Kirjoittanut sim | kesäkuu 23, 2017

Olenko enää ulkosuomalainen?

Seuraan vaihtelevalla aktiivisuudella paria ulkosuomalaisten ryhmää Facebookissa, ja minusta tuntuu että etäännyn tasaisesti ulkosuomalaisuuden konseptista. On nimittäin joitain ulkosuomalaisten vakiorutiineja jotka toistuvat säännöllisesti. Näihin kuuluu mm:

  • Säännöllisest pohdiskelut muuttaako joskus takaisin Suomeen; koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta tämä optio ei ole kyllä pitkään ollut mielessäkään.

  • Erilaisuuksien ylistykset ja valitukset; asumisen kehno laatu on niitä globaalisti yleisimpiä valitusten aiheita, ja olen minäkin koonnut pitkän listan täkäläisistä ”erikoisuuksista”. Pääsääntöisesti näin monen vuoden jälkeen vertailukyky erilaisuuksien suhteen kuitenkin katoaa eikä sitä oikein enää jaksakaan.

  • Suomalaisten ruokien kaipuu; meh (”meh”? Meh.). En aktiivisesti kaipaa yhtään mitään suomalaista ruokaa. Jos tekee mieli karjalanpiirakoita, leivon itse; jos tekee mieli ruisleipää, ostan tai leivon itse, jne. Olisi toki kiva jos marjoja olisi saatavilla enemmän, mutta ei niiden aktiivisesta kaipailuista ja voi-että-kun-ei-ole-kunnon-mustikoita-harmittelusta ole mitään iloa – sitäpaitsi tilalla on monta uutta yhtä herkullista hedelmää yms.

  • Jokavuotiset matkat Suomeen ja niiden pohtiminen, tunteiden ja ajatusten vääntäminen ennen matkaa, matkan aikana ja matkan jälkeen. Emme ole vuosiin käyneet Suomessa, osin taloudellisista syistä mutta vuosittain en kyllä siellä kävisi vaikka olisi rahaakin; nähtävää ja koettavaa löytyy ihan tästä vierestäkin useamman elämän tarpeisiin.

  • Suomalaisten juhlien vietto, kuten vaikkapa Vapun tai Juhannuksen tms. Niitä monet suomalaiset viettävät puoliväkisin ulkomaillakin, ja tuntuu että niiden merkitys peräti korostuu; ikään kuin pidetään kiinni tiukemmin niistä oman kulttuurin rippeistä mistä voidaan. Omasta puolestani: evvk. Toisaalta mitkään kansalliset juhlat eivät ole koskaan olleet Mun Juttu ™ joten vietän ihan yhtä vähän vaikkapa Queen’s Birthday:tä tai Melbourne Cup Day:tä kuin Vappua.

  • Säännölliset suomalaisten tapaamiset. Lapset käyvät Suomi-koulussa, mutta pääsääntöisesti en itse lähde mihinkään säännöllisiin suomalaisten illanistujaisiin, tapaamisiin tai ajoittaisiin kissanristiäisiin. Ei niin että minulla olisi mitään suoranaisesti suomalaisia vastaan (tietenkään), mutta kansalaisuus ei vaan näyttele mitään osaa siinä kenen kanssa haluan viettää aikaa, joten suomalaisten osuus siinä ryhmässä on aika pieni.

Näiden ja muiden huomioiden myötä olen tullut siihen tulokseen etten ole enää ”oikea” ulkosuomalainen – sikäli kun olen koskaan ollutkaan.

Mutta toisaalta jäin pohtimaan että miksi monien ihmisten identiteetti on niin vahvasti sidoksissa kotimaahan tai synnyinmaahan? Kai kansalaisuus on helppo tapa rakentaa identiteettiä kun on valmiina joku johon voi nojata, ja tokihan sekä kulttuuri että kieli vaikuttaa ajattelumalleihin ja -tapoihin.

Mutta silti käsite että ollaan jopa ylpeitä syntymämaan kansallisuudesta – ylpeitä sattumanvaraisesta asiasta jonka eteen ei itse ole tehnyt yhtään mitään – on minulle vieras. Mielummin määrittelen itseni enemmän sellaisten asioiden pohjalta johon olen itse voinut vaikuttaa. Toisaalta tähän väliin on lisättävä että nimenomaan ulkosuomalaisilla on keskimäärin tasapainoisempi suhtautuminen kansallisylpeyteen – lainaten Alexander von Humboldt:ia; “The most dangerous worldviews are the worldviews of those who have never viewed the world.”

”As I have grown older, I’ve learned that pleasing everyone is impossible, but pissing everyone off is a piece of cake.”

Koska tuosta ylläolevasta ottaa joku kuitenkin herneen nenäänsä niin tarkennan että olin tietoisen tarkka sanavalinnoissani tässä – pointti oli hämmästellä nimenomaan ylpeyttä (ja tarkennuksena nimenomaan paremmuudentuntoista ylpeyttä) jostain johon itsellä ei ole ollut osaa eikä arpaa. On monta muuta omasta mielestäni korrektimpaa ja oikeutettua adjektiivia; minäkin olen suomalaisesta taustastani kiitollinen ja onnellinen siitä että olen sattunut niin hyvään maahan syntymään; mutta omasta näkökulmastani se on nimenomaan sitä, sattumaa, eihän minulla ole ollut siihen mitään vaikutusvaltaa.

Koska identiteettini ei kuitenkaan ole koskaan ollut vahvasti sidoksissa synnyinmaahan, ei ehkä ole yllättävää etten koe itseäni ”ulkosuomalaiseksi”. Määrittelyt hoidan mielummin muilla piirteillä, mutta jos olisi ihan pakko määritellä itsensä sen mukaan mistä maantieteellisistä paikoista on väkisin imenyt vaikutteita, kuvailisin itseäni vaikkapa Suomessa syntymään sattuneeksi, Pohjois-Amerikalla maustetuksi australialaiseksi maailmankansalaiseksi.

Ps. Ja kyllä, tiedän senkin että määritelmän mukaisesti olen tottakai ulkosuomalainen eikä se kovin helposti muutu ellei meiltä aleta riistämään kansalaisuuksia.

Kirjoittanut sim | Touko 25, 2017

Kirjoja, lehtiä ja pilviä

Katsellessani ympäri aamujunaa, havahduin (jälleen) siihen että useammalla ihmisellä oli edessään kirja kuin kännykkä. Tämä jaksaa hämmästyttää koska kovin monessa paikassa ei maailmassa nykyään näin ole.

Sattuneesta syystä kirjat ovat osasyyllinen siihenkin että edellisestä postauksesta on ehtinyt vierähtää tovi. Töiden puolesta yksi alkavan talven projekteista on nimittäin tutusta tekoälyyn ja koneoppimiseen astetta tai paria keskivertoa paremmin. Tykkään aloittaa vastaavat haasteet sekä ns. top-down että bottom-up-menetelmiä hyödyntäen. Ensin mainittua edustaa nyt alkuun tämä pino, joka on jo puoliksi luettu:

Jälkimmäiseen sisältyy Octaven ja Googlen TensorFlow:n oppiminen; työpaikan puolesta käytettävissä onneksi on Nvidian GPU-klustereita, joten on alustoja joilla pääsee leikkimään. Molempien lähestymistapojen yhdistäminen auttaa sekä ymmärtämään trendit ja kokonaiskuvan että saamaan tarpeeksi teknisen tason ymmärrystä tärkeiden yksityiskohtien käsittämiseksi. Pelkästään toisen puolen osaamisella tulee aiheesta helposti vinoutuneita ajatuksia tai oletuksia, suuntaan tai toiseen.

Miten tämä mahdollisesti kryptiseksi mennyt homma nyt liittyy Melbourneen tai edes Australiaan? No suoranaisesti ei tietysti yhtään mitenkään. Välillisesti siitä kuitenkin saa aasinsillan sillä tavalla, että kaupungista ja työpaikaltakin löytyy paljon osaamista tältäkin alueelta, ja on kiva että ajatustenvaihtoa voi harrastaa itseään fiksumpien ihmisten kanssa. Toisin sanoen, on suoraan sanottuna hienoa asua kaupungissa joka arvostaa ajattelua.

Melbourne Festivalin taiteellinen johtaja on todennut kaupungista seuraavasti; ajatus johon on helppo yhtyä:

”Someone said to me, ’Melbourne is the novel and Sydney is the movie’. I love the fact that this is a city with an unabashed intellectual quality about it.

Tämä näkyy isommissa jutuissakin – kuten vaikkapa siinä että Sir David Attenborough:n tyyppiset kiertueet tulevat tänne, ja siitä että maksulliset luennot suolistoflorasta myyvät loppuun 2,000-paikkaisia saleja, kuten tässä kaveri FB-postauksessaan joku kuukausi sitten mainosti:

Ja yhtä lailla pienemmissä jutuissa, kuten vaikkapa Melbourne Museum:in mainospostissa – kukapa ei haluaisi rakentaa hemoglobiinipompulaa? 😉

Lehtiä

Mitenkäs ne lehdet sitten? Tässä tapauksessa kyse oli ihan puiden lehdistä. Australiassa on aika vähän talvisin lehtensä tiputtavia lehtipuita, joten varsinaista kaiken kattavaa ruskaa ei täällä pysty kokemaan. Ruskaakin kuitenkin näkee, sitä vaan joutuu vähän hakemaan. Keskustan puistoistakin pääsee näihin aikoihin vuodesta vähän siitä nauttimaan, mutta parhaat ruskat ovat kaupungin ulkopuolella. Muuttolinnun Anna kirjoittikin yhdestä suosituimmista ruskakohteista, Macedon Ranges:ista, joten niitä hienoja kuvia kannattaa käydä ihailemassa siellä.

Me suuntasimme toiselle puolelle kaupunkia, Healesvilleen. Healesvillen kupeessa on Maroondah Reservoir Park josta allaolevat kuvat (suurenevat klikkaamalla):

Ympäröivä eukalyptusmetsä ei paljon ruskaudu:

Muualta sentään löytyy väriä:

Pilviä

Yksi korkean toimistotalon eduista on hyvät maisemat. Ja aina välillä, kuten tässä eräs sumuinen aamu auringonnousun aikaan, maisemat ovat todella upeat:

Kirjoittanut sim | huhtikuu 19, 2017

”Died doing what she loved”

Hiukan vakavammaasta aiheesta tällä kertaa; miten ihmisten kuolemaa käsitellään?

Ihmisiä tietysti kuolee jatkuvasti, eivätkä ”normaalit” tapaukset päädy lehtiin. Äskettäin on parikin tapausta kuitenkin päätynyt lehtiin, ja molemmissa on tuttu teema joka toistuu aina kun se on aiheellista: kun ihminen kuolee tehdessään jotain jota rakasti, on se selvästi lohdullista muille ja tekee omalla tavallaa tapahtuneesta hyväksyttävämpää.

Reilu viikko sitten kuoli tunnettu koomikko John Clarke, 68. John teki paljon komiikkaa ja satiiria. Hänen yksi tunnetuimmista tuotoksista oli lähes 30 vuotta jatkuneet, yleensä viikottaiset, satiirihaastattelut yhteistyökumppaninsa Bryan Dawe:n kanssa. Nämä ovat aivan loistavia, vaikka aukeavatkin usein vain kontekstin tunteville. Suosittelen lämpimästi käymään katsomassa Clark and Dawe-YouTube-kanavalta edes muutaman.

Tässä yksi suosituimmista, vuonna 1991 sattuneen tankkeriturman jälkeen tehty pätkä:

Clarke & Dawe:n maailman- ja Australian talouden ja politiikan kuvaukset ovat aina loistavia. Vähän kuin Australian versio Jon Stewartista.

Tässä vielä kaksikon viimeinen video, tehty vain joitakin päiviä ennen Clarken kuolemaa.

John Clarke kuoli sydänkohtaukseen retkeillessään Grampiansin kansallispuistossa, jossa olen itsekin monesti ollut. Perhe totesi lehdistölle seuraavasti:

”John died doing one of the things he loved the most in the world, taking photos of birds in beautiful bushland with his wife and friends. He is forever in our hearts.”

Toissapäivänä sattui toinen traaginen kuolemantapaus, kun nuori tyttö kuoli haihyökkäykseen Western Australiassa ollessaan isänsä kanssa surffaamassa. Myös tytön perhe totesi lausunnossaan samaan tyyliin:

”We can take comfort that Laeticia died doing something that she loved. The ocean was her and her family’s passion. Surf was something that she… would do with her dad and her sisters.”

On mielestäni hienoa että tällaisissa tapahtumissa ei keskitytä vaatimaan vaikkapa haiden tappamista, vaan tietyllä tavalla hyväksytään kuolema osana elämää. Tietenkään se ei vähennä perheen, omaisten ja ystävien surua, mutta yhtä turhaa olisi olla pysyvästi katkera tai hakea kostoa tavalla tai toisella.

Täällä muuten ei ole samalla tavalla tapana vierailla haudoilla kuin Suomessa, vaikka totta kai ihmiset tekevät sitäkin. Monet hautausmaat suoraan sanottuna näyttävät siltä että ei siellä tee mieli vieraillakaan; ne ovat usein aika karuja paikkoja. Myös poikkeuksia löytyy, esim. omalla asuinalueellaamme on hautausmaa joka on aivan ihana, hienosti maisemoitu ja hyvin hoidettu. Yleisempää kuitenkin on että ihmiset käyvät muistamassa kuolleita esim. muistomerkeillä, erityisesti jos on kuollut jonkin katastrofin yhteydessä kuten Black Saturday-metsäpalojen.

Ja kyllä, haihyökkäyksiin kuolee Australiassa välillä ihmisiä. Ei kuitenkaan kannata tarpeettomasti panikoida moisesta faktasta, eikä mielestäni pysyä poissa merestä haiden pelossa. Riski on joka tapauksessa todella pieni. Hait eivät sitä paitsi ole lähelläkään vaarallisimpia eläimiä:

Huomaa että ylläolevat luvut ovat kymmenen vuoden ajalta kokonaislukuja. Samasta listasta selviää myös että ne ”tappavat” hämähäkit ja käärmeet ja meduusat eivät nyt ihan oikeasti ole merkittävä riskitekijä. Australiassa on myös maailman neljänneksi korkein elinajanodote (edelle pääsevät vain Japani, Singapore ja Sveitsi) joten siinäkään tilastossa mitkään hait eivät näy missään.

Loppuun vielä Mt Macedonin hautausmaalta, Melbournen läheltä, kuva hautakivestä joka on ehkä upein ikinä näkemäni:

Kun auringonnousu näyttää tältä, tietää että ilmassa on savua jo ennen kuin astuu ulos ja sen haistaa:

Tulipalot ja niihin varautuminen kuuluu normaaliin elämään täälläpäin Australiaa, ja tästä onkin ollut jo juttua aiemminkin. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole mistään huolestuttavasta, vaan lukuisista kontrolloiduista tarkoituksella sytytetyistä tulipaloista.

Mutta miksi kummassa kukaan haluaisi tökätä tuleen metsää maailman paloherkimmällä alueella?

Juurikin siksi että ollaan maailman paloherkimmällä seudulla. Paikallinen palolaitos muistutti Facebook-sivuillaan mistä on kyse:

Kyseessä ovat siis planned burns tai toiselta nimeltään fuel reduction burns, joka kertoo paremmin mistä on kyse. Pahimman tulipalokauden ulkopuolella maastoa poltetaan tarkoituksella hallitusti, jotta ”polttoainetta” eli kuivaa puuta ja muuta kasvillisuutta saataisiin vähennettyä maastosta tulipalokauden ulkopuolella. Näin pahimpaan aikaan syttyy vakavia paloja vähemmän ja ne etenevät hallitummin kun maasto ei ole tupaten täynnä kuivaa palavaa ainesta.

Kun Victorian Emergency-karttaa kävi vilkaisemassa osoitteessa http://www.emergency.vic.gov.au/ niin meneillään on parhaillaan kymmeniä tällaisia polttoja ympäri osavaltiota. Niistä leviää vähän joka puolelle savua, joka sivuvaikutuksenaan tekee auringonnousuista ja -laskuista hyvinkin punaisia.

Suunniteltujen polttojen suunnitelmaa voi käydä vilkaisemassa täältä Forest Fire Managementin sivuilta. Maastoa poltetaan aikamoisia määriä; yksittäiset poltot ovat laajudeltaan muutamasta hehtaarista aina 5,000 hehtaariin (50km2) saakka. Vertailun vuoksi Suomessa ei ole ollut yli neljäänkymmeneen vuoteen metsäpaloa jossa olisi palanut yli 1,000 hehtaaria metsää.

Aivan riskittömiä eivät nämä suunnitellutkaan poltot ole; pari vuotta sitten Lancefieldin kylässä 70km:n päässä Melbournesta kontrolloitu tulipalo karkasi kontrolloimattomaksi ja tuhosi muutaman talon ennen kuin se saatiin uudelleen hallintaan.

Kirjoittanut sim | huhtikuu 2, 2017

Mihin kansalaisia ohjataan?

Kansalaisten käyttäytymiseen pyrkii tietysti vaikuttamaan taho jos toinenkin, mainostajista alkaen. Vaikuttajiin lukeutuvat myös valtiot erilaisilla insentiiveillä, jotka vaihtelevat maittain. Mihin täällä Australiassa siis pyritään kansalaisia ohjaamaan, jos lähestytään asiaa joko rahallisten seurausten (positiivisten tai negatiivisten) suhteen tai muiden valtion rahoittamien kampanjoiden suhteen? 

Tässä esimerkkejä Australian liittovaltion ja Victorian osavaltion porkkana/keppikokoelmasta. Kansalaisia kannustetaan:

Sijoitusasunnon ostoon

    Australiassa on useampikin verotuksellinen etu sijoitusasunnon omistamisesta. Tärkein on ns. negative gearing, jossa asuntosijoittajat voivat vähentää laskennalliset tappiot asuntosijoituksesta verotuksessa. Kyseessä ei ole mikään marginaali-ilmiö, vaan Australian yli kahdesta miljoonasta vuokraisännästä (~10% väestöstä siis) 60% käyttää negative gearing-verovähennyksiä

    Miksi kukaan silti tieten tahtoen, verovähennykset huomioon ottaenkin, haluaisi sijoittaa asuntoon joka tekee tappiota? Siksi että asuntosijoittamista on Australiassa pidetty pitkään – ja pidetään jossain määrin vieläkin – ”varmana” sijoituksena, siitäkin huolimatta että hinnat ovat nousseet täysin poskettomiin sfääreihin. Koko homma perustuu siis uskoon siitä että asunnon arvo nousee ajan kanssa.

    Toinen asuntosijoittamiseen liittyvä veroetu on ”capital gains tax discount”, eli myyntivoiton verotusetu. Asuntosijoittajat joutuvat tätänykyä maksamaan vain puolesta myyntivoitoista veroa (omistusasunnon missä itse asutaan, ns principal place of residence, myyntivoitot ovat kokonaan verovapaita).

    Myös pankit kannustavat lainoituspolitiikallaan sijoitusasuntoihin; esim. interest only-lainat eli lainat joissa maksetaan vain korkoa, ei lainkaan pääomaa, ovat sijoitusasunnoissa erittäin yleisiä; itse asiassa yli 60% sijoitusasunnon lainoista ovat interest only-lainoja. Jälleen, koko kuvio perustuu siihen että asunnon arvo nousee ajan kanssa.

    Sijoitusasunnon edullinen verokohtelu johtaa näennäisesti hassuihin tilanteisiin joissa henkilöillä on kyllä omistusasunto, mutta asuvat itse vaikkapa vanhemmilla tai vuokralla, eivät omistamassaan asunnossa.

    Negative gearing:in poistaminen tai rajoittaminen on aktiivinen keskustelunaihe, etenkin jatkuvasti nousevien hintojen valossa. Vallassa olevalle oikeistopuolueille aihe on kuitenkin poliittisesti niin tulenarka että mitään merkittävää muutosta ei näillä näkymin tähän ole kovin pian tulossa. Valtion budjetille nämä käytännöt kuitenkin tekevät tuntuvan loven; negative gearing yli $10 miljardin ja CGT discount yli $6:n miljardin verran vuodessa. Mistään pikkurahoista näissä ei siis ole kyse.

Ensimmäisen omistusasunnon hankintaan

    Omistusasunto on Australiassa edelleen niukasti se yleisin asumismuoto. Nykyisin etenkin Sydneyn ja lievemmässä määrin Melbournen poskettomien hintojen takia (Sydneyn asuntojen mediaanihinta on $1.1 miljoonaa, Melbournen lähes $800,000) vuokralla asuminen pysyvämminkin alkaa kuitenkin olla sekä yleisempää että sosiaalisesti ”hyväksytympää” – hyväksytympää siksi että oma koti on pitkän ollut se Australialainen ”unelma”.

    Ensiasunnon ostajia tuetaan parillakin tavalla; jos Victorian osavaltiossa ostaa uuden alle $750,000:n hintaisen ensiasunnon, saa valtiolta Melbournen alueella $10,000:n bonuksen ja Melbournen ulkopuolella regional-seuduilla $20,000. Nämä siis nimenomaan uusista asunnoista, joten tällä samalla kannustetaan rakentamista. Jos ostettava asunto on alle $600,000:n hintainen, saa kiinteistöverosta – joka on aika korkea, 5-6% asunnon hinnasta – max. 50% alennuksen.

Rokotuksiin

    Rokotus-skeptisyys on täälläkin valitettavasti noussut turhan suureen suosioon. Siksi onkin mielestäni positiivista että valtiolla on nykyään (vuoden 2016 alussa voimaan tullut) No Jab, No Pay”-käytäntö joka tarkoittaa siis sitä että erilaisia perheille tarkoitettuja maksuja ja tukia (kuten tukea lastenhoidon maksuihin) ei makseta ellei lapsi ole rokotusohjelman mukaisesti rokotettu.

Yksityisen sairasvakuutuksen hankkimiseen

    Kuten on aiemminkin ollut puhetta, Australiassa kannustetaan ihmisiä ottamaan yksityinen sairausvakuutus vaikka julkinenkin sairaalasysteemi toimii ihan hyvin.

    Porkkanapuolella on että valtio maksaa noin neljänneksen normaalituloisten vakuutusmaksuista – tuki tippuu nollaan jos yksinelävän tulot ovat yli $140,000/v tai perheen $280,000/v.

    Keppipuolella taas tulee maksettavaksi 1.5%-yksikön suuruinen medicare levy surcharge-lisävero mikäli sattuu tienaamaan hyvin eikä omista yksityistä sairausvakuutusta (”hyvin” = yksinasuva yli $90,000/v, perhe yli $180,000/v). Keppinä toimii myös tilapäisesti 2% vuodessa nousevat maksut jos sairausvakuutuksen menee ottamaan vasta yli kolmekymppisenä (jos esim. otat vakuutuksen 40-vuotiaana, maksat siitä 20% enemmän ensimmäiset 10v).

Hyväntekeväisyyteen

Perheväkivallan kitkemiseen

    Yhtenä valtion vaikuttamismuotona ovat media- ja muut kampanjat joilla pyritään vaikuttamaan asenteisiin. Respect on näistä hyvä esimerkki; tähän naisiin kohdistuvan perheväkivallan vastaiseen kampanjaan käytetään kymmeniä miljoonia muutaman vuoden sisällä.

    Perheväkivalta – joka käsittääkseni lähes kaikkialla on naisiin vahvasti painottuvaa – on valitettavan yleistä Australiassakin; perheväkivallan uhrina kuolee Australiassa 80-100 naista vuosittain, joka muuten on samaa luokkaa kuin Suomessa väkilukuun suhteutettuna.

    Kampanjan osana on mm. tällaisia TV-mainoksia:

    Muihin aktiivisiin Australian valtion kampanjioihin voi käydä tutustumassa täällä; joukkoon lukeutuu esim. informaatiota ruoan uusista terveysmerkinnöistä, tyttöjen urheilukampanja, armeijan rekryvideo, tupakoinnin lopetuksesta yms.

Muista kannustimista

    Yllä ei nyt tietysti ollut kuin muutama esimerkki, ja kuntatasoltakin löytyy vielä oma liuta kannustimia. Esimerkiksi meidän kunnassamme kannustetaan rahallisesti lemmikkikoirien joko leikkaukseen tai koulutukseen; leikattujen tai hyväksytysti tottelevaisuuskoulutuksen läpikäyneen koiran vuotuinen rekisteröintimaksu on alle $50, mutta jos koiraa ei ole leikattu eikä koulutettu, maksu onkin yli $350 vuodessa.

    Osavaltion tasolla esim. Victoria kannustaa aurinkosähköjärjestelmien käyttöönottoon ja tuplaa ns. feed-in-tariff:in jonka paneelin omistajat siis saavat verkkoon myydystä sähköstä. Vuosia sitten FIT oli tosin vielä paljon parempi, mutta laski sitten aika matalalle – nyt ollaan taas tulossa ylöspäin. Adelaiden kaupunki taas tarjoaa jopa $5,000 alennusta kotitalousakuista (sähkön varastointijärjestelmistä), ja veikkaan että näitä tullaan näkemään lisää laajemminkin.

Ilmanäkymä kompaktikokoisesta Australailaisesta unelmasta – tai verotusoptimoinnista?

Older Posts »

Kategoriat

%d bloggers like this: