Kirjoittanut sim | huhtikuu 2, 2017

Mihin kansalaisia ohjataan?

Kansalaisten käyttäytymiseen pyrkii tietysti vaikuttamaan taho jos toinenkin, mainostajista alkaen. Vaikuttajiin lukeutuvat myös valtiot erilaisilla insentiiveillä, jotka vaihtelevat maittain. Mihin täällä Australiassa siis pyritään kansalaisia ohjaamaan, jos lähestytään asiaa joko rahallisten seurausten (positiivisten tai negatiivisten) suhteen tai muiden valtion rahoittamien kampanjoiden suhteen? 

Tässä esimerkkejä Australian liittovaltion ja Victorian osavaltion porkkana/keppikokoelmasta. Kansalaisia kannustetaan:

Sijoitusasunnon ostoon

    Australiassa on useampikin verotuksellinen etu sijoitusasunnon omistamisesta. Tärkein on ns. negative gearing, jossa asuntosijoittajat voivat vähentää laskennalliset tappiot asuntosijoituksesta verotuksessa. Kyseessä ei ole mikään marginaali-ilmiö, vaan Australian yli kahdesta miljoonasta vuokraisännästä (~10% väestöstä siis) 60% käyttää negative gearing-verovähennyksiä

    Miksi kukaan silti tieten tahtoen, verovähennykset huomioon ottaenkin, haluaisi sijoittaa asuntoon joka tekee tappiota? Siksi että asuntosijoittamista on Australiassa pidetty pitkään – ja pidetään jossain määrin vieläkin – ”varmana” sijoituksena, siitäkin huolimatta että hinnat ovat nousseet täysin poskettomiin sfääreihin. Koko homma perustuu siis uskoon siitä että asunnon arvo nousee ajan kanssa.

    Toinen asuntosijoittamiseen liittyvä veroetu on ”capital gains tax discount”, eli myyntivoiton verotusetu. Asuntosijoittajat joutuvat tätänykyä maksamaan vain puolesta myyntivoitoista veroa (omistusasunnon missä itse asutaan, ns principal place of residence, myyntivoitot ovat kokonaan verovapaita).

    Myös pankit kannustavat lainoituspolitiikallaan sijoitusasuntoihin; esim. interest only-lainat eli lainat joissa maksetaan vain korkoa, ei lainkaan pääomaa, ovat sijoitusasunnoissa erittäin yleisiä; itse asiassa yli 60% sijoitusasunnon lainoista ovat interest only-lainoja. Jälleen, koko kuvio perustuu siihen että asunnon arvo nousee ajan kanssa.

    Sijoitusasunnon edullinen verokohtelu johtaa näennäisesti hassuihin tilanteisiin joissa henkilöillä on kyllä omistusasunto, mutta asuvat itse vaikkapa vanhemmilla tai vuokralla, eivät omistamassaan asunnossa.

    Negative gearing:in poistaminen tai rajoittaminen on aktiivinen keskustelunaihe, etenkin jatkuvasti nousevien hintojen valossa. Vallassa olevalle oikeistopuolueille aihe on kuitenkin poliittisesti niin tulenarka että mitään merkittävää muutosta ei näillä näkymin tähän ole kovin pian tulossa. Valtion budjetille nämä käytännöt kuitenkin tekevät tuntuvan loven; negative gearing yli $10 miljardin ja CGT discount yli $6:n miljardin verran vuodessa. Mistään pikkurahoista näissä ei siis ole kyse.

Ensimmäisen omistusasunnon hankintaan

    Omistusasunto on Australiassa edelleen niukasti se yleisin asumismuoto. Nykyisin etenkin Sydneyn ja lievemmässä määrin Melbournen poskettomien hintojen takia (Sydneyn asuntojen mediaanihinta on $1.1 miljoonaa, Melbournen lähes $800,000) vuokralla asuminen pysyvämminkin alkaa kuitenkin olla sekä yleisempää että sosiaalisesti ”hyväksytympää” – hyväksytympää siksi että oma koti on pitkän ollut se Australialainen ”unelma”.

    Ensiasunnon ostajia tuetaan parillakin tavalla; jos Victorian osavaltiossa ostaa uuden alle $750,000:n hintaisen ensiasunnon, saa valtiolta Melbournen alueella $10,000:n bonuksen ja Melbournen ulkopuolella regional-seuduilla $20,000. Nämä siis nimenomaan uusista asunnoista, joten tällä samalla kannustetaan rakentamista. Jos ostettava asunto on alle $600,000:n hintainen, saa kiinteistöverosta – joka on aika korkea, 5-6% asunnon hinnasta – max. 50% alennuksen.

Rokotuksiin

    Rokotus-skeptisyys on täälläkin valitettavasti noussut turhan suureen suosioon. Siksi onkin mielestäni positiivista että valtiolla on nykyään (vuoden 2016 alussa voimaan tullut) No Jab, No Pay”-käytäntö joka tarkoittaa siis sitä että erilaisia perheille tarkoitettuja maksuja ja tukia (kuten tukea lastenhoidon maksuihin) ei makseta ellei lapsi ole rokotusohjelman mukaisesti rokotettu.

Yksityisen sairasvakuutuksen hankkimiseen

    Kuten on aiemminkin ollut puhetta, Australiassa kannustetaan ihmisiä ottamaan yksityinen sairausvakuutus vaikka julkinenkin sairaalasysteemi toimii ihan hyvin.

    Porkkanapuolella on että valtio maksaa noin neljänneksen normaalituloisten vakuutusmaksuista – tuki tippuu nollaan jos yksinelävän tulot ovat yli $140,000/v tai perheen $280,000/v.

    Keppipuolella taas tulee maksettavaksi 1.5%-yksikön suuruinen medicare levy surcharge-lisävero mikäli sattuu tienaamaan hyvin eikä omista yksityistä sairausvakuutusta (”hyvin” = yksinasuva yli $90,000/v, perhe yli $180,000/v). Keppinä toimii myös tilapäisesti 2% vuodessa nousevat maksut jos sairausvakuutuksen menee ottamaan vasta yli kolmekymppisenä (jos esim. otat vakuutuksen 40-vuotiaana, maksat siitä 20% enemmän ensimmäiset 10v).

Hyväntekeväisyyteen

Perheväkivallan kitkemiseen

    Yhtenä valtion vaikuttamismuotona ovat media- ja muut kampanjat joilla pyritään vaikuttamaan asenteisiin. Respect on näistä hyvä esimerkki; tähän naisiin kohdistuvan perheväkivallan vastaiseen kampanjaan käytetään kymmeniä miljoonia muutaman vuoden sisällä.

    Perheväkivalta – joka käsittääkseni lähes kaikkialla on naisiin vahvasti painottuvaa – on valitettavan yleistä Australiassakin; perheväkivallan uhrina kuolee Australiassa 80-100 naista vuosittain, joka muuten on samaa luokkaa kuin Suomessa väkilukuun suhteutettuna.

    Kampanjan osana on mm. tällaisia TV-mainoksia:

    Muihin aktiivisiin Australian valtion kampanjioihin voi käydä tutustumassa täällä; joukkoon lukeutuu esim. informaatiota ruoan uusista terveysmerkinnöistä, tyttöjen urheilukampanja, armeijan rekryvideo, tupakoinnin lopetuksesta yms.

Muista kannustimista

    Yllä ei nyt tietysti ollut kuin muutama esimerkki, ja kuntatasoltakin löytyy vielä oma liuta kannustimia. Esimerkiksi meidän kunnassamme kannustetaan rahallisesti lemmikkikoirien joko leikkaukseen tai koulutukseen; leikattujen tai hyväksytysti tottelevaisuuskoulutuksen läpikäyneen koiran vuotuinen rekisteröintimaksu on alle $50, mutta jos koiraa ei ole leikattu eikä koulutettu, maksu onkin yli $350 vuodessa.

    Osavaltion tasolla esim. Victoria kannustaa aurinkosähköjärjestelmien käyttöönottoon ja tuplaa ns. feed-in-tariff:in jonka paneelin omistajat siis saavat verkkoon myydystä sähköstä. Vuosia sitten FIT oli tosin vielä paljon parempi, mutta laski sitten aika matalalle – nyt ollaan taas tulossa ylöspäin. Adelaiden kaupunki taas tarjoaa jopa $5,000 alennusta kotitalousakuista (sähkön varastointijärjestelmistä), ja veikkaan että näitä tullaan näkemään lisää laajemminkin.

Ilmanäkymä kompaktikokoisesta Australailaisesta unelmasta – tai verotusoptimoinnista?

Kirjoittanut sim | maaliskuu 29, 2017

Perusterveyspalveluita ja miten ne toimivat

Kun tässä viime aikoina on tullut ravattua perusterveyspalveluissa – yleislääkärillä, hammaslääkärillä, optikolla ja hieronnassakin – niin ajattelin laittaa lyhyen kuvauksen siitä miten homma täällä niiden osalta toimii ja mitä ne maksavat.

Yleislääkäri

    Australiassa ei ole Suomen tyyppistä terveyskeskusjärjestelmää, eikä itse asiassa sairaaloita lukuunottamatta niinsanottuja ”julkisia” lääkäreitä olemassa ollenkaan. Kaikki normaalit lääkärit siis toimivat yksityislääkäreinä, mutta se ei tarkoita että niissä käynnistä joutuisi maksamaan itseään kipeäksi.

    Edelleen löytyy lääkäreitä joilla on yksityisvastaanotto oman talonsa yhteydessä, mutta yleisempi malli ovat medical centre:t joissa on töissä lääkäreitä muutamasta muutamaan kymmeneen. Näitä on kahta päätyyppiä – niinsanottuja bulk billing-paikkoja ja sitten ne muut. Bulk billing tarkoittaa sitä että lääkärit veloittavat palveluistaan vain Medicaren korvaustaksan mukaisen summan suoraan Medicarelta; toisin sanottuna näissä lääkärissä käynti on Medicaren piirissä olevalle asiakkaalle ilmaista.

    Keskusten aukioloajat vaihtelevat paljon; Melbournesta löytyy muutama 24h auki oleva lääkärikeskus, mutta normaali kiinnimenoaika on klo 18-19:n maissa ja viikonloppuisin aukioloajat ovat monesti paljon lyhyemmät. Toisaalta meidän alueen suurin bulk-billing-klinikka on puolestaan auki aamu-kahdeksasta puoleen yöhön joka päivä eli varsin hyvin.

    Lisäksi on myös kotiin tulevia lääkäreitä, esim. https://homedoctor.com.au/ joka on bulk-billing-palvelu eli ilmainen. Varsin kätevää, vaikka ei tuollaista olekaan koskaan tullut käytettyä.

    Lääkäriä varatessa saa ajan varata kenelle vaan, mistä vaan. Voi siis joko mennä aina sinne ja sille keneltä ensimmäisenä ajan saa, tai voi etsiä jonkun mukavan ”omalääkärin” ja keskittää käyntinsä sille niin halutessaan. Mitään vaatimusta ”omalääkäriin” ei kuitenkaan ole. Keskuksia on etenkin asettuneilla asuinalueilla runsaasti; meilläkin vaikka ollaan kaupungin laidalla keskuksia löytyy parikymmentä 5km:n säteellä. Uusilla asuinalueilla lääkärikeskustenkin määrä voi muiden palveluiden tapaan laahata vähän tarvetta jäljessä.

    Jos bulk-billing-paikat kerran ovat ilmaisia, miksi kukaan kävisi missään muualla? Monet ovat sitä mieltä että bulk-billing-paikat ovat enemmän kokemattomien lääkärien arvauskeskuksia ja parempaa palvelua saa muualta. Karkeasti ottaen on totta että bulk-billing-paikoissa lääkäreillä ei ole hirveästi aikaa yhdelle potilaalle. Vaikka en ole kokenut koskaan saaneeni huonoa tai väärää hoitoa bulk-billing-lääkäreiltä, monimutkaisemmat tai ”tärkeämmät” asiat hoidamme silti muualla missä tutulla ”perhelääkärillä” on enemmän aikaa. Joka tapauksessa on erittäin kätevää että bulk-billing-paikoissa voi käydä nopeasti ja ilmaiseksi hoitamassa perusjuttuja kuten mahdolliset reseptien uusinnat, korvatulehdustarkastukset ja muut simppelit asiat.

    Ja nimenomaan nopeasti; muutama viikko sitten viikonloppuna nuorimman lapset korvasta tuli verta, joten oli syytä käydä tarkastuttamassa mikä on homman nimi. Soitto lähimpään bulk-biling-paikkaan ja sain tunnin päähän lääkäriajan. Kun saavuimme paikalle, ilmoittauduimme vastaanottoon (kesto: 10 sekuntia) ja jouduimme odottamaan ennätyksellisen lyhyet 30 sekuntia. Kun itse lääkärikäyntikin oli sekin ohi parissa minuutissa (kaikki hyvin, naarmu syvällä korvakäytävässä mutta vain käytävässä, millä lie tikulla sinne tökkäissyt), oli koko reissu ohi alle vartissa – mukaanlukien 5min ajomatka suuntaansa. Ajan saanti lääkärille saman päivän aikana ei yleensä ole mikään ongelma – toki juuri se oma tyyppi voi olla varattu, mutta jollekin lääkärille pääsee aina nopeasti.

    Ei-bulk-billing-paikoissa lääkärit veloittavat käynnistä Melbournessa yleensä luokkaa $60-$80, josta Medicare korvaa noin puolet. Yksityiset sairausvakuutukset eivät korvaa yleislääkäreistä mitään extraa, joten Medicaren korvauksen mahdollisesti yli jäävä osa jää itselleen maksettavaksi. Lääkärikeskusten yhteydessä on myös useimmiten toimenpidehuone/huoneita jossa hoidetaan yksinkertaiset polikliiniset hoidot kuten vaikkapa luomen poistot, verikokeiden otot yms (jotka btw ovat ilmaisia). Erikoislääkärille halutessaan pitää muuten hakea yleislääkäriltä lähete (ainakin jos mielii saada Medicare-korvausta), mutta ei niistä tällä kertaa sen enempää.

    Yleisesti ottaen pitää todeta että olen ollut terveydenhuoltoon kokonaisuudessaan erittäin tyytyväinen, siinä määrin kun nyt olemme siihen päässeet / joutuneet tutustumaan.

Hammaslääkäri

    Aloitetaan päällimmäisestä: hammashuolto on Australiassa sairaan kallista. Jotain osviittaa keskimääräisistä hammaslääkärikuluista saa tästä kuluttajaetujärjestö Choicen listasta.

    Mikä pahempaa, hammaslääkärikuluja ei Medicare korvaa lainkaan. Jos niistä haluaa saada jotain rahaa takaisin, on yksitynen sairausvakuutus ainoa vaihtoehto – niiden loputon ”extras”-korvauskirjo voi kattaa hammaslääkärikuluja mitä tahansa skaalalla selvästi alle puolet kustannuksista siihen asti että hoito on (näennäisesti) ilmaista. Jos kuitenkin jotain isompaa pitää tehdä, tulevat korvauskatot helposti vastaan; kuten, auta armias, vaikka lasten hammasraudat joista saa pulittaa luokkaa $10,000, +/- pari tonnia – ja parhaatkaan sairausvakuutukset eivät tästä summasta korvaa kuin maksimissaan kolmisen tonnia. Ihan sattuneesta syystä olen tutustunut tähän äskettäin tarkasti..

    Viime vuonna kävin yhdessä uudessa paikassa tarkastuksessa + putsauksessa, josta sai pulittaa $150. Tai olisi saanut, mutta tässä tapauksessa melko vaatimatonkin yksityinen sairausvakuutukseni korvasi koko summan.

    Tässä välissä on hyvä huomauttaa että sikäli kun oma sairausvakuutusfirma ja palveluntarjoaja kuuluvat HICAPS-järjestelmän piiriin, on korvauksen hakeminen erittäin yksinkertaista – palveluntarjoaja nimittäin voi saman tien sitä maksaessa hakea korvauksen suoraan itselleen, joten asiakkaalle ei jää maksettavaksi kuin se osa mitä ei korvata; minkäänlaisia jälkikäteen lähetettäviä hakemuksia tai kuittirumbaa ei tarvita.

    Koska sairausvakuutusten korvausmäärät ovat usein sekavaakin sekavampia, tulee korttia näyttäessä mieleen lähinnä lottoaminen. Joskus tässä HICAPS-lotossa voittaa enemmän, joskus saa vain neljä ja lisänumero oikein 😉

Silmälasien hankinta

    Silmälasit hankitaan – ylläri – optikoilta. Tai no, piilolinssejä käyttävä porukka tilaa kasvavissa määrin ne netistä. Näöntarkastus on useimmiten ilmaista (=Medicaren korvaamaa, nykyään kerran kolmessa vuodessa) puuhaa, ja jotkut sairausvakuutukset korvaavat hienompiakin tutkimuksia (silmänpohjankuvaukset yms). Näöntarkastukseen on hyvä varata aika, vaikka jotkut paikat suorittavat niitä ilmankin ajanvarausta.

    Itse silmälaseista sen sijaan on turha kuvitella saavansa mitään Medicaren korvauksia. Extras-paketilla varustetusta yksityisestä sairausvakuutuksesta sen sijaan saa yleensä optikkojutuista korvauksia, lähes aina suuruusluokassa $200-$300/vuosi/hlö; useimmista muista palveluista poiketen optikko-korvaukset ovat vakuutuksissa yleensä 100% tuohon summaan saakka. Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä että jos ei mene ostamaan sairaan kalliita laseja, saa vuosittain vakuutuksesta lasit ilmaiseksi – mahdollisuus joka ehdottomasti on syytä käyttää hyväkseen jos on sattunut vakuutuksen hankkimaan.

    Meni muutama vuosi ennen kuin itse tajusin alkaa tätä hyödyntämään; viime vuonna kävin kuitenkin perusteellisessa näöntarkastuksessa ja hankkimassa uudet heijastamattomalla pinnalla varustetut lasit – teoriassa hintaan $260, vakuutuksen korvausten jälkeen $0. Aurinkolaseja vakuutukset eivät korvaa – ellei sitten hanki niitä vahvuuksilla. Koska uusia silmälaseja ei nyt joka vuosi tarvitse niin tämän vuoden ohjelmassa oli aurinkolasit vahvuuksilla, myös sopuhintaan $0.

    Vaikka yhdet lasit vuodessa nyt eivät kompensoi kymmentä prosenttiakaan vakuutusmaksuista niin rahaa se on vähäkin raha takaisin.

Hieronta

    Hierontaa ei ehkä luokitella perusterveyspalveluksi, mutta pitäisi kyllä 🙂 Hierontapalveluita löytyy tietysti joka lähtöön, mutta jos haluaa ”oikeaa” kunnollista hierontaa, kannattaa keskittyä paikkoihin jotka tarjoavat joko remedial massage tai myotherapy.

    Monessa ostoskeskuksessa on (jostain syystä usein aasialaisten pitämiä) pikahierontapaikkoja, joista voi saada ~15min niska-hartiaseutuhieronnan (tai -murjonnan, riippuen vähän onnesta) hintaluokassa pari kymppiä. Vähän laadukkaampaa palvelua haluava hakeutuu, no, laadukkaampiin paikkoihin. Näissä paikoissa tunnin hieronta kustantaa luokkaa $80-$100.

    Itse löysin googlailemalla (kts pointti alla) ihan loistavan paikan keskustasta sellaisen pienen kujan perältä että ei kyllä olisi tullut mentyä ohimennen poiketen. Näköjään siis Melbournesta löytyy paitsi parhaat ravintolat ja kahvilat, myös muita loistojuttuja sellaisilta kujilta joihin keskivertosuurkaupungissa ei olisi mitään asiaa.

    Hieronnoissa jatkuu korvausten osalta jo tuttu teema – Medicare ei korvaa, yksityiset vakuutukset yleensä kyllä, jossain määrin. Iloisena yllätyksenä tuli että oma vakuutus korvasi elämäni parhaan, $90 maksaneen, niska-hartia-yläselkähieronnan pari viikkoa sitten kokonaisuudessaan. Seuraavista käynneistä korvaus on merkittävästi vähemmän, mutta kyllä siellä silti tulee käytyä..

    Luonnollinen sijainti ehkä kaupungin parhaalle hierojalle?

    Melbournessa kyllä.

Pieni präntti eli syytä huomioida

    Muutama tärkeä pointti:

    1) Kaikkiin ylläoleviin palveluntarjoajiin pätee se, että niitä on tarjolla joka lähtöön – on hyviä ja huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Niiden arvosteluun on monta paikkaa, mutta Google Maps:in kautta löytyvät arvostelut ovat oman kokemuksen mukaan osoittautuneet kenties luotettavimmiksi. Kannattaa siis Googlata / kysellä tutuilta suosituksia / tsekata muuten vähän niitä ennen paikan valintaa.

    2) Vaikka noista monista ylläolevista palveluista saa rahaa takaisin yksityisestä sairausvakuutuksesta, ei se tarkoita että sellaisen hankkiminen olisi automaattisesti tai edes helposti taloudellisesti kannattavaa. Korvausrajat on – tietenkin – säädetty juuri niin että ellei ihan tosissaan yritä optimoida korvausrahojaan ravaamalla juuri sopivan määrän sopivissa hammaslääkäreissä, hieronnoissa yms korvattavissa palveluissa niin ei sieltä kyllä helposti vuosimaksujaan takaisin saa.

    3) Suurin osa ylläolevista on pieniä palveluntarjoajia, niinkuin Australiassa monella alalla; lääkärikeskuksissa on useimmiten muutama lääkäri töissä, hammaslääkäreissä samoin jne. Optikot ja hierontapaikat taitavat kaikkialla olla aika pieniä.

    4) Työterveydenhuolto on tuntematon käsite, eli riippumatta siitä missä olet tai et ole töissä, terveydenhuolto toimii samalla periaatteella.

    5) Itse ajanvaraus hoituu yhä useammin netitse – tai vähintäänkin puhelimitse. Yleislääkäriasemat ottavat joskus vastaan asiakkaita ns. walk-in-pohjalta eli voi vaan kävellä paikalle ilman ajanvaraustakin, mutta ajanvaraus on silti suositeltavaa. Ja kuten Suomessakin, varattu aika on välillä vähän suuntaa-antava; joku 10-15min extraodottelu on ihan normaalia etenkin päivän loppupään ajoissa.

Kirjoittanut sim | maaliskuu 10, 2017

Arjen yksityiskohtia Melbournesta

Seuraa muutama huomio arjesta Australiassa, näin muista ulkosuomalaisblogeista röyhkeästi teemaa erittäin myöhässä kopioiden. Valitsin tähän tarkoituksella asioita mitkä nyt eivät välttämättä ole mitenkään erityisen erikoisia, mutta sellaisia jotka tulevat jatkuvasti eteen – eli nimenomaan sitä arkea.

Ruoka-ostosket

Kuten Suomessa, täälläkin on vahva ruokakaupan duopoli, Coles & Woolies (joiden taustapiruina toimivat Wesfarmers ja Woolworths Limited). Sitä on tullut hätistelemään Lidliä vastaava saksalaisketju Aldi, joka on viime vuodet ollut vahvassa kasvussa. Myös USA:sta tuttu CostCo löytyy sekä joitakin pienempiä ketjuja.

Merkittävin piirre täkäläisissä ruokaostoksissa kuitenkin on se, että jos haluaa parasta laatua ja edullista hintaa, ne marketit jätetään välistä ja suunnataan erikoiskauppoihin. Kuten on ollut aiemminkin puhetta, täällä ovat erilliset hedelmä/vihanneskaupat, kalakaupat ja lihakaupat vielä hyvissä voimissa, ja ne parhaat tuotteet löytyvät juurikin niistä – tai sitten kauppahallityyppisiltä markkinoilta joita on Melbournessa puolisen tusinaa isoa. Tai yleensä viikonloppuisin järjestettäviltä torityyppisiltä farmer’s marketeilta eri puolilta kaupunkia.

Anyway. Hedelmien ja vihannesten haku omasta kaupastaan, kalojen haku omastaan ja lihojen haku omastaan – ja vielä bulkkitavaroiden haku eri kaupasta – voi kuulostaa hankalalta, mutta yleensä kaikki löytyvät samalta alueelta ilman että tarvitsee ajaa muualle. Kun vastineeksi saa tuoreempaa ja parempaa tavaraa kuin marketeista ja usein halvemmalla, paikallisia yrittäjiä tukien, enemmän kuin mielelläni asioin näissä erikseen.

Alla lähi-kala- ja HeVi-kauppamme valikoimaa:


 

Moderni toimisto

Työ kuulunee vahvasti arkeen kun siellä jostain syystä tulee useampi tunti vietettyä useimpina päivinä 😉 Vakkarityöpisteeni näyttää tältä:

Vakkari sen takia että toimisto toimii hot-desking-periaatteella eli omat kamat ovat lokerossa ja aamulla saa mennä istumaan mihin vaan. Itselläni kun on tapana tulla töihin aika aikaisin aamulla, valinnanvaraa olisi kyllä hyvin mistä vaan, mutta satun tykkäämään tästä paikasta. Suurimman osan ajasta muukin porukka istuu samoilla paikoilla, ja satunnaisille projektitiimeille on omat pöytänsä.

Toimistomme on jonkun verran keskimääräistä paremmin varusteltu, ja sisältää mm:

  • (Parasta töissä, osa 1) LG:n 34″:n ultrawide QHD-näyttö. Jos raaskisin, ostaisin kotiin samanlaisen.

  • (Parasta töissä, osa 2) Säädettävä pöytä. Kaikki pöydät toimistolla ovat sähkösäädettäviä standing desk:eiksi. Ominaisuus mitä tulee käytettyä päivittäin.

  • (Parasta töissä, osa 3) Surface Book työläppärinä. Enpä olisi joku vuosi sitten uskonut että kehun Microsoftin tuotteita, mutta se kyllä voittaa niin Macbookit (tästä tulee sanomista, mutta YMMV jne) kuin takavuosien Thinkpaditkin. Ja se on jo jotain.

  • Keittiöstä löytyy myös integroituna paras automaattikahvikone mitä olen nähnyt. Ei niin että sen laatutaso riittäisi päivän ensimmäiseen kahviin – joka pitää hakea kahvilasta – mutta kun on päässyt käyntiin, ilmainen toimistokahvi pitää jossain määrin päivän rullaamassa.

  • Jääkaapit, pakastimet, mikrot, leipägrillit yms omien lounaiden säilytykseen / lämmitykseen.

  • Elektroniikkalabran, puu/metallityölabran, 3D-printtereitä, laminointikoneet jne

  • 2D-printtauskin onnistuu hyvin; paitsi normaalit värilaserit, on meillä HP DesignJet jolla saa tulostettua reilun metrin levyistä mitä vaan.

  • Muut oheispalvelut ovat myös kunnossa; löytyy pieni kirjasto, alakerrasta pyöräparkki, suihkut ja (kerrankin!) tarpeeksi neukkareita ja videokonferenssihuoneita, ilmaiset hedelmät välipalaksi jne.

Postilaatikot

Postilaatikot ovat hyvinkin erilaisia kuin Suomessa, kerrostaloja lukuunottamatta. Omakotialueilla laatikot eivät käytännössä koskaan ole lukittavia, vaan sisältävät yleensä yhden pyöreän kolon ilmaisjakelulehtinippua varten ja pienen luukun kirjepostia varten.

Muuten laatikkoja on joka lähtöön; joillain on oikein hienoja ja mielikuvituksellisia laatikoita, milloin oikein design-tuotteita, milloin mistäkin esineestä viritettyjä. Meillä maaseudun rajoilla tällaiset hajoamispisteessä olevat laatikot ovat myös ihan normaali näky:

Lisäyksenä vielä muutama laatikko luokassa normaali:

Ja muutama vähän eksoottisempi:

Tarkkasilmäiset voivat näistä havaita että laatikoissa ei ikinä ole asukkaan nimiä – ainoastaan talon numero. Jos samalla tonttinumerolla on useampia taloja, merkitään ne tyyliin ”2/14” joista ensinmainittu on talon numero tontilla, jälkimmäinen tontin osoite.

Postin pölliminen näistä ja useimmista muistakin olisi tietysti naurettavan helppoa, mutta sitä ei juuri tapahdu. Jos kirje tai paketti ei mahdu laatikkoon, se viritetään usein jotenkin siihen ympärille tai väliin tai jotain, tai ehkä vähän survotaan. Joskus vähän enemmänkin.

Postinjakelu toimii muutenkin usein vähän periaatteella ”no worries / hällä väliä”, mutta mitään ei ole kuitenkaan koskaan kadonnut joten homma kuitenkin yleensä toimii. Paketit yritetään aina kantaa kotiin, ja ellei ole erikseen kielletty, jätetään monesti siihen ovelle jos ei olla kotona.

Käteisellä maksaminen

Shekkejä ei Australiassa, luojan kiitos, ole tapana käyttää. Kaikki isommat ostokset maksetaan kortilla, ja lähimaksaminen on ollut täällä yleistä jo monta vuotta ennen kuin koko systeemi tuli Suomeen. Vaikka korttimaksaminen yleistyy jatkuvasti, on etenkin monessa pienessä paikassa silti korttiostoksille joku minimiostosraja – yleensä $10, mutta olenpa nähnyt $25:nkin yhdessä ravintolassa. Tai sitten pikkusummista menee lisämaksu kortilla maksettaessa.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä että käteistä rahaa on hyvä olla sitä yhtä tai kahta kahvia varten mukana. Automaatteja onneksi on runsaasti ja kaikista ruokakaupoista saa ns. ”cash out” eli ostosten yhteydessä nostettua käteistä.

Ja mikäs sitä käteistä käytettäessä, täkäläiset rahat kun ovat nättejä. Setelit ovat muoviseteleitä, ja äskettäin uudistunut vitonen näyttää tältä. Keväällä on edessä kympin setelin uudistus.

 

Lähijunat

Asumme reilun parin kymmenen kilometrin päässä keskustasta, ja kuljen joka päivä töihin junalla. Melbournessa on paitsi maailman suurin ratikkaverkosto ja kohtuukattava bussiverkosto, myös kohtalaisen hyvin toimivat lähijunat. Keskusta-aluetta lukuunottamatta junat kulkevat, ja asemat ovat, maan päällä joten varsinainen ”metro” kyseessä ei ole – operaattorin nimi nyt vaan sattuu olemaan Metro Trains Melbourne.

Melbourneläiset tykkäävät valittaa paitsi juna-operaattori Metrosta, myös lippusysteemi Mykista. Itselläni ei varsinaisesti ole koskaan ollut kummankaan kanssa mitään isompia ongelmia, joten en näihin avautumisiin osaa oikein yhtyä. On päiviä jolloin juna on muutaman minuutin myöhässä, mutta siihen harvoin kaatuu maailma. Lisäksi matkakorttisysteemi Myki toimii ihan loogisesti – ennen matkaa näytetään korttia lukijalle, ja keskustan asemilla porteista pääsee sisään/ulos samoin vilauttamalla laitteelle korttia. Ainakin niillä muutamilla linjoilla mitä olen säännöllisesti täällä asuessa käyttänyt, junat ovat myös olleet siistejä eikä kohdalle ole sattunut ns. crush load:eja joiden tiedän kyllä parilla linjalla olevan ongelma.

Tyypilliseen tapaan kortille saa ladattua joko aikaa tai rahaa; rahaa käytettäessä yhden matkan maksihinta on $4.10 (alle 3eur) ja maksimiveloitus päivältä on $8.20, riippumatta siitä miten paljon matkustaa (junalla, bussilla tai ratikalla). ”Aikaa” kortille ladattaessa päivähinnaksi tulee vajaa viisi dollaria. Ei mielestäni mitenkään törkeän kallista siis, ottaen huomioon että jo pelkästään lähijunaverkosto kattaa satoja juna-asemia alueella joka on halkaisijaltaan noin 100km. Vertailun vuoksi Helsinki-Lahti-junalippu maksaa näköjään €13-€18 per suunta.

Mielenkiintoisena lisähuomiona on sellainen – jota kovin monet eivät edes tiedä – että Melbournen lähijunilla matkustaminen on ilmaista jos matka päättyy klo 07:15 mennessä. Lisäksi keskustan ratikat ovat ilmaisia aina, ja viikonloppuisin matkustaminen on halvempaa. Ja pyöriä saa kuljettaa junissa ilmaiseksi.

Melbournen lähijunaverkostossa on menossa kaksi suurta projektia; ensinnäkin kymmeniä tasoristeyksiä poistetaan, joka tarkoittaa ratatöitä ja samalla monen aseman uudistamista. Omallakin linjalla alkaa yhden tasoristeyksen poisto-operaatio myöhemmin tänä vuonna, joten saa nähdä minkälainen häiriö siitä tulee. Tästä projektista on tullut kyselyitä eri design-vaihtoehdoista uudella asemalla käytettäviä värejä myöten, joten koen olevani hyvin informoitu ja huomioon otettu projektin osalta.

Toinen suurempi projekti on Melbourne Metro Rail Project, joka käsittää keskustan alittavan uuden 9km pitkän rautatietunnelin ja viiden uuden aseman rakentamisen. Tämän rinnalla länsimetrokin kalpenee – kustannuksiltaan noin $11 miljardin projektin rakennusvalmistelut alkoivat viime vuonna ja valmista pitäisi olla 2026, eli vajaan kymmenen vuoden päästä. Saa nähdä.

Muita asioita mitkä ovat täällä normaaleja, mutta voivat tuntua muualla oudoilta, pääsee lukemaan tästä aiemmasta listasta.

Kirjoittanut sim | helmikuu 27, 2017

Kotona

Eräs aamu, Yarra-joen rannalla aamua viettäessäni, tajusin yhden mielenkiintoisen asian. Havahduin siihen etten ole oikeastaan vuosiin toivonut että asuisin missään muualla.

(allaoleva kuva kerrankin suurenee klikkaamalla)

home-3

Se että ei akuutisti kaipaa asumaan jonnekin muualle ei välttämättä kuulosta mitenkään erikoiselta asialta.

Minulle se kuitenkin sitä on. Vaikka olen rakastanut joitakin aiempiakin asuinpaikkoja, mm. Bostonia ja kesäistä Helsinkiä, on niissä asuessa aina ollut mielessä jossain taustalla ajatus siitä että mihinkäs sitä seuraavaksi muuttaisi.

Ei ole enää. Ensimmäistä kertaa elämässäni.

Olen kotona Melbournessa.

Kotona.

Uskallanpa myös näin kahdeksan vuoden jälkeen väittää että kyse ei ole mistään alkuihastuksesta 🙂

Tämä ei tietenkään tarkoita ettenkö välillä kaipaisi ystäviä ja perhettä muualla päin maailmaa, mutta olen ainakin toistaiseksi pystynyt välttämään muiden maiden muistojen kehittymisen parantumattomaksi nostalgiaksi.

Miksi täällä sitten on niin hyvä olla? Siihen on tietysti mahdotonta esittää kattavaa yleistä kuvausta, jokainen kun tykkää eri asioista. Voin kuitenkin kompata sekä Annan että Sandran listoja aiheesta.

En myöskään ole niin hölmö että uskottelisin kaiken aina olevan täydellisesti – ei tietenkään, joka paikalla on ongelmansa ja haasteensa.

Mutta kun kesäinen sää hellii näin kesän päättyessä ja vaatimattomassa lähiössämme 20km keskustasta järjestetään (ilmainen) maailmanluokan jazz-festivaali, ja rento lähikahvilakin tarjoilee kenties maailman parasta kahvia…

home-1

.. ja loistavaa pikkupurtavaa kohtuulliseen hintaan ..

home-2

.. koira- ja muutenkin ystävällisessä, siistissä ja kauniissa ympäristössä, what’s not to like?

Kun sekaan lisää vielä sopivan määrän tärkeitä ihmisiä ja kaiken muun hyvän mitä Melbourne tarjoaa, what’s not to love?

Ja kun näitä täydellisyyttä hipovia hetkiä tulee täällä useammin kuin missään muualla aiemmin, what’s not to fall in love with?

Ihan kirjaimellisesti päiväkahviseuraa siis, ei sellaista päivä”kahvi”seuraa. Siltä varalta ettette ole huomanneet niin kahvilla on Melbournessa aika suuri rooli – myös ihmissuhteiden luomisen katalysaattorina.

coffee2

Tulipa nimittäin eteen Hesarin juttu viime vuodelta siitä miten uusien ystävien löytäminen on etenkin aikuisena vaikeaa. En voinut välttyä ajatukselta että etenkin se ensikontaktin luominen on kertaluokkaa hankalampaa Suomessa kuin nyt vaikka täällä Australiassa, joten päätin kirjoittaa hiukan ihmisiin tutustumisesta täällä.

Missä tahansa maassa on normaalia tutustua ihmisiin harrastusten parissa tai kursseilla tai työpaikalla tai lasten eri aktiviteettien yhteydessä (tai nykyään netin kautta vaikkapa meetup-ryhmissä), joten ei sen enempää niistä. Missä tahansa sen sijaan ei ole normaalia lähestyä tuntemattomia ja pyytää heitä kahvitreffeille ilman sen kummempaa syytä kuin että vaikuttavat kiinnostavilta ihmisiltä, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Täällä kuitenkin se on ihan normaalia, ja päiväkahvitreffeissä ei ole mitään (toistan: ei mitään) epäilyttäviä konnotaatioita toisin kuin selvästi Suomessa.

Etenkin työverkostoitumisessa on ihan normaalia lähestyä ”cold calling”-tyyliin henkilöitä vaikka LinkedIn:issä ja pyytää oman alan tyyppjeä kahville. Tämä oli ensiarvoisen arvokas tapa tutustua täällä aikoinani omaan alaan ja verkostoitua ylipäänsä – useimmiten jokaiselta tapaamalta henkilöltä sai vielä kontaktin tai pari tai kolme lisää, joten äkkiä niitä kertyi enemmän kun ehti tavata. Myöhemminkin on hyvä (IMO, YMMV jne) laajentaa verkostoa tapaamalla uusia ihmisiä.

Mutta tällaisen strukturoidun ja tietoisen työperäisen verkostoitumisen lisäksi Australiassa on helppo tutustua ihmisiin vielä paljon epämuodollisemminkin.

Alla neljä tarinaa miten olen tutustunut Melbournessa ihmisiin; kaikkia näitä pidän nykyään ystävinäni, eli eivät ole pelkästään ”moikataan kun tavataan”-tyylisiä hyvänpäiväntuttuja. Tämä on sikäli mainitsemisen arvoinen asia että monet kokevat pinnallisen ihmisiin tutustumisen Australissa helpoksi, mutta syvällisen jotenkin hankalaksi – ottaen huomioon miten monet ovat sitä mieltä, on siinä varmaan jotain perääkin (tai sitten vaan kulttuurien eroja), vaikka itse en ole kokenut ”oikeaakaan” tutustumista mitenkään erityisen hankalaksi.

Tapaus 1: työmatkalaiset

    Kuljen töihin junalla, ja juna-asemalle otan joko bussin tai pyöräilen. Bussilla kulkiessani käytän useimpina aamuina samaa bussivuoroa, joten aika äkkiä sitä huomaa ketkä muut tulevat samalla vuorolla – etenkin kun tässä vaiheessa linjaa ja aamua bussissa on yleensä korkeintaan neljä ihmistä. Niinpä on luontevaa alkaa tutustumaan muihin kanssamatkustajiin – täällä kun ei ole tapana istua tuppisuuna muihin mitään kontaktia ottamatta.

    Nykyään meillä onkin neljän hengen ”bussiporukka” jolla on oma Whatsapp-ryhmäkin keskusteluun, niin käytännölliseen (jos bussi on esim. myöhässä, vähän kauempaa kyytiin nouseva varoittaa meitä muita, jos ei tule kyytiin niin kerrotaan muille etteivät jää odottamaan jne) kuin muuhunkin jutusteluun. Paitsi aamuisin, tapaamme ajoittain keskustassa lounaan merkeissä tai muuten; muutama viikko sitten yksi meistä, joka on teatterissa töissä, järjesti Her Majesty’s Theatre:en behind-the-scenes kierroksen. Viikon päästä taas kaikkien perheet kokoontuvat lounastamaan yhdessä yhden porukan ”jäsenen” minimaatilalle.

Tapaus 2: satunnaiskohtaaminen eläintarhassa

    Olimme viikonloppuna perheen kanssa käymässä yhdessä Melbournen seudun eläintarhoista. Piknik-lounasta nauttiessamme lähistöltä jonkun perheen isä tulee juttelemaan ja kysyy olemmeko Suomesta, Suomeksi kun siinä keskenämme juttelimme. Kävi ilmi että hän oli vuosia sitten ollut vuoden Suomessa töissä, oli tykännyt kovasti ja mielellään terästi sekä muistoja että kieltä.

    Siinä jutellessamme kävi myös ilmi että vaikka asumme täällä, en ollut siihen mennessä ehtinyt käymään yhdessäkään AFL-ottelussa. Kunnon aussin tavoin mies otti asiakseen korjata tämän pahan kultturipuutoksen, ja muutaman viikon päästä pääsin kaverin klubijäsenyyden siivillä ensimmäiseen AFL-otteluuni MCG:lle. Sen verran suunnitelma epäonnistui ettei minusta AFL-fania tullut, mutta säännöllisesti pidämme silti yhteyttä.

Tapaus 3: blogi

    Melbournessa on luokkaa satoja suomalaisia, joista vain pariin perheeseen pidämme säännöllisesti yhteyttä. En vain ole koskaan kokenut tarpeelliseksi hakeutua nimenomaan ”omanmaalaisten” seuraan, kuten monet näyttävät tekevän. Lisäksi on vaihteleva määrä WH-viisumilla enemmän tai vähemmän tilapäisesti läpikulkevaa porukkaa johon pääsääntöisesti en jaksa ottaa mitään kontaktia koska EVVK. Mutta kuten usein, poikkeus vahvistaa säännön..

    Eräs Melbournessa asuva suomalainen piti (pitää) kuitenkin niin hyvää blogia että oli pakko päästä tapaamaan henkilö tekstien takana – mitenkäs muuten kuin kahvin merkeissä. Ja siellähän oli ihan huipputyyppi, joten tämäkään ystävyys ei jäänyt ihan yhteen tai kahteen kahviin.

Tapaus 4: TEDx

    Joitakin vuosia sitten kävin kuuntelemassa TEDx Melbournen tilaisuuden. Tauolla tuli juttua esiintyjistä jonkun sattumanvaraisen yleisössä olleen brasilialaisen naisen kanssa. Juttu olisi jatkunut paljon pidempäänkin ja kun vielä kävi ilmi että oltiin karkeasti samalla alalla innovaatio-rooleissa, vaihdettiin yhteystietoja.

    Muutama viikko myöhemmin käytiin – ylläri – kahvilla. Vuosien varrella ollaankin sitten tavattu milloin kahvilla, milloin lounaalla, milloin kävelyillä, milloin yhdessä järjestettyjen tilaisuuksien yhteydessä, mutta aina mielenkiintoisten keskustelujen merkeissä – ja nyt näyttää siltä että hänen miehensä on tulossa meille töihin, samaan organisaatioon mun kanssa.

Näitä löytyisi vielä monta lisää, mutta ehkä tästä käy peruskuvio ilmi – uusiin ihmisiin tutustuminen ei vaadi sen kummempaa kuin suun avaamisen, joka on täällä onneksi ihan normaalia toimintaa. Tekisi mieli sanoa että toisin kuin eräässä toisessa tuntemassamme maassa, vaikka toki niitä poikkeuksia on sielläkin.

Tästä saa myös ehkä sellaisen virheellisen kuvan että olen jotenkin superavoin luonne. En ole. En koe olevani mikään luontainen extrovertti, ja nuorempana olin melkoisen ujo nörttityyppinen tapaus. Vuosien varrella siitäkin on onneksi kehittynyt ja nykyään ei tuota mitään ongelmia ottaa kontaktia ihmisiin ilman mitään ikä-, ammatti-, tilanne-, sukupuoli-, kulttuuritausta-, kansalaisuus- tai muita ennakkoluuloja. Ja on hienoa asua kaupungissa jossa pääsääntöisesti muut ajattelevat samalla tavalla, eivätkä tyyliin ”ihme friikki, enhän mä edes tunne sitä, en varmana lähe mihinkään!” (jälkimmäisen mahdollinen yhdennäköisyys nimeltämainitsemattomaan kulttuuriin on täysin sattumanvaraista).

Bonuksena pohjalla näissä kaikissa on se, että kun työnkuvaani kuuluu niin teknologisten kuin muidenkin trendien ja yhteiskunnan ymmärtäminen ja analysointi, kaikki mielenkiintoisten ihmisten kanssa keskustelut edesauttavat sitäkin. Win-win-win siis – ja kaikki vain siksi että uskaltaa pyytää päiväkahviseuraa. Liikuntaakin saa jos kahvittelee vaikka kävelylenkin päätteeksi. Win-win-win-win. Jne.

« Newer Posts - Older Posts »

Kategoriat

%d bloggers like this: