Kirjoittanut sim | kesäkuu 2, 2011

Melbournen sää talvella

Kesäkuun alusta alkoi virallisesti Melbournessa talvi, joka kestää kolme kuukautta. Talven sää Melbournessa on tyypillisesti sellainen että päivisin lämpötila nousee +15C:n tienoille, +/- pari astetta; ehkä muutamana päivänä vuodessa jäädään päivälämpötilassakin alle +10C:n mutta toisaalta myös yli +20C:n päivälämpötilat ovat äärimmäisen harvinaisia. Kaupungissa yölämpötilat laskevat harvoin alle +5C:n, mutta kauempana itäisten lähiöiden kukkuloilla voi olla pahimmillaan aste-pari pakkastakin.

Näin siis yleensä. Tämän talven 1. päivä eli 1. kesäkuuta oli kuitenkin malliesimerkki suuresta vaihtelupotentiaalista talvellakin; aamu valkeni kaupungissakin kirpeissä n. +3C:n lämpötilassa, mutta päivän mittaan lämpötila nousi nopeasti ja iltapäivällä päästiin n. +20C:n lukemiin. Aivan näin suuret vuorokausivaihtelut eivät ole talvella tavallisia, mutta siis kuitenkin mahdollisia. Talvella sataa Melbournessa keskiverrosti; toisaalta mm-määräisesti enemmän kuin kesällä mutta vähemmän kuin keväällä, joka on sateisin aika. Toisaalta kuitenkin sateisten päivien lukumäärä on talvella suurimmillaan, joten talvella tulee vähän vettä useammin. Tunti- tai päiväkausia kestäviä tihkusateita ei täällä kuitenkaan ole juuri koskaan.


Kesäkuun 1. 2011; ensimmäinen virallinen talven päivä

Nämä +15C:n tienoilla pyörivät päivälämpötilat eivät tietysti kuulosta näin numeroina mitenkään kovin kamalalta ollakseen talven lukuja. Ongelmana ei niinkään olekaan ulkolämpötila, vaan sisälämpötila – koska talot ovat täällä pääsääntöisesti olemattomasti eristettyjä, on sisällä usein jäätävän kylmä. Etenkin kylmät lattiat ovat ikäviä ja villasukille tai sisätossuille tulee tosissaan tarvetta. +15C ulkona ei ole ongelma, mutta +15C sisällä tuntuu vähintään inhottavalta. Asuintaloista sentään löytyy lähes aina jonkin sortin lämmitys, mutta työpaikkani isossa 55-kerroksisessa toimistorakennuksessamme ei ole lainkaan lämmitystä, ainoastaan ilmastointi; se vähä lämmitys mikä talvella tarvitaan on laskettu saatavaksi kerroksissa työskentelevistä ihmisistä. Useimmiten näin onkin, mutta jos tulee aikaisin aamulla töihin esim. kylmän pilvisen viikonlopun jälkeen, voi aamulla sisällä toimistollakin olla melko viileää.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: