Kompensoidaanpa taannoista pitkää taukoa kirjoittamalla superpitkä postaus työnhausta Australiassa. Kerron tässä omista kokemuksistani työnhausta täällä sekä yritän tarjota vinkkejä miten moista haastetta kannattaa lähestyä.
Taustaa
Kuten vanhat lukijat tietävät, taustamme Australiaan muuttaessa oli sellainen että olin ollut muutettaessa yli 10 vuotta töissä ICT-alalla Suomessa ja Yhdysvalloissa. Vaimon suunnitelma oli / on olla pienten lasten kanssa kotona ilman aikomusta välittömästä töihinpaluusta. Minulla ei muutettaessa ollut mitään tietoa työpaikasta joten luotin – joidenkin mielestä rohkeasti, varmasti joidenkin mielestä tyhmänrohkeasti – että työpaikka löytyy kohtuullisessa ajassa päällä olleesta talouskriisistä huolimatta. Ajattelin listata työnhaussa kerääntyneistä kokemuksista ja vinkeistä tällaisen postauksen josta toivottavasti on jollekin muulle joskus hyötyä työpaikan metsästämisessä.
Kaikkien tilanne ja tavoitetyöpaikka on tietysti erilainen. Koska itse hain pitkällä työkokemuksella alan ammattilaisen paikkaa isosta kaupungista (Melbourne), nämä kokemukset eivät niinkään sovellu ns. “matalan koulutustason” paikkoja hakeville kuten tarjoilijoille, kausiluontoisille maataloustyöntekijöille yms tyypillisille Working Holiday-viisumin haltijoiden paikoille. Toivottavasti tästä kuitenkin saa jonkinlaisen käsityksen mihin on päätänsä pistämässä ja miten se kannattaa sinne pistää jos Australiasta haluaa omatoimisesti paikan päältä hakea töitä.
Esivaatimukset
Työlupa on luonnollisesti oltava olemassa ellei työnantaja sponsoroi viisumia – tosin jos sinulla on työnantajan sponsorointi, tuskin tätä lukisitkaan.. Meille oli myönnetty permanent resident-viisumit; niiden turvin saa kutakuinkin samat edut kuin kansalaisetkin lukuunottamatta esim.työttömyyspäivärahoja ensimmäisen kahden vuoden ajalta. Working Holiday-viisumi on nuorten huomattavan helppo saada, mutta se on rajoitustensa vuoksi huonommassa asemassa permanent resident-viisumien kanssa. Kaikentyyppisiä hommia ei WH-viisumilla välttämättä kovin helposti saa.
On myös oltava rahaa elämiseen ja olemiseen. Miten paljon riippuu elämäntilanteesta ja toivotusta elintasosta työnhaun aikana joten on mahdotonta sanoa summia, mutta minimissään pitäisi olla varaa elää 6kk ilman töitä.
Hyvä itsetunto ja motivaatiota työnhakuun on myös löydyttävä; eteen tulee väistämättä hakemusten hylkäyksiä toisensa perään, katteettomia lupauksia, harhaanjohtavia ja hyödyttömiä agentteja, epäaitoja työpaikkailmoituksia, valituksia paikallisen kokemuksen puutteesta jne. Toisin sanoen ihan normaaleja työnhakuun liittyviä hankaluuksia joiden kanssa on vaan elettävä maassa kuin maassa.
Koska eri maiden koulutukset ja niiden sisältö vaihtelevat, voi ammatista riippuen joutua tekemään erilaisia testejä, pitkän ajan työharjoittelua ja mahdollisesti suorittamaan kurssejakin ennen kuin saa paikallisen ammatinharjoittamisoikeuden. ICT-alalla tällaisia “muodollisuuksia” ei onneksi ole, joten ei niistä tässä yhteydessä sen enempää.
Viimeiseksi on syytä muistaa että työnhaku on työtä. On oltava valmis ja riittävän kurinalainen hakemaan töitä viikko toisensa perään, 6-8h päivässä. Sanon “vain” 6-8h päivässä koska työnhaku on rankkaa ja rentoutumiselle, akkujen lataamiselle, muulle elämälle ja mahdolliselle perheellekin on löydyttävä aikaa.
Miten nopeasti työpaikan löytää?
Vaikka on tapauksia joissa työpaikka on löytynyt hyvinkin nopeasti (parissa viikossa), on syytä varautua elämään säästöillään huomattavasti pidempään. Asiantuntijatehtäviä etsiessä 2-6kk aktiivista työnhakua on normaali aika ensimmäisen kunnollisen työpaikan löytymiseen, joten vähintään muutamaan kuukauteen on syytä henkisesti varautua.
Palkka ja asema – onko alkuun tyydyttävä vähempään kuin edellisessä kotimaassa?
Ehkä, ehkä ei.
Monesti kuulee aivan sinänsä paikkansa pitäviä neuvoja että tuoreen maahanmuuttajan on tyydyttävä joko aloittamaan alemmalta tasolta kuin hommat mitä kotimaassaan teki ja/tai on alkuun tyydyttävä matalampaan palkkatasoon. On varmasti monia aloja joissa tämä pitää paikkansa. ICT-alalla maailma on kuitenkin aika littana siinä mielessä että muualtakin saatu kokemus sekä katsotaan “hyväksyttäväksi” että on jopa arvostettua, etenkin jos työpaikkana on ollut aikaisemmin joku täälläkin tunnettu yritys tai on muuten mahdollista osoittaa ammattitaitonsa.
Palkkataso vaihtelee aloittain paljonkin. ICT-alalla nyrkkisääntönä voitaisiin kenties sanoa että palkat ovat täällä 10-30% parempia kuin Suomessa vastaavista hommista, toki myös vaihtokurssista riippuen. Palkka ei missään nimessä ole yhtä suuri kuin esim. Yhdysvalloissa, mutta rahojen riittämistä ajatellen on muistettava että moni asia on täällä kuitenkin halvempi kuin Suomessa. Lisäksi 10%-yksikköä matalampi verotus lisää eroa positiiviseen suuntaan käteen jäävän palkan suhteen. Jos ykköstavoite on rikastua, ei Australiaan kuitenkaan kannata tulla; suuntaa silloin ennemmin Yhdysvaltoihin.
Eri alojen keskipalkoista voi etsiä tietoa seuraavista paikoista; palkkatoivetta kysyttäessä on syytä pitäytyä korkeintaan keskihaarukassa eikä lähteä heti esittämään kovin korkeita palkkavaatimuksia.
Palkkapakettia (remuneration) selvittäessä on syytä muistaa että Australiassa ei käytännössä ole valtion eläkettä lainkaan. Sen sijaan työnantajat ovat velvollisia pistämäään vähintään 9% peruspalkan päälle työntekijän valitsemaan eläkerahastoon, ns. “superannuation fund” tai lyhyesti “super”iin. Joskus tämä on mukana ilmoitetussa palkassa (esim. “80k including super”), joskus ei (“70k + super”) joten tämä kannattaa tarkistaa.
CV / Resume
CV:tä ensinnäkin kutsutaan resumeksi ja sen tyypillinen pituus on 2-3 sivua. Tärkeää resumessa on esim:
- Paikallinen osoite ja paikallinen puhelinnumero. Myös permanent resident-status, jos sellaisen omaa, on syytä tuoda esille. Viisumistatusta kysytään lähes aina.
- Moitteeton englanninkieli. Tarkistuta paikallisella jos et ole varma että kaikki on oikein.
- Työkokemus mahdollisimman konkreettisine saavutuksineen; kuitenkin amerikkalaistyyliseen “Toin yksin firmalle 100 miljoonaa dollaria uutta liikevaihtoa “-tyyppisiin liioitteluihin suhtaudutaan vähintäänkin nihkeästi, mutta toisaalta suomalainen perustylsä “vedin projekteja” ei myöskään ole sopiva lähestymistapa.
- Kielitaito ja tärkeimmät tekniset ym taidot omana listanaan
- Hakijan omaa kuvaa resumessa EI saa olla! Monissa maissa kuva on hyvä erottautumiskeino mutta Australiassa kuva ei ole hyväksyttävä elementti. Sille korkeintaan naureskellaan.
Resumen lisäksi LinkedIn-profiili on syytä olla kunnossa, sitä käytetään täällä kohtalaisen aktiivisesti. LinkedIn:in kautta on myös kätevää verkostoitua, josta enemmän myöhemmin.
Käyntikortit
Oma käyntikortti nimellä ja paikallisilla yhteystiedoilla on hyvä olla olemassa. Etenkin verkostoitumistilanteissa (kts. jäljempänä) on hyvä että on antaa jotain “kättä pidempää” mistä sinut muistetaan ja mistä yhteystiedot tarvittaessa saa helposti. Persoonallinen ja ammattimainen käyntikortti on plussaa, mutta peruskorttikin on ehdottomasti parempi kuin ei mitään.
Agentit / työnhakufirmat
Suuri osa työpaikoista menee – valitettavasti – niinkutsuttujen agenttien kautta. Ensikarsinnan ja ensimmäisen haastattelukierroksen hoitavat agentit jotka sitten suosittelevat joitakin hakijoita asiakasyrityksille. Agentteja on pilvin pimein, kaikentasoisia ja kaiken kokoisia mutta pääsääntöisesti ihmisillä on agenteista huonoja kokemuksia. Kaikille ei kannata resumetaan antaa, vaan yrittää tavata omaan alaan erikoistuneita agentteja ja olla aktiivisesti yhteydessä niihin ketkä vaikuttavat kunnollisilta. Kun ensikontakti on tehty, agenteille voi soitella esim. parin viikon välein ja tiedustella tilannetta.
Jotkin firmat onneksi harrastavat suoraankin hakua, jolloin hakemukset jätetään useimmiten ko. firman www-sivuilla tai esim. Seek:in kautta – työnhakusivustot kuten Seek ovat vain ilmoitussivustoja, eivät agentteja.
Alla joitakin ICT-alaa hoitavia agentteja jotka osoittautuivat Melbournessa ihan siedettäviksi – yhdenkään kautta en saanut töitä, mutta muuten näistä on kohtuullisen hyviä kokemuksia:
Centrelink / “työvoimatoimisto”
Centrelink vastaa täällä työvoimatoimistoa. Saavuttaessa maahan on hyvä rekisteröityä heille työnhakijaksi; teoriassa heiltä saa apua työnhakuun, mutta (ihan hyvän) informaation lisäksi muuta apua on turha odottaa kovin pian. Ongelmana on se, että tämänhetkisen politiikan mukaisesti toimistot keskittyvät palvelemaan pitkäaikaistyöttömiä eivätkä pistä vuoksesi tikkuakaan ristiin ennen kuin olet ollut vähintään 3kk työttömänä ja hakenut sinä aikana itsenäisesti töitä. 3kk:n jälkeen tapahtuu jotain vähän enemmän, mutta en – onneksi – tiedä mitä.
Verkostoituminen
Kuten monessa muussakin maassa, suurin osa työpaikoista täytetään ilman julkista hakua – arviot näiden “piilotyöpaikkojen” osuudesta ICT-alalla vaihtelevat 70-85% välillä joten verkostoituminen on tärkeää. Verkostoitumisesta on kirjoitettu kirjojakin, mutta ideana on tavata oman alan ihmisiä – vaikka kahvin merkeissä – mahdollisimman laajalti ja luoda paikallisia kontakteja. Uusia ihmisiä tavattaessa ei saa missään nimessä esittää asiaansa niin että “tarvitsen töitä, voitko auttaa?” vaikka työpaikan toive on toki syytä tuoda esille hienovaraisemmin. Hyvin harvalla ihmisellä on suoraan tarjota töitä, mutta verkostojen kautta niitä usein ajan kanssa löytyy.
Mistä sitten löytää oman alan ihmisiä? ICT-alalla Melbournessa kannattaa harkita ainakin seuraavia aloituspisteitä:
- ACS:n eli Australian Computer Society:n tilaisuudet; jäsenyys maksaa mutta on sen arvoista. Jos on tietoliikennealalla, kannattaa liittyä myös ACS:n alla toimivaan Telecommunications Society:yn ja osallistua heidän tilaisuuksiin.
- Mobile Monday on mobiilialan ihmisille suunnattu tapaaminen mielenkiintoisine esityksineen.
- Jelly! on eräänlainen työskentelytila johon eri alojen (usein IT- tai luovien alojen) ihmiset tulevat tapaamaan muita ja tekemään töitä ja ideoimaan yhdessä päiväksi. Kannattaa osallistua!
- Newcomers network:in tilaisuudessa Living, Working and Networking in Melbourne on hyvä käydä verkostoitumassa ja kuuntelemassa vinkkejä riippumatta siitä millä alalla on.
Aivan hyvin voi myös lähestyä kiinnostavien yritysten avainhenkilöitä esim. LinkedIn:in välityksellä suoraan ja kysyä olisiko heillä aikaa jutella alan paikallisesta tilanteesta kahvin merkeissä tms. Australialaiset ovat hyvin avuliaita ja kieltäytyvät äärimmäisen harvoin – vaikka moinen tuntemattoman ihmisen lähestyminen ja kahvi- tai lounastapaamisen pyytäminen tuntuu suomalaiselta helposti oudolta, kannattaa moiset ennakkoluulot koittaa hälventää. Mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen kannattaa aina!
Montaa “alkupistettä” ei välttämättä tarvita; yritä saada jokaiselta tapaamaltasi henkilöltä vähintään kahden muun henkilön nimet ketä voisit myös tavata. Näiden utelun voi luontevasti hoitaa yksinkertaisesti kysymällä “Who else can you think of that I should speak to about the industry here?” – yleensä kontakteja tulee näin helposti lisää.
Paikallinen kokemus
Eräs “vaatimus” mitä voi kuulla useinkin, haetun paikan luonteesta riippuen, on “local experience” – eli paikallinen työkokemus. Tätä vastikään maahan tulleella henkilöllä ei luonnollisestikaan ole ja usein haku jopa tyssää siihen. Valaistuneemmat ihmiset toki tajuavat että monilla aloilla ulkomainen kokemus ja sen mukanaan tuoma erilainen perspektiivi on pelkästään positiivista, joten suinkaan aina tämä ei ole ongelma. Jos paikallisen kokemuksen puutetta yritetään käyttää syynä lopettaa keskustelu, voi hyvin pistää vähän vastaan ja todeta että omasta mielestä kokemus muualta tuo yritykseen arvokasta uutta näkökulmaa ja tietoa.
Jos ja kun työkokemusta on Euroopasta ja kenties muistakin maista, kannattaa se tuoda esille. Eurooppalaista kokemusta arvostetaan merkittävästi enemmän kuin esim. intialaista, joten siinä mielessä suomalaisella hakijalla on etulyöntiasema intialaisiin (ja niitähän riittää!) verrattuna.
Työpaikkailmoitukset
Linkkipalkista oikealta löytyy linkkejä erinäisiin online-ilmoituspaikkoihin. Seek.com on ylivoimaisesti suosituin, mutta kannattaa myös tarkistaa potentiaalisten työnantajien nettisivut. Lisäksi kaikki firmat eivät vieläkään ilmoittele paikoista netissä; lauantain suurimpien sanomalehtien (The Age, The Australian) työpaikkaliitteitä kannattaa siis myös seurata.
Kausivaihtelut
Kuten Suomessakin kesäkaudella, rekrytoiminta hiljenee täällä huomattavasti kuukaudeksi-pariksi kesällä. Joulukuun alussa toiminta alkaa hiljenemään ja joulukuun puolivälistä tammikuun loppuun on vuoden hiljaisin aika työnhaun suhteen. Monet sanoivat minullekin että jos ei saa työpaikkaa joulukuun puoliväliin mennessä, voi samantien viettää seuraavat kuusi viikkoa rannalla lomaillen koska mitään ei kuitenkaan ole tällöin saatavilla. Toki poikkeuksia löytyy mutta pääsääntönä siis näin.
Haastattelut & referenssit
Haastattelukierroksia voi paikasta riippuen olla yksi, kaksi, kolme tai vaikka viisi. Jos haku on agentin kautta, hoitaa agentti ensimmäisen haastattelukierroksen. Agentit eivät ole ko. paikan asiantuntijoita, joten kovin teknisiä tai yksityiskohtaisia kysymyksiä heidän taholtaan on turha odottaa – ja yhtä turha heiltä kysyä.
Kun päästään itse rekrytoivaan yritykseen (suoraan tai agenttikierroksen jälkeen) haastattelijana on tyypillisesti rekrytoiva esimies, hänen esimiehensä sekä mahdollisesti tulevia kollegoja; usein ensimmäisellä kierroksella vain rekrytoiva esimies. Mielestäni haastattelut eivät täällä merkittävästi poikenneet Suomen vastaavista; oman alan asioita kysellään, voi olla että eteen tulee tehtäväksi yksinkertaisia testejä yms. Ei kannata hämääntyä oudoistakaan kysymyksistä; minua esimerkiksi pyydettiin arvioimaan miten monta pianonvirittäjää Melbournssa on ja ohjeistettiin tekemään päättelytyö ääneen – tarkoituksena oli siis tarkkailla miten analyyttisesti asioita selvittää. Psykologisia testejäkin käytetään, mutta omalle kohdalleni niitä ei sattunut.
Kun prosessissa on päästy niin pitkälle että hakijoita on jäljellä vaan pari, tehdään usein referenssitarkistukset. Referenssit on siis syytä olla kunnossa (etukäteen!) ja yleensä pyydetään antamaan parin-kolmen henkilön yhteystiedot. Edellisen työpaikan esimies on ehkä paras referenssi, olettaen että hänellä on sinusta positiivista sanottavaa ja se onnistuu englanniksi. Muita potentiaalisia ovat esim. vanhat työkaverit tai asiakkaat.
Ehkä hieman yllättäen näille referensseille myös soitetaan ja kysellään normaaliin tapaan mitä mieltä sinusta ovat ja miten olet hommasi tehnyt yms. Muista kysyä referensseiltä etukäteen lupa yhteystietojen antamiseen ja varoita myös että voi tulla puhelu – ja muistuta täkäläisiä aikaerosta etteivät mene soittamaan Suomeen liian aikaisin päivästä.
Muita vinkkejä
- Huumori on olennainen osa elämää Australiassa; huumorin lajina itsensä likoon pistäminen ja kuivahko ironinen “self-deprecating”-tyylinen huumori toimii parhaiten. Kuten normaalia kaikkialla, tuoreena maahantulijana ei kannata heti lähteä arvostelemaan maan tapoja tai jonkun asian toimimattomuutta.
- Työhaastatteluun on syytä pukeutua siististi. Miehille puku päälle, tosin kravatin voi usein jättää pois liian jäykkyyden välttämiseksi.
- Ole ajoissa haastatelussa. Toisin kuin monet ovat sanoneet, oman kokemukseni mukaan Australialaiset (tai Melbournelaiset?) ovat pääsääntöisesti täsmällisiä. Soita jos myöhästyt.
Miten sitten kävikään?
Itse ehdin hakea aktiivisesti töitä pari kuukautta ennen kuin löysin sopivan paikan. En ottanut vastaan ensimmäistä – enkä toistakaan – tarjottua paikkaa koska yritin metsästää itselleni paremmin sopivaa paikkaa, joka sitten löytyikin.
Työhakemuksia lähetin lähemmäs sata joista ehkä 20 enemmän ajatuksella kirjoitettuja – eli oikeasti työnkuvaan muokattuine resumeineen, cover lettereineen yms. Haastatteluissa olin muutamaan paikkaan ja puheluita hakemusten perään soittelin kymmeniä. Keskityin kuitenkin hakemusten lähettämisen sijaan pääasiassa verkostoitumiseen ja tapasinkin kahvin tai lounaan merkeissä yli 50 alan ihmistä. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä ihmisiä ja monesta on ollut paljon apua esim. lisäkontaktien saamiseen, resume:n “paikallistamiseen” yms. Agenttejakin tapasin kymmenisen kappaletta. Työpaikan kuitenkin, ironista kyllä, sain ihan julkisessa haussa olleeseen paikkaan hakemisen pohjalta – ilman agentteja välikätenä.
Koska kyseessä oli iso firma, oletin työnhakuprosessin kestävän pitkään. Toisin kuitenkin kävi; netitse hakemuksen jättämisestä kahden viikon päästä oli ensimmäinen haastattelu rekrytoivan esimiehen ja hänen kollegansa kanssa. Ensimmäinen haastattelu keskittyi melko teknisiin asioihin (mukaanlukien edellämainittu pianonvirittäjätehtävä) normaalien “kerro kolme vahvuuttasi”-tyyppisten kysymysten lisäksi.
Siitä viikon päästä oli toinen haastattelu jossa oli paikalla pomoja kolmelta tasolta ylöspäin. Tämä haastattelu keskittyi enemmän mielipiteisiin alan kehityksestä ja olikin enemmän keskustelu/väittely kuin haastattelu. Saman päivän iltana minulta kysyttiin kahta referenssiä jotka toimitin heti. Seuraavana päivänä firmasta oli soitettu molemmille antamilleni referensseille ja sitä seuraavana päivänä he soittivat ja tekivät minulle tarjouksen. Hyväksyin suullisesti tarjouksen, kävin seuraavalla viikolla allekirjoittamassa sopparin ja aloitin työt reilun viikon päästä allekirjoituksesta. Sitten kun alkoi tapahtua, kaikki tapahtui siis hämmästyttävän nopeasti!
