Kirjoittanut sim | heinäkuu 18, 2016

Asunnon huutokauppa Australiassa

Huutokauppa on täällä yleinen tapa myydä asunto; näin erityisesti suosituilla alueilla. Huutokauppaan asunto päätyy  luontevasti silloin kun välittäjä voi olla kohtalaisen varma että saa ainakin kaksi aktiivisesti kiinnostunutta ostajakandidaattia kilpailemaan keskenään. Tilastoja siitä miten suuri osa huutokaupoista päättyy asunnon myyntiin (”clearance rate”) seurataan kovasti, koska sen nähdään kuvastavan markkinan tilannetta – näin toki onkin, mutta nämä tilastot ovat alttiiita monenlaiselle vilungille koska raportointi on vapaaehtoista.

Harmittomimmasta päästä ovat tapaukset joissa asunto ei itse huutokaupassa mene kaupaksi, mutta myydään huutokaupan jälkeisissä neuvotteluissa samana päivänä; pahemmissa tapauksissa välittäjät vaan jättävät epäonnistuneet huutokaupat ilmoittamatta. Monet haluaisivat kaikkien huutokauppojen raportoinnin pakolliseksi – paitsi tietysti välittäjät.

Näistä epäkohdistakin huolimatta huutokauppojen clearance rate kertoo jotain markkinan tilanteesta. Melbournessa tämä on viime aikoina pyörinyt siinä reilun 70%:n tuntumassa jota yleisesti pidetään kohtalaisen terveenä tasona;

melbclearance

Miten sujuu asunnon huutokauppa?

Miten asunto sitten huutokaupataan? Otetaan tuore esimerkki kun kävin lauantaina katsomassa miten kotimme lähistöllä sujui erään asunnon huutokauppa.

Asuntoilmoituksessa on mainittu huutokaupan päivä ja aika jolloin se tapahtuu; käytännössä aina lauantaina. Sitä on edeltänyt yleensä vähintään kuukauden tai parin verran asuntonäyttöjä jotta potentiaaliset ostajat pääsevät tutustumaan paikkaan. Välittömästi ennen huutokauppaa on yleensä vielä puolen tunnin avoimet ovet. Asuntoilmoituksissa on yleensä myös olevinaan jonkinlainen suuntaa-antava hintahaarukka allaolevaan tapaan. Olevinaan? Palataan siihen myöhemmin.

auction2

Välihuomio: kaikki mahdolliset asunnon kuntotarkastukset on hoidettava ennen huutokauppaan osallistumista, ja samoin on hyvä olla erittäin varma että saa ostohinnalleen tarvittaessa rahoituksen. Huutokaupat nimittäin tapahtuvat ilman ehtoja, ollen sitovia ja lopullisia, ja kaupantekotilanteessa maksetaan yleensä 10% kauppasummasta.  Loppu maksetaan ns. ”settlement day”:nä jolloin asunnon saa varsinaisesti haltuunsa. Tämä on yleensä 30, 60 tai 90 päivää myyntipäivästä, mutta on neuvoteltavissa myyjän kanssa.

Meklari työssään; tätä huutokauppaa oli tullut seuraamaan viitisenkymmentä ihmistä, joista ainakin puolet naapureita ja muita ei-oikeasti-ostajakandidaatteja:

auction

Olen nähnyt huutokauppoja vähän joka lähtöön vuosien varrella; osassa ei tule ainuttakaan huutoa, osassa taas on veristä kilpailua selvään ylihintaan asti. Tämänkertainen meni aikalailla normaalisti jostain siltä välillä.

Huutokaupoissa on pari erikoispiirrettä:

  • Asunto ei välttämättä ole huutokaupan alussa oikeasti kaupan. Jossain välissä huutokauppaa meklari ilmoittaa asunnon olevan ”on the market”, joka tarkoittaa että myyjän asettama vähimmäishintaraja on ylitetty. Tämän pisteen jälkeen voittavan huudon tehnyt on sitoutunut asunnon ostamaan – ja myyjä sen sillä hinnalla myymään. Sitä ennen korkeimmalla huudolla ”voittaa” ainoastaan tilaisuuden neuvotella myyjän kanssa hinnasta ensimmäisenä (epäonnistuneen) huutokaupan jälkeen.
  • Jos huutoja ei tunnu tulevan – tai niitä ei tule oikealla tasolla – meklari voi jättää ns ”vendor bid”:in eli myyjän ”omia” tarjouksia. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä, mutta pointti on ylläpitää aktiviteettia – mikään ei tapa huutokauppaa helpommin kuin se että mitään ei tapahdu.

Ennen kun päästään huutamaan, on meklarin roolina kehua kohdetta ja sen sijaintia maasta taivaaseen. Myöskään toista vastaavaa tilaisuutta ei tietenkään ole tarjolla, vaan potentiaalisten ostajien olisi hyvä varmistaa juuri tämä asunto itselleen. Normaalit myyntipuheet siis.

Tämä huutokauppa lähti nopeasti käyntiin; ensimmäinen huuto tuli kokolailla heti meklarin julistettua homman alkaneeksi. Tässä huutokaupassa vendor bideihin ei tarvinnut turvautua vaan joukko oli melko aktiivista. Prosessi oli siinä mielessä hiukan poikkeuksellinen että edellämainittua reservihintaa ei ollut, vaan asunto oli heti markkinoilla.

Entäs se edellämainittu hintaohjeistus? Mihin hintaan tuollainen ”$600k+” asunto oikeasti myydään? Tämä vaihtelee hirveästi alueittain – jossain yli ei mennä juuri ollenkaan, jossain taas enemmän kuin reippaasti. Alueemme on viime aikoina mennyt kohti jälkimmäistä kategoriaa – heti ensimmäinen huuto, joka yleensä on tietysti epärealistisen matala, oli $650k.

Huutamiseen otti osaa kaikkiaan viisi osapuolta, selvästi eri strategioita käyttäen. ”Going once, going twice…”-uhkausvaiheeseen päästiin pari kertaa ennen loppua. Lopuksi voiton vei aggressiivisin huutaja – $790,000:lla, eli reilut 30% yli sen ”ohjehinnan”.

Ohjehinnan alakanttiin arvioiminen tunnetaan nimellä underquoting, ja se on erittäin yleistä etenkin alueilla joilla kauppa käy hyvin. Keskustelua siitä ja mahdollisista rangaistuksista käydään ajoittain ja kiivaana, mutta toisaalta on myös ymmärrettävää että kuumilla markkinoilla realistisen myyntihinnan arvioiminen etukäteen on välittäjillekin hankalaa. Parempi ja täysin toteutettavissa oleva idea sen sijaan olisi jos myyjien reservihinta olisi julkinen, jota se useimmiten ei ole. Tätäkin monet haluavat – paitsi tietysti ne välittäjät.

Yleiskatsaus

Bonuksena loppuun kommentti ulkomaalaisista ja yleistilanteesta. Yksi paljon keskustelua aiheuttava seikka nimittäin on asuntojen myyminen ulkomaalaisille; etenkin keskustan kerrostalopuolella uusia projekteja kaupitellaan ensisijaisesti ja jopa pelkästään ulkomaalaisille – pääasiassa aasialaisille sijoittajille. Vaikka säännöksiä ja lisämaksuja ulkomaisten ostajien osalta kiristetään asteittain jatkuvasti, on ulkomaalaisten ostajien osuus asuntokaupoista silti lähes neljäsosa, Victoriassa jopa yli 30%:

foreign buyers

Yleisellä tasolla asuntokauppa käy Australiassa yhä keskimäärin kohtalaisen vilkkaasti. Vaikka kaivosalueiden boomtownit ovatkin kokeneet suorastaan hintaromahduksia ja Western Australian osavaltiossakin hinnat ovat jo jokun aikaa tulleet alaspäin, ovat hinnat jatkaneet nousuaan suurimmilla markkinoilla Melbournessa ja Sydneyssä.

Markkina siis porskuttaa yhä eteenpäin, vaikka OECD:kin varoittaa hintojen potentiaalisesta ”dramaattisesta ja epävakauttavasta” laskemisesta ja The Economistin mukaan hinnoissa on 40% liikaa.. Paikallinenkin valtakäsitys alkaa olla että hintojen voimakas nousu on nyt nähty. Tulevaisuuden suunnasta – maltillisesti ylös, nousun pysähtyminen, maltillisesti alas vai dramaattisesti alas – sen sijaan ollaan vähemmän yksimielisiä.

Kirjoittanut sim | kesäkuu 29, 2016

Käytännön vinkkejä Melbourneen tulijoille

Reilu vuosi sitten kirjoitin korkeamman tason vinkkejä maahanmuuttajille yleensä. Matkan varrella on tullut kerättyä myös spesifisempiä ja ”pienempiä” käytännön vinkkejä tänne tulijoille joista tässä muutamia. Osa sopii Australiaan yleisemminkin, osa taas on Melbourne-spesifisiä; osa on enemmän tänne muuttajille, mutta monet relevantteja vierailijoillekin.

  • Autoillessasi noudata nopeusrajoituksia. Siinä missä USA:ssa voi yleensä huoletta muun liikenteen mukana painella vaikka 15mph ylinopeutta, moinen peli ei täällä vetele. Mitättömän pienestäkin ylinopeudesta voi rapsahtaa täällä sakot. Kameroitakin on paljon ja $190:n sakko voi tulla jo 3km/h ylinopeudesta (– 2-3km/h:n mittauskompensaatio eli 5km/h yli on jo riskipeliä).

  • Hanki iPhone tai Android-puhelin. iOS:llä on Australiassa maailman kärkiluokan penetraatio, ja monella firmalla ja palvelulla on nimenomaan ensimmäisenä iPhone-applikaatio asioiden hoitoon – melkein kaikilla tosin myös Android-versio, joten oikeasti silläkin pärjää. Ja sitten ladataan siihen puhelimeen nämä applikaatiot.

  • Opettele kerrospukeutumisen salat, joka tulee tarpeeseen etenkin keväisin. Lämpötila voi päivän kuluessa vaihdelle helpostikin 20C-astetta ja tapahtua jopa -4C/min vauhdilla. Lisäksi sataa-paistaa-sataa-paistaa-syklit ovat erityisesti keväisin ihan normaalia esim. vartin jaksoissa.

  • Villasukat tai sisäjalkineet kannattaa varata talven varalle mukaan; sisätilat ja etenkin lattiat ovat usein talvella kylmiä. Tuoreiden tulijoiden kauhistelut tästä aiheesta ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

  • Kesällä taas aurinkosuojauksen kanssa ei kannata pelleillä vaan ottaa se ihan vakavissaan. Kun UV-indeksi on 12 tai yli niin siinä kärähtää pohjoismaalainen kokolailla herkästi. Ruskettuminen ei sitäpaitsi ole täällä mitenkään ”cool” juttu.

  • Opettele tilaamaan kahvi; jos nimittäin kahvilassa menee sanomaan ”one coffee please” niin sillä ei saa aikaiseksi muuta kuin korkeintaan hämmästyneen ilmeen. Tähän pulmaan opastusta tästä postauksesta muutaman vuoden takaa.

  • Kanna mukanasi vettä, etenkin kesällä. Kuumassa säässä tulee helposti jano ja/tai nestehukka jos juotavaa ei ole saatavilla. Vesipullojen täyttöpisteitä on vähän siellä täällä (keskustassa, puistoissa yms) joten uutta kertakäyttöpulloa ei tarvitse, eikä pidäkään, olla jatkuvasti ostamassa.

  • Älä pelkää pimeitäkään kujia. Siinä missä tyypillisen suurkaupungin keskustan pimeät pikkukujat ovat todennäköisesti paikkoja joita kannattaa vältellä, Melbournessa monet parhaista paikoista ovat piilossa moisilla kujilla. Aina näin ei muuten ollut; tässä Broadsheetin jutussa hiukan historiaa siitä miten kujat heräsivät eloon.

alley

  • Nauti ruoasta ja opettele käyttämään sesonkihedelmiä ja -vihanneksia; sesonkivaihtelu on täällä paljon vahvempaa kuin Suomessa. Jos ”väärään” aikaan vuodesta menee etsimään vaikkapa nyt vesimeloneita, niin siinä voi pettyä löytämisen osalta tai vähintään lompakon osalta. Melbournen ruokakulttuuri on jotain aivan mahtavaa, ja ruokaa löytyy aivan varmasti jokaisen makuun. Ruoasta ja sesongeista lisää esim. tässä postauksessa.

  • Pidempään asujien kannattaa valita asuinpaikka huolella; ei niin että Melbournessa olisi jotenkin patologisen huonoja ja vaarallisia alueita (ei ole, vaikka toki on ”parempia” ja ”huonompia”), vaan sen takia että kaupunki on maantieteellisesti iso ja työmatkoihin voi väärästä paikasta kulua tarpeettoman paljon aikaa.

  • Vierailijoiden kannattaa perinteisen hotellitarjonnan sijaan tai ainakin niiden lisäksi katsoa mitä AirBnb:llä on kaupungissa ja ympäristössä tarjota.

  • Liikkuminen on usein kaupunkialueella kätevintä julkisilla; juna-, ratikka-, ja bussiverkostokin on Melbournessa australialaisittain kohtalaisen kattava. Etenkin ruuhka-aikaan autoillessa palaa paitsi käämit myös usein tarpeettoman paljon aikaa. Sillon kun taksityyppistä kuljetusta tarvitsee, perinteisten taksien sijaan voi koittaa myös Uberia, joka toimii etenkin inner city-alueella varsin hyvin.

  • Tutustu lähiympäristöön; Victoria on siitä kiitollinen osavaltio että täkäläisittäin lyhyiden etäisyyksien päässä on äärettömän monipuolista luontoa, nähtävyyksiä, tekemistä jne. Vinkkejä tekemisistä ja näkemisistä voi lukea vaikka tästä postauksesta.

  • Telttaillessa, pidä ruoka pois teltasta. vombatit nimittäin haistavat ruoan ja tulevat helposti vaikka teltan läpi – kirjaimellisesti teltan läpi – sitä hakemaan. Iso, painava ja tiiviisti suljettu kylmäarkku on paras, tai vaihtoehtoisesti ruokatavarat kannattaa laittaa yöksi vaikka auton takakonttiin.

  • Älä hötky ötököistä – vaikka Australiassa on tunnetusti runsaasti toinen toistaan myrkyllisempiä eläimiä, ei niistä kannata stressata – yleensä niitä ei näe ja silloinkin kun näkee, jättävät ne sinut rauhtaan jos jätät ne rauhaan. Hämähäkkikammo ei ole mikään tekosyy olla näkemättä Australiaa.

  • Perheellliset, ottakaa lapset mukaan minne menettekin; Melbourne ja yleisesti ottaen koko Australiakin on erittäin lapsiystävällinen maa ja lapset ovat tervetulleita käytännössä kaikkialle. Isommissa yleisötapahtumissakin – kuten uuden vuoden juhlinnassa – lapset ja lapsiperheet on otettu erittäin hyvin huomioon ja huomiointia pienemmässä mittakaavassa näkyy aina ruokakauppaa myöten. Jossain määrin tämä perhekeskeisyys näkyy muuten myös tilastoissa; siinä missä Helsingissä on yhden hengen asuntokuntia peräti 48.4%, kahden hengen 30.8% ja vähintään viiden hengen vain 3.2%, vastaavat luvut Melbournen seudulla ovat 23% (1hlö), 32% (2hlö) ja 10.4% (5+ hlöä).

freefruitforkids

Loppukevennykseksi pari kuvaa täältä keskitalvesta. Ei kannata pelästyä, itse Melbournesta ei sentään ihan näin kylmiä maisemia löydy vaan lunta saa lähteä hakemaan vuorilta – tässä tapauksessa 1,433m:n korkuiselta Lake Mountainilta parin tunnin ajomatkan päästä.

snow2016-1

snow2016-2

Kirjoittanut sim | kesäkuu 8, 2016

Mainoksia ja heinäsirkkavohveleita

Voisiko olla tylsempää postauksen aihetta kuin mainokset?! Toivottavasti voisi, koska siitä meinasin kirjoittaa. Australiassa mainonta on keskimääräistä paljon isompi bisnes – rahaa siihen käytetään täällä toiseksi eniten maailmassa väestöön suhteutettuna, niukasti Yhdysvaltojen ohittamana. Vuonna 2014 Australiassa käytettiin mainontaan $486/hlö/v, Suomessa vastaavan summan ollessa ”vain” $294. Sillä summalla saa melkoisen määrän mainontaa milloin missäkin mediassa, enemmän ja vähemmän kohdennettua (enimmäkseen jälkimmäistä) ja enemmän ja vähemmän kiinnostavaa (enimmäkseen jälkimmäistä).

Henkilökohtaisesti alkuun todettakoon että vihaan ylivoimaisesti suurinta osaa mainoksista. Siksi käytänkin tietokoneella sekä AdBlock Plus että Disconnect.me-plugineita ja mobiilipuolella F-Securen AdBlocker:ia. Suosittelen kaikkia lämpimästi enkä voi suoraan sanottuna käsittää miten kukaan kestää Webiä ilman niitä. Sen lisäksi että verkossa pyrin pääsemään parhaani mukaan mainoksista eroon, en katso käytännössä lainkaan televisiota enkä juuri kuuntele radiotakaan, joten säästyn pitkälti valtamedioiden mainoksilta. Ilmaisjakelumainokset, joita tietysti postilaatikkoon jaellaan kieltotarrasta huolimatta, päätyvät suoraan kierrätysroskikseen käymättä lukijan kautta.

Mitä siis jää jäljelle? Ulkomainonta. Sitä on hankalampi ad-blockata. Niinpä otin satunnaisotoksen (=suurin osa ei ole hyviä) tänään vastaan tulleista ulkomainoksista ja pyrin lisäämään niihin jossain määrin mielenkiintoista kontekstia.

Terrorismi. Vaikka Australiassa ei juuri terrori-iskuja olekaan ollut, välillä sitä suunnittelevia ihmisiä jää kiinni. Hallituksella on vuosia ollut käytössä ns. National Security Hotline johon kansalaiset voivat soitella vinkkejä epäilyttävästä toiminnasta. Palvelua kampanjoidaan säännöllisin väliajoin, tuoreimpana allaoleva ”If it doesn’t add up, speak up”-kampanja:

ad1

Sairausvakuutukset. Koska Australiassa on eräänlainen hybridimalli julkisesta ja yksityisestä sairaanhoidosta, ovat sairausvakuutusmainokset yleisiä. Lisää sairausvakuutuksista tässä postauksessa, mutta mikä on allaolevan mainoksen pointti? Se, että jos ei ota 31-vuotiaaksi mennessä yksityistä sairausvakuutusta, joutuu siitä maksamaan enemmän sitten jos/kun sellaisen myöhemmin ottaa. Bupa on yksi isoimmista sairausvakuutusfirmoista.

ad2

Toinen iso sairausvakuutusyhtiö, Medibank, oli päättänyt vallata koko ratikan mainokselleen.

ad11

Toinen mainostyyppi mitä ei Suomessa näe ovat superien eli eläkerahastojen mainokset. Koska eläkerahaston saa valita itse sadoista vaihtoehdoista, monet mainostavat itseään aktiivisesti – itse voi tietysti päättää haluaako osallistua sellaiseen super:iin joka niitä rahastonhoitorahoja käyttää mainontaan.. Niitä en nyt sattunut tänään tosin kuvaamaan. Lisää Australian eläkejärjestelmästä yleensä voi lukea tästä postauksesta.

Julkinen korvausliikenne; asemilla tietysti on julkisen liikenteen – PTV:n, juna-operaattori Metro:n tai ratikka-operaattori Yarra Trams:in – omia mainoksia. Junilla ei kovin hyville surffirannoille täällä Melbournessa suoraan pääse, mutta silti porukkaa näkee välillä lautojen kanssa junissakin. Train replacement bus tarkoittaa busseja mitkä korvaavat junat jos linja on syystä tai toisesta poikki, mutta niihinpä eivät laudat ihan ymmärrettävästi ole tervetulleita. Polkupyöriä ja eläimiä näkee junissa paljon useammin, mutta niitäkään ei korvausbusseihin huolita.

ad3

Flinders Streetin juna-asemalla on kokolailla iso mainosnäyttö. Isot videot ovat sen verran tehokkaita että jopa askel hidastuu kun sen ohi kävelee.. ensimmäinen esimerkki on AirBnb. AirBnb on hyvin suosittu Australiassa niin matkustajien kuin hostienkin osalta; Melbournessa AirBnb-hosteja on noin kymmenen tuhatta, joten valinnanvaraa riittää. Satunnaista matkailijaa kehoitankin tutustumaan AirBnb-tarjontaan perushotellin sijasta.

ad4

Toinen firma joka on pitänyt viime viikkoina näkyvää mainoskampanjaa on Cisco. Cisco ei normaalille kuluttajalle ole tietysti kovin tunnettu merkki, ja tällainen yleisimagomainonta lähinnä B2B-bisnekselle onkin uudempi ilmiö. En tiedä mikä strategia kampanjan taustalla on; kenties ovat tajunneet että ei oikeastaan ole olemassa ”B2B-bisnestä”, vaan kaikki on human-to-human – tai sitten ovat siirtymässä enemmän kuluttajatuotteisiin.

ad5

Toinen asemalla näkyvä juttu tänään oli toisen median mainonta – radion. Koko Flinders Streetin asema oli pläästeröity Novan aamuradioshow:n mainoksilla. Radion paras kuunteluaika menee täällä ruuhka-aikojen mukaan; aamuisin töihin ajavien ja iltapäivisin kotiin ajavien huomiosta kilpailevat useammat radioasemat kokolailla aktiivisesti. Radiota kuuntelee muuten Victoriassa 84% väestöstä; aika moni siis, mutta kuitenkin yli 10%-yksikköä vähemmän kuin Suomessa.

ad6

Elokuvamainokset ovat tietysti yleisiä täälläkin. Tässä tulossa oleva Finding Nemo:n jatko-osa Finding Dory:

ad7

Yhä suurempi osa mainoksista on isoja videotauluja julisteen sijasta. Tämä esimerkki osoittaa samalla että alkoholimainonta on täällä laillista (tupakkamainonta sen sijaan ei):

ad9

Samasta aiheesta toinen mainos arkistoista – lähinnä siksi että perusmainoksesta poiketen tämä on mielestäni jopa aika hauska:

ad14

Koulutus on iso bisnes Australiassa – $20 miljardin dollarin bisnes. Lienee siis luonnollista että eri opinahjot mainostavat itseään kokolailla aktiivisesti. Esimerkkinä toimikoon tämä Sagen bussinperämainos:

ad12

Tylsää! Milloin tässä nyt päästään niihin heinäsirkkavohveleihin?

No nyt. Lounaalla nimittäin satuin kulkemaan Melbourne Central:in läpi, johon The Economist-lehti oli pystyttänyt kampanjapisteensä. $15:lla olisi saanut 12 viikon digitilauksen tähän yhteen maailman parhaista lehdistä (IMHO, YMMV) – olisi saanut, koska olen jo tilaaja. Jakoivat kuitenkin hyönteisvohveleita; The Economist, kuten moni muukin taho, on sitä mieltä että maailmassa pitäisi suurempi osa proteiinista saada lihan sijaan hyönteisistä. Tarjolla oli muutamaa eri hyönteisvohvelia; jauhomatoja, heinäsirkkoja ja jotain kolmatta jota en muista.

ad10

Valitsin heinäsirkan; jauhomatoja kun olin jo Suomessa maistanut aiemminkin. Herkullisia. Ihan oikeasti. Osittain – kenties suureltakin osin – varmasti siitä syystä että heinäsirkkapitoisuus ei näissä vohveleissa nyt ollut suuren suuri, ja mikäpä ei maistuisi hyvältä kun siihen lisää riittävästi suklaata?:)

ad13

Kirjoittanut sim | toukokuu 15, 2016

Australia & ruokailutottumusten muutokset

Ruoasta on tullut kirjoitettua jo useamman kerran eri vinkkeleistä; ruoan ostamisesta, valikoiman puutoksista, hyvästä lähiruokatarjonnasta, yhdessä syömisestä ja kulutustilastoista ja ruoan kasvatuksestakin, mutta Facebook-sivuilla postaustoivomuksia udellessani tuli esille toivomus kertoa ruokailutottumusten muutoksista – ja niitä ei tosiaan sen tarkemmin ole tullut käsiteltyä.

Miten Australia – tai tarkemmin Melbourne – on siis ruokailutottumuksiani muuttanut? Ainakin muutamalla tavalla; allaolevat havainnot ovat tietysti vain omiani ja kun ruoka on aikalailla makuasia, YMMV.

Illallinen on päivän pääateria. Suomessa on totuttu siihen että lounas on kohtalaisen raskas ja sinällään monesti päivän pääateria. Täällä pääaterian virkaa toimittaa illallinen joka yleensä nautitaan iltakuuden-seitsemän maissa. ”Iltapalaa”ei sen jälkeen enää ole . Lounas on usein kevyt eikä läheskään aina lämmin ateria –  salaatti, leipä, sushirulla yms ovat yleisiä. Itse olin jo aiemmin Yhdysvaltojen vuosina tottunut tähän ”käänteiseen” systeemiin joten paluu siihen että pääateria on illallinen, on ollut helppo.

Osittain sitä varmasti tukee se että nyt kun lapsia (jotka syövät koulussa eväitä, yleensä kylmän lounaan siis), on kivempi syödä pääateria yhdessä perheenä. Monet suomalaiset eivät tunnu pitävän kylmää lounasta edes kunnon ruokana, mutta se on usein looginenkin valinta; kun kesällä on päivällä +35C-40C niin viimeinen mitä tekee mieli syödä on joku kuuma keitto. 

Ruoka menee enemmän sesonkien mukaan. Tuntuu että tämä sesonkiruoka/satokausi-ajattelu on vasta viime aikoina tullut Suomessa ”trendikkääksi”, mutta täällä se on vahvasti aina esillä. Lähes kaikki hedelmä/vihannestarjonta on täällä kotimaista, ja vaikka maa on iso, kaikki ei vaan ole aina sesongissa. Joillakin tuotteilla on lyhyt, muutaman viikon huippusesonki, toisilla pidempi ja joillakin, kuten mansikalla, on useampi sesonkikausi vuodessa maan eri alueilla. 

Satokaudet näkyvät täällä kaupoissa ja markkinoilla vahvasti; sesongissa olevat tuotteet ovat paitsi erittäin maukkaita myös hinnaltaan halpoja. Sesonkien ulkopuolella tuotteiden hinta voi olla moninkertainen, ja maku huonompi – tai sitten niitä ei yksinkertaisesti ole saatavilla.

Otetaan esimerkkinä vaikka tällä hetkellä sesongissa oleva butternut pumpkin (suomeksi käsittääkseni myskikurpitsa) – sitä saa nyt alle dollarin kilohintaan, kun välikautena hinta voi olla $5/kg ja osan vuotta sitä vaan ei löydy. Perusbanaaneja, omenoita, kiivejä yms on toki saatavilla vuoden ympäri, ja appelsiineja tuodaan tarvittaessa Yhdysvalloista – ne ja kiivit Uudesta-Seelannista ovatkin niitä harvoja säännöllisesti tuontihedelminä näkyviä.

Hintaa/makua/valikoimaa seuraamalla oppii aika pian milloin mikäkin tuote on sesongissa, mutta pikaoppaana voi käyttää tätä Seasonal Food Guide:n listaa yleisimpien hedelmien ja vihannesten satokausista; alla siis satokaudet Victorian osavaltion osalta, nämä kun tietysti vaihtelevat alueittain:

inseason1

inseason2

Leivänkulutus muuttuu; pääasiassa siksi että ”normaaleista” kaupoista on aika turha lähteä metsästämään kunnon ruisleipää. Melbournessa kyllä on useampikin leipomo jotka tekevät erittäin hyviä ruisleipiä, mutta ei välttämättä kotikulmilla niin eihän niihin aina jaksa mennä. Leipomoista saa kyllä yleisesti hyvää leipää (supermarkettien leipävalikoiman ollessa aika höttövoittoista), mutta hyvää ruisleipää on harvassa. Niinpä sen syöminenkin jää vähemmälle. Mutta tähän kohtaan liittyen:

Leivon enemmän. Vaikka Suomessakin harrastin aktiivisesti leivontaa, erityisesti leipää tulee yllämainituista syistä leivottua täällä useammin itse. Kun hommaan perehtyy ja käyttää kunnon raaka-aineita, niin itse saa kyllä tehtyä esimerkiksi parempia karjalanpiirakoita kun mistään kaupasta – Australiassa tai Suomessakaan – saa. Ruisleipääkin olen tänä vuonna alkanut tekemään itse kun sain ruisjuuren alulle; näillä omilla ruisleivillä pärjää Suomen ruisleipien puutteessa oikein hyvin:

rye bread

Maitotuotteiden kulutus supistuu; maitotuotteiden valikoima on täällä murto-osa Suomen valikoimasta. Itse maitoja kyllä on joka lähtöön homogenoimattomiin luomumaitoihin asti, mutta jatkojalostustuotteiden valikoima on paljon suppeampi. Esimerkiksi piimää on yleensä kaupoissa tasan yhtä sorttia, viilit ovat täysin tuntematon käsite, rahkaa löytyy yhtä tai kahta sorttia silloin harvoin kun löytyy, jne. Jogurtteja sentään on kelvollinen valikoima mutta silti paljon vähemmän kuin Suomessa.

Laktoosittomia tuotteitakin on reilusti vähemmän – kun maassa on laktoosi-intolerantikkoja alle kolmasosa Suomen määrästä (~5% vs 18%), on tämä tietysti ihan ymmärrettävää.

Juustovalikoimakin on jonkin verran suppeampi; raejuustoa ei ole, ja sulatejuustojakin löytyy vähänlaisesti. Paikallisetkin tosin kyllä osaavat valmistaa juustoja, ainakin paljon paremmin kuin amerikkalaiset.. Etenkin pienemmät valmistajat, kuten Great Ocean Road:in varrella oleva Warrnambool Cheese & Butter ja Yarra Valley Dairy tekevät varsin kelvollisia tuotteita; niitä tosin pitää etsiä pienemmistä kaupoista, Coles/Woolies-duopoliin nämä artisaanituotteet eivät juuri eksy.

Yleistä laatutasoa kuitenkin kuvastanee se, että paras paikallinen löytämäni leivontakirja, samannimisen leipomon opus Bourke Street Bakery: The Ultimate Baking Companion suosittelee käyttämään eurooppalaista voita..:) Lienee myös syytä tunnustaa että leipävoina kotonakin käyttämämme tuote on tanskalaista.

Marjojen kulutus laskee. Marjat ovat se ruokaryhmä joita on Suomesta eniten ikävä. Marjat ovat täällä kalliita, ja esim. suomalaistyyppisiä mustikoita tai puolukoita ei vaan ole saatavilla; mustikat ovat pensasmustikoita (hyviä mutta erilaisia) ja puolukkavispipuuro pitää tehdä IKEA:n puolukkahillosta ja -mehusta joka, yllättävää kyllä, toimii ihan OK. Mutta marjametsään ei ole menemistä😦

Ruokavalio monipuolistuu ja kansainvälistyy silti. Vaikka maitotuotteita ja marjoja on tarjolla vähemmän, muun tarjonnan runsaus enemmän kuin korvaa sen – ainakin täällä Melbournessa. Melbourne on paitsi ravintolatarjonnan paratiisi, myös raaka-aineita ruoanlaittoon löytyy laadukkaina melkein mitä vaan, vaikkei tietysti kaikkea kaikista tavallisimmista ruokakaupoista. Paljon on sellaista tuoretarjontaa jota Suomessa ei liiemmälti näe tai vaihtoehtoisesti se on surkean makuista pitkien kuljetusmatkojen takia. Ravintolapuolella aasialainen keittiö on vahvasti esillä – eri Kiinan alueiden ruoat, korealainen, japanilainen, vietnamilainen, malesialainen, thai jne, joiden kaikkien tarjonta Melbournessa on erinomaista.

Kuva perusruokakaupasta, Wooliesista – niissä se valikoima ei aina eksotiikkaa pursoile täälläkään:

grocery1

.. mutta on siellä joukossa vähemmänkin tuttuja lajeja:

grocery2

Avokadojen kulutus räjähtää nousuun. Eräs esimerkki näistä paljon käytetyistä sesonkituotteista ovat avokadot, jotka ovat täällä sesongin aikaan halpoja ja suussasulavan herkullisia. Niitä kuluu leivän täytteenä, salaatissa, dippinä, sellaisenaan tai muuten ruoanlaitossa. Myös mangoja kuluu niiden sesonkiaikaan luvattomia määriä.

Karkinsyönti loppui Australiaan muuton myötä lähes kokonaan. Olisi kiva hurkastella ja todeta että lopetus on ruokavalion tietoista muutosta terveellisemmäksi, mutta rehellisyyden nimissä suurin syy siihen lienee että karkit eivät vaan täällä ole yhtä hyviä kun Suomessa. Tämä pätee niin valmiiksi pussitettuihin kuin radikaalisti heikommin saatavilla oleviin irtokarkkeihinkin. Salmiakkiakaan ei juuri täkäläisestä tarjonnasta löydy. Toisaalta, mitä väliä sillä syyllä on, muutos on takuulla terveysmielessä positiivinen.

Ruoan kotimaisuusaste nousee. Tämä on tietysti vähän vertailukelvoton pointti, koska kotimaa on täällä niin valtavan iso – joka tapauksessa kun Suomen ravinnon kotimaisuusaste on noin 80%, täällä se on 93% ja HeVi-puolella ~97%. Tähän on monta syytä; maataloustuotannon protektionismia, tuontirajoitteita kasvitautien pelossa, tuontiruoan pitkät välimatkat ja yksinkertaisesti tietysti se että kotimainen tuotanto pystyy aika helposti kattamaan suurimman osan kysyntää.

Luomu/lähiruoan kulutus on lisääntynyt. Australiassa on koko maailman luomutuotannosta pinta-alalla mitattuna noin 38% – ylivoimaisesti enemmän kuin missään muussa maassa. Luomuruokaa on siis hyvin saatavilla ja luomutuotteiden valikoima on monipuolinen, eikä hintapreemio useimmiten ole mikään älytön.

Jos leipominen kiinnostaa, kannattaa unohtaa kaikki Coles/Wooliesista saatavat jauhot ja hakea kunnon luomujauhoja joko tutusta leipomosta tai luomukaupasta. Näillä kelpaa leipoa:

organicflour

Myös lähiruokaa on hyvin tarjolla, mutta sitäkin pitää usein mennä etsimään supermarket-duopolin ulkopuolelta. Lukuisat farmers’ marketit ja kauppahallit ovat kultakaivoksia näille, ja ”farm door sales”:iakin harrastetaan monessa paikassa maaseudummalla. Tietysti sitä kaikkein lähintä lähiruokaa voi kasvattaa kotipihalla; kun ilmasto on kasvatukseen täydellinen, oman kasvatuksen rajana on lähinnä käytettävissä oleva tila ja oma viitseliäisyys. Meillä kasvaa tällä hetkellä yrttipenkin lisäksi mm. eri chilejä, passiohedelmiä, (pensas)mustikoita, mansikoita, sitruunoita yms. Ylimääräistä kotituotantoa voi vaihdella muiden tuotteisiin food swap-tapaamisissa. 

Potentiaalisia muutoksia jotka tosin itseäni eivät niinkään ole koskettaneet on niitäkin; ensinnäkin eineksiä/puolivalmisteita tai valmisruokia ei ole täällä saatavilla läheskään samassa mittakaavassa kuin Suomessa – valikoima on ehkä 10% Suomen valmisruokahyllystä. Ruokakulttuuri keskittyykin täällä enemmän ääripäihin; joko syödään ravintoloissa / otetaan takeaway:ta tai tehdään ruoka alusta loppuun ”kunnolla” itse.

Toinen potentiaalinen muutos on perheenä ravintoloissa syönti; Suomessa lapsiperheenä viettämämme aika oli sen verran lyhyt että on mahdotonta sanoa onko tässä tapahtunut muutosta, mutta täällä on helppo mennä perheenä syömään. Paitsi että rentoja ja hyviä kahvila-ravintoloita on joka lähtöön, lapset ovat kategorisesti tervetulleita kaikkialle ja heihin suhtaudutaan erittäin positiivisesti. Ulkona syöminen perheenä on siis helppoa, vaikkemme sitä mitenkään yleisesti harrastakaan.

Lopuksi pitää vielä todeta se, että Australiaan muutto ei tietysti mitenkään automaattisesti noita puuttuvia tuotteita lukuunottamatta juuri ruokavaliota muuta; kuitenkin sen sijaan että ruisleivän, salmiakin tai viilien perään jäisi itkemään ja kitisemään (yllättävän moni muuten tekee sitäkin), kannattaa rohkeasti tutustua siihen paikalliseen valikoimaan ja tilalle voi löytää monta uutta tuttavuutta – tai jos on pakko jotain tiettyä juttua saada niin tekee itse.

Jos on tottunut roskaruokaan, on sillä linjalla helppo jatkaa täälläkin – McDonald’s:it, Burger King:it (joka kulkee täällä nimellä Hungry Jacks tavaramerkkikiemuroiden takia) sun muut löytyvät täältäkin ja tarjoavat sitä samaa kamaa kun muuallakin.

Toisaalta jos arvostaa tuoretta, hyvää ruokaa sekä monipuolisia ja hyviä raaka-aineita, on niidenkin hankinta täällä äärimmäisen helppoa. Etenkin Melbournen seutu on varsinainen foodie-paratiisi, joten ruoan suhteen on pieni vaara käydä samoin kuin kahvin kanssa: tasovaatimus voi nousta aika korkealle, ilkeästi voisi sanoa että snobi-tasolle. Mutta minkäs teet. Ainakaan muodin kanssa samaa vaaraa ei onneksi ole, joten katsottakoon se tasapainottavaksi seikaksi😛

Ps. Tämä on monesti tullut esille, mutta korostettakoon vielä kerran: jos yhtään hyvä ruoka kiinnostaa, Coles/Woolies duopolli ei ole sen hankintaan se paras paikka. Parhaat kalat saa kalakaupoista, parhaat lihat lihakaupoista, parhaat hedelmät ja vihannekset omista erikoisliikkeistään tai farmer’s marketeilta/kauppahalleista, parhaat leivät leipomoista, parhaat raaka-aineet luomu- tai muista erikoiskaupoista jne. Paitsi että laatu on erikoiskaupoissa parempaa, useimmiten myös hinta on kilpailukykyinen. Lisäksi kaikkia erikoisliikkeitä on pääsääntöisesti hyvin saatavilla ympäri kaupunkia, joten tätä valtavaa kirjoa perusruokakauppojen ulkopuolella kannattaa oppia hyödyntämään. Jos on tottunut hoitamaan kaiken asioinnin Prismassa tai Citymarketissa yhden katon alla, voi tämä malli vaikuttaa alkuun hankalalta – mutta se kannattaa opetella. Trust me.

Kirjoittanut sim | huhtikuu 27, 2016

Väestönkasvusta

Suomessa pääkaupunkiseutu tuntuu kasvavan voimakkaasti – mutta maan väkiluku ei. Kyse onkin lähinnä maan sisäisestä muuttoliikkeestä. Tilastokeskuksen mukaan Suomen väestö ei tämän vuoden alkuneljänneksellä ole juuri kasvanut lainkaan – väestönlisäys oli 1,235 henkeä kolmen kuukauden aikana, ja muutenkin 2000-luvulla väestönkasvu on ollut alle 0.5%:n vuositasolla. Viimeisten 10 vuoden aikana siitäkin suurin osa on tullut maahanmuutosta.

Australian väestönkasvu on pitkään ollut aika eri sfääreissä; se käy selväksi jo siitä faktasta että yli neljäsosa maan väestöstä on syntynyt Australian ulkopuolella. Koko maan tasolla väestönkasvu on täälläkin tosin hiukan hiipumaan päin kaivosbuumin huippulukemista – vuonna 2009 väestönkasvu oli koko maan tasolla yli  2%:ia; siitä ollaan tultu alas liittovaltion tasolla 1.3%:iin.

Lisää ihmisiä, mutta mistä?

Parhaimmillaan väestö kasvoi vuoden 2009 tienoilla noin puolen miljoonan asukkaan vuositahtia, josta nettomaahanmuuton osuus oli yli 300,000. Nyt nettomaahanmuutto on painunut jo alle 200,000 henkilön vuositasolle; ylivoimaisesti suurin osa näistä on ”haluttuja” siirtolaisia, eli maahan eri työviisumeilla muuttajia. Pakolaisia Australia on viime vuosina ottanut selvästi alle 20,000:n vuositahdilla; tämän vuoden yli 25,000:n kiintiö on suurin sitten toisen maailmansodan.

Mistä ihmiset sitten muuttavat Australiaan? Lähes koko maailmasta tietysti, mutta koko väestöä katsomalla yleisimmät lähtömaat ovat olleet Englanti, Uusi-Seelanti, Kiina, Intia ja Filippiinit. Top 5 lista viimeisen viiden vuoden ajalta on Intia, Kiina, Englanti, Filippiinit, ja Etelä-Afrikka.

Vaikka väestönkasvu on hiukan hidastunut, Victorian osavaltio kasvaa kuitenkin yhä kovaa – 1.7%:in vuosikasvulla maan kovinta tahtia. Tämä tarkoittaa että edellisen vuoden aikana osavaltion, eli käytännössä Melbournen, väkiluku kasvoi lähes 100,000:lla ihmisellä (97,500:lla). Melbourneen siis muuttaa lähes Lahden verran porukkaa – joka ikinen vuosi. Vaikka moisella luvulla ei hätyytelläkään sijaa maailman nopeimmin kasvavien kaupunkien listalla, huomaa sen joka tapauksessa katukuvasssa ja monessa muussakin asiassa.

Jo pelkästään meidän täälläoloaikana Melbournen väkiluku – joka nykyään on reilu 4.5 miljoonaa – on kasvanut reilusti yhden Helsingin verran. Vuoteen 2050 mennessä Melbournessa ennustetaan asuvan yli 8 miljoonaa asukasta, ja väkiluvun ennustetaan ohittavan Sydneyn jo 2030 mennessä. Mitä kaikkea tästä väestönkasvusta seuraa?

Lisää ihmisiä, lisää asuntoja

Ensinnäkin jostain pitää tietysti löytää kaikille niille tänne muuttaville ihmisille asuintilaa. Sekä väestönkasvu että ulkomaisten (etenkin kiinalaisten) asuntosijoittajien kiinnostus Australian asuntomarkkinoihin on ruokkinut Melbournen alueella ja muuallakin Australiassa paitsi asuntojen hintojen nousua myös melkoista rakennusbuumia. Sen seurauksena kaupunki leviää sekä ulospäin että ylöspäin, ja jälkimmäisen ansiosta keskustassa nämä pilvenpiirtäjien rakennustyömaat ovatkin nyt yleinen näky:

morning construction

Itse asiassa erittäin yleinen. Pilvenpiirtäjän useimmiten käytetty määritelmä on 150m+ korkea talo, ja näitä on Melbournessa rakenteilla parhaillaan 15 kappaletta ja suunnitteilla yli 40 lisää. Jos taas rajaksi otetaan toisinaan käytetty 100m, parhaillaan rakenteilla olevien pilvenpiirtäjien määrä nousee 32:aan ja suunnitteilla on lähes 80 lisää. Kaupungin silhuetti muuttuu siis jatkuvasti.

Korkeita taloja on enenevissä määrin tulossa lähiöihinkin, etenkin juna-asemien ja muiden keskusten yhteyteen. Muuten keskustan ulkopuolinen rakentaminen kuitenkin keskittyy sekä rakennekannan tiivistämiseen matalana että täysin uusille alueille. Kokonaisia uusia asuinalueitakin on nousemassa useampia eri puolille kaupunkia, kuten suunniteltu Rockbank:in alue 25,000 asukkaalle 30km keskustasta länteen. Asuntoja rakennetaan Victoriassa tällä hetkellä noin 5,500 asunnon kuukausitahdilla.

Aivan vapaasti ja valtoimenaan jo nyt maantieteellisesti valtava kaupunki ei kuitenkaan pääse kasvamaan; Melbournessa on käytössä urban growth boundary, jonka tarkoitus on rajata kaupungin kasvu joihinkin rajoihin ja mm. suojata viheralueita sekä maataloustuotantoa. Maataloustuotantoa muuten on yllättävän paljon hyvinkin lähellä Melbournea; 40-50% Victoriassa syötävistä kasviksista, suurin osa marjoista ja sienistä yms kasvatetaan alle 100km säteellä kaupungista. Vaikka maata Australiassa riittää, maanviljelyyn sopivaa maata on jo paljon vähemmän ja olisikin aika tyhmää tuhota se täyteen rakentamalla. 

Lisää ihmisiä, kalliimpia asuntoja

Vaikka miten rakennettaisiin niin tuntuu että rakentaminen on aina vähän jäljessä tarpeesta. Seurauksena voimakkaasta kysynnästä – paitsi täällä asuvien niin niiden mainitseminieni sijoittajien taholta – myös asuntojen hinnat ovat nousseet voimakkaasti viime vuosina. Etenkin keskustan kerrostaloasuntoja on kuitenkin tullut ja tulossa niin paljon uusia että niiden hinnat ovat nousseet selvästi erillistaloja vähemmän ja niiden hintojen odotetaankin yleisesti lähiaikoina laskevan; se milloin ja miten muu kupla puhkeaa on tietysti aikamoista arvauspeliä.

Melbournen alueen asuntojen mediaanihinta on tällä hetkellä $713,000 (vajaa €500,000). 5v sitten mediaanihinta oli noin $500,000 ja 10v sitten alle $400,000. Ne alle $400,000:n asunnot luokitellaan nykyään ”entry-level”-hintaluokkaan ja niiden saatavuus on Melbournessa vähentynyt jyrkästi, joskaan ei kokonaan kadonnut kuten on käytännössä Sydneyssä käynyt. Jatkuva kasvu saa aikaan myös sen että uusillakin alueilla tonttien hinnat ovat nousussa – vaikka tonttien koko on samaan aikaan kutistumaan päin.

Ulkomaisten sijoittajien osuudesta tähän hintojen nousuun kinastellaan jatkuvasti, ja pikkuhiljaa myös niihin kohdistuvia säädöksiä ja lisäveroja kiristetään. On kuitenkin selvää että joku merkitys niillä on – tietyissä lähiöissä kiinalaiset ovat ylivoimaisesti suurin ostajakunta, ja keskustassa kokonaisia uusia kerrostaloja markkinoidaan jopa pelkästään kiinalaisille.

Lisää ihmisiä, lisää ruuhkaa – ja lisää infrastruktuuria

Muukin infrastruktuuri usein laahaa väestönkasvun jäljessä. Niinpä Melbournessakin on tasaisesti kasvavia ruuhkia niin teillä kuin junissakin ja uusilla asuinalueilla puutetta yhdestä jos toisestakin infrastruktuurista tai peruspalveluista kuten kouluista. Vähitellen infrastruktuurilla on tapana seurata perässä, mutta urakka on valtava; on esimerkiksi arvioitu että Victoriassa pitää väestönkasvun takia rakentaa yli 500 uutta koulua vuoteen 2030 mennessä.

Liikenneyhteydet ovat tietysti  infrastruktuuria tärkeimmästä päästä. Edellinen oikeistohallitus (=yksityisautoilun ystävä) meinasi rakentaa kalliin tietunnelin keskustan pohjoispuolelle – jonka taloudellinen hyötysuhde osoittautui myöhemmin julkistetuissa laskelmissa negatiiviseksi.  Vallan viime vaaleissa saanut Labor (=joukkoliikenteen ystävä) vaalilupauksensa mukaisesti hautasi ko. projektin. 

Tilalle tuli monta kertaluokkaa järkevämpi investointi, Melbourne Metro Rail-projekti jossa keskustan alle louhitaan uusi junatunneli ja rakennetaan viisi uutta asemaa. Tämän suhteellisen valtavan projektin rakennus on määrä alkaa 2018, valmista tulee 2026 ja hintaakin on yli $10 miljardia; erotuksena tuolle surulliselle tietunneliprojektille, tämän business case on alusta asti ollut julkinen – ja positiivinen. Valmistumiseen on toki vielä vuosikymmen matkaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vaikkei tietysti tämänkään projektin jälkeen rataverkosto ole mitenkään ”valmis”. 

TomTomin Traffic Index:in mukaan Melbourne sijoittuu ”vain” maailman 55. ruuhkaisimmaksi isoista kaupungeista – mutta saa silti kyseenalaisen kunnian olla ruuhkaisempi kuin esim. Miami, Chicago ja Boston USA:ssa. Mikäli suinkin mahdollista, kannattaa autoilua keskustaan välttää ruuhka-aikoihin – ja asuinpaikankin valinnassa on hyvä kiinnittää vähän huomiota millaiset matka-ajat esim. työpaikalle tulisi eri kulkuvälineillä.

Parannuksista huolimatta eräs infrastruktuurin murheenkryyni – puuttuva raideyhteys Melbournen lentokentälle – sen sijaan antaa odottaa yhä itseään. Lentokenttämoottoritien levennys on tulossa, mutta ei nyt äkkiseltään tule mieleen kovin montaa maailmanluokan kenttää missä matkustajavolyymi on samoissa lukemissa (30M+/vuosi) eikä kentälle pääse muuten kuin tietä pitkin.. Raideyhteydestä on puhuttu kauan ja sen linjauskin on valmiina, mutta ei. Sydneyn lentokenttäjuna taitaa tosin olla ainoa julkisen liikenteen muoto joka Sydneyssä on paremmin; muuten Sydneyn julkinen liikenne kun on melkoinen sotku Melbourneen verrattuna.

Lisää ihmisiä, lisää saasteita…vai?

Kenties yllättävää, mutta ilmanlaatu ei näytä ainakaan toistaiseksi väestönlisäyksestä kärsineen. Melbournessa on yhä WHO:n ilmanlaatudatan mukaan maailman puhtaimpiin kuuluva ilma, eikä tilanne ole viime vuosina väestönkasvun myötä onneksi juuri muuttunut. Ilmanlaadusta vähän lisää tässä postauksessa muutaman vuoden takaa.

Lisää ihmisiä, lisää rahaa

Väestönkasvusta tulee kuitenkin kaikenlaisten kulujen lisäksi myös tuloja. Victorian osavaltion juuri julkaistu budjetti on vuoden osalta reilusti (lähes kolme miljardia dollaria) ylijäämäinen, suurelta osin stamp duty:n eli asuntokaupan leimaveron ansiosta asuntomarkkinoiden käydessä kuumina. Jotain hyötyäkin niistä ulkomaisista sijoittajista tietysti siis on.

Victoria myös käyttää sitä rahaa, subjektiivisen näkemykseni mukaan monesti paremmin kuin muut osavaltiot. Rahaa on tulevana budjettikautena tulossa moniin seikkoihin missä sitä tarvitaan; terveydenhuoltoon, infrastruktuuriin, kouluihin jne. Kuluneen budjettivuoden aikana osavaltio investoi infrastruktuuriin $4.7 miljardia – ensi talousvuonna (jotka siis kulkevat heinäkuusta kesäkuuhun täällä) infrastruktuuri-investoinnit nousevat $7.5 miljardiin.

Osavaltion kasvu – väestön ja talouden – on myös luonut tulleita ihmisiä enemmän työpaikkoja; Victorian työttömyysprosentti on tippunut  kahdessa vuodessa 6.9%:sta nykyiseen 5.7%:iin.

So far so good

Kokonaisuutena voinee sanoa että Victorian osavaltiolla pyyhkii kohtalaisen hyvin, vaikka tummia pilviä kerääntyykin Australian kokonaistalouden ympärille. Kuten talouden syklien kanssa aina, on tietysti vain ajan kysymys kunnes taas ei pyyhi – mutta niin kauan kun rahaa on, on kiva että sitä käytetään juuri esim. infrastruktuurin parantamiseen josta on pidempiaikaistakin hyötyä. Alueellisia kasvukipuja voimakkaasta kasvusta on toki tullut, mutta en ainakaan itse ole vielä kokenut että kaupunki olisi mennyt merkittävästi huonompaan suuntaan vuosien varrella.

Erityisen tervetullut toimiva ja fiksu osavaltio on tällaiseen aikaan kun liittovaltion hallitus on . . . kiltisti sanottuna aika huono. Näillä näkymin heinäkuussa on tulossa liittovaltion vaalit, joten saa nähdä miten niissä käy. Liittovaltion hallitus ja sen viime vuosien eri tempaukset ja älynväläykset ovat niin surullinen ja älytön saaga että parhaani mukaan olen vältellyt niitä ajattelemasta ja aiheesta kirjoittamista. 

Ehkä joskus pitää tarttua senkin clusterfuck:in kimppuun, mutta ei tänään. Tänään nautin siitä että epätavallisen lämmin syksy sen kun jatkuu vaan.

Older Posts »

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: