Kirjoittanut sim | tammikuu 7, 2017

2017 (!?)

Vuosi on taas päässyt vaihtumaan. Tuntuvat mokomat kuluvan kiihtyvällä tahdilla.

Uudenvuoden yö tuli vietettyä tavanomaisesta poiketen keskustassa kun oli lähisukulaisia käymässä – normaalivuotena en keskustaan vaivaudu. On kuitenkin jälleen todettava että satojen tuhansien ihmistenkin joukkotapahtumasta saadaan oikein miellyttävä kokemus kun keskustan kadut ovat suureksi osaksi suljettuja jalankulkua helpottamaan, ruuhkia hallitaan hyvin, extrajunavuoroja on runsaasti läpi yön, ihmiset ovat hyvällä tuulella ja ystävällisiä eikä känniörvellystä näy juuri missään.

Melbournen ilotulitukset jäävät usein Sydneyn maineen varjoon, vaikka tänä vuonna täällä esim. ammuttiin tonnimääräisesti enemmän tavaraa taivaalle. Ilotulitus on Melbournessa Sydneyä laajempi tapahtuma; siinä missä Sydneyssä on nähtävä Harbour Bridge, Melbournessa tulitteet ammutaan mm. useamman keskustan pilvenpiirtäjän katolta, joten väkimäärät levittäytyvät laajemmalle alueelle – parhaat katselualueet ovat kaikkialla mistä keskustan skyline näkyy, eli lähiöitä myöten.

nyemelb1

nyemelb2

Oikeastaan piti kirjoittaa mitä kaikkea Australian kesä pitää temaattisesti sisällään, mutta tajusin että siitähän on jo olemassa postaus parin vuoden takaa joka pitää edelleen hyvin paikkansa, etenkin kun juuri päivitin ko. listan. Referoidaan siis se listapuoli siihen. Lomaltapaluuseen – joka on tässä noin viikon päästä edessä taas – liittyvätkin ajatukset voi referoida kätevästi edellisten vuosien postauksiin.

2016 yhteenveto

Kun varsinainen asia oli noin helposti delegoitu muihin postauksiin, voi tehdä lyhyen katsauksen viime vuoden suosituimpiin juttuihin.

    Suosituin postaus viime vuonna oli valitettavasti edelleen Työpaikan haku Australiasta. Valitettavasti siksi että se alkaa olla jo kuusi vuotta sitten kirjoitettuna vanhentunut, eikä tässä ole yllättävän pitkään aikaan tullut haettua uusia töitä että olisi materiaalia kirjoittaa uuttakaan..

2017 tuo tullessaan…mitä?

Kun tätä blogia on jo yli kahdeksan vuotta pidetty, olisi sääli lopettaa ennen kun tulee kymppi täyteen. Mutta mistäpä ihmiset haluavat lukea? Aihe-ehdotuksia siis kiitos mielellään tuonne kommentteihin!

Advertisements

Responses

  1. Kiitos blogistasi. Luen sitä täällä Suomessa säännöllisen epäsäännöllisesti. En tietenkään kaikkia postauksia ole lukenut 😊 minusta olisi kiva kuulla miten lapsenne kokevat Australian. Mistä pitävät, mistä eivät ja miten tuntuvat juurtuneensa sinne, jos tuntevat juurtuneensa 😊 Australia lasten näkökulmasta katsottuna. Hyvää alkanutta vuotta sinne Down Under.

    • Kiitos kommentista!

      Meidän lapset olivat tänne muuttaessamme niin nuoria (vanhinkin alle 2v) että lapset ovat kyllä juurtumismielessä täys-Australialaisia. Toki Suomessa käyntien mukana tulee enemmän ”suomalaisuutta” ja kun kotona puhumme suomea, on toistaiseksi kielikin pysynyt yhtä vahvana kuin englanti.

      Lapset eivät siis osaa sen kummemmin eritellä mikä on missäkin ”paremmin”. Ainoa mistä tulee joskus toiveita on että yksi kolmesta kaipaa enemmän lunta, vaikka olemme täälläkin lumilla talvisin käyneet.

  2. Moi!

    Olen parin viikon aikana lukenut suurimman osan blogistasi arvattavasta syystä: perheemme on ehkä muuttamassa Australiaan. Muutama asia kiinnostaa, joita et ole mielestäni käsitellyt: hammashoidon järjestäminen Australiassa (mm lasten oikomishoidot) millaista lasten harrastusrumbaa kuskaamisineen, buffan järjestämisineen mm kuvioineen (soccermom here) toteutatte/ on yleistä ystäväpiirissänne.

    Tässä nyt kaksi ideaa, varmaan tulee vielä muutakin mieleen.

    • Kiitos kommentista ja onnea potentiaaliseen muuttoon!

      Vastailen pikaisesti tässä, myöhemmin mahdollisesti laajemmin:
      – Hammashoito on kallista, eikä julkinen puoli korvaa siitä mitään jos tienaa vähänkään enemmän. Oikomishoidosta saa maksaa $5,000-$10,000 / lapsi, ja siitä yksityisetkin sairausvakuutukset (jos sellaisen ottaa) korvaavat maksimissaan selvästi alle puolet.
      – Harrastusrumbaa saa ihan niin paljon tai vähän kuin haluaa; tässä on myös aluekohtaisia eroja – joillain alueilla lapset ravaavat harrastuksissa joka ilta, toisilla harvemmin. Meillä käyvät kukin kerran viikossa omissa harrastuksissaan, joka on ihan standardimäärä meilläpäin ja toiminut meille hyvin. Mahdollisuuksien puolesta vain taivas (tai omat hermot) on rajana.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: