Kirjoittanut sim | heinäkuu 21, 2015

Nettiyhteys vuosituhannen alusta

Joskus aiemmin taisin luvata että kerron minkälainen prosessi oli saada uuteen taloon nettiyhteys. Ei nimittäin mennyt ihan putkeen, vaikka putkeen se kaapeli lopulta saatiinkin. Otti nimittäin 6kk ennen kuin saatiin uuteen taloon nettiyhteys.

Taustatiedoksi sellainen että kiinteät Internet-yhteydet ovat Australiassa tunnetusti melko kehnoja. Esimerkiksi Ooklan indeksissä Australian keskinopeus on roimasti EU:n tai OECD-maiden alapuolella, keskinopeuden ollessa 18Mbps – Suomen vastaava oli 33Mbps, eli merkittävästi parempi.

Yhteyksiä on tarjolla paikasta riippuen kolmenlaisia:

  • Uusille asuinalueille vedetään useimmiten valokuituyhteydet ja surullisen kuuluisa NBN – eli National Broadband Network-projekti – on sekin joillekin alueille vetänyt kuidun ja jatkaa etanamaista verkon levitystä sillä ja muilla teknologioilla. Kaikki on luonnollisesti hyvin siellä missä kuitu kulkee. Niitä paikkoja ei kuitenkaan ole hirveän paljon.
  • Toiseksi paras on kaapeli, ja joko Telstran tai Optuksen koaksiaalikaapeliverkosto kattaa aika mukavasti kaupunkialueita. Jos sattuu osumaan sellaiselle alueelle, niinkuin viimeisimpään muuttoon asti satuin minäkin, saa DOCSIS 3-standardin mukaisen 100Mbps:n yhteyden jolla pärjäilee varsin mukavasti, vaikka uplink-nopeudet kaapelilla ovatkin suhteellisesti huonompia.
  • Joka paikka ei kuitenkaan ole HFC-kaapelinkaan päässä, joten jäljelle jää vanha ”puhelinlinjakupari” eli ADSL ja sen variaatiot. Jos sattuu olemaan lähellä puhelinkeskusta – etäisyyden keskuksesta voi tarkistaa täältä – tilanne on kohtalainen ja ADSL2+ toimii hyvin. Jos etäisyys alkaa mennä yli kolmen kilometrin niin nopeus ei tule olemaan päätä huimaava.

Ja kas kummaa, meidän uudessa asuinpaikassa etäisyys keskukseen on vajaat neljä kilometriä – ja nopeudet sitä luokkaa. Ennen kun edes niistä päästiin nauttimaan, oli edessä turhan iso rumba. Tein liittymän tilauksen viime vuoden marraskuussa, ja joulukuussa piti olla asennus. Paitsi ettei asentaja koskaan saapunut, vaan 5min ennen 4h:n ikkunan loppua tuli tekstari että tuleekin joku toinen päivä. Grr. Sitten kun viimein tuli, talopuolen kaapelointi kadulle asti oli kohtalaisen helppo tehtävä koska rakennusvaiheessa olimme siihen varautuneet.

Siitä kuitenkin alkoivat ongelmat; vaikka keskuksessa oli ADSL-portteja vapaana, muuta infrastruktuuria piti päivittää (en tarkalleen tiedä mitä ja menetin jossain välissä kiinnostuksen ottaa selvääkään) ja siitä seurasi odotusta, alihankkijoiden kanssa tappelua, lisää odotusta, lisää alihankkijasotkuja, taas vähän odotusta jne. Kompensaationa sentään saatiin lisää mobiilidataquotaa, LTE-modeemi tietokoneelle, ei liittymismaksuja yms, mutta silti otti aivoon että kesti niin pitkään. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä ollut parempi että olisi kestänyt pidempäänkin, osoittautui nimittäin että se tilapäinen mobiililiittymä pesi ”oikean” laajakaistan sata-nolla. Lähes kirjaimellisesti.

Ooklan Speedtest.net antaa nimittäin tulokseksi siitä viimein toimintakykyiseksi saadusta ADSL-liittymästä näinkin huimia lukuja:

adslspeedtest

Tragediaksi tämän tekee se, että kadulla kyllä kulkee HFC-kaapeli. Siihen kiinni pääsemisen ongelmaksi muodostuu kuitenkin liittymismaksu. Siinä missä uuden puhelinliittymän – ja siten myös ADSL:n – hinta on säännöstelty maksimissaan $299:ään, kaapelilla ei moisia ole vaan verkonmuutoskulut yms infrastruktuurin uuteen paikkaan ”saa” maksaa asiakas itse. Ja meidän tapauksessa, kun kaapeli kulkee kadun väärällä puolella ja matka on aika pitkä ja pylväät väärässä paikassa ja koska talo on kaukana tiestä niin matkalle tarvittaisiin vahvistin ja ja … niin hinnaksi muodostuu $7,000. Ei kiitos.

Joten se toistaiseksi siitä. 100Mbps yhteys jää toistaiseksi niin lähelle, mutta silti niin kauas. NBN:ää tai naapurien kanssa jonkinlaista diiliä odotellessa pärjäillään ADSL:llä – kuka sitä nopeaa nettiä nyt kotona tarvitsisikaan… Perun täten taannoiset vuosia sitten esittämät puheeni DVD/BluRay-vuokrausautomaattien – joita sattuneesta syystä löytyy täältä vähän joka ruokakaupan kyljestä – tarpeettomuudesta… ;)

Mobiilipuoli sen sijaan on täällä peiton ja nopeuksien puolesta hyvässä kunnossa. Mobiililiittymäni hakkaa kevyesti tämänhetkisen kiinteän liittymän. Tilastojenkin valossa tässä asiassa ollaan Suomea edellä, maailman kärkikastissa, keskimääräisen mobiililiittymänopeuden ollessa 25.2Mbps. Tässä nopeustestin tulos iPhone 6:lla ruuhka-aikaan keskustassa:

4Gtest

Mobiilidataliittymästä olisi pysyvämmäksikin ratkaisuksi, ellei täkäläisiä nettiliittymiä vaivaisi eräs maailmalla yleinen ominaisuus: datasiirtorajoitukset. Niin kiinteällä kuin mobiilipuolellakin liittymät hinnoitellaan ei nopeuden vaan niihin sisältyvän datamäärän mukaan. Mobiilipuolella siis joku 10GB:kin maksaa maltaita kun kiinteällä puolella kiintiöt ovat sentään paremmassa kokoluokassa.

Joka tapauksessa kiinteän netin surkeat uplink-nopeudet sekä siirtorajoitukset saavat aikaan sen että esim. valokuvia ja videoita on ihan turha yrittääkään varmuuskopioida ns. pilveen, vaan ratkaisujen on oltava paikallisia. Tervetuloa menneisyyteen siltä osin siis.

Kirjoittanut sim | heinäkuu 13, 2015

Lunta

Vaikka niin ei äkkiseltään välttämättä kuvittelisi, Australiassa on paljon lumi-aktiviteettia talvella; Australian Alpeilla on useampia isoja hiihtokeskuksia jotka ovat suosittuja paikkoja. Koska ajomatkaa isompiin keskuksiin on kuitenkin 3-5h, vaatisi sinne reissu käytännössä yöpymisen ja lysti ei ole vallan halpaa; välinevuokrien ja melko kalliin majoitusten lisäksi maksamaan joutuu ns. resort entry fee:n joka on autoilta luokkaa $50/pv. Lähinnä lapset halusivat kuitenkin lumille leikkimään ja olihan se korkea aika sitä täällä nähdä itsekin kun ollaan kuusi vuotta jo maassa oltu, joten suunniteltua oli että tänä talvena mentäisiin lumille.

Jos ei ole pakko päästä laskettelemaan tai hiihtämään, lunta löytyy onneksi ajoittain vähän lähempääkin. Melbournea lähinnä oleva lumileikkeihin ja pulkkamäkeilyyn soveltuva paikka on Mount Donna Buang, 1,250m:n korkuinen vuori joka sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päässä noin 80km Melbournesta itään, Warburtonin kylän lähellä. Toisin kuin hiihtokeskuksiin, Donna Buangille meno ei maksa mitään, mutta eipä siellä toisaalta ole juuri palveluitakaan; vessat sentään löytyvät ja lumiaikaan huipulla on ranskalaiset ja kuuma kaakoa-tyyppistä ruokaa tarjoava koju sekä pulkkavuokrauspaikka mutta siihen jäävät sen vuoren palvelut.

Luntakaan siellä ei ole mitenkään aina. Viime viikonloppuna päälle kuitenkin tuli kylmä rintama joka toi mukanaan runsaita sateita – sateita jotka vuorilla satoivat lumena. Mt. Donna Buang on kuulemma suosittu paikka silloin kun siellä on lunta, joten lähdimme ajamaan heti aamulla vuorta kohti. Täällä ei nastarenkaita eikä juuri kitkarenkaitakaan tunneta kun niille ei normaalisti ole mitään tarvetta, joten pitoratkaisun nimi vuorille mentäessä ovat lumiketjut:

snow4

Eipä ole tuollaisiakaan ennen tullut käytettyä, mutta hyvin tuntuivat toimivan. Ketjut luonnollisesti asennettiin autoon vasta vuorella kun lunta tuli eteen. Tie Donna Buangin huipulle on yleensä hyvin aurattu, joten monet sanoivat että sinne ei välttämättä ketjuja tarvittaisi – onneksi kuitenkin tulivat mukaan. Ketjuja vuokraavat jotkut paikat (etenkin isompien keskusten läheisyydessä; Warburtonista ketjuja ei saa vuokrattua) tai niitä voi ostaa mm. AutoBarn:ista tai talvitavaramyynnin aikaan Aldistakin.

Vuorta ylös ajaessa lämpötila lähti laskemaan ja vesisade muuttui ensin rännäksi ja sitten lumeksi, ja maisema ympärillä valkeni. Ylös päästessä lunta oli maassa jo hyvin ja sitä satoi koko sielläoloajan lisää, välillä sankastikin. Maisemat olivat siis hyvinkin talvisia:

snow1

snow2

snow6

snow7

Vuorella on useampi pulkkailuun tarkoitettu raivattu mäki, joissa lasten – ja ehkä vähän aikuistenkin – oli hyvä laskea mäkeä; ruuhkaakaan ei vuorella varoitteluista huolimatta ollut vaan tilaa oli ihan mukavasti:

snow5

Syy siihen miksi vuorella ei ollut ruuhkaa selvisi pois lähtiessä; pääsy vuorelle oli suljettu puolen päivän maissa vaarallisten tieolosuhteiden takia. Kuusi autoa oli onnistunut saamaan itsensä ojaan, joten alastulo oli hidasta puuhaa niiden tieltä tai penkasta noukkimista odotellessa. Osa muka auttamaan tulleista hinausautoistakin aiheuttivat lähinnä lisää ongelmia – tässä yksi joka oli liukunut päin paria pysäköityä autoa:

snow3

Kaiken kaikkiaan meidän osalta onnistunut reissu siis, mutta ne ’tarpeettomat’ ketjut olivat hyvä idea – samoin kuin aikaisin vuorelle meno. Paljon pettynyttä porukkaa käännytettiin iltapäivällä pois, ja yllättävän moni nähtiin patikoimassa tietä pitkin ylös vuorelle ties miten kaukaa mihin olivat autonsa joutunet jättämään.

Aika kiva juttu että edes joskus pääsee lumelle näinkin lähelle ja silti säästyy ”talvelta” itse kaupungissa; vaikka päivä olikin vetinen, lämpötila Melbournessa oli eilen +12C:n tuntumassa.

Australian talveen ja lumeen liittyviä linkkejä:

Kirjoittanut sim | kesäkuu 26, 2015

Lounasta Uberillä

Olin juuri miettimässä mistä sitä tänään nopeasti hakisi kiireisen päivän lounaan, kun lounastarjous tulikin yllättävältä taholta – Uberilta. Uber, joka tietysti paremmin tunnetaan taksipalveluistaan, julkisti yhteistyön täkäläisen OzHarvest:in kanssa ja kuskasi tänään tilaisuuden kunniaksi Melbournessa ja viidessä muussa kaupungissa erikoislounaita asiakkaille.

OzHarvest on hyvä esimerkki toiminnasta joka pyrkii vähentämään ruokahävikkiä hyvään tarkoitukseen; hyväntekeväisyysorganisaatio joka hakee ylijäämäruokia ja -aineksia mm. ravintoloista, ruokakaupoista, kahviloista, yritystilaisuuksista urheilustadioneilta yms ja toimittaa ne muille järjestöille ateroiksi tehtäviksi ja vähäosaisille jaettavaksi. OzHarvestin kautta on kulkenut tarvikkeet jo yli 35 miljoonaan ateriaan.

Uberin lounasannokset eivät kuitenkaan olleet ylijäämätavaraa, vaan lounas oli toteutettu täällä Melbournessa George Calombaris:ksen ravintoloiden kanssa. George on kuuluisa paikallinen kokki joka omistaa läjän kohtalaisen kovatasoisiakin kreikkalaistyylisiä ravintoloita. Uberin The GC Lunch Box sisälsi ruokalajeja neljästä kaverin ravintolasta; edustettuina olivat The Press Club, Gazi, Hellenic Republic ja Mastic tällaisella kokonaismenulla:

uber4

Annoksen hinta kun oli mielestäni kohtuulliset $12 (~€8) ja meni hyvään tarkoitukseen niin pitihän sitä koittaa. Tilaus toimi kuten Uber-kyyti tavallisesti, valittiin autoksi vain vaihtoehto ”Harvest”:

uber1

.. paitsi että lounas ei tullutkaan paikalle autolla, vaan kävellen! Näin on toki helpompi keskustaoloissa toimia kun ei tarvitse huolehtia hetkeksikään pysäköimisestä. Samalla oli hyvä tilaisuus jutella Uberilaiselle, joka tässä tapauksessa oli purjehduksenopettaja joka Uberilla hankki lisätienestejä muuten hiljaisempana purjehduskautena. Lounaita pitkin keskustaa oli tänään toimittamassa kuulemma parikymmentä kaveria. Mielenkiintoinen lisäpointti oli että työntekijöitä oli varoitettu mahdollisesti aggresiivisista ”normaalien” taksien kuljettajista, jotka eivät täälläkään Uberista juuri tykkää.

Lounas-Uber (huomaa aina lataukseen kytketty puhelin…millään laitteella kun ei kovin pitkään GPS yms käytöllä selviä):

uber2

Itse lounas tuli isossa boksissa, joka purettuna näytti tältä. Annokset yksinään olivat pienen puolella, mutta kun niitä on useampi niin kyllä tällä lounaalla nälkä lähti. Ja oli hyvää, niinkuin olettaa saattoi.

uber3

Kokonaisuutena kokemus oli oikein positiivinen; muutaman kerran sai tosin yrittää ennen kuin vapaa ”auto” löytyi, ilmeisesti suuren suosion takia. Saa nähdä tuleeko lounastoimituksista Uberille joskus täällä osa vakiotoimintaa niinkuin New Yorkissa ja Chicagossa; lounas ja myös niiden toimitus on täällä tosin jo valmiiksi sen verran kilpailtu sara että suora kilpailu voisi mennä hankalaksi Uberillekin.

Kirjoittanut sim | kesäkuu 25, 2015

Kesäkuun sekalaiset

Sosiaalisen ja muunkin median kautta ei ole jäänyt epäselväksi että Suomen kesä ei varsinaisesti ole tähän mennessä helteillä hellinyt. Toivotaan että tilanne paranee eikä koko kausi jää heiton ”Suomen kesä on vuoden paras päivä”-tasolle.. Talvi täällä sen sijaan on toistaiseksi sujunut melko mukavissa merkeissä – vaikka muutama päivä sitten aamulla oli kotikukkuloilla peräti -1C, eilenkin päästiin vielä +18C asteeseen päivällä. Kylmin kuukausi täällä on kuitenkin heinäkuu, joten ihan näin vähällä ei varmaan talvesta selvitä. Tyypillisesti talven päivälämpötilat ovat siinä +15C:n tienoilla.

Vuoden pimeimmästä ajasta on selvitty hengissä, mikä ei toki täällä ole mitenkään kovin kummoinen saavutus – nyt pimeimpäänkin aikaan kun aurinko nousee puoli kahdeksan maissa ja laskee viiden jälkeen – päivän pituus on lyhimmilläänkin 9h 32min. Olen siitä onnellisessa asemassa että sekä kotona että töissä on mahtavat mahdollisuudet auringonnousun ihailuun. Viikonloppuina aamumaisema kotona näyttää tältä:

sunrise1

Töissä sain komennuksen toiseen duuniin joiksikin kuukausiksi ja uusi työpiste sijaitsee pääkonttorin 39. kerroksessa. Sieltäkin avautuvat siis varsin kelvolliset maisemat:

sunrise2

Ruokaa!

Olen todennäköisesti kyllästyksiin asti kehunut Melbournen ruokatarjontaa niin kahviloiden, ravintoloiden kuin laadukkaan ruoan osalta muutenkin. Silmiin sattui eilen parikin artikkelia tästä teemasta; Guardian kirjoittaa Melbournen ruoka-skenestä otsikolla A taste of Melbourne: Australia’s cuisine capital ja Good Food kehuu ansaitusti kahvilakulttuuria otsikolla Why Melbourne has the best cafes in the world.

Edelleen pidän käytäntönä lounastaa joka viikko vähintään yhdessä uudessa paikassa. Pari viikkoa sitten kohteeksi sattui Meat Maiden, nimensä mukaisesti varsin lihaisa ravintola. Meat Maiden edustaa kuitenkin tyypillistä Melbourneläistä ravintolaa paitsi hyvän ruoan osalta myös toisella tapaa – kadulla kävellessä paikka on helppo missata kokonaan. Ravintola kun sijaitsee keskustan pienellä sivukadulla; niille ja vielä pienemmille kujille on enemmän tai vähemmän piilotettu satoja loistavia paikkoja. Ravintola on kokonaan kellarissa, ja kadulle päin näkyy vain pieni kyltti ja ovi:

restaurant

Täällä ei siis kannata ravintolaa arvioida ulkonäön tai kadulle näkyvän prameuden perusteella, muuten missaa monta hyvää paikkaa.

.. ja ruoansulatusta

Hyvä ruoka tuo helposti mukanaan lieve-ilmiöitä kertyvän painon muodossa. Vaikka ulkoliikuntamahdollisuudet ovat loistavat, aina välillä on / olisi kiva käydä kuntosalillakin. Vihaan kuitenkin syvästi kuntosaleilla yleistä kuukausimaksullista systeemiä ”erikois”tarjouksineen, liittymismaksuineen yms.

Taannoisen sairausvakuutusfirman vaihdon yhteydessä bongasin Medibankin Gymbetter-palvelun joka on kuin tehty minulle; iPhone tai Android-applikaation kautta käytettävä systeemi mahdollistaa neljän eri kuntosaliketjun käyttämisen kertamaksuilla, ilman mitään typeriä sopimuksia. Hintakaan ei ole paha; $8.50/kerta Medibankin asiakkaille, $11.95/kerta muille. Lisäksi jos sattuu käyttämään palvelua 8 kertaa kuukaudessa, loppukuun käynnit ovat ilmaisia – maksimihinnaksi siis tulee $68/kk.

Kirjoittanut sim | kesäkuu 15, 2015

Australian eläkejärjestelmä

Tätä aihetta on useampaankin otteeseen kysytty täältä, mutta en ole jaksanut paneutua niinkin ”tylsään” aiheeseen kuin eläke. Tärkeähän se toki on, joten lienee aika kuvailla lyhyehkösti miten eläke täällä toimii. Toki kuten muuallakin maailmassa, se miten eläke toimii nyt on todennäköisesti aika eri asia kuin se miten se toimii sitten joskus kymmenien vuosien päästä kun aika olisi itse jäädä eläkkeelle..

Monet suomalaiset eivät välttämättä edes tiedä että eläkejärjestelmiä on olemassa kahta perustavanlaatuisesti eri tyyppiä; ns. defined benefit ja defined contribution. Suomi edustaa mallissaan ensinmainittua; defined benefit-järjestelmässä joku taho (Suomen tapauksessa valtio) lupaa maksaa tietynsuuruista eläkettä työuran kertymän perusteella. Tätä kertymäähän voi itse seurata työeläkeotteen kautta. Suomessa tilanne on työntekijän kannalta sinänsä helppo että eläkemaksut hoidetaan työnantajan toimesta; itse siihen mihin ne eläkepottiin tarkoitetut rahat menevät ei tarvitse eikä voikaan vaikuttaa.

Päälle voi toki ottaa viime vuosina yleistyneitä lisäeläkesysteemejä. Joka tapauksessa itse ”pää”eläkerahaston hallinta tehdään jossain muualla eikä yksittäisellä työntekijällä ole juuri sananvaltaa miten rahastoa eri sijoituksiin käytetään. Suurin osa suomalaisista tuskin vaivaa päätään lainkaan sillä minkälaisia investointeja VER, Ilmarinen, Varma yms tekevät, tai edes sillä miten hyvä niiden tuotto on (spoiler: ei kovin hyvä). Mahdollisesti tärkeimpänä pointtina – ja erona toiseen malliin – on että rahan maksu ei lopu tietyn maksetun määrän jälkeen. Riskin rahan riittämisestä ottaa kokonaan valtio eli loppukädessä veronmaksajat kollektiivisesti.

Defined contribution-mallissa itse eläkkeen määrä taas ei ole tiedossa, vaan eläkepottia kerrytetään työuran aikana, täällä ns. superannuation-kontribuutioilla. Siinä missä USA:ssa näihin rahastoihin sijoittaminen on täysin vapaaehtoista (eli voi käydä niin että ihmisellä ei olekaan eläkkeelle jäädessään yhtään rahaa), ovat Australiassa työnantajat velvoitettuja maksamaan ”superia” (jos tienaa yli $450/kk) palkan päälle. Tällä hetkellä pakollinen maksu on 9.5% palkasta – tämän hetken lain mukaan määärä nousee 10%:iin vuonna 2021, ja 12%:iin 2025. Itse voi kontribuoida rahastoonsa enemmän rahaa mikäli niin haluaa. Tämä raha menee työnantajan itsensä määrittelemään super-rahastoon (tai useampaan), joita on tarjolla pilvin pimein. Sopivan valinta voi olla merkittävän työn takana, vaikka yleensä työnantajilla on joku oletusrahasto – eri super-rahastoja on satoja, ja omankin ns. self-managed super:in voi laittaa pystyyn.

Super-rahastot ovat ihan normaaleja rahastoja siinä mielessä että rahastoilla on yleensä monta eri tyyppistä ”ämpäriä” mihin eläkerahojaan voi sijoittaa; on eri maiden osakeportfolioita, valtioiden obligaatioita, puhtaita pankkitalletuksia yms. Se minkälaista tuottoa ja minkälaisista kohteista lähtee hakemaan, riippuu jokaisesta itsestään, elämäntilanteesta (esim. eläkeiän lähestyessä voi olla fiksua laskea osakekurssivaihteluista kumpuavaa riskiä), riskinottohalusta jne. Näistä rakentuu vuosien varrella pääasiallinen eläkepottisi, johon pääsee käsiksi syntymävuodesta riippuen 55-60-vuotiaana. Rahan voi ottaa joko kerrallaan könttäsummana, vähitellen tai maksettuna ulos säännöllisesti tietyn ajan erilaisten järjestelmien mukaan.

Defined contribution-järjestelmien kenties suurin riski on että kun raha loppuu, se loppuu – jos siis sattuu elämään pidempään kuin mitä on suunnitellut tai törsää super-potin tuhlailevasti, voi edessä olla köyhä vanhuus. Ihan nollille ei Australiassa kuitenkaan joudu, vaan valtio maksaa vanhuuseläkettä (age pension) ihmisille joiden omaisuus ja tulot ovat alle tietyn rajan. Ikäraja tässä eläkkeessä on 65-67 vuotta syntymäajasta riippuen – kuten Suomessakin, täälläkin on ollut puhetta eläkeikärajan nostamisesta. Tulo- ja varallisuusrajat ovat melko monimutkaisia ja toimivat liukuvalla asteikolla, mutta yksityishenkilön eläke alkaa laskea jos tienaa yli ~$350/kk ja tippuu nollaan jos tulot ovat yli ~$4,000/kk.

Varallisusrajat ovat samoin melko monimutkaisia. Tärkeä pointti kuitenkin on että ne sisältävät superin – superin koko idea onkin vähentää valtion eläkemenoja. Varallisuusrajat liikkuvat eläkkeen saantiin tilanteesta riippuen noin $200,000:sta dollarista (yksin elävä kotinsa omistaja jotta saisi täyden eläkkeen) reilusti yli miljoonaan dollariin (kotiaan omistamattomat pariskunnat). Näiden varallisuus- ja tulorajojen puitteissa eläkettä saa yksityishenkilö maksimissaan ~$1,800/kk – summaan vaikuttavat vain nämä testit, eivät työelämän aikaiset tulot tms. 

Maailman paras?

Kaikilla eläkejärjestelmillä on hyvät ja huonot puolensa, mutta Australian hybridi julkinen/yksityinen-systeemi sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa yleensä sinne kestävimpään päähän. Esimerkiksi Allianzin 2014 Pension Sustainability Index:issä Australian järjestelmä arvioitiin maailman parhaaksi:

At the other end of the table, Australia – with its two-tiered system of lean public and highly developed funded pensions – seems to be most sustainable in the long run. Australia’s top position is followed, in order of ranking, by Sweden, New Zealand, Norway, the Netherlands and Denmark.

Tämä ei tietysti estä nykyistä liittovaltion harvinaisen fakta-resistenttiä oikeistohallitusta maalailemasta piruja seinille miten eläkejärjestelmä on kriisissä ja siitä seuraa vielä suuri tuho. Siltä taholta tulee kuitenkin jatkuvalla syötöllä niin älytöntä tarinaa asiasta kuin asiasta että niitä ei kovin moni jaksa enää vakavasti ottaa.

Older Posts »

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: