Kirjoittanut sim | kesäkuu 29, 2016

Käytännön vinkkejä Melbourneen tulijoille

Reilu vuosi sitten kirjoitin korkeamman tason vinkkejä maahanmuuttajille yleensä. Matkan varrella on tullut kerättyä myös spesifisempiä ja ”pienempiä” käytännön vinkkejä tänne tulijoille joista tässä muutamia. Osa sopii Australiaan yleisemminkin, osa taas on Melbourne-spesifisiä; osa on enemmän tänne muuttajille, mutta monet relevantteja vierailijoillekin.

  • Autoillessasi noudata nopeusrajoituksia. Siinä missä USA:ssa voi yleensä huoletta muun liikenteen mukana painella vaikka 15mph ylinopeutta, moinen peli ei täällä vetele. Mitättömän pienestäkin ylinopeudesta voi rapsahtaa täällä sakot. Kameroitakin on paljon ja $190:n sakko voi tulla jo 3km/h ylinopeudesta (– 2-3km/h:n mittauskompensaatio eli 5km/h yli on jo riskipeliä).

  • Hanki iPhone tai Android-puhelin. iOS:llä on Australiassa maailman kärkiluokan penetraatio, ja monella firmalla ja palvelulla on nimenomaan ensimmäisenä iPhone-applikaatio asioiden hoitoon – melkein kaikilla tosin myös Android-versio, joten oikeasti silläkin pärjää. Ja sitten ladataan siihen puhelimeen nämä applikaatiot.

  • Opettele kerrospukeutumisen salat, joka tulee tarpeeseen etenkin keväisin. Lämpötila voi päivän kuluessa vaihdelle helpostikin 20C-astetta ja tapahtua jopa -4C/min vauhdilla. Lisäksi sataa-paistaa-sataa-paistaa-syklit ovat erityisesti keväisin ihan normaalia esim. vartin jaksoissa.

  • Villasukat tai sisäjalkineet kannattaa varata talven varalle mukaan; sisätilat ja etenkin lattiat ovat usein talvella kylmiä. Tuoreiden tulijoiden kauhistelut tästä aiheesta ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

  • Kesällä taas aurinkosuojauksen kanssa ei kannata pelleillä vaan ottaa se ihan vakavissaan. Kun UV-indeksi on 12 tai yli niin siinä kärähtää pohjoismaalainen kokolailla herkästi. Ruskettuminen ei sitäpaitsi ole täällä mitenkään ”cool” juttu.

  • Opettele tilaamaan kahvi; jos nimittäin kahvilassa menee sanomaan ”one coffee please” niin sillä ei saa aikaiseksi muuta kuin korkeintaan hämmästyneen ilmeen. Tähän pulmaan opastusta tästä postauksesta muutaman vuoden takaa.

  • Kanna mukanasi vettä, etenkin kesällä. Kuumassa säässä tulee helposti jano ja/tai nestehukka jos juotavaa ei ole saatavilla. Vesipullojen täyttöpisteitä on vähän siellä täällä (keskustassa, puistoissa yms) joten uutta kertakäyttöpulloa ei tarvitse, eikä pidäkään, olla jatkuvasti ostamassa.

  • Älä pelkää pimeitäkään kujia. Siinä missä tyypillisen suurkaupungin keskustan pimeät pikkukujat ovat todennäköisesti paikkoja joita kannattaa vältellä, Melbournessa monet parhaista paikoista ovat piilossa moisilla kujilla. Aina näin ei muuten ollut; tässä Broadsheetin jutussa hiukan historiaa siitä miten kujat heräsivät eloon.

alley

  • Nauti ruoasta ja opettele käyttämään sesonkihedelmiä ja -vihanneksia; sesonkivaihtelu on täällä paljon vahvempaa kuin Suomessa. Jos ”väärään” aikaan vuodesta menee etsimään vaikkapa nyt vesimeloneita, niin siinä voi pettyä löytämisen osalta tai vähintään lompakon osalta. Melbournen ruokakulttuuri on jotain aivan mahtavaa, ja ruokaa löytyy aivan varmasti jokaisen makuun. Ruoasta ja sesongeista lisää esim. tässä postauksessa.

  • Pidempään asujien kannattaa valita asuinpaikka huolella; ei niin että Melbournessa olisi jotenkin patologisen huonoja ja vaarallisia alueita (ei ole, vaikka toki on ”parempia” ja ”huonompia”), vaan sen takia että kaupunki on maantieteellisesti iso ja työmatkoihin voi väärästä paikasta kulua tarpeettoman paljon aikaa.

  • Vierailijoiden kannattaa perinteisen hotellitarjonnan sijaan tai ainakin niiden lisäksi katsoa mitä AirBnb:llä on kaupungissa ja ympäristössä tarjota.

  • Liikkuminen on usein kaupunkialueella kätevintä julkisilla; juna-, ratikka-, ja bussiverkostokin on Melbournessa australialaisittain kohtalaisen kattava. Etenkin ruuhka-aikaan autoillessa palaa paitsi käämit myös usein tarpeettoman paljon aikaa. Sillon kun taksityyppistä kuljetusta tarvitsee, perinteisten taksien sijaan voi koittaa myös Uberia, joka toimii etenkin inner city-alueella varsin hyvin.

  • Tutustu lähiympäristöön; Victoria on siitä kiitollinen osavaltio että täkäläisittäin lyhyiden etäisyyksien päässä on äärettömän monipuolista luontoa, nähtävyyksiä, tekemistä jne. Vinkkejä tekemisistä ja näkemisistä voi lukea vaikka tästä postauksesta.

  • Telttaillessa, pidä ruoka pois teltasta. vombatit nimittäin haistavat ruoan ja tulevat helposti vaikka teltan läpi – kirjaimellisesti teltan läpi – sitä hakemaan. Iso, painava ja tiiviisti suljettu kylmäarkku on paras, tai vaihtoehtoisesti ruokatavarat kannattaa laittaa yöksi vaikka auton takakonttiin.

  • Älä hötky ötököistä – vaikka Australiassa on tunnetusti runsaasti toinen toistaan myrkyllisempiä eläimiä, ei niistä kannata stressata – yleensä niitä ei näe ja silloinkin kun näkee, jättävät ne sinut rauhtaan jos jätät ne rauhaan. Hämähäkkikammo ei ole mikään tekosyy olla näkemättä Australiaa.

  • Perheellliset, ottakaa lapset mukaan minne menettekin; Melbourne ja yleisesti ottaen koko Australiakin on erittäin lapsiystävällinen maa ja lapset ovat tervetulleita käytännössä kaikkialle. Isommissa yleisötapahtumissakin – kuten uuden vuoden juhlinnassa – lapset ja lapsiperheet on otettu erittäin hyvin huomioon ja huomiointia pienemmässä mittakaavassa näkyy aina ruokakauppaa myöten. Jossain määrin tämä perhekeskeisyys näkyy muuten myös tilastoissa; siinä missä Helsingissä on yhden hengen asuntokuntia peräti 48.4%, kahden hengen 30.8% ja vähintään viiden hengen vain 3.2%, vastaavat luvut Melbournen seudulla ovat 23% (1hlö), 32% (2hlö) ja 10.4% (5+ hlöä).

freefruitforkids

Loppukevennykseksi pari kuvaa täältä keskitalvesta. Ei kannata pelästyä, itse Melbournesta ei sentään ihan näin kylmiä maisemia löydy vaan lunta saa lähteä hakemaan vuorilta – tässä tapauksessa 1,433m:n korkuiselta Lake Mountainilta parin tunnin ajomatkan päästä.

snow2016-1

snow2016-2


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: