Jaa tämä:

Tämän blogin kirjoitus on jatkunut monta vuotta pidempään kuin alunperin suunnittelin. On kuitenkin tullut aika laittaa jo kohta 10 vuotta jatkunut tänne kirjoittelu vähintään tilapäisesti paussille.

Ai miksi? Syitä voi hakea vaikka tästä loppukevään auringonlaskusta – olen mielummin katselemassa niitä kuin kirjoittamassa niistä. Tai siitä että elämässä on muutenkin tarpeeksi tekemistä ja kirjoittamista muualla. Tai siitä että karsin turhaa tietokoneaikaa. Tai siitä ettei nyt ole loistavia postausideoita mielessä eikä kiinnosta kirjoitella väkisin juttuja. Tai jotain 🙂

Uusia lukijoita – ja miksei vanhempiakin – suosittelen sillä välin tutustumaan sivuun ”Tärkeimmät postaukset” josta löytyy paljon vieläkin relevanttia tavaraa. Palaan linjoille uuden sisällön kera myöhemmin. Ehkä.

Hyvää mitä-vuodenaikaa-teillä-eletäänkin!

Jaa tämä:

Mutu-tuntumalla asumisessa on Suomen ja Australian välillä huomattavia eroja, joita ollaan täällä blogissakin käsitelty jo aiemmin. Otetaan kuitenkin tuore katsaus tilastoihin, joista käy ilmi pari yllättävääkin eroa.

Suomalaiset asuvat kovin yksin.

Tämä käy ilmi useammastakin tilastosta; tässä alkuun asuntokuntien tilasto Suomesta:

Lähes hätkähdyttävän suuri osuus on yhden ihmisen asuntokuntia. Myös lapsiperheiden osuus on verrattain pieni, kun sitä vertaa Australian vastaavaan graafiin:

Luokittelueroista johtuen Suomen tilastoista puuttuu useamman sukupolven asunnot, joita on täällä peräti 13%. ”Muut ryhmät”-osasto täällä taas pitää sisällään erityisesti nuorten kimppakämpät, joka on sillä ikäryhmällä yleinen ratkaisu.

Yksinasujien suuri osuus vaikuttaa väistämättä myös siihen miten monta henkeä keskimäärin asuntokunnassa on. Mielenkiintoista kyllä, tämä on tasaisesti jatkanut laskuaan Suomessa, mutta ei täällä. Vähintään osasyynä täkäläiseen kehitykseen ovat asuntojen korkeat hinnat, jonka ansiosta nuoret asuvat pidempään kotona.

Ero alkaa olla sen verran suuri että se väistämättä näkyy ja tuntuu yhteiskunnan muissakin rakenteissa. Siinä missä kohtalaisen pienet yksiöt lienevät se kuumin kauppatavara pk-seudulla Suomessa, on täällä yksiö (”studio”) äärimmäisen harvinainen asuntomuoto alun alkujaankin. Melbournessa on kauhisteltu sitä että jopa 40% uusista kerrostaloasunnoista on alle 50m2:n kokoisia – Sydneyssä kaksion (1 bedroom) minimikoko on nykyään 58m2, ja Melbournessakin on viime vuonna tiukennettu määräyksiä väljempään suuntaan.

Entä sitten asuntojen tyypit?

Omakotitalo on vielä standardi Australiassa

Sanon vielä, koska täällä(kin) kerrostaloasuminen on yleistymään päin ja alkaa sosiaalisestikin olla hyväksytty asumistapa – aiemmin kun kerrostaloja on pidetty selvästi ”huonompana” asumismuotona. Joka tapauksessa ero on tälläkin saralla suuri – Australiassa, ja Melbournessakin, yli 70% asunnoista on omakotitaloja. Kerrostaloissa asuu vain 1/3-osa siitä osuudesta ihmisiä mitä Suomessa; ero on tietysti vielä dramaattisempi jos vertaa Helsinkiin, jossa peräti 86% asunnoista on kerrostaloasuntoja.

Miltä sitten näyttää tyypillinen Australialainen asunto? Siihen on aika mahdotonta antaa vastausta, koska tilanne vaihtelee paitsi Australian kolkasta riippuen, myös asuinalueittain. Oikeastaan vain uudehkot asuinalueet ovat kokolailla täytetty samanlaisilla taloilla (ja siten aika tylsän näköisiä, jos minulta kysytään). Asettuneilla alueilla on usein jos jonkinlaista taloa – tässä aamukävelyltä pari esimerkkiä jotka kaikki ovat ihan normaaleja:

Jos näistä kuvista pitää jotain yhteistä repiä, niin tyypillistä on että:

• Etupiha on ”avoin”; tosin joillakin muilla – etenkin erityisen kalliilla – alueilla normi onkin aidattu etupiha.
• Talot ovat kohtalaisen lähellä toisiaan, joten..
• Takapihat ovat käytännössä aina aidattuja. Mitä tiivimmin rakennettu alue, sen varmempaa on että se aita on yleensä vajaa 2m korkea lauta-aita joka estää tehokkaasti näkyvyyden muiden pihoille/pihoilta.
• Etupihaa pyritään pitämään enemmän tai vähemmän nättinä ja maisemoituna. Tavoitestandardi vaihtelee lähiöittäin.

Jaa tämä:

Yksi maisema, monta perspektiiviä. Mitä näet näissä lenkkipolun varrelta otetuissa varsin tavanomaisissa kuvissa?

Ensimmäisenä tietysti tulee ehkä mieleen itsestäänselvät asiat, kuten luonto, puut ja ehkä auringonpaiste. Mutta mitä kaikkea kuvassa onkaan?

• Luonto. Lienee selvää että paikka on luonnonläheinen; kuvissahan ei paljon muuta näykään. Rauhoittava ympäristö johon ei juuri muita kuin luonnonääniä kuulu.
• Polttoaine. Toisaalta kuvat ovat myös täynnä polttoainetta. Tämä tulee väkisin mieleen näin tulipalokauden alussa; eukalyptuspuut ja muu kesän myötä kuivuva kasvillisuus muodostaa todellisen riskin kuumina kesäpäivinä. Etenkin kun tätä kohtaa puronvarsialueesta tavataan pitää enimmäkseen luonnontilassa. 
• Vesi. Aina tervetullut elementti; Australiassa monet pienemmät – ja välillä isommatkin – purot ja joet kuivuvat kesällä olemattomiin, mutta tähän lähipuroon riittää jostain aina ainakin vähän vettä.
• Käärmeet. Se samainen vesi houkuttelee paikalle myös vähemmän toivottuja eläimiä; käärmeitä. Jokien ja purojen varrella niitä väistämättä täällä on, ja ne ovat luokitukseltaan lajista riippuen jotain väliltä myrkyllinen-tosi myrkyllinen-erittäin myrkyllinen. Huoletonta samoilua tiheässä heinikossa on siis fiksua välttää, ja katsoa vähän mihin kävelee jos polulta poistuu.
• Ylirakentaminen. Vaikka taustalla vain vilahtaa talo, on se osa noin parinkymmenen paritalon rykelmää. Niiden rakentamista tuohon tyhjälle tontille seurasi vuosien taistelu rakentajan, kunnan ja rakentamisen vastustajien kesken – homma päätyi oikeuteen asti, ja alkuperäinen suunnitelma noin 30 talon ryppäästä kutistui kolmanneksella. Talot olivat kysyttyjä, ja kaikki oli myyty monta kuukautta ennen niiden valmistumista. Pihaa ko. paritaloissa on mitättömästi – ehkä sadan neliön verran – mutta ympäristön avoin luonto toki kompensoi tätä. Moni paikallinen asukas ei näin tiiviistä uudisrakentamisesta tykkää.
• Varjo. Kesän myötä puiden tuoma varjo on erinomainen juttu. Niin erinomainen että jo valmiiksi paljon puita omaava kuntamme on viime vuosina istuttanut lisää puita esim.
  sellaisten teiden varsille joissa kävelytiet ovat muuten vailla paahteelta suojaavaa varjoa.
• Muut eläimet; onneksi ympäristö houkuttelee muitakin eläimiä kuin niitä käärmeitä. Papukaijojen ja kakadujen äänet pitävät yleensä täällä äänimaailmaa hallussaan, ja muitakin lintuja on runsaasti. Purossa uiskentelee todistetusti platypuksia, vaikka päivisin niiden näkeminen onkin harvinaista. Echidnoihin olen myös törmännyt. Ja liskoihin.
• Rauha. Koskaan tässä kohdassa ei ole hiljaista; mutta rauhallista sen sijaan on lähes aina. Eikö ole jännä juttu että luonnon äänet eivät juuri koskaan ärsytä, kun taas ihmisten laitteiden synnyttämät äänet harvoin ovat miellyttäviä?
• Valo – ja Pimeys. Kuvassa on tietysti aurinkoista eikä valosta ole puutetta, kuten ei yleensä päivisin ole. Ilta onkin sitten eri asia. Lenkkipolut, sellaiset mitkä eivät sijaitse autotien vieressä, eivät ole täällä koskaan valaistuja. Kun aurinko laskee, laskeutuu seudun ylle myös pimeys. Välillä tämä harmittaa kun olisi kiva lenkkeillä illemmallakin, mutta ylös tähtiä katsoessa sitä osaa olla valosaasteen puutteesta kiitollinenkin.
• Tuoksu. Kuvasta on sitä mahdotonta välittää, mutta eukalyptuspuiden tuoksu on välillä, etenkin sateen jälkeen, huumaava(n ihana). 

Jaa tämä:

Ulkosuomalaisten blogit-ryhmässä on viime viikkoina ollut meneillään jonkun sortin keittiöidenesittelykampanja. Näin kokkausihmisenä postaukset ovat olleet kiinnostavia, joten kannetaanpa oma korsi kekoon kun yhtään keittiötä ei ole vielä Australiasta ollut esillä.

Miltä siis näyttää australialainen keittiö? Tai pitää sanoa australialais-suomalainen, koska olimme muutama vuosi sitten siitä onnellisessa asemassa että suunnittelimme arkkitehdin avustuksella koko talon itse, joten pääsin toteuttamaan juuri sellaisen keittiön kun halusin. Perheessämme keittiö on usein se elämän keskipiste, joten sen suunnitteluun ja varustukseen panostettiin keskimääräistä enemmän.

Itse laitan ruokaa käytännössä joka päivä sekä leivon kohtalaisen paljon, joten oli tärkeää että kaikki toimii hyvin. Tässä on nyt tulos, joka muutaman vuoden asumisen jälkeen on osoittautunut erittäin hyväksi. (Hienompien eli ensimmäisten kahden kuvien copyright Lisbeth Grosmann, arkkitehdin palkkaama valokuvajaa joka dokumentoi valmiin talon)

Jo tästä käy ilmi että kyseessä on avokeittiö, joka on Australiassa tyypillistä. Keittiöalueen rajana toimii iso baaripöytä (samoin varsin tyypillistä), ja tila on auki kuvan ottosuunnassa sijaitsevaan ruokailutilaan. Samassa avotilassa on myös ns. olohuone.

Aika tyypillistä on myös valoisuus – australialaisissa taloissa on suomalaisiin verrattuna isot ikkunat, joten valoa tulvii sisälle; tästä ”pääoleskelutilasta” on meilläkin ikkunoita jokaiseen neljään pääilmansuuntaan. Koko talo on itse asiassa suunniteltu niin että mistään kohtaa taloa ei ole yli viittä metriä ikkunaan, joten missään ei tarvita päiväsaikaan keinovaloa. Silloin kun keittiössä keinovaloa tarvitaan, saadaan sitä baaripöydän päällä olevasta pitkästä LED-valosta, lieden valoista ja kattoon upotetuista säädettävistä alavalaisimista.

Keittiötasot ovat kvartsikomposiittimateriaalia, joka on kenties se yleisin ratkaisu uusissa taloissa. Vanhemmissa näkyy kaikkea väliltä puu ja luonnonkivi. Yleiskuvassa näkyy myös keittiötasojen taustalla seinässä oleva splashback – tässä tapauksessa valkoinen lasinen sellainen, jonka ideana on siis että roiskeet saa maalipintaa helpommin pyyhittyä siitä pois.

Yksityiskohdista lisää alla, joista tulee ilmi niin australialaisia, suomalaisia kuin vain omiakin juttuja. Ensimmäinen potentiaalisesti pohjoismaalaistyyppiseksi laskettava yksityiskohta on IKEA:n baarituolit, vaikka ovatkin täältä hankittuja. Isoa baaripöytää käytetään paitsi työtasona, myös aamupalan syöntiin ja aika usein kaikkeen muuhunkin ruokailuun.

Yleiskuvasta näkyy myös kohtuutyypillinen jääkaappi/pakastin-kombo. Tähän väliin on todettava että toisin kuin monissa Euroopan maissa, Australiassa vuokra-asunnon vuokraan kuuluu täysin varusteltu keittiö, monesti tiskikonetta myöten – paitsi, jostain käsittämättömästä syystä, jääkaappi. Se on vuokralaisen yleensä hankittava itse, joka on vähän rasittava juttu koska eri asuntoihin sopii tietysti usein erilainen jääkaappi.

Kuvassa näkyy myös pienkoneista ainoana aina pöydällä oleva vedenkeitin jota yleensä käytetään teetä varten. Kahvikonetta emme ole hankkineet vaikka kahvia juommekin – se hankitaan ennemmin kahviloista. Muut laitteet, kuten slow cooker, leivänpaahdin, blenderi yms nostetaan tarvittaessa kaapista esille.

Ensimmäisenä yksityiskohtana alla tiskiallas, joka on ihan tavanomainen täkäläinen tupla-allas. Tyypillistä australialaista on myös se, että tiskialtaan yläpuolella on iso ikkuna. Ikkunasta avautuu terassin yli puinen maisema pihaan ja naapurin pihan yli lähistön pelloille aina 30km:n päässä olevan kansallispuiston vuorille asti.

Ikkuna tiskialtaan yllä ei kuitenkaan estänyt meitä lisäämästä keittiön ehdottomasti suomalaisinta ominaisuutta, nimittäin astiankuivauskaappia joka on tuossa ikkunan oikealla puolella. Sikäli kun sieltä pari pisaraa tippuu, tippuvat sitten pöydälle. Suurimman osan tiskeistä hoitaa myös kuvaan päässyt semi-integroitu tiskikone.

Sillon kun tiskejä tiskataan käsin, käytetään täällä muuten ihan normaalia tiskiharjaa; on myös porukkaa joka tiskaa sienellä, mutta tiskiharjoja on joka tapauksessa jokaisessa ruokakaupassa myytävänä joten eivät ole mikään harvinainen juttu.

Epätyypillinen lisäys keittiön varustukseen ovat USB-liittimillä varustetut pistorasiat; se kännykkä kun on usein keittiössä lataamassa kun siellä oleskellaan, joten ajattelin että tyhmää jos pistorasioissa pitää olla aina laturi kiinni. Näin kännykät, tabletit tjsp saa kätevästi ladattua eikä pistorasioita kulu lainkaan. Tämä ei, btw, ole mikään tyypillinen aussiominaisuus 😉 Toisaalta se, että pistorasiat on varustettu suojakytkimillä on standardikamaa.

Toinen oma lisäykseni on baaripöydän päässä sijaitseva integroitu kirjahylly keittokirjoille. Näin ne ovat kätevästi aina saatavilla. Samassa kuvassa näkyy baaripöydän keittiön puolelle integroitu uuni, joka on näin (sen vieressä kuvan ulkopuolella olevan mikron kanssa) poissa näkyvistä mutta silti kätevästi saatavilla. Uuni on käytännössä aina normaali sähköuuni.

Maustekaappiin piilotettuna löytyy liesituuletin, joka on luokkaa lähes-ravintolakeittiötasoinen. Mikään ei ole rasittavampaa kuin pienet hentoiset ulosvedettävät liesituulettimet jotka pitävät hirveää meteliä eivätkä silti vedä yhtään mitään. Niinpä hankin Qasair:in tuplamoottorituulettimen joka vetää parhaimmillaan 1800m3/h:n vauhtia kokkauskäryt ulos kuulostamatta silti vieressä olevalta lentokoneelta. Tykkään.

Kaasuliesi menee kategoriaan ”tyypillinen australialainen” ratkaisu. Välillä käy keittiöpiireissä kova debatti kaasu-vs-induktiolieden paremmuudesta ja molemmat ovatkin hyvinä hyviä, mutta itse nyt vaan satun tykkäämään kaasuliedestä. Täällä ei asunnoissa ole kertaakaan tullut vastaan sitä suomessa perinteistä sähkölevyä tai keraamistakaan liettä – lähes kaikkialla on kaasuliesi ja niissä missä ei ole, on induktio.

Viimeisenä yksityiskohtana taas enemmän oma juttu, veitset seinällä magneettistripillä. Hyvät veitset ovat ehkä tärkeimpiä keittiötyövälineitä joten ei tulisi mieleenkään laittaa niitä tylsistymään laatikkoon – ja esim. puinen veitsiteline veisi turhaan pöytätilaa.

En tekisi oikeutta australialaiselle keittiölle jos tässä yhteydessä ei mainittaisi ulkokeittiötä. Etenkin kesäisin osa, välillä isokin osa, kokkauksesta tapahtuu ausseilla ulkona BBQ:lla eli grillillä; useimmiten omalla mutta myös puistoissa ilmaisilla julkisilla grilleillä (jotka ovat useimmiten siistejä!). Tässä siis keittiön jatke, ulkokeittiö:

On myös joitakin tyypillisiä australialaisia keittiöjuttuja joita meillä ei ole; päällimmäisenä mieleen tulee WIP eli walk-in-pantry, pieni ruokakomerohuone, jotka ovat kohtuuyleisiä.

Joka tapauksessa, tämä varta vasten suunniteltu keittiö toimii suunnitelmien mukaan ja tykkään siitä hirveästi. Ainoa juttu minkä potentiaalisesti tekisin eri tavalla on valita mahdollisesti muusta asunnosta poikkeava lattiamateriaali – öljytty puulattia toki näyttää ja tuntuu hyvältä, mutta väistämättä roiskuvia vesipisaroita saa olla pyyhkimässä lattialta tarpeettoman usein.

Jaa tämä:

Esikaupunkialueilla tai lähiöillä on usein huono maine asuinpaikkana. Tämä on sikäli kummallista että suurin osa ihmisistä suurimmassa osassa länsimaita asuvat nimenomaan lähiöissä – käsittääkseni vieläpä pääsääntöisesti tyytyväisinä. Joskus lähiöiden huono maine on helppo ymmärtää; on monta kaupunkia joiden lähiöt on suunniteltu lähinnä vain nukkumiseen, jos siihenkään, ja niistä puuttuvatkin paitsi lähes kaikki palvelut myös vapaa-ajan infrastruktuuri.

Kuten on aiemminkin ollut puhetta, Melbourne ei onneksi ole näitä kaupunkeja. Melbournen metropolialue on peräti 9,900km2:n kokoinen (suunnilleen saman kokoinen kuin Uudenmaan lääni siis) ja niitä lähiöitä mahtuu tänne yli 250kpl; useimmat lähiöt ovat omaleimaisia ja täysillä palveluilla varustettuja ja jokaiselle löytyy varmasti oman tyylisenä paikka asua.

Olen aiemmin ollut kokolailla kaupunki-ihminen, ja asunut miljoonakaupunkien keskusta-alueella hyvillä mielin. Täällä Melbournessa asumme kaupungin ja maaseudun rajalla joka on ns. urban growth boundary:n ansiosta hyvin selkeä; UGB:n taakse tiivis rakentaminen on kielletty. Tämä Urban Growth Boundary on meiltä kivenheiton päässä ja keskustaan on linnuntietä 20km – enkä voisi olla asuinpaikkaan tyytyväisempi.

Mikä täällä lähiöasumisessa sitten on niin kivaa? Tässä vaikka Top 5:

• Luonto on lähellä. Puita on joka puolella. Äänimaailmaa hallitsevat lukuisat linnut ja kesäiltaisin cicadat, ei liikenne. Lähimmille kenguruille kävelee muutaman minuutin. Lähimmälle viinitilalle ajaa muutaman minuutin. Vartissa pääsee jokeen uimaan (makeanveden uimapaikat ovat harvinaisuus Australiassa) ja puolessa tunnissa kansallispuiston metsiin vaeltamaan. Viereisen kadun naapuri pitää mehiläispesiä, joten hunajan saa kirjaimellisesti omista kukista. Toisella ystävällä alle kilometrin päässä on kymmeniä kanoja isoa hedelmätarhaa möyhimässä, joten takuuvarmasti onnellisten kanojen munien saantikin on hoidossa. Täällä on helppo unohtaa asuvansa lähes 5 miljoonan asukkaan kaupungissa.

Lähi(ö)kengurut (kuvat btw suurenevat klikkaamalla):

 

• Tilaa riittää. Etäisyydestä on sekin hyvä puoli että lähiö on selvästi väljemmin rakennettu kuin monet lähempänä keskustaa olevat; yli 1,000m2 tontit ovat normi, kun toisaalla Melbournessa tonttien koot ovat pääsääntöisesti huomattavasti pienempiä. Myös erityisesti seutua halkovan puron varrella on runsaasti puistotilaa, ja kotoa avautuvat mäkisen maaston ansiosta näköalat useamman kymmenen kilometrin päähän. On niinsanotusti tilaa hengittää.

Auringonnousu kotoa:

 

• Kaikki palvelut löytyvät läheltä. Lähiön ”kyläkeskus” palvelee reilun 25,000:n asukkaan tarpeita, joten sieltä ja muualta lähiöstä siroiteltuna löytyvät kaikki jokapäiväiseen elämiseen tarvittavat palvelut; on erinomaisia kahviloita, leipomoita, kala-, liha-, vihannes-, ja hedelmäkauppoja, useampi päivittäistavarakauppa, Bunnings (=legendaarinen rautakauppaketju), lääkärikeskuksia, alkoholiliikkeitä, kymmeniä ravintoloita, postikonttori, pankit, vaateliikkeitä, uimahallit, urheilukenttiä, kenkäkauppoja, parturi/kampaamoita jne – jopa hyvä kirjakauppa löytyy. Joka toinen viikko on farmer’s market jossa pääsee alueen tuottajilta ostamaan suoraan kaikenlaista. Ja jos jotain erikoisempaa tarvitsee, kahden lähiön – vajaan 10min ajomatkan – päässä on ”pieni”, luokkaa Iso Omena, ostoskeskus ja toisessa suunnassa 15min päässä toinen, reilusti isompi, ostoskeskus. Yökerhoja ei löydy, mutta ne eivät tänne alueen imagoon sopisikaan 🙂

Yksi neljästä lähiöhedelmäkaupasta:

 

• Hyvät liikenneyhteydet. Huolimatta siitä että ollaan maaseudun rajalla, pääsen kätevästi liikkumaan julkisilla töihin keskustaan – jonka ansiosta 5-henkinen perheemme pärjää hyvin yhdellä autolla. Junamatka keskustaan kestää vähän alle 40min ja on arkisin arvostettua luku- ja rentoutumisaikaa.

  Myös pyörätiet ovat seudulla hyviä, joten lähimatkat (mm. lasten koulumatkat) sujuvat kätevästi pyöräillen. Ainoat, onneksi harvoin eteentulevat, liikenneyhteyksien miinuspuolet ovat että vaikka junat kulkevat yli puolen yön, viimeiset bussit seudulla menevät jo yhdeksän jälkeen – ja toisekseen, mikään kaduista erotettu pyöräreitti ei ole iltaisin valaistu.

Lähijuna matkalla lähiöstä toiseen; kuvassa myös yksi niistä sadoista surullisenkuuluisista tasoristeyksistä. Tästä yksilöstä tosin ei liene kenellekään suurempaa ruuhkahaittaa, vaikka joku onneton tuolla toisella puolella ylitystä odotteleekin.

 

• Yhteisöllinen tunnelma. Vaikka ollaan miljoonakaupungin lähiössä, on tunnelma kuin pikkukylässä. Niin bussikuskit kuin kauppojen myyjät ja kahviloiden tarjoilijat tunnetaan puolin ja toisin nimeltä ja kuulumisia vaihdetaan säännöllisesti. Vastikään uusittu kyläkeskus toimii toisena olohuoneena ja sen lavalla onkin harva se viikonloppu (ilmaista) livemuusiikkia ja muuta söpöä pikkuaktiviteettia.

  Ainoana ympyränä tällainen ”joka paikassa törmää tuttuihin”-kuvio voisi alkaa pidemmän päälle joitain ihmisiä ahdistamaan (nimim. miksi halusin muuttaa pois pikkukaupungista Suomessa), mutta jos eteen tulee liikaa tuttuja, junamatkan päästä löytyy niitä lähiöitä lisää jonne voi mennä nauttimaan anonyymiydestä sitä kaivatessaan 😉

Kyläkeskuksen olohuonetta:

 

Ps. Joku voisi kysyä että jos kerran tykkää kylämäisyydestä ja maaseudun rauhasta, miksei saman tien muuttaisi maaseudulle tai johonkin pienempään paikkaan? Aina välillä kieltämättä houkuttelisi muuttaa vielä maaseudummalle, mutta sitten tulee mieleen että oikeastaan noi lähikahvilat ovat aika kiva juttu olla olemassa kävelyetäisyyden päässä… 🙂

Vakavampiakin syitä on; rakastan kaikkea mitä Melbournella suurehkona kaupunkina on tarjota; kaikkia kuviteltavissa olevia palveluita, kulttuuritarjontaa, ruokaa, työmahdollisuuksia, ihmisten diversiteettiä, loputonta tapahtumien määrää jne.