Pahoittelen etukäteen tällaista sekalaispostausta, joka kaiken lisäksi sattuu olemaan tämän blogin sadas postaus. Lopussa hiukan statistiikkaa blogin olemassaoloajalta.

On eräs asia joka täällä vielä useamman vuoden jälkeenkin tuntuu tietyllä tapaa eksoottiselta – se, että kesällä on usein pimeää ja lämmintä yhtä aikaa. Suomessahan kesällä on kutakuinkin aina valoisaa ja muuhun aikaan vuodesta taas kylmää, joten vain hiukan kärjistäen voi sanoa että Suomessa ei ikinä ole pimeä ja lämmin yhtä aikaa.

Näin kesällä yön alin lämpötila liikkuu yleensä siinä +15-20C:n välillä täällä Melbournessa, mutta koska vuorokauden kylmin aika on yleensä aamuyöstä, on lämpötila pimeän tullessa iltayhdeksän maissa monesti vielä +25-30C:n paikkeilla. Samoin koska aurinko laskee myöhimmilläänkin ennen yhdeksää, ehtii kauniista auringonlaskuista nauttimaan usein; Suomessahan osa valoisista tunneista menee kesällä “hukkaan” kun ei sitä joka yö jaksa niin myöhään valvoa

Pahoittelen alla olevien kuvien kehnoa valokuvateknistä laatua, yhtä lukuunottamatta kaikki kun kuvattu kännykällä.

Normiristeys illalla kotimme lähistöltä. Isossa kaupungissa asumisen vaikutukset ajatteluun huomaa siitä että tällaiset 4-kaistaiset tiet ovat aika pikkuteitä, eikä kotoamme muutaman sadan metrin päässä kulkeva yhteensä 8-kaistainen Nepean Highway:kään tunnu mitenkään valtavalta tieltä.

Tämä iltataivas oli 15min ajomatkan päässä Cowran pikkukaupungista; siellä sijaitsi hieno kaikille avoin observatorio jossa pääsi ihastelemaan kuuta, planeettoja, galakseja yms kunnon laitteilla.

Myrskyn jälkeistä apokalyptista taivasta.

Auringonlasku puistossa jonka nappasin matkalla kaupasta kotiin; täkäläisistä puista saa mielestäni keskimääräistä hienomman silhuetin auringonlaskua vasten, kenties siksi kun niiden lehvästö ei ole kovin tiivis.

Loppuun vielä pari sekalaishuomiota mistä en jaksa kirjoittaa sen pidempää juttua. Ensin muutama kuva puista, joiden kukinnat ovat välillä aika vinkeän näköisiä:

Allaoleva kuva on Flinders St:n rautatieaseman eräästä kahvilasta. Sitä katsoessani tuli mieleen että Melbourne on potentiaalisesti karppaajien helvetti, täällä nimittäin kahviloiden tarjonta on hyvin hiilihydraattipitoista – vaikka en itse moista diettiä harrastakaan, tulee väistämättä mieleen että salaattibaareja tänne kaivattaisiin enemmän.

Viimeiseksi kuva vieraasta joka odotteli eräs ilta kotiin tullessamme keittiömme lattialla. Kyseessä on marbled gecko – yleinen pikkulisko täälläpäin, mutta eivät vaan ole meille aikaisemmin sisälle eksyneet.

Blogin 100. postaus – hiukan statistiikkaa

Kuten totesin, tämä sekamelska on tämän blogin sadas postaus. Kävijöitä on yhteensä ollut reilut 38,000 kappaletta nousevassa trendissä; kun vuonna 2008 kävijöitä oli keskimäärin 10 päivässä, 2009 luku oli 17, 2010 28kpl ja 2011 päästiin jo melkein 50:een keskimääräiseen kävijään päivässä. Yleisin referreri / linkittäjä mistä tänne on tultu on ehkä hiukan yllättäen vielä selvästi jossain voimissaan oleva blogilista.fi. Suuri osa kävijöistä löytää tänne myös Googlen kautta, ja hakusanojen Top 5 kautta aikain on melko yllätyksetön:

• australiaan
• australian ilmasto
• australiaan muuttaminen
• työpaikat australiassa
• muutto australiaan blogi

Blogia on tullut pidettyä jo kolme ja puoli vuotta, joka on itse asiassa pidempään kuin kuvittelin että se elossa säilyy. Tämä on kuitenkin kätevä paikka kerätä muistiin erinäisiä huomioita ja kokemuksia, ja osasta on ollut muillekin ollut jotain pientä iloa tai hyötyä. Jatketaan siis niin pitkään kun juttua riittää ja muilta kiireiltä ehdin

Tykkään kovasti ruoanlaitosta, ja koska ruokavaliomme koostuu nykyään neljän mantereen vaikutuksista, on tarkkoja aineksia välillä vaikea löytää asui sitten missä mantereella vaan – etenkin kun pyrin korostamaan myös ns. lähiruokaa. Esimerkiksi Suomessa tuoreen kalan tarjonta on loppujen lopuksi kohtalaisen suppeaa ja monia muita mereneläviä onkin usein mahdotonta saada tuoreina. Samoin tuoreet kotimaiset vihannekset ja hedelmät ovat luonnollisesti talvisin käytännössä mahdottomuus. Täällä taas ongelmia aiheuttavat luonnollisesti etenkin perinteiset suomalaiset ainekset; suurimmat eroavaisuudet tarjonnassa lienevät maitotuotteiden ja marjojen saralla.

Niinkin yksinkertainen asia kun normaalin kerman löytäminen vaati alkuun hiukan etsintää. Ongelma #1 on laktoositon kerma, perheessämme kun on yksi laktoosi-intolerantikko. Laktoositonta kermaa (ja maitoa) löytyykin melkein joka supermarketista, mutta laktoositonta kuohukermaa ei ole löytynyt mistään. Ongelma #2 liittyi ihan normaaliin peruskermaan; peruskerma – eli sitä mitä hyllyissä eniten on esillä – kun on täällä ns “thickened cream“:

Thickened?! Valmistusaineluettelosta selviää mistä on kyse – tämä tiheytetty kerma on kermaa johon on lisätty liivatetta eli gelatiinia. Gelatiinia?! Gelatiini aineena on ihan jees ja sitä tarvitaan välillä, mutta kuka sitä nyt peruskermaansa haluaa? Ei kukaan.

Normaali kerma löytyykin nimemllä “Pure cream” – näiden valikoima onkin suppeampi kuin muiden, ja tarjolla on usein vain “pure double cream” eli tolkuttoman rasvapitoista (45-55%) versiota.

Ongelmat maitotuotesaralla jatkuvat. Rahkaa on vaikea löytää, mutta eräs päivä Elsternwickin Colesista löytyikin ihan suomalaisesta rahkasta menevää quarkia. Kermaviili sen sijaan on vielä toivottomampi tapaus.

Viilejäkään ei ole saatavilla. Laktoosittomien jugurttien valikoima on luokkaa yksi tai kaksi makua, ja jugurtit muutenkin – joita on kyllä paljon – ovat monesti ainakin minun makuuni liian makeita tai liian tiheitä koostumikseltaan. Onneksi on olemassa tämä loistava maustamaton jugurtti:

Siirrytään sitten muihin aineksiin. Monet ulkosuomalaiset valittavat ulkomailla kunnon ruisleivän puutteesta. Melbournessa siitä ei joudu kärsimään; loistavaa, aivan suomalaisen ruisleivän tasoista ruisleipää myy ainakin Baker in the Rye Balaclavassa sekä Philippa’s Bakery:t useammassa pisteessään. Supermarketeissa on lisäksi hollantilaista “pumpernickel“-ruisleipää jossa ruista on enemmänkin kun 10% mitkä näköjään muuten luetaan supermarketeissa “ruisleiväksi”.

On olemassa marjoja joita täältä ei vaan yksinkertaisesti saa. Puolukka on yksi esimerkki; sitä en ole onnistunut löytämään mistään kokonaisena (IKEAssakin on vain puolukkahilloa). Ainoa paikka minkä olen löytänyt joka puolukkaa edes pakastettuna toimittaisi Australiaan oli kiinalainen tukkuri – minimitilauksenaan 10 tonnia. Pakkasessa ei ollut aivan noin paljon tilaa, niin jäi tilaus tekemättä.. Metsämustikoitakaan ei löydy, vaan kaikki mustikat ovat pensasmustikoita. On oikeastaan vääryys kutsua niitä samalla nimellä, niin erilaisia ne ovat – mutta yhtä kaikki pensasmustikatkin ovat herkullisia sekä paljon vähemmän sotkevia kuin metsämustikat Eksottisempia pohjoisen marjoja kuten lakkaa on myös melko turhan täältä etsiä. Korvauksena eri karpalotuotteita on paljon.

Kotimaisia mansikoita saa täällä tuoreena vuoden ympäri, ja ne ovat kyllä etenkin kesällä hyviä – mutta eivät koskaan aivan yhtä makeita ja hyviä kuin Suomen keskikesällä – teoriana tälle makeudelle on esitetty pitkää valoisaa päivää joka ei toki täällä samassa mittakaavassa onnistu. Samoin vadelmia löytyy, joskin ne ovat yleensä aika kalliita.

Pieneksi yllätyksekseni lanttua ja naurista saa ihan yleisesti. Samoin pieneksi yllätyksekseni ns. uusia perunoita ei yleensä saa. Vaikka peruna kasvaa kutakuinkin vuoden ympäri ja voisi kuvitella että pieniä uusia perunoita olisi “aina” saatavilla, ei niitä ole juuri koskaan missään.

Poronlihaa ei myöskään saa mistään, ihan aitoa poronkäristystä ei siis pääse tekemään. Se ei niin suuresti haittaa, koska peuran/saksanhirvenliha jota täältä kyllä saa (vaikka Yarra Valley Game Meats:ista) ajaa asian ihan hyvin.

Karkkien puolelta kunnon salmiakkia on aika turha etsiä, mutta se ei minua haittaa kun en ko. tuotetta Suomessakaan käyttänyt. Lakuja sen sijaan löytyy paljon ja hyviä. Fazerin sinisen puuttuminen sen sijaan on vakava asia, mutta se ei tarkoita ettei suklaita muuten olisi saatavilla – on kyllä ja hyviä, mutta Fazerin sinistä nyt vaan ei voita mikään. Taitaa tosin olla ns. acquired taste.

Tasapuolisuuden nimissä on todettava että sekä maitotuote- että marjasaralla on täältä löytynyt uusia kivoja tuttavuuksia joita ei Suomesta saa; esimerkiksi homogenoimaton luomumaito ihan normikaupoissa oli miellyttävä yllätys, samoin karaka-marjat yms. Kalaa ja muuta merenelävää on saatavilla paljon, hyvää ja tuoretta. Vaikka haukia ja ahvenia ei tarjolla olekaan, ei ikinä ole tullut ongelmia löytää sopivaa kalaa ateriaan kuin ateriaan. Sama pätee katkarapuihin ja muihin mereneläviin, ja onkin loistavaa että niitä saa täältä aidosti tuoreena ja kypsentämättömänä. Näistä Suomesta löytymättömistä tuotteista teen kenties joku päivä oman postauksensa.

Jos joku ruoka-aine tai tuote puuttuu kokonaan on luonnollisesti löydettävä korvaava. Tähän on hyvä apu esim. foodsubs.com-sivusto, joka listaa monista aineista lähimmät niitä korvaavat tuotteet jos ei aivan alkuperäistä satu löytymään.

Ulkomailla asuessa tulee väistämättä eteen tilanteita joissa ajattelee että kylläpä tämä tehdään tyhmästi, Suomessa (tai jossain muussa kolmannessa maassa) se osataan niin paljon paremmin – sekä vastaavasti että kylläpä tämä asia toimii täällä niin paljon paremmin kuin Suomessa. Omien käsitysten, ajattelumallien sekä kulttuurishokin vaiheesta riippuen painopiste voi olla vahvasti jommassa kummassa kategoriassa. Aina välillä tapaa maassa kuin maassa äänekkäästi kaikesta valittavia ihmisiä joiden mielestä kotimaassa kaikki tehdään paremmin – ja vastaavasti ihmisiä joiden mielestä uudessa maassa on kaikki aivan täydellisesti.

Totuus on luonnollisestikin yleensä jossain siltä väliltä, ja yleensä ajan kuluessa nämä äärimielipiteet muuttuvat realistisemmiksi; ainakin jos henkilö on avoimella mielellä liikenteessä. Useimmille käytännöille löytyy myös puolin ja toisin loogiset historialliset selitykset miksi asiat ovat niinkuin ovat. Se ei tee niistä automaattisesti hyviä käytäntöjä, mutta auttaa ymmärtämään miksi niin on – sekä löytämään sopivia keinoja muuttaa tilannetta. Ajattelin joka tapauksessa kerätä edes muutaman pointin – tasapuolisuuden nimissä molemmin puolin – asioita mistä mielestäni täällä voisi ottaa oppia Suomesta ja toisaalta asioita missä Suomessa voitaisiin oppia Australiasta. Näitä olisi monta muutakin, ja jokainen pointti tarjoaa mahdollisuuden kaupalliseen hyödyntämiseen tai sosiaalisen tietotaidon ja kokemusten rikkaaseen jakamiseen molemmin puolin; tällaisista esimerkeistä saataisiin helposti monta ns “win-win” ratkaisua, kun vaan ymmärrettäisiin puolin ja toisin että muualtakin voi tulla hyviä ideoita.

Fin -> Aus: Australia Post ja logistiikan vaikeus

Paketit kannetaan Australiassa aina ensisijaisesti kotiin; “noudettava postitoimipaikasta”-tyyppisiä lähetyksiä ei juuri ole. Tämä on hyvä asia, koska ainakin se piste mihin meidän paketit 75%:ssa tapauksia menevät noudettavaksi jos ei olla kotona, on pahimman laatuinen logistiikan painajainen. Kun sinne menee pakettia noutamaan, ensimmäinen mihin törmää on kyltti “Thank you for your patience, it is very appreciated” joka ei voi viitata mihinkään muuhun kun että ne tiedostavat itsekin että systeemi on täysin älytön. Kärsivällisyyttä nimittäin todellakin tarvitaan.

Paketti haetaan sitten tällaisesta paikasta:

Teoriassa sen paketin hakee virkailija. Käytännössä koska hyllyissä ei ole MINKÄÄNLAISTA logiikkaa – ei aakkosjärjestystä, ei päiväjärjestystä, puhumattakaan koordinaateista (mitkä olisi helppo implementoida koska paketeissa on viivakoodit) – käy usein niin että virkailija ei sitä pakettia löydä ja sanoo asiakkaalle että “It should be somewhere on that shelf / in that pile, can you look for it yourself?” ja siirtyy olemaan palvelematta seuraavaa asiakasta. Silloinkin kun virkailija sen paketin löytää itse, menee usein minuuttitolkulla kun he käyvät about kaikki paketit läpi.. on kaiken kaikkiaan vaikea kuvitella miten postin tapaisella laitoksella voi loppupään logistiikka olla noin hakusessa.

Pitää kuitenkin todeta että koskaan ei ole (vielä) paketteja hukkunut suuntaan tai toiseen, että ei systeemi kuitenkaan totaalisen toimimaton ole. Lisäksi posti kulkee ihan kohtuullisessa ajassa (n. 7pv Suomeen tai sieltä tännepäin).

Aus -> Fin: Kielletään ilotulitteet

Ilotulitteet ovat Victorian osavaltiossa yksityishenkilöiltä kiellettyjä ilman lisenssiä. Vaikka itse nuorena Suomessa ilotulitteita uutena vuotena harrastinkin, mielestäni tämä on hyvä sääntö. Ottaen huomioon miten holtittomasti ilotulitteita Suomessakin joka vuosi käsitellään, on naapurusto paljon turvallisempi ja miellyttävämpi paikka kun kaikki eivät ammuskele mitä ja miten sattuu.

Täällä toki kieltoa puoltaa vielä se, että vuoden vaihtuessa maasto on yleensä kuiva ja tulipaloja syttyisi ilotulitteista hyvin herkästi. Joka tapauksessa kaupungit järjestävät hienoja ilotulituksia joita on mukava katsella ilman pelkoa siitä että joku älykääpiö päättää laukaista raketteja väkijoukossa (niinkuin Helsingissä käy joka vuosi).

Fin -> Aus: Lämpöeristeet kunniaan

Tästä aiheesta on aikaisemminkin tullut valitettua. Suomessahan talot ovat tunnetusti hyvin eristettyjä – ei toki hyvää hyvyyttään vaan pakosta, koska muuten niissä paleltuu kuoliaaksi talvella. Täällä kun aivan elämälle välttämätöntä eristystarvetta ei ole, on lämpöeristyskin vanhoissa taloissa aika kutakuinkin tuntematon käsite. Uusissa taloissa kriteerit ovat jo parempia, mutta kiristämisen varaa on silti paljon – Victoriassakin kun talvella tarvitaan lämmitystä ja kesällä viilennystä. Lämpötilat ovat kuitenkin vuoden ympäri sen verran inhimillisä että täällä olisi sopivien säädösten kannustamana äärimmäisen helppoa rakentaa passiivienergiataloja; suomalaiset “perus”kivitalot todennäköisesti toimisivat täällä oikein suunnattuna suoraan sellaisina – näin suurten päivälämpötilavaihtelujen paikassa taloon tarvitaan vain sopivasti massaa niin sisälämpötila pysyy mukavan tasaisena ympäri vuoden.

Kuvittelisinkin siis että esim. Jämerä-kivitalon tai vastaavan firman rakennustekninen kokemus yhdistettynä täkäläiseen ympäristötietoisuuteen ja uskaliaampaan arkkitehtuuriin voisi tuottaa varsin hienoja, ympäristöystävällisiä, miellyttäviä, terveellisiä ja kestäviä taloja.

Aus -> Fin: Positiivisuus päällimmäiseksi asenteeksi – Helsingissäkin

Tämä taitaa mennä aika epärealistiseksi toiveeksi, mutta kyllä suomalaiset osaavat olla (toki yleistäen) kauttaaltaan niin alemmuuskompleksista, hapanta, negatiivista ja valittavaa sakkia että ei ihme että suomalaisilla on usein vähintään ujo maine ulkomailla. Helsinki on jostain syystä tässä yleisessä töykeydessä Suomen pahin paikka, vaikka voisi kuvitella toisin, Suomen “metropoli” kun on – Helsinki kuitenkin on maailman mittakaavassa hyvin pieni kaupunki, mutta jostain syystä siellä tuntuu ihmisillä aina olevan kauhea tekokiire. Monet arkipäivän elämän ja ympäristön mukavuutta lisäävät tekijät puuttuvat tyystin: annetaan tilaa liikenteessä, hymyillään vastaantulijoille, vaihdetaan tuntemattomienkin kanssa sana tai pari, ollaan kohteliaita, ei pyyhälletä sokeasti eteenpäin, suhtaudutaan lapsiin ystävällisesti paikasta riippumatta, ei vandalisoida kaikkea mahdollista, ei kusta julkisilla paikoilla jne.

Tiedoksi: Helsinki ei ole, eikä sen kannata yrittää olla, New York jossa töykeys on osa kaupungin brändiä. Kaupunki voi olla moderni, tehokas ja toimiva ilman että siitä puuttuu inhimillisyys ja ystävällisyys.

Fin -> Aus: Lasten päivähoito

Australia on kulttuuriltaan monella tapaa – niin hyvässä kuin pahassakin – tietyllä tapaa vanhanaikainen verrattuna Suomeen. Eräs ilmentymä tästä on että yhteiskunta on rakennettu pääsääntöisesti olettaen että äidit ovat alle kouluikäisten lasten kanssa kotona. Suomen päivähoitojärjestelmä olisikin tänne erittäin tervetullut; kohtalaisen hyvin valvottu, ammattitaitoisen henkilökunnan ylläpitämä, käytännössä ilmainen kokopäivähoito varmalla paikalla toisi tänne monia potentiaalisesti positiivisia yhteiskunnallisia muutoksia. Täällä nykyinen systeemi on että päivähoitopaikkoja ei (ainakaan meillä päin) riitä läheskään kaikille, jonot paikkoihin voivat olla vuosia pitkät sekä hoitopaikkojen kustannukset valtavia, n. $100/päivä/lapsi josta alle puolet saa valtion tukena takaisin. Harvalla on varaa maksaa ainakaan useamman lapsen päivähoidosta, joten äitien osa-aikatyöskentely on täällä valtavasti Suomea yleisempää; osin pakosta, osin tosin myös omasta halusta.

Samaan hengenvetoon on tosin todettava että mielestäni Suomalainen yhteiskunta jossa oletusarvoisesti molemmat vanhemmat ovat kokopäivätöissä ei ole hyväksi sekään, joten kenties tapaaminen mallien puolivälissä olisi tarpeen.

Aus -> Fin: Aidon ruoan puolesta

Tätä aihetta olen sivunnut monestikin, mutta olen äärimmäisen iloinen siitä että Australiassa on erittäin hyvin saatavilla luomuruokaa ja tuoreita kotimaisia vihanneksia ja kasviksia ympäri vuoden. Sen lisäksi ruoan yleinen jalostustaso on täällä merkittävästi alhaisempi kuin Suomessa; erityiskaupat liha-, kala-, ja vihannes/hedelmäkauppoineen ovat hyvin hengissä ja tarjoavat tuoretta ruokaa ja supermarkettienkin eineshyllyt ovat kooltaaan paljon pienempiä kuin Suomessa. Esimerkiksi Suomessa lähes peruselintarvikkeeksi laskettavia hunajamarinoituja kanasuikaleita on turha etsiä. Jos siis kotona ruokaa laittaa, ruoan valmistukseen voi hyvinkin kulua enemmän aikaa kuin Suomessa – mutta toisaalta ainekset ovat väkisinkin vähemmän jalostettuja ja terveellisempiä.

Luomuruoan ja luomumaatalouden hyödyistä käydään välillä kiivastakin keskustelua. Eräs käsittämättömimmistä mielipiteistä mihin viime aikoina olen törmännyt oli tämä artikkeli Hesarissa jossa tähtitieteen professori(!) syyttää luomuruokaa pseudouskonnolliseksi liikkeeksi. Luomuruoan terveellisyydestä sekä ihmisille että maaperälle on kuitenkin olemassa kasvava määrä tutkimustietoa, esimerkiksi:

• Rodale Institute: Farming Systems Trial
• Journal of Agricultural and Food Chemistry: Influence of Organic versus Conventional Agricultural Practice on the Antioxidant Microconstituent Content of Tomatoes and Derived Purees; Consequences on Antioxidant Plasma Status in Humans
• Danish Institute of Agricultural Sciences: Higher antioxidant content in organic milk than in conventional milk due to feeding strategy
• Journal of Agricultural and Food Chemistry: Nutrients and Antioxidant Molecules in Yellow Plums (Prunus domestica L.) from Conventional and Organic Productions:  A Comparative Study
• Critical Reviews in Food Science and Nutrition: Evaluation of the Micronutrient Composition of Plant Foods Produced by Organic and Conventional Agricultural Methods
• Sustainable Agriculture Vol 2: Nutritional Quality and Safety of Organic Food

Suurimmassa osassa Melbournea sähköjohdot kulkevat kaupunkialueellakin vielä ilmassa perinteisten sähkötolppien varassa. Vain uudemmilla asuinalueilla, keskustassa ja osassa lähiöiden keskuksia sähköjohdot ovat maan alla, joten katukuva on näissä paikoissa vähän siistimpi. Toki tolppasähkö on helpompi ja halvempi rakentaa, sekä viat helpompi korjata – toisaalta se on myös vika-alttiimpi ja “parhaissa” paikoissa loputon johtosekamelska näyttää ainakin minun mielestäni jotakuinkin epäsiistille. Loputtomista sähkötolpista on kuitenkin muunkinlaista harmia – nimittäin itsenimeämäni ilmiö nimeltä “Y-puut”, tähän tapaan:

Lähes poikkeuksetta kadut ovat täällä nimittäin kauniisti puilla reunustettuja – ja sähköjohdot kulkevat sitten puiden “keskeltä”. Koska puut voisivat tuulessa heiluessaan repiä johdot alas, on tehty teoriassa loogisesti eli trimmattu puista keskusta pois. Nämä Y-kirjaimen malliset puut ovat kuitenkin mielestäni vähintään typerän näköisiä, mutta tulevat näyttämään tuolta vielä vuosikaudet sen jälkeenkin kun johdot ehkä joskus kaivetaan maan alle. Tulee myös mieleen että eikö tuollainen vahva kasvun sivulle ohjailu väkisin heikennä puun hyvinvointia ja rakennetta ja siten osaltaan edistä niiden myrskyssä kaatumista johtojen päälle.

Täällä kenties yllättäen suurin tarve maanalaisille sähkökaapeleille on kuitenkin maaseudulla; sähköjohdot nimittäin ovat suuri riski tulipaloille kuivassa maastossa, ja suuri osa tuhoisan Black Saturday:n tulipaloista muutama vuosi sitten olikin lähtöisin sähköjohdoista. Yksi keskeisistä suosituksista metsäpalojen estämiselle onkin sähköjohtojen kaivaminen maahan, joka luonnollisesti maksaa paljon. Nämäkin suunnitelmat siis keskittyvät enimmäkseen maaseudulle, enkä ole huomannut että kukaan suunnittelisi tosissaan kaupunkialueen olemassaolevien ilmakaapeleiden kaivamista maahan.

Aiheeseen liittyen Powercor, eräs paikallisista sähköverkon operaattoreista, on julkaissut mielenkiintoisen oppaan nimeltä “Planting Trees Near Power Lines” [PDF] joka toimii paitsi puiden istuttajien oppaana myös hyvänä yleiskatsauksena alueen yleisimpiin puihin ja niiden kokoon ja ominaisuuksiin.

Vaikka on näistä ilmasähköjohdoista iloakin, ainakin joillekin; opossumit nimittäin ravaavat lankoja pitkin, käyttäen niitä oikoreittinä matkalla puusta toiseen

Erilaiset tieturvallisuuskampanjat ovat eräs asia miltä on täällä vaikea liikenteessä välttyä. Victoriassa etenkin TAC:in (Traffic Accident Commission) kampanjat ovat vahvasti esillä, niin ylinopeuden kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ajamista vastaan. Mielestäni molempien kampanijointi on täällä toteutettu tehokkaasti – ainakin kommunikointi on näkyvää, suoraa, realistista ja shokeeraavaakin, niinkuin aihe huomioon ottaen kuuluu ollakin. Lukuisten tienvarsi”mainosten” lisäksi televisiomainokset ovat vahvasti esillä – esimerkiksi tämä koostemainos on takuulla vetoavampi kuin Suomessa vuosikausia harrastut tylsät “jos otat, et aja“-kampanjat:

TAC:illa on eri teemoista monta muutakin mainosta, ja kieli on suoraa, kuten tässä yleisesti käytettyä “Only a little bit over? You bloody idiot.”-teemaa hyödyntävässä mainoksessa:

Samoin kuin Suomessa, Victoriassa järjestetään puhallutusratsioita kaikille – näinhän ei ole esim. Yhdysvalloissa joissa poliisi tarvitsee yleensä jonkun (edes teko-) syyn autoilijan pysäyttämiseen eikä kaikkien puhallutusta yleensä harrasteta. Suurempia ratsioita kutsuaan termillä “booze bus”, joka tulee isosta linja-autosta jota testausratsioissa käytetään; Victoriassa näissä voidaan testata myös huumeiden käyttöä.

Promilleraja täällä on sama kuin Suomessa, puoli promillea, ja L- ja P-kilvillä ajettaessa nolla. Samoin kuin Suomessa, rajan laskemista käydään ajoittain keskustelua, mutta tiedossa ei ole välittömiä muutoksia promillerajaan.

Mitä sitten sanovat tilastot? Victoriassa kuoli vuonna 2011 tieliikenteessä yhteensä 288 ihmistä, joka sattumalta on täsmälleen sama määrä kuin Suomessa. Suomi ja Victoria ovat lähes suoraan vertailukelpoisia alueita niin väestöltään kuin autojen määrässäkin; ihmisiä Victoriassa on 5.5 miljoonaa, Suomessa 5.4 miljoonaa. Victoriassa autoja on 4.2 miljoonaa, Suomessa 4.6 miljoonaa – Suomen pinta-ala tosin on noin 40% suurempi kuin Victorian.

Karkeasti ottaen liikenneturvallisuus on siis samalla tasolla Victoriassa ja Suomessa. Lieneekin mahdotonta tarkkaan sanoa mikä minkäkin säännön tai valistuksen osuus on kummassakin paikassa ollut että taso on saatu tippumaan niinkin alas. Australian sisäiset erot muuten ovat yllättävänkin suuria, tässäkin asiassa; siinä missä New South Walesissa oli liikennekuolemia väestöön suhteutettuna suunnilleen yhtä paljon kuin Victoriassa (~5.2/100,000/vuosi), Queenslandissa oltiin hiukan korkeammalla (~6/100,000/vuosi) ja Western Australian osavaltiossa liikennekuolemia oli väestöön suhteutettuna peräti 50% enemmän kuin Victoriassa (7.8/100,000/vuosi). Northern Territory huitelee kuitenkin aivan omissa sfääreissään yli 22 liikennekuolemalla per 100,000 asukasta per vuosi.