Kirjoittanut sim | toukokuu 15, 2016

Australia & ruokailutottumusten muutokset

Ruoasta on tullut kirjoitettua jo useamman kerran eri vinkkeleistä; ruoan ostamisesta, valikoiman puutoksista, hyvästä lähiruokatarjonnasta, yhdessä syömisestä ja kulutustilastoista ja ruoan kasvatuksestakin, mutta Facebook-sivuilla postaustoivomuksia udellessani tuli esille toivomus kertoa ruokailutottumusten muutoksista – ja niitä ei tosiaan sen tarkemmin ole tullut käsiteltyä.

Miten Australia – tai tarkemmin Melbourne – on siis ruokailutottumuksiani muuttanut? Ainakin muutamalla tavalla; allaolevat havainnot ovat tietysti vain omiani ja kun ruoka on aikalailla makuasia, YMMV.

Illallinen on päivän pääateria. Suomessa on totuttu siihen että lounas on kohtalaisen raskas ja sinällään monesti päivän pääateria. Täällä pääaterian virkaa toimittaa illallinen joka yleensä nautitaan iltakuuden-seitsemän maissa. ”Iltapalaa”ei sen jälkeen enää ole . Lounas on usein kevyt eikä läheskään aina lämmin ateria –  salaatti, leipä, sushirulla yms ovat yleisiä. Itse olin jo aiemmin Yhdysvaltojen vuosina tottunut tähän ”käänteiseen” systeemiin joten paluu siihen että pääateria on illallinen, on ollut helppo.

Osittain sitä varmasti tukee se että nyt kun lapsia (jotka syövät koulussa eväitä, yleensä kylmän lounaan siis), on kivempi syödä pääateria yhdessä perheenä. Monet suomalaiset eivät tunnu pitävän kylmää lounasta edes kunnon ruokana, mutta se on usein looginenkin valinta; kun kesällä on päivällä +35C-40C niin viimeinen mitä tekee mieli syödä on joku kuuma keitto. 

Ruoka menee enemmän sesonkien mukaan. Tuntuu että tämä sesonkiruoka/satokausi-ajattelu on vasta viime aikoina tullut Suomessa ”trendikkääksi”, mutta täällä se on vahvasti aina esillä. Lähes kaikki hedelmä/vihannestarjonta on täällä kotimaista, ja vaikka maa on iso, kaikki ei vaan ole aina sesongissa. Joillakin tuotteilla on lyhyt, muutaman viikon huippusesonki, toisilla pidempi ja joillakin, kuten mansikalla, on useampi sesonkikausi vuodessa maan eri alueilla. 

Satokaudet näkyvät täällä kaupoissa ja markkinoilla vahvasti; sesongissa olevat tuotteet ovat paitsi erittäin maukkaita myös hinnaltaan halpoja. Sesonkien ulkopuolella tuotteiden hinta voi olla moninkertainen, ja maku huonompi – tai sitten niitä ei yksinkertaisesti ole saatavilla.

Otetaan esimerkkinä vaikka tällä hetkellä sesongissa oleva butternut pumpkin (suomeksi käsittääkseni myskikurpitsa) – sitä saa nyt alle dollarin kilohintaan, kun välikautena hinta voi olla $5/kg ja osan vuotta sitä vaan ei löydy. Perusbanaaneja, omenoita, kiivejä yms on toki saatavilla vuoden ympäri, ja appelsiineja tuodaan tarvittaessa Yhdysvalloista – ne ja kiivit Uudesta-Seelannista ovatkin niitä harvoja säännöllisesti tuontihedelminä näkyviä.

Hintaa/makua/valikoimaa seuraamalla oppii aika pian milloin mikäkin tuote on sesongissa, mutta pikaoppaana voi käyttää tätä Seasonal Food Guide:n listaa yleisimpien hedelmien ja vihannesten satokausista; alla siis satokaudet Victorian osavaltion osalta, nämä kun tietysti vaihtelevat alueittain:

inseason1

inseason2

Leivänkulutus muuttuu; pääasiassa siksi että ”normaaleista” kaupoista on aika turha lähteä metsästämään kunnon ruisleipää. Melbournessa kyllä on useampikin leipomo jotka tekevät erittäin hyviä ruisleipiä, mutta ei välttämättä kotikulmilla niin eihän niihin aina jaksa mennä. Leipomoista saa kyllä yleisesti hyvää leipää (supermarkettien leipävalikoiman ollessa aika höttövoittoista), mutta hyvää ruisleipää on harvassa. Niinpä sen syöminenkin jää vähemmälle. Mutta tähän kohtaan liittyen:

Leivon enemmän. Vaikka Suomessakin harrastin aktiivisesti leivontaa, erityisesti leipää tulee yllämainituista syistä leivottua täällä useammin itse. Kun hommaan perehtyy ja käyttää kunnon raaka-aineita, niin itse saa kyllä tehtyä esimerkiksi parempia karjalanpiirakoita kun mistään kaupasta – Australiassa tai Suomessakaan – saa. Ruisleipääkin olen tänä vuonna alkanut tekemään itse kun sain ruisjuuren alulle; näillä omilla ruisleivillä pärjää Suomen ruisleipien puutteessa oikein hyvin:

rye bread

Maitotuotteiden kulutus supistuu; maitotuotteiden valikoima on täällä murto-osa Suomen valikoimasta. Itse maitoja kyllä on joka lähtöön homogenoimattomiin luomumaitoihin asti, mutta jatkojalostustuotteiden valikoima on paljon suppeampi. Esimerkiksi piimää on yleensä kaupoissa tasan yhtä sorttia, viilit ovat täysin tuntematon käsite, rahkaa löytyy yhtä tai kahta sorttia silloin harvoin kun löytyy, jne. Jogurtteja sentään on kelvollinen valikoima mutta silti paljon vähemmän kuin Suomessa.

Laktoosittomia tuotteitakin on reilusti vähemmän – kun maassa on laktoosi-intolerantikkoja alle kolmasosa Suomen määrästä (~5% vs 18%), on tämä tietysti ihan ymmärrettävää.

Juustovalikoimakin on jonkin verran suppeampi; raejuustoa ei ole, ja sulatejuustojakin löytyy vähänlaisesti. Paikallisetkin tosin kyllä osaavat valmistaa juustoja, ainakin paljon paremmin kuin amerikkalaiset.. Etenkin pienemmät valmistajat, kuten Great Ocean Road:in varrella oleva Warrnambool Cheese & Butter ja Yarra Valley Dairy tekevät varsin kelvollisia tuotteita; niitä tosin pitää etsiä pienemmistä kaupoista, Coles/Woolies-duopoliin nämä artisaanituotteet eivät juuri eksy.

Yleistä laatutasoa kuitenkin kuvastanee se, että paras paikallinen löytämäni leivontakirja, samannimisen leipomon opus Bourke Street Bakery: The Ultimate Baking Companion suosittelee käyttämään eurooppalaista voita..🙂 Lienee myös syytä tunnustaa että leipävoina kotonakin käyttämämme tuote on tanskalaista.

Marjojen kulutus laskee. Marjat ovat se ruokaryhmä joita on Suomesta eniten ikävä. Marjat ovat täällä kalliita, ja esim. suomalaistyyppisiä mustikoita tai puolukoita ei vaan ole saatavilla; mustikat ovat pensasmustikoita (hyviä mutta erilaisia) ja puolukkavispipuuro pitää tehdä IKEA:n puolukkahillosta ja -mehusta joka, yllättävää kyllä, toimii ihan OK. Mutta marjametsään ei ole menemistä😦

Ruokavalio monipuolistuu ja kansainvälistyy silti. Vaikka maitotuotteita ja marjoja on tarjolla vähemmän, muun tarjonnan runsaus enemmän kuin korvaa sen – ainakin täällä Melbournessa. Melbourne on paitsi ravintolatarjonnan paratiisi, myös raaka-aineita ruoanlaittoon löytyy laadukkaina melkein mitä vaan, vaikkei tietysti kaikkea kaikista tavallisimmista ruokakaupoista. Paljon on sellaista tuoretarjontaa jota Suomessa ei liiemmälti näe tai vaihtoehtoisesti se on surkean makuista pitkien kuljetusmatkojen takia. Ravintolapuolella aasialainen keittiö on vahvasti esillä – eri Kiinan alueiden ruoat, korealainen, japanilainen, vietnamilainen, malesialainen, thai jne, joiden kaikkien tarjonta Melbournessa on erinomaista.

Kuva perusruokakaupasta, Wooliesista – niissä se valikoima ei aina eksotiikkaa pursoile täälläkään:

grocery1

.. mutta on siellä joukossa vähemmänkin tuttuja lajeja:

grocery2

Avokadojen kulutus räjähtää nousuun. Eräs esimerkki näistä paljon käytetyistä sesonkituotteista ovat avokadot, jotka ovat täällä sesongin aikaan halpoja ja suussasulavan herkullisia. Niitä kuluu leivän täytteenä, salaatissa, dippinä, sellaisenaan tai muuten ruoanlaitossa. Myös mangoja kuluu niiden sesonkiaikaan luvattomia määriä.

Karkinsyönti loppui Australiaan muuton myötä lähes kokonaan. Olisi kiva hurkastella ja todeta että lopetus on ruokavalion tietoista muutosta terveellisemmäksi, mutta rehellisyyden nimissä suurin syy siihen lienee että karkit eivät vaan täällä ole yhtä hyviä kun Suomessa. Tämä pätee niin valmiiksi pussitettuihin kuin radikaalisti heikommin saatavilla oleviin irtokarkkeihinkin. Salmiakkiakaan ei juuri täkäläisestä tarjonnasta löydy. Toisaalta, mitä väliä sillä syyllä on, muutos on takuulla terveysmielessä positiivinen.

Ruoan kotimaisuusaste nousee. Tämä on tietysti vähän vertailukelvoton pointti, koska kotimaa on täällä niin valtavan iso – joka tapauksessa kun Suomen ravinnon kotimaisuusaste on noin 80%, täällä se on 93% ja HeVi-puolella ~97%. Tähän on monta syytä; maataloustuotannon protektionismia, tuontirajoitteita kasvitautien pelossa, tuontiruoan pitkät välimatkat ja yksinkertaisesti tietysti se että kotimainen tuotanto pystyy aika helposti kattamaan suurimman osan kysyntää.

Luomu/lähiruoan kulutus on lisääntynyt. Australiassa on koko maailman luomutuotannosta pinta-alalla mitattuna noin 38% – ylivoimaisesti enemmän kuin missään muussa maassa. Luomuruokaa on siis hyvin saatavilla ja luomutuotteiden valikoima on monipuolinen, eikä hintapreemio useimmiten ole mikään älytön.

Jos leipominen kiinnostaa, kannattaa unohtaa kaikki Coles/Wooliesista saatavat jauhot ja hakea kunnon luomujauhoja joko tutusta leipomosta tai luomukaupasta. Näillä kelpaa leipoa:

organicflour

Myös lähiruokaa on hyvin tarjolla, mutta sitäkin pitää usein mennä etsimään supermarket-duopolin ulkopuolelta. Lukuisat farmers’ marketit ja kauppahallit ovat kultakaivoksia näille, ja ”farm door sales”:iakin harrastetaan monessa paikassa maaseudummalla. Tietysti sitä kaikkein lähintä lähiruokaa voi kasvattaa kotipihalla; kun ilmasto on kasvatukseen täydellinen, oman kasvatuksen rajana on lähinnä käytettävissä oleva tila ja oma viitseliäisyys. Meillä kasvaa tällä hetkellä yrttipenkin lisäksi mm. eri chilejä, passiohedelmiä, (pensas)mustikoita, mansikoita, sitruunoita yms. Ylimääräistä kotituotantoa voi vaihdella muiden tuotteisiin food swap-tapaamisissa. 

Potentiaalisia muutoksia jotka tosin itseäni eivät niinkään ole koskettaneet on niitäkin; ensinnäkin eineksiä/puolivalmisteita tai valmisruokia ei ole täällä saatavilla läheskään samassa mittakaavassa kuin Suomessa – valikoima on ehkä 10% Suomen valmisruokahyllystä. Ruokakulttuuri keskittyykin täällä enemmän ääripäihin; joko syödään ravintoloissa / otetaan takeaway:ta tai tehdään ruoka alusta loppuun ”kunnolla” itse.

Toinen potentiaalinen muutos on perheenä ravintoloissa syönti; Suomessa lapsiperheenä viettämämme aika oli sen verran lyhyt että on mahdotonta sanoa onko tässä tapahtunut muutosta, mutta täällä on helppo mennä perheenä syömään. Paitsi että rentoja ja hyviä kahvila-ravintoloita on joka lähtöön, lapset ovat kategorisesti tervetulleita kaikkialle ja heihin suhtaudutaan erittäin positiivisesti. Ulkona syöminen perheenä on siis helppoa, vaikkemme sitä mitenkään yleisesti harrastakaan.

Lopuksi pitää vielä todeta se, että Australiaan muutto ei tietysti mitenkään automaattisesti noita puuttuvia tuotteita lukuunottamatta juuri ruokavaliota muuta; kuitenkin sen sijaan että ruisleivän, salmiakin tai viilien perään jäisi itkemään ja kitisemään (yllättävän moni muuten tekee sitäkin), kannattaa rohkeasti tutustua siihen paikalliseen valikoimaan ja tilalle voi löytää monta uutta tuttavuutta – tai jos on pakko jotain tiettyä juttua saada niin tekee itse.

Jos on tottunut roskaruokaan, on sillä linjalla helppo jatkaa täälläkin – McDonald’s:it, Burger King:it (joka kulkee täällä nimellä Hungry Jacks tavaramerkkikiemuroiden takia) sun muut löytyvät täältäkin ja tarjoavat sitä samaa kamaa kun muuallakin.

Toisaalta jos arvostaa tuoretta, hyvää ruokaa sekä monipuolisia ja hyviä raaka-aineita, on niidenkin hankinta täällä äärimmäisen helppoa. Etenkin Melbournen seutu on varsinainen foodie-paratiisi, joten ruoan suhteen on pieni vaara käydä samoin kuin kahvin kanssa: tasovaatimus voi nousta aika korkealle, ilkeästi voisi sanoa että snobi-tasolle. Mutta minkäs teet. Ainakaan muodin kanssa samaa vaaraa ei onneksi ole, joten katsottakoon se tasapainottavaksi seikaksi😛

Ps. Tämä on monesti tullut esille, mutta korostettakoon vielä kerran: jos yhtään hyvä ruoka kiinnostaa, Coles/Woolies duopolli ei ole sen hankintaan se paras paikka. Parhaat kalat saa kalakaupoista, parhaat lihat lihakaupoista, parhaat hedelmät ja vihannekset omista erikoisliikkeistään tai farmer’s marketeilta/kauppahalleista, parhaat leivät leipomoista, parhaat raaka-aineet luomu- tai muista erikoiskaupoista jne. Paitsi että laatu on erikoiskaupoissa parempaa, useimmiten myös hinta on kilpailukykyinen. Lisäksi kaikkia erikoisliikkeitä on pääsääntöisesti hyvin saatavilla ympäri kaupunkia, joten tätä valtavaa kirjoa perusruokakauppojen ulkopuolella kannattaa oppia hyödyntämään. Jos on tottunut hoitamaan kaiken asioinnin Prismassa tai Citymarketissa yhden katon alla, voi tämä malli vaikuttaa alkuun hankalalta – mutta se kannattaa opetella. Trust me.


Responses

  1. Meillä Canberrassa päin käydään kyllä marjastamassakin. En tosin ihan joka vuosi ole käynyt, mutta silloin tällöin kuitenkin. Villiintynyttä Blackberryä eli karhunvatukkaa kasvaa varsinkin kaupungin länsipuolisilla vuorilla haitaksi (paikalliselle kasvistolle) asti. Yhtenä vuonna poimimme samalta alueelta aika hyvän määrän ruusunmarjoja. (Olimme silloin kyllä sienestämässä, mutta koska emme löytäneet kuivuuden takia sieniä, saivat ruusunmarjat kelvata.)

    • Tuo on kyllä totta että blackberryä voi poimia – täälläpäin ovat usein myrkytettyjä juurikin haittastatuksensa vuoksi joten ihan joka paikasta niitä ei uskalla poimia.

      • Joo, myrkytetään niitä täälläkin, eli pitää vain ajaa riittävän pitkälle NSW:n puolelle.

  2. Täytyy sanoa että ruokavalio ja -tottumukset ovat muuttuneet täällä aivan valtavasti. Ja muutos oli varsin kipeäkin välillä, ruoka kun menee jotenkin psyykeen saakka ja vieläkin Fazerin suklaa on sitä oikeaa ja Suomesta tuodaan aina mukana juustoja ja sinappia🙂
    Täältäkään ei marjoja saa, paitsi tietysti mansikkaa ja sitten paikallista karhunvatukkaan ja mustikan sukulaista joka on kovin kuivaa ja kitkerää suomalaiseen suuhun. Eikä niitä uskalla itse lähteä poimimaan kun on toinen aivan samannäköinen kasvi jolla on mustikannäköinen marja joka on tappavan myrkyllistä. Tänä vuonna jo ainakin kaksi pikkulasta kuoli kun kävivät niitä poimimassa ja syömässä.
    Täälläkin on kasvukausia ja niihin liittyy sitten paikallisia perinneruokia. Toisaalta melkein kaikkia kasveja/hedelmiä ym. saa ympäri vuoden mutta toisaalta on jotain tiettyjä kausia joihin on tottunut. Kuten mangot jouluna ja kurpitsat pääsiäisenä.
    Useimmiten hedelmillä ja muilla tuotteilla on useampi kasvukausi vuoden aikana, parhammillaan viisi tai kuusi. Tällä hetkellä on appelsiinikausi rannikolla. Niin ja tietysti kausi riippuu missä osassa maata kasveja viljellään. Rannikon kaudet ovat aivan erilaiset kuin täällä Andeilla tai Amatsoniassa.
    Nyt voisi jo varmaan sanoa että täkäläisestä ruoasta on tullut omaa sielunruokaa. Se on sitä mitä kaikkein eniten kaipaa, missä sitten sattuukin olemaan.

    • Siellä kyllä varmasti on aikalailla erilaiset valikoimat kaikkea. Onko siellä mitään paikallista ”tyypillistä” ruokaa?

  3. Tulipa muuten mieleen noista mustikoista ja pensasmustikoista puheen ollen, että vaikka suomalaiset yleisesti käntävät sanan mustikka blueberryksi, niin itse asiassa blueberry on nimenomaan tuo pensasmustikka. Suomalainen varvuissa kasvava mustikka taas on englanniksi bilberry.

    • Hyvä pointti. Tosiaan 99% suomalaisista puhuu niistä blueberryinä.

  4. Hauska yllätys, että pikkukaupat on siellä niin suosittuja ja hyviä! Nehän on ihan loistavia, jos vain asuu niin, että ehtii niissä käydä, mutta aina ei aikaa ole ja jos markettitarjonta on kattava, houkutus helpottaa arkea on suuri.

    Itsekin suosin pikku kauppoja, jos paikalliset niitä näyttää suosivat. Turha hakea höttöleipää ja nahistuneita vihanneksia marketista, jos kukaan muukaan ei hae. Mun oli vain vaikea tottua siihen, että kaupassakäyntiaika täytyy oikeesti suunnitella: jos pikkuputiikit menee lounaaksi kiinni, ja illalla kun tulee töistä kotiin, oli ovi taasen säpissä. Sitten aloin käydä vihanneskaupassa ja leipomossa aamulla ennen töitä, mikä iltavirkulle oli alussa vähän hankalaa…

    • Täällä onneksi erikoisliikkeet löytyvät niiden markettien läheltä tai jopa vierestä, että kovin kauas ei tarvitse lähteä. Aukioloajoissa kyllä marketit voittavat – ne ovat auki aina puoleen yöhön, kun taas erikoiskaupat menevät yleensä kiinni viimeistään klo 19.

  5. Minä tutustuin australialaiseen ruokakulttuuriin viime talvena kun vietin tyttäreni perheen luona Perthissä kokonaista viisi kuukautta. Siellä tuli tutuksi marketit ja hallit kuin myös erikoiskaupatkin.Työpäivän jälkeen perheen isä valmisti päivän pääaterian, joka syötiin yleensä seitsemän maissa. Kun kaikki tehtiin alusta alkaen niin joskus venähti myöhemmäksikin, mutta hyvää kannatti odottaa! Kun tarjouduin auttamaan sain korkeintaan kattaa pöydän.
    Jos mitään koskaan jäi yli pyrittiin mahdollisuuksien mukaan laittamaan eväsboksiin kouluun seuraavana päivänä.Tuli kyllä selväksi kuinka paljon hehkutettiin suomalaista kouluruokaa! Sen ymmärtää viimeistään silloin kun joutuu joka päivä vuodesta toiseen eväitä valmistamaan.

    • Puolensa se on tuolla eväsruokailullakin, on se meilläkin tullut tutuksi jo vuosien ajalta. Totta toki on että kouluruokailu on kätevämpää – ja todennäköisesti _keskimäärin_ terveellisempääkin, kun täällä katsoo mitä osa koululaisista lounaaksi syö..

  6. Ihana blogi! Tämä menee kirjanmerkkeihin🙂

    • Kiitos!🙂

  7. Aldista saa ihan kelvollista raejuustoa. Rakenne on kyllä pehmeämpi/puuromaisempi kuin suomalaisessa, mutta maku on ihan OK.🙂

    • Pitääpä testata jos tulee tarvetta, kiitos vinkistä!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: