Kirjoittanut sim | heinäkuu 26, 2016

Australian äänimaailma

Eräs ilta nukkumaan mennessä havahduin mielenkiintoiseen seikkaan; vaikka nykyinen asuinpaikkamme on hyvin rauhallisella alueella, varsinaisesti hiljaista täällä ei ole ikinä. Äänet tosin eivät ole ohi ajavia autoja tai muuta ”keinotekoista”, vaan luonnon ääniä; puiden huminaa tuulessa ja eläimiä. Käytännössä aina nimittäin on joku eläin – yleensä lintu – äänessä, oli sitten päivä tai yö.

Koska äänimaailmaa tulee harvemmin ainakin normaalisti näkevä ihminen ajateltua sen syvällisemmin, ajattelin kirjoittaa miltä se täällä kuulostaa. Äänten kuvailu kirjoittaen on tietysti vähän haastavaa, joten tässä jutussa on runsaasti videoita. Kuvamateriaali ainakin omissa videoissani on sen sijaan hyvinkin sekundaa, joten kannattaa vaan keskittyä niihin ääniin😉

Hieman kontekstia; asumme Melbournen taajaman rajaseudulla, puolimetsäisellä alueella. Alue on kyllä ihan normaali asuinalue, mutta kuuluu niinsanotun ”semi-bush residential area”-kaavan alle. Liikenteen melua ei juuri talolle kuulu; kilometrin päässä kulkevan junan vihellyksen kuulee välillä ja silloin tällöin näkee ja kuulee 30km:n päässä olevalle lentokentälle laskeutuvia lentokoneita, kun tietty kiitorata on laskeutumiskäytössä. Äänimaailmaa kuitenkin hallitsevat vuoden ympäri eri linnut.

Mutta mitkä linnut ja miltä ne kuulostavat?

Eräs laji minkä kuulee usein mutta erittäin harvoin näkee on pöllön oloinen Tawny Frogmouth; nämä pääosin yöllä aktiiviset linnut maastoutuvat maisemaan oksalla istuessaan erittäin hyvin ja ovat siksi vaikeasti havaittavissa. Tämä tapaus oli onnistunut jäämään aika alas oksalle, eikä selvästi – kuten toisesta kuvasta näkyy – arvostanut lähestymistäni kuvaustarkoituksissa.

TawnyFrogmouth1

TawnyFrogmouth2

Frogmouthit paitsi näyttävät pöllöiltä (mutta eivät ole pöllöjä) myös kuulostavat siltä. Usein läpi yön metsässä kaikuu ”..huuuuu…..huuuu….”-tyyppinen huutelu juurikin näiden ansiosta. Frogmouthit ääntelevät välillä päivälläkin, ja niiden ääni esiintyy tuossa alempana yhden videon taustalla.

Eräs Australian tunnetuimmista linnuista on Kookaburra, ”naurava lintu”, ja ne ovat äänessä meilläkin. Paitsi että Kookaburra näyttää aivan pehmoeläimelle, sen laulu todellakin kuulostaa naurulta. Kookaburrien voi kuulla laulavan päivälläkin, mutta erityisesti ne nauravat aamuisin ja iltaisin jolloin seudun lajitoverit yleensä yhtyvät kuoroon mukaan.

kookaburra

kookaburra2

Ääninäyte Kookaburrien päivälaulusta:

Paikallisella harakalla eli Australian Magpie:lla on varsin omintakeinen ääntely silläkin; lintu kuulostaa ajoittain aivan Star Warsin R2-D2:lta. Magpiet ovat kuuluisia lähinnä aggressiivisesta käyttäyttymisestään pesintä-aikaan, jolloin ne hyökkäilevät innokkaasti ohikulkijoiden kimppuun. Jos huomaat pyöräilijöillä kypärässä kasan nippusiteitä ylöspäin sojottamassa, ne on tarkoitettu estämään harakoiden hyökkäyksiä. Mutta – jonkun muun kuvaamiin – ääniin:

Tässä vielä minuutti videota päivän yleisäänistä; ainakin neljä eri lintua on äänessä, mm. edellämainittu Tawny Frogmouth taustalla huhuillen ja jälleen ne Kookaburrat:

Harvinaisemmista linnuista etenkin lyyralinnulla (Lyrebird) on vallan loistava äänirepertuaari, mutta niitä ei asumusten lähellä juuri näe – metsässä vaeltaessa niihin sen sijaan voi törmätä. Lyyralintujen erikoisuus on että ne oppivat matkimaan melkeinpä mitä ääntä vaan, ruohonleikkurista alkaen. Alla oleva videopätkä otettu Healesville Sanctuaryssä – älkää välittäkö taustalla mölisevistä ihmisistä🙂

Useamman lajin papukaijat pitävät meteliä säännöllisesti myös; kuvan Rainbow Lorikeetit korkeintaan kirkaisevat ohi suhahtaessaan:

Kokolailla äänekkäämpiä ovat kauniit, isot Sulphur-crested Cockatoo-papukaijat:

cockatoo

Niiden ääntely sen sijaan ei ole ollenkaan kaunista, vaan melkoista rääkymistä. En ole sattunut ottamaan niistä itse videota, joten niiden äänimaailmaan voi tutustua tästä jonkun toisen videosta:

Kun päivä kääntyy iltaan, muuttuu äänimaailmakin. Kesäiltaisin sitä hallitsevat auringonlaskun aikaan cicadat; täkäläinen laji Green Grocer on yksi maailman äänekkäimmistä hyönteisistä. Jopa 150dB:n äänellään cicadojen ääni tunkeutuu läpi Melbournen lähiöiden etenkin alkukesästä.

Cicadojen meteliä kestää yleensä hämärän aikaan tunnin-pari, ja yöksi cicadat – onneksi – hiljenevät. Nämäkin ovat useimmiten kohtalaisen hyvässä piilossa – ja hiljenevät jos yrität hiipiäkään lähelle – mutta näyttävät tältä jos niitä sattuu löytämään:

greengrocer

Cicadojen ilta-äänimaailmasta saa jonkinlaisen käsityksen tästä pätkästä; sirinä on ulkona mitä tahansa väliltä kovaa ja tosi kovaa:

Öisin on kyllä vuoden ympärikin äänessä on jos jonkinlaista hyönteistä ja muuta eläintä; tässä lyhyt esimerkki yhdeltä yöltä:

Nisäkäsmaailmassa ei Australiassa kovin montaa äänekästä eläintä ole. Koalat ääntelevät harvoin, ja kengurut vielä harvemmin. Sen sijaan opossumit (tai oikeasti toisen yleisen lajin suomenkielinen nimi on kettukusu, mutta opossumeiksi niitä kaikki kutsuvat) eli Brushtail tai Ringtail Possum:it kyllä ääntelevät välillä.

ospu2

Possumien ääntely on myös sarjassamme vähemmän miellyttävää, ja kuulostaa lähinnä siltä että joku käheäkurkkuinen yrittää rääkyä/sihistä kovaa – nämäkin yöaktiivisina eläiminä ääntelevät nimenomaan öisin. Sitäkään ei ole omalle videolle tullut ikuistettua, joten alla esimerkki muiden kuvaamana:

Näitä siis meillä kuunnellaan päivät ja yöt. Muitakin satunnaisesti äänimaailmaan tunkeutuvia lajeja on; useiden muiden lintujen lisäksi (joita en kaikkia edes tunnista) jollain läheisellä naapurilla on vuohia. Läheisen maatilan kukotkin välillä ilmoittavat olemassaolostaan, kuten tekevät myös lukuisten naapurien koirat.

Vaikka hiljaista ei ole koskaan, luonnon äänet eivät päästääntöisesti ole lainkaan häiritseviä, päinvastoin. Toisin kuin maantie jonka meteli aiemmin kantautui edellisessä asuinpaikassamme sisään, linnunlaulu on aina tervetullutta – vaikka öisin.


Responses

  1. Kiva aihe!!!
    Asun n.50 km Firenzestà luonnonpuiston laitamilla. Kesàisin àànimaailmasta pitàvàt huolen laulurastaat, satakielet, pààskyset ja monet muut pikkulinnut, sekà myòs haukat ja harvat kotkat. Grillot pitàvàt hyvin samanlaista ààntà kuin cicadat làpi yòn, rakastan sen sointia. Lentsikoita risteilee hyvin korkealla, ja onneksi harvoin, sotalentàjàt harjoittelevat matalalentoa laaksoissa (paskikset!) Kettuja on paljon, ne pitàvàt melkein lintumaista ààntà ja viimevuosina on tullut susiakin, mutta ne eivàt ole usein àànessà. Koirien haukunta taasen moninkertaistuu kun se kiirii laaksonpohjilla ja tòrmàà vuortenseinàmiin ja palaa kaikuna takaisin. Syksyisin on saksanhirvien ja muiden villien sorkkaelàinten kiima-aika, ja tààllà jàrjestetààn òisià kuunteluretkià, sillà niiden ”bramito” on aika vaikuttava elàmys. Minun ei tarvitse liikkua retkillà, viimeksikin yksi hirvi oli ilmiselvàsti rakastunut roskalaatikkoon, ja kiersi sità yòn sydàmessà monta tuntia òristen ihastuksesta ihan nàkò/kuuloetàisyydellà partsilta. Jos pàhkinàmetsikkò pimeàssà kahahtelee, ja sieltà kuuluu tuhahduksia, kumeaa ròhinàà ja narsketta, on villisikayksikkò aterioimassa. Heinànteossa olevat vanhat traktorit kitisevàt ylt’ympàriinsà, ja ruohonleikkurit pààrisevàt myòs usein. Italialaiset ovat àànekàstà kansaa, ja jos he tapaavat tienvarsilla alkaa kova pulina. Yksi ààni on muuttunut persoonallisemmaksi siità kun asuin kaupungissa: ambulanssien ja palo-autojen sireenit! Tàmà on pieni kylà ja tunnemme miltei kaikki toisemme, ja tààllà on paljon pirteità vanhuksia. Kun ambulanssin sireeni alkaa kavuta ylòs ”meille” pàin kaikki ovat kuulostelemassa ettà ketà nyt viedààn, ja paikallisesta ravintola-pikkukaupasta sen saa sitten tietàà jollei ihan làhelle ole sattunut. Alueen vaikeasta maastosta johtuen myòs pelastushelikopterit ovat tuttu ilmiò, sekà palovaaraa silmàllàpitàvàt pòrrààjàt. Kesàn ààniin kuuluvat myòs tuppukylien juhlat, joista ei koskaan puutu lavatanssit joiden humpappaa kiirii kauas. Yhdessà niistà jàrjestetààn nuoremmalle vàelle hurjia desibelejà ulkoilmadiscossa. On tullut pari kertaa soitettua carabiniereille ettà josko niità pippaloita voisi hiukan hiljentàà edes kolmelta aamuyòstà, vaikka se hilluminen on n. 5 km kotoa! Tyypillinen ààni on myòs ruoka-aikoina avoimista ikkunoista kuuluva astioden kalina.
    Talvella kaikki hiljenee, ja vain sade ja metsien pauhina pitàvàt seuraa tuulen ujeltaessa savupiipussa. Suojellut isot varis-parvet rààkkyvàt rauhassa. Silloin puuhellan ràtinà ja liekkien ààni ovat ystàvià, ja tulee puhuttua yksin seinille ja kissoille ja koiralle, jotka ovat erinomaisa kuuntelijoita eivàtkà yleensà ole eri mieltà asioista. Làheisten jokien ja purojen ààni ei kanna sisàlle asti, mutta tienmutkassa kuuluu putouksien jylhà kumina kun talviset sateet ja lumen sulaminen vuorilla tàyttàvàt uomat vesimassoilla. Kaikkina vuodenaikoina kirkonkellot pitàvàt huolta siità ettà tiedetààn mità kello on.

    • Kiitos pitkästä kommentista! Hauska kuulla muiden äänimaailmasta. Tuo kuvailemasi kuulostaa varsin mukavalta ja antaa kivasti vähän lisää aineistoa kuvitella millaista elämä siellä on.

      Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten tuo ambulanssi; isommassa paikassa hälytysajoneuvojen ääniä ei tosiaan juuri tule miettineeksi, mutta pienemmässä paikassa varmasti on toisin jos käytännössä aina jollain taholla tuntee henkilön jonka luo ollaan menossa..

  2. Tiesitkö muuten, että Suomen lintuasiantuntijat ja alan harrastajat ovat joitakin vuosia sitten antaneet kaikille maailman tunnetuille lintulajeille suomenkieliset nimet: http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/nimisto/index.shtml
    Mm. Australian magpie, joka ei siis ole sukua eurooppalaiselle harakalle, on nimetty Isohuiluvarikseksi. Se onkin osuva nimi, kun sen ääntelyä ja variksen kanssa melko yhteneväistä ulkomuotoa ajattelee. Miksi iso? Koska Australiasta löytyy myös ”tavallinen” huiluvaris. Mm. Brisbanessa asuessani sain kuunnella niiden laulua useinkin.

    • Mielenkiintoinen lista, kiitos vinkistä! Vähän niinkuin sen kettukusun kanssa, ehkä joidenkin kohdalla olisi ollut parempi olla keksimättä väkisin suomenkielistä nimeä..😉

  3. Australiassa asuin n.1975-1986, mutta muistan vielä cicadat, cockatoot, magpies ja toisen suosikkilintuni kookaburran (ensimmäinen on peippo). Harakan ääntely oli minusta jännää, oli niin erilainen ja kauniimpi kuin suomalaisen harakan ”laulu”. Silloin ei paljon käytetty kypäriä, joten yksi sai jopa päälakeeni haavan. Tämä oli Sydneyssä.
    Kookaburrat tulivat takaparvekkeelle ruokailemaan, jossa anoppini ja minä annoimme niille lihantähteitä. Canberrassa kaipasin niitä, kuulin ääniä vain kaukana metsässä. Köpiksen eläintarhassa 1981 yllätyksekseni kuulin tutun naurun.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: