisten sovellusten käyttöä. Se että lähes jokaisella lapsella on oma älypuhelin on siis fakta, ja mielestäni on vain fiksua opettajalta ottaa puhelin mukaan opetukseen. Puhelimella voi siis tehdä muutakin kuin pelata.

    Suomessa on myös käytössä viime aikoina paljon puhuttanut Wilma järjestelmä. Sähköinen järjestelmä koulun ja kodin väliseen yhteydenpitoon.
    Tämä siis vähentää aika paljon niiden lappujen määrää. Tässä on hyviä ja huonoja puolia. Välillä itseäni arveluttaa riippuvuus Wilmasta, sillä jos netti ei toimi, en tiedä lasteni kouluviikon aikataulua. Muutoksia peruslukujärjestykseen on paljon, retkiä ym. Välillä tunnenkin itseni lasteni sihteeriksi, jokaisen aamun aloitan katsomalla Wilmasta päivän ohjelman. Ja tämä ei ole hyvä. Yritän ohjata lapsia siihen suuntan, että he itse tietäisivät viikko-ohjelmansa, mutta jotkut muutokset ovat sellaisia, että jatkuvaa Wilman seuraamista vaaditaan. Tämä on varmaan suurin muutos sitten oman koulunkäyntini. Myös vanhempien ja opettajien välinen keskustelu on siirtynyt pitkälle Wilmaan, ja tällä on sekä hyviä, että huonoja puolia. Huonoista puolista varmaan merkittävimmät: väärinymmärrykset ja vanhempien etääntyminen koulun arjesta.

    Lasteni koulun osalta täytyy sanoa, että koulun tiedottaminen on mennyt jo liikaakin Katso itse Googlesta linjalle. Esim. lomien, kielivalintalomakkeiden palauttamisen tiedottaminen on täysin luokan opettajan vastuulla, jos opettaja ei tätä tee, vanhemman on itse osattava kaivaa nämä päivät netistä.
    Tässäkin asiassa on suuria, luokka ja koulukohtaisia eroja.

    Olen huomannut että lapsille opetetaan paljon kierrättämistä. Liikunnan määrää seurataan erilaisin Liikkuva nuori kampanjoin. Käsitöiden opetus on täysin opettajasta kiinni. Jos opettaja itse ei hallitse käsitöitä, voi käsitöiden oppiminen jäädä linjalle: harsitaan tämä nyt kasaan. Luultavasti tämäkin on asia, johon opetuksessa ei enää panosteta.
    Läksyjä on liiankin vähän ja opetuksen taso on ainakin vielä helppo. Kirjojen lukemiseen ja ainekirjoitukseen voisi mielestäni enemmän panostaa. Kertomistaitoon mielestäni panostetaan vähän.

    Hyvää on toiminnallisen opetuksen määrän kasvussa. Suomessa tiedostetaan pulpetissa istumisen haitat.

    Iltapäiväkerhot ovat lähes ilmaisia. Ne ovat ensisijaisesti tarkoitettu eka -ja tokaluokkalaisille. Koulun yhteydessä toimiva iltapäiväkerho maksaa välipaloineen 80 eur/kuukausi ja leikkipuiston yhteydessä toimiva välipaloineen, n. 35 eur/kk. Iltapäiväkerhot ovat auki neljään tai puoli viiteen.

    Kouluruoka on ilmeisesti edelleen laadukasta ja koulut ovat joutuneet ottamaan eri uskonnot huomioon ruokatarjoilussaan. Tästä minulla ei ole muutakuin positiivista sanottavaa.

    Koulut opettavat eri kieliä ja uskontoja, erittäin laajasti, niissä kouluissa, joissa on paljon maahanmuuttajia. Oppilaille tarjotaan mahdollisuus ylläpitää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Mielestäni suomalainen koulu on erittäin kohtelias ja vieraanvarainen.

    Pakkoruotsi on kielten kannalta ainoa kummastus joka jaksaa hämmentää. Onneksi kielivalikoima on kasvanut. Koulujen kohdalla tässä on eroja. Mutta omat lapseni voivat valita kolmannella luokalla, englannin tai venäjän. Neljännellä luokalla voi ottaa lisäkielen Saksan tai ruotsin, ja kuudennella tulee ruotsi viimeistään pakollisena. Yläasteella kielten opiskelua voi laajentaa Ranskalla, Espanjalla ym. Mutta itsekin kaipasin Suomen kouluihin näitä maailman kieliä laajemmin, kuten Kiinaa ja Espanjaa.

    Ainoa huolestuttava asia ovat jatkuvat leikkaukset. Koulutus ei ole Suomessa tällä hetkellä ykkössijalla.

    • Kiitos pitkästä vastakuvauksesta! On kyllä mielenkiintoista seurata mihin suuntaan Suomen koululaitos – ja maa muutenkin – on menossa asiassa jos toisessakin, mutta kiva kuulla että pääosin asiat lienevät (vielä?) hyvin hoidossa.

      Täälläkin on Wilmaa vastaava sähköinen systeemi viestintään yms, se jäikin tuosta mainitsematta..

  6. Kiitos, tämä on aikasta osuva kuvaus Australian koulujärjestelmästä! Kuulostaa, että asiat on himpun verran paremmin Melbournessa kuin Adelaidessa mutta sekin tosiaan riippuu niin paljon alueesta ja koulusta ja rehtorista ja ja🙂

    • Kiitos kommentista! Adelaidesta en paria reissua enempää kokemusta omaa, mutta on kyllä todettava että maan sisällä on muuten suuria eroja monissa asioissa. Etenkin Queenslandilaiset ja jossain määrin WA:ssa asuvat tuntuvat valittavan seikoista joita en ole kyllä täällä kokenut millään tavalla pulmallisiksi..

  7. Uaah, hyvä postaus ja kauheasti tuli kaikenlaista mieleen tätä lukiessa (varsinkin kommentteja) enkä pysty kaikkea pulauttamaan ulos!

    Tosiaan vaihtelu on suurta koulujen, maaseudun ja kaupungin ja osavaltioiden välillä. Täytyy tehdä isoja valintoja koulujen ja asuinalueiden välillä (ne intake zones) ja koin sen hankalaksi, kun lapsi meni kouluun (preppiin). Hankaluus johtui siis siitä, ettei järjestelmä ollut tuttu, ei niinkään järjestelmästä itsestään.
    Muistan myös miettineeni Suomen ja Australian koulujen eroja ja missä nyt olisi parempi lapsen oppia ja mitä taitoja opitaan. Päädyin jäämään tänne ja olen ihan tyytyväinen. Regional WA:ssa aloittivat vieraan kielen (indonesian) olikohan toka- tai kolmannella luokalla. Nyt neljännellä on täällä QLD:ssa meidän koulussa espanja.

    Minua aina ihmetyttää joidenkin suomalaisten kauhistelu siitä, että lapset menevät kouluun vuotta/paria aikaisemmin eivätkä siksi ’saa olla lapsia’, mutta sitten 7-8-vuotiaasta alkaen Suomessa lapset viettävät aikaa ihan yksin avain kaulassa ennen ja jälkeen koulun huolehtien itsestään, mikä täällä olisi skandaali, koska ovat niin pieniä lapsia vielä! Kuinka nopeasti ne lapset siellä Suomessa kasvavat itsestään huolehtiviksi aikuisiksi, parissa vuodessa?😀

    • Kiitos kommentista! Tuota samaa olen miettinyt että samalla kun kauhistellaan nuorta koulunaloitusikää niin sitten kun koulu alkaa, on hirveä kiire saada lapset 100% ”omatoimisiksi” pikku aikuisiksi. Se lapsuus tuntuu loppuvan kuin seinään. Meillä ainakin lapsilla olisi mennyt hermot jos olisivat päässeet kouluun vasta 7-vuotiaana..

  8. Kiitos hyvästä blogista! Olivatko teidän lapset sujuvia englannin suhteen preppiin mennessään? Me ollaan oltu Australiassa runsas kaksi vuotta, ja esikoisen pitäisi mennä tammikuussa preppiin. Ymmärtää hyvin englantia, mutta ei puhu. Suomi ja toinen kotikieli vahvoja. Kindyssä mennyt ihan kivasti, mutta siellä väläyteltiin speech pathologistille menoa. Ymmärrän heitä, varmaan turhauttaa kun toinen ei saa sanaa suustaan. Kyllä itsekin paljon pohdin tätä asiaa. Muuttaakohan preppi kaiken kun on pitkät päivät, joka päivä… altistuu kielelle toisin kuin nyt. Toiseksi vuodeksi kindyynkin ovat jotkut ehdottaneet, mutta mielestäni se ei välttämättä auta koska on vain kahdesti viikossa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: