Kirjoittanut sim | lokakuu 17, 2017

Perspektiivi

Yksi maisema, monta perspektiiviä. Mitä näet näissä lenkkipolun varrelta otetuissa varsin tavanomaisissa kuvissa?

Ensimmäisenä tietysti tulee ehkä mieleen itsestäänselvät asiat, kuten luonto, puut ja ehkä auringonpaiste. Mutta mitä kaikkea kuvassa onkaan?

  • Luonto. Lienee selvää että paikka on luonnonläheinen; kuvissahan ei paljon muuta näykään. Rauhoittava ympäristö johon ei juuri muita kuin luonnonääniä kuulu.
  • Polttoaine. Toisaalta kuvat ovat myös täynnä polttoainetta. Tämä tulee väkisin mieleen näin tulipalokauden alussa; eukalyptuspuut ja muu kesän myötä kuivuva kasvillisuus muodostaa todellisen riskin kuumina kesäpäivinä. Etenkin kun tätä kohtaa puronvarsialueesta tavataan pitää enimmäkseen luonnontilassa. 
  • Vesi. Aina tervetullut elementti; Australiassa monet pienemmät – ja välillä isommatkin – purot ja joet kuivuvat kesällä olemattomiin, mutta tähän lähipuroon riittää jostain aina ainakin vähän vettä.
  • Käärmeet. Se samainen vesi houkuttelee paikalle myös vähemmän toivottuja eläimiä; käärmeitä. Jokien ja purojen varrella niitä väistämättä täällä on, ja ne ovat luokitukseltaan lajista riippuen jotain väliltä myrkyllinen-tosi myrkyllinen-erittäin myrkyllinen. Huoletonta samoilua tiheässä heinikossa on siis fiksua välttää, ja katsoa vähän mihin kävelee jos polulta poistuu.
  • Ylirakentaminen. Vaikka taustalla vain vilahtaa talo, on se osa noin parinkymmenen paritalon rykelmää. Niiden rakentamista tuohon tyhjälle tontille seurasi vuosien taistelu rakentajan, kunnan ja rakentamisen vastustajien kesken – homma päätyi oikeuteen asti, ja alkuperäinen suunnitelma noin 30 talon ryppäästä kutistui kolmanneksella. Talot olivat kysyttyjä, ja kaikki oli myyty monta kuukautta ennen niiden valmistumista. Pihaa ko. paritaloissa on mitättömästi – ehkä sadan neliön verran – mutta ympäristön avoin luonto toki kompensoi tätä. Moni paikallinen asukas ei näin tiiviistä uudisrakentamisesta tykkää.
  • Varjo. Kesän myötä puiden tuoma varjo on erinomainen juttu. Niin erinomainen että jo valmiiksi paljon puita omaava kuntamme on viime vuosina istuttanut lisää puita esim.
    sellaisten teiden varsille joissa kävelytiet ovat muuten vailla paahteelta suojaavaa varjoa.
  • Muut eläimet; onneksi ympäristö houkuttelee muitakin eläimiä kuin niitä käärmeitä. Papukaijojen ja kakadujen äänet pitävät yleensä täällä äänimaailmaa hallussaan, ja muitakin lintuja on runsaasti. Purossa uiskentelee todistetusti platypuksia, vaikka päivisin niiden näkeminen onkin harvinaista. Echidnoihin olen myös törmännyt. Ja liskoihin.
  • Rauha. Koskaan tässä kohdassa ei ole hiljaista; mutta rauhallista sen sijaan on lähes aina. Eikö ole jännä juttu että luonnon äänet eivät juuri koskaan ärsytä, kun taas ihmisten laitteiden synnyttämät äänet harvoin ovat miellyttäviä?
  • Valo – ja Pimeys. Kuvassa on tietysti aurinkoista eikä valosta ole puutetta, kuten ei yleensä päivisin ole. Ilta onkin sitten eri asia. Lenkkipolut, sellaiset mitkä eivät sijaitse autotien vieressä, eivät ole täällä koskaan valaistuja. Kun aurinko laskee, laskeutuu seudun ylle myös pimeys. Välillä tämä harmittaa kun olisi kiva lenkkeillä illemmallakin, mutta ylös tähtiä katsoessa sitä osaa olla valosaasteen puutteesta kiitollinenkin.
  • Tuoksu. Kuvasta on sitä mahdotonta välittää, mutta eukalyptuspuiden tuoksu on välillä, etenkin sateen jälkeen, huumaava(n ihana). 
Mainokset
Kirjoittanut sim | lokakuu 2, 2017

Australialais-suomalainen keittiö

Ulkosuomalaisten blogit-ryhmässä on viime viikkoina ollut meneillään jonkun sortin keittiöidenesittelykampanja. Näin kokkausihmisenä postaukset ovat olleet kiinnostavia, joten kannetaanpa oma korsi kekoon kun yhtään keittiötä ei ole vielä Australiasta ollut esillä.

Miltä siis näyttää australialainen keittiö? Tai pitää sanoa australialais-suomalainen, koska olimme muutama vuosi sitten siitä onnellisessa asemassa että suunnittelimme arkkitehdin avustuksella koko talon itse, joten pääsin toteuttamaan juuri sellaisen keittiön kun halusin. Perheessämme keittiö on usein se elämän keskipiste, joten sen suunnitteluun ja varustukseen panostettiin keskimääräistä enemmän.

Itse laitan ruokaa käytännössä joka päivä sekä leivon kohtalaisen paljon, joten oli tärkeää että kaikki toimii hyvin. Tässä on nyt tulos, joka muutaman vuoden asumisen jälkeen on osoittautunut erittäin hyväksi. (Hienompien eli ensimmäisten kahden kuvien copyright Lisbeth Grosmann, arkkitehdin palkkaama valokuvajaa joka dokumentoi valmiin talon)

Jo tästä käy ilmi että kyseessä on avokeittiö, joka on Australiassa tyypillistä. Keittiöalueen rajana toimii iso baaripöytä (samoin varsin tyypillistä), ja tila on auki kuvan ottosuunnassa sijaitsevaan ruokailutilaan. Samassa avotilassa on myös ns. olohuone.

Aika tyypillistä on myös valoisuus – australialaisissa taloissa on suomalaisiin verrattuna isot ikkunat, joten valoa tulvii sisälle; tästä ”pääoleskelutilasta” on meilläkin ikkunoita jokaiseen neljään pääilmansuuntaan. Koko talo on itse asiassa suunniteltu niin että mistään kohtaa taloa ei ole yli viittä metriä ikkunaan, joten missään ei tarvita päiväsaikaan keinovaloa. Silloin kun keittiössä keinovaloa tarvitaan, saadaan sitä baaripöydän päällä olevasta pitkästä LED-valosta, lieden valoista ja kattoon upotetuista säädettävistä alavalaisimista.

Keittiötasot ovat kvartsikomposiittimateriaalia, joka on kenties se yleisin ratkaisu uusissa taloissa. Vanhemmissa näkyy kaikkea väliltä puu ja luonnonkivi. Yleiskuvassa näkyy myös keittiötasojen taustalla seinässä oleva splashback – tässä tapauksessa valkoinen lasinen sellainen, jonka ideana on siis että roiskeet saa maalipintaa helpommin pyyhittyä siitä pois.

Yksityiskohdista lisää alla, joista tulee ilmi niin australialaisia, suomalaisia kuin vain omiakin juttuja. Ensimmäinen potentiaalisesti pohjoismaalaistyyppiseksi laskettava yksityiskohta on IKEA:n baarituolit, vaikka ovatkin täältä hankittuja. Isoa baaripöytää käytetään paitsi työtasona, myös aamupalan syöntiin ja aika usein kaikkeen muuhunkin ruokailuun.

Yleiskuvasta näkyy myös kohtuutyypillinen jääkaappi/pakastin-kombo. Tähän väliin on todettava että toisin kuin monissa Euroopan maissa, Australiassa vuokra-asunnon vuokraan kuuluu täysin varusteltu keittiö, monesti tiskikonetta myöten – paitsi, jostain käsittämättömästä syystä, jääkaappi. Se on vuokralaisen yleensä hankittava itse, joka on vähän rasittava juttu koska eri asuntoihin sopii tietysti usein erilainen jääkaappi.

Kuvassa näkyy myös pienkoneista ainoana aina pöydällä oleva vedenkeitin jota yleensä käytetään teetä varten. Kahvikonetta emme ole hankkineet vaikka kahvia juommekin – se hankitaan ennemmin kahviloista. Muut laitteet, kuten slow cooker, leivänpaahdin, blenderi yms nostetaan tarvittaessa kaapista esille.

Ensimmäisenä yksityiskohtana alla tiskiallas, joka on ihan tavanomainen täkäläinen tupla-allas. Tyypillistä australialaista on myös se, että tiskialtaan yläpuolella on iso ikkuna. Ikkunasta avautuu terassin yli puinen maisema pihaan ja naapurin pihan yli lähistön pelloille aina 30km:n päässä olevan kansallispuiston vuorille asti.

Ikkuna tiskialtaan yllä ei kuitenkaan estänyt meitä lisäämästä keittiön ehdottomasti suomalaisinta ominaisuutta, nimittäin astiankuivauskaappia joka on tuossa ikkunan oikealla puolella. Sikäli kun sieltä pari pisaraa tippuu, tippuvat sitten pöydälle. Suurimman osan tiskeistä hoitaa myös kuvaan päässyt semi-integroitu tiskikone.

Sillon kun tiskejä tiskataan käsin, käytetään täällä muuten ihan normaalia tiskiharjaa; on myös porukkaa joka tiskaa sienellä, mutta tiskiharjoja on joka tapauksessa jokaisessa ruokakaupassa myytävänä joten eivät ole mikään harvinainen juttu.

Epätyypillinen lisäys keittiön varustukseen ovat USB-liittimillä varustetut pistorasiat; se kännykkä kun on usein keittiössä lataamassa kun siellä oleskellaan, joten ajattelin että tyhmää jos pistorasioissa pitää olla aina laturi kiinni. Näin kännykät, tabletit tjsp saa kätevästi ladattua eikä pistorasioita kulu lainkaan. Tämä ei, btw, ole mikään tyypillinen aussiominaisuus 😉 Toisaalta se, että pistorasiat on varustettu suojakytkimillä on standardikamaa.

Toinen oma lisäykseni on baaripöydän päässä sijaitseva integroitu kirjahylly keittokirjoille. Näin ne ovat kätevästi aina saatavilla. Samassa kuvassa näkyy baaripöydän keittiön puolelle integroitu uuni, joka on näin (sen vieressä kuvan ulkopuolella olevan mikron kanssa) poissa näkyvistä mutta silti kätevästi saatavilla. Uuni on käytännössä aina normaali sähköuuni.

Maustekaappiin piilotettuna löytyy liesituuletin, joka on luokkaa lähes-ravintolakeittiötasoinen. Mikään ei ole rasittavampaa kuin pienet hentoiset ulosvedettävät liesituulettimet jotka pitävät hirveää meteliä eivätkä silti vedä yhtään mitään. Niinpä hankin Qasair:in tuplamoottorituulettimen joka vetää parhaimmillaan 1800m3/h:n vauhtia kokkauskäryt ulos kuulostamatta silti vieressä olevalta lentokoneelta. Tykkään.

Kaasuliesi menee kategoriaan ”tyypillinen australialainen” ratkaisu. Välillä käy keittiöpiireissä kova debatti kaasu-vs-induktiolieden paremmuudesta ja molemmat ovatkin hyvinä hyviä, mutta itse nyt vaan satun tykkäämään kaasuliedestä. Täällä ei asunnoissa ole kertaakaan tullut vastaan sitä suomessa perinteistä sähkölevyä tai keraamistakaan liettä – lähes kaikkialla on kaasuliesi ja niissä missä ei ole, on induktio.

Viimeisenä yksityiskohtana taas enemmän oma juttu, veitset seinällä magneettistripillä. Hyvät veitset ovat ehkä tärkeimpiä keittiötyövälineitä joten ei tulisi mieleenkään laittaa niitä tylsistymään laatikkoon – ja esim. puinen veitsiteline veisi turhaan pöytätilaa.

En tekisi oikeutta australialaiselle keittiölle jos tässä yhteydessä ei mainittaisi ulkokeittiötä. Etenkin kesäisin osa, välillä isokin osa, kokkauksesta tapahtuu ausseilla ulkona BBQ:lla eli grillillä; useimmiten omalla mutta myös puistoissa ilmaisilla julkisilla grilleillä (jotka ovat useimmiten siistejä!). Tässä siis keittiön jatke, ulkokeittiö:

On myös joitakin tyypillisiä australialaisia keittiöjuttuja joita meillä ei ole; päällimmäisenä mieleen tulee WIP eli walk-in-pantry, pieni ruokakomerohuone, jotka ovat kohtuuyleisiä.

Joka tapauksessa, tämä varta vasten suunniteltu keittiö toimii suunnitelmien mukaan ja tykkään siitä hirveästi. Ainoa juttu minkä potentiaalisesti tekisin eri tavalla on valita mahdollisesti muusta asunnosta poikkeava lattiamateriaali – öljytty puulattia toki näyttää ja tuntuu hyvältä, mutta väistämättä roiskuvia vesipisaroita saa olla pyyhkimässä lattialta tarpeettoman usein.

Kirjoittanut sim | syyskuu 12, 2017

Lähiöelämän ylistystä

Esikaupunkialueilla tai lähiöillä on usein huono maine asuinpaikkana. Tämä on sikäli kummallista että suurin osa ihmisistä suurimmassa osassa länsimaita asuvat nimenomaan lähiöissä – käsittääkseni vieläpä pääsääntöisesti tyytyväisinä. Joskus lähiöiden huono maine on helppo ymmärtää; on monta kaupunkia joiden lähiöt on suunniteltu lähinnä vain nukkumiseen, jos siihenkään, ja niistä puuttuvatkin paitsi lähes kaikki palvelut myös vapaa-ajan infrastruktuuri.

Kuten on aiemminkin ollut puhetta, Melbourne ei onneksi ole näitä kaupunkeja. Melbournen metropolialue on peräti 9,900km2:n kokoinen (suunnilleen saman kokoinen kuin Uudenmaan lääni siis) ja niitä lähiöitä mahtuu tänne yli 250kpl; useimmat lähiöt ovat omaleimaisia ja täysillä palveluilla varustettuja ja jokaiselle löytyy varmasti oman tyylisenä paikka asua.

Olen aiemmin ollut kokolailla kaupunki-ihminen, ja asunut miljoonakaupunkien keskusta-alueella hyvillä mielin. Täällä Melbournessa asumme kaupungin ja maaseudun rajalla joka on ns. urban growth boundary:n ansiosta hyvin selkeä; UGB:n taakse tiivis rakentaminen on kielletty. Tämä Urban Growth Boundary on meiltä kivenheiton päässä ja keskustaan on linnuntietä 20km – enkä voisi olla asuinpaikkaan tyytyväisempi.

Mikä täällä lähiöasumisessa sitten on niin kivaa? Tässä vaikka Top 5:

  • Luonto on lähellä. Puita on joka puolella. Äänimaailmaa hallitsevat lukuisat linnut ja kesäiltaisin cicadat, ei liikenne. Lähimmille kenguruille kävelee muutaman minuutin. Lähimmälle viinitilalle ajaa muutaman minuutin. Vartissa pääsee jokeen uimaan (makeanveden uimapaikat ovat harvinaisuus Australiassa) ja puolessa tunnissa kansallispuiston metsiin vaeltamaan. Viereisen kadun naapuri pitää mehiläispesiä, joten hunajan saa kirjaimellisesti omista kukista. Toisella ystävällä alle kilometrin päässä on kymmeniä kanoja isoa hedelmätarhaa möyhimässä, joten takuuvarmasti onnellisten kanojen munien saantikin on hoidossa. Täällä on helppo unohtaa asuvansa lähes 5 miljoonan asukkaan kaupungissa.

Lähi(ö)kengurut (kuvat btw suurenevat klikkaamalla):

 

  • Tilaa riittää. Etäisyydestä on sekin hyvä puoli että lähiö on selvästi väljemmin rakennettu kuin monet lähempänä keskustaa olevat; yli 1,000m2 tontit ovat normi, kun toisaalla Melbournessa tonttien koot ovat pääsääntöisesti huomattavasti pienempiä. Myös erityisesti seutua halkovan puron varrella on runsaasti puistotilaa, ja kotoa avautuvat mäkisen maaston ansiosta näköalat useamman kymmenen kilometrin päähän. On niinsanotusti tilaa hengittää.

Auringonnousu kotoa:

 

  • Kaikki palvelut löytyvät läheltä. Lähiön ”kyläkeskus” palvelee reilun 25,000:n asukkaan tarpeita, joten sieltä ja muualta lähiöstä siroiteltuna löytyvät kaikki jokapäiväiseen elämiseen tarvittavat palvelut; on erinomaisia kahviloita, leipomoita, kala-, liha-, vihannes-, ja hedelmäkauppoja, useampi päivittäistavarakauppa, Bunnings (=legendaarinen rautakauppaketju), lääkärikeskuksia, alkoholiliikkeitä, kymmeniä ravintoloita, postikonttori, pankit, vaateliikkeitä, uimahallit, urheilukenttiä, kenkäkauppoja, parturi/kampaamoita jne – jopa hyvä kirjakauppa löytyy. Joka toinen viikko on farmer’s market jossa pääsee alueen tuottajilta ostamaan suoraan kaikenlaista. Ja jos jotain erikoisempaa tarvitsee, kahden lähiön – vajaan 10min ajomatkan – päässä on ”pieni”, luokkaa Iso Omena, ostoskeskus ja toisessa suunnassa 15min päässä toinen, reilusti isompi, ostoskeskus. Yökerhoja ei löydy, mutta ne eivät tänne alueen imagoon sopisikaan 🙂

Yksi neljästä lähiöhedelmäkaupasta:


 

  • Hyvät liikenneyhteydet. Huolimatta siitä että ollaan maaseudun rajalla, pääsen kätevästi liikkumaan julkisilla töihin keskustaan – jonka ansiosta 5-henkinen perheemme pärjää hyvin yhdellä autolla. Junamatka keskustaan kestää vähän alle 40min ja on arkisin arvostettua luku- ja rentoutumisaikaa.

    Myös pyörätiet ovat seudulla hyviä, joten lähimatkat (mm. lasten koulumatkat) sujuvat kätevästi pyöräillen. Ainoat, onneksi harvoin eteentulevat, liikenneyhteyksien miinuspuolet ovat että vaikka junat kulkevat yli puolen yön, viimeiset bussit seudulla menevät jo yhdeksän jälkeen – ja toisekseen, mikään kaduista erotettu pyöräreitti ei ole iltaisin valaistu.

Lähijuna matkalla lähiöstä toiseen; kuvassa myös yksi niistä sadoista surullisenkuuluisista tasoristeyksistä. Tästä yksilöstä tosin ei liene kenellekään suurempaa ruuhkahaittaa, vaikka joku onneton tuolla toisella puolella ylitystä odotteleekin.


 

  • Yhteisöllinen tunnelma. Vaikka ollaan miljoonakaupungin lähiössä, on tunnelma kuin pikkukylässä. Niin bussikuskit kuin kauppojen myyjät ja kahviloiden tarjoilijat tunnetaan puolin ja toisin nimeltä ja kuulumisia vaihdetaan säännöllisesti. Vastikään uusittu kyläkeskus toimii toisena olohuoneena ja sen lavalla onkin harva se viikonloppu (ilmaista) livemuusiikkia ja muuta söpöä pikkuaktiviteettia.

    Ainoana ympyränä tällainen ”joka paikassa törmää tuttuihin”-kuvio voisi alkaa pidemmän päälle joitain ihmisiä ahdistamaan (nimim. miksi halusin muuttaa pois pikkukaupungista Suomessa), mutta jos eteen tulee liikaa tuttuja, junamatkan päästä löytyy niitä lähiöitä lisää jonne voi mennä nauttimaan anonyymiydestä sitä kaivatessaan 😉

Kyläkeskuksen olohuonetta:

 

Ps. Joku voisi kysyä että jos kerran tykkää kylämäisyydestä ja maaseudun rauhasta, miksei saman tien muuttaisi maaseudulle tai johonkin pienempään paikkaan? Aina välillä kieltämättä houkuttelisi muuttaa vielä maaseudummalle, mutta sitten tulee mieleen että oikeastaan noi lähikahvilat ovat aika kiva juttu olla olemassa kävelyetäisyyden päässä… 🙂

Vakavampiakin syitä on; rakastan kaikkea mitä Melbournella suurehkona kaupunkina on tarjota; kaikkia kuviteltavissa olevia palveluita, kulttuuritarjontaa, ruokaa, työmahdollisuuksia, ihmisten diversiteettiä, loputonta tapahtumien määrää jne.

Kirjoittanut sim | elokuu 20, 2017

Projektitiedotusta

Melbourne kasvaa edelleen länsimaiseksi kaupungiksi huimaa tahtia, noin 100,000 asukasta vuodessa. Tämä vaatii tietysti lisää infrastruktuuria joka saralla, ja käynnissä onkin monta todella isoa hanketta. Niiden tiimoilta tuli mieleen eräs asia mikä mielestäni toimii Australiassa tai ainakin Melbournessa/Victoriassa esimerkillisen hyvin; kansalaisten kuuleminen ja tiedottaminen suurista projekteista.

Tasoristeysten poisto

Kuten aiemminkin olen huomauttanut, Melbournen seudulla paikallisjunat kulkevat pääasiassa katutasossa, josta johtuen kaupunkialueella on lähes 200 tasoristeyksiä. Nämä aiheuttavat tietysti paitsi etenkin ruuhka-aikaan ruuhkia, myös onnettomuuksia, ja joku vuosi sitten osavaltion hallitus aloittikin projektin poistaa 50 pahinta tasoristeystä – hulppeaan $6.9 miljardin hintaan.

Aika monta on jo poistettu ja lisää on tulossa – kuluvan vuoden aikana on aloitettu kaksi tasoristeyksen poisto-operaatiota käyttämälläni Hurtsbridgen junalinjallakin. Kun oman linjan työt lähenivät, asiasta tuli kotiin postia; netissä sai käydä kommentoimassa suunnitelmia ja äänestämässä mitä suunnitelluista visuaalisista ilmeistä ja uuden asemaseudun värimaailmoista kannattaa.

Jonkun aikaa kyselyn jälkeen tuli sitten sähköpostissa tietoa valituista väreistä ja materiaaleista jne:

 

Tämä projekti on oman linjan kohdalta vielä meneillään, ja aiheuttanee tammikuussa muutaman viikon bussiajelun kun linjaa korvataan busseilla suurimmab rakennusurakan aikana. Aina kun junalinja on poikki suunnitellusti tai suunnittelemattomasti, on yhteys korvattu samaa reittiä ajavilla busseilla.

North-East Link

Melbournen seudulla on moottoriteissä hassu ”katko” kaupungin koillispuolella, josta johtuen esim. rekkoja on pienemmillä teillä enemmän kuin toivoisi. Tämän ”puuttuvan” linkin rakentamisesta on puhuttu vuosikymmeniä, mutta nyt sen suunnittelu on vihdoin edennyt sellaiseen vaiheeseen että rakentamisen aloittaminen näyttää todennäköiseltä vuonna 2019.

Kyseessä on yksi Australian historian kalleimpia tieprojekteja joka linjauksesta riippuen maksaa kymmenestä jopa yli 20:een miljardiin dollariin. Vertailun vuoksi Suomen kallein tiehanke (50km:n pätkä E18:ta) maksoi reilu 300 miljoonaa euroa. Tästäkin hankkeesta on tullut kotiin postia, tällaisen lehtisen kera jossa on esitelty reittivaihtoehtojen analyysit.

 

Reittoptioita on neljä:

 

Reittianalyysit, jotka luonnollisesti löytävät myös netistä, ovat kohtalaisen kattavia kuten tästä kriteerilistasta näkee:

 
Lienee kuitenkin selvää että kaikki eivät tietenkään ole näistäkään suunnitelmista tyytyväisiä; Nillumbikin kunnan pormestari vaati suoralta kädeltä vaihtoehtojen C ja D hylkäämistä koska ne kulkisivat tämän vehreän seudun läpi (joskin suurelta osin tunneleissa).

North East Linkistä on ehtinyt olla jo alueella informaatio- ja palautetilaisuuksia muun tiedottamisen lisäksi. Tämä projekti on henkilökohtaisesti melko relevantti, koska yksi linjauksista kulkisi – tosin siinä kohdin tunnelissa – meiltä noin kilometrin päässä, olettaen että tässä vielä vuosikymmenen tjsp päästä ollaan. Se voisi kuitenkin parantaa yhteyksiä alueelle, josta olisi luonnollisesti niin positiivisia kuin negatiivisiakin seurauksia.

Melbourne Metro Tunnel

Toinen valtava projekti, jota ollaan jo rakentamassa, on Melbournen keskustan alittava uusi rautatietunneli muutaman uuden aseman kera. Tässäkin puhutaan noin kymmenen miljardin dollarin hankkeesta, ja valmista pitäisi olla vuonna 2026.

Koska uusi tunneli kulkee keskustan ali, tulee töistä väistämättä häiriötä – syvemmälle linjatun tunnelin ansiosta ei kuitenkaan läheskään niin paljon kuin ensin esillä olleen vaihtoehdon jossa matala tunneli louhittaisiin ”avolouhoksena” Swanston St:n kohdalle, jolloin koko katu keskustan halkaisevea katu olisi ollut iso kuoppa monta vuotta.

Projektiin voi tutustua, kuten noihin muihinkin, monella tapaa. Kätevä interaktiivinen kartta aukeaa allaolevaa karttaa klikkaamalla:

 
Yhteistä näille kaikille projekteille on ollut paitsi hyvä tiedotus, myös hyvä online-läsnäolo, eli sivustot mistä löytää aktiivisesti päivittyvää tietoa projektien etenemisestä ja hyvää havainnemateriaalia. Kaikilla on myös aktiiviset sosiaalisen median kanavat kaikissa yleisimmissä paikoissa, vaikka alla nyt linkkaankin vain Twitteriin ja YouTubeen.

Kirjoittanut sim | elokuu 3, 2017

Elokuvateatteri-hifistelyä Melbournessa

Kontekstiksi: olen enimmäkseen toipunut aiemman elämän audiovisuaalinen hifisti, mutta tapaus Dunkirk palautti mieleen vähän vanhoja kriteereitä..

Kuten mahdollisesti tiedätte, Dunkirk on Christopher Nolanin (Inception, Dark Knight, Memento) elokuva toisen maailmansodan aikaan samannimisessä paikassa tehdystä sotilaiden massa-evakuoinnista. Elokuvasta itsessään ei sen enempää, siitä on kirjoitettu monta hyvää parempaa arvostelua kuin itse osaisin tehdä, esim. täällä ja täällä.

Näin Dunkirkin jo pari viikkoa sitten ”tavallisessa”, Village Cinemasin VMAX-teatterissa (VMAX on Village Cinemasin markkinointitermi isommalle valkokankaalle, paremmalle äänentoistolle yms). Elokuva oli kuitenkin erityisesti audiovisuaalisesti niin upea, että päätin mennä katsomaan sen uudestaan parhaassa mahdollisessa paikassa.

Se paras mahdollinen paikka on viime vuonna mm. uudella 12.1-kanavaisella 15,000W:n äänentoistolla päivitetty Melbournen IMAX-teatteri.

Suurin osa Dunkirkista on kuvattu 70mm:n IMAX-formaatissa, ja elokuva-asiantuntijat eivät ole jättäneet epäselväksi mielipidettään miten elokuva pitäisi kokea:

Melbournen IMAX on yksi vain kuudesta teatterista Pohjois-Amerikan ulkopuolella joka näyttää Dunkirkin 70mm:n IMAX-formaatissa; tarjolla on sekä 4K digitaalinen laser-projektio että 1570 filmiprojektio jota varten teatteri asensi takaisin 1570-projektorinsa. Valitsin jälkimmäisen myötäillen Nolanin uskollisuutta perinteiselle filmille.

Teatteri oli varustaunut elokuvaan myös Dunkirk:iin liittyvällä mininäyttelyllä.

Kun tämän lisäksi Melbournen IMAX omaa nykyään maailman suurimman valkokankaan (32x23m eli 736m2 – vertailun vuoksi Tennispalatsin suurin valkokangas on 185m2) niin melkein väitän että elokuvakokemus ei tämän teatterin premium-paikoilta juuri puitteiltaan paremmaksi voi tulla. Lähes $50:n (yli €30) lippuhinta on tietysti aika kova, joten ei täällä mitenkään joka kuukausi tai vuosikaan tule käytyä.

Tällaisia erikoistapauksia varten se kuitenkin kannattaa. Oli nimittäin ElokuvaKokemus isolla E:lla ja K:lla ja Nolanin toteamus ”virtuaalitodellisuus ilman laseja” kuvastaa sitä tämän elokuvan kanssa oikein hyvin. Suosittelen, mutta suosittelen vain ja ainoastaan elokuvateatterissa katsottavaksi; tämä jos mikä kun on elokuva joka ei kotiteatteriin sovellu.

Older Posts »

Kategoriat

%d bloggers like this: